Eri teille?

Kokeillaan tätäkin. Viikko sitten lauantaina sain sukset totaallisen ristiin avomieheni kanssa. Hän lähti kotiin baarista n. klo 3, itse jäin ehkä puoleksi tunniksi. Tähän asti kaikki hyvin ja meillä oli yhdessä hauskaa. Suutuin kuitenkin hieman koska hän sanoi lähtiessään suurinpiirtein "nussi kaikkia". Lapsellista.. mutta sattuu humalassakin. Herätin miehen tahattomasti kotiin tultua yrittäessäni ottaa peiton ja tyynyn, koska olin päättnyt pahan mielen takia nukkua hieman erillään hänestä. Mies heräsi ja suuttui silminnähden! Syntyi pieni "kissatappelu" jonka seurauksena meni muutama maljakko ja tästä hätääntyneenä (koska lapsuudessa kokenut väkivaltaa isän taholta) päätin soittaa poliisit miehen estelyistä huolimatta. Hän ei sulata tätä, kuulemma vastoin periaatteita. Arki kuitenkin sujuu moitteettomasti molempien mielestä, selvinpäin emme ole tapelleet kertaakaan. Mutta humalassa tilanne on täysin toinen. Olen yrittänyt nyt viikon lepytellä miestä, mutta hän ei tunnu muuttavan mielipidettään siitä että meidän on parempi jatkaa erillään vaikka sanoo kuitenkin ettei haluaisi erota. Tunteet eivät ole kadonneet, molemmat ovat myöntäneet sen. MITÄ TEEN? Olenko todella menettämässä elämäni miehen? Olen yrittänyt antaa tilaa, aikaa ajatuksille ja kaikkea mutta nyt alan hätääntyä ja kuulostan jo omasta mielestänikin hieman painostavalta. Olen neuvoton, mitä voisin vielä yrittää jotta saisin mahdollisuuden korjata kaiken?
6289
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

perustele että säikähdit..mies ei saisibtapella oman naisen kanssa!hyi..on mustis..ehkä pettää itse..nyt sitä nolottaa poliisit ja haluaa lopettaa.älä ruikuta tollasen perään,kattos peiliin kun itse aloitti.ei tuo ole mies vaan hiiri..

Äänestä

Ehkä miestä hävettää ja nolottaa koko episodi ja täten ei uskalla pyytää anteeksi ja puhua koko asiasta. Anna miehelles aikaa niin asiaan tulee etäisyyttä ja ehkä sitten pystyy puhua asiasta kunnolla.

Äänestä

Mitä mieltä tästä: aasialainen naisystäväni sanoi aamulla kahvipöydässä englanniksi:" koitan katsella mitä kauneutta kasvoissasi..enkä keksi muuta kuin huulet"- Lähdin pöydästä välittömästi. Törkeää. Ei miehellekään voi tuollaista päin naamaa sanoa. Eikä nainen tullut perästä edes pyytelemään anteeksi.
Ok. Minä voisin sanoa- ja sanonkin- seuraavaksi jotain hänen hampaistaan. Näin sitä liittoa rakennetaan. Olen järkyttynyt. Ilmeisesti loukkaaminen on tarkoituksellista, näinhän naiset valmistelevat lähtöään.

Äänestä
  • Keskustelkaa nyt vielä tuosta. Sillä osaako hän tarpeeksi hyvin kieltä? On voinut sanoa epähuomiossa lauseen joka ei mennyt ihan oikein...

    Ikävää jos on sanonut noin kurjan asian. En sulattaisi.

    Äänestä

  • Olisit sanonut, että on se kumma kun aasilaisetkaan ei tykkää suomimiehen naamasta kun sinne asti on pitänyt akkaa mennä hakemaan.

    Nyt varmaan sun pitää mennä hakemaan venäjältä nainen josko ne siellä tottelis ja kehuis suomi miestä. Tosin aina on pelko, että seuraava nainen voi haukkua sun pippeliä.

    Äänestä

Valtakunnassa kaikki hyvin! kiitos kun muutamat jaksoivat vastata ja kerrankin jotain järkevää. Soitti eilen ja pyysi käymään kotona. Tietenkin tottelin, koska muutenkin suhde vaakalaudalla. Istuttiin pyötään ja puhuttiin. Alku meni hyvin kunnes aloitti tyylin "kaikki riidat johtuvat sinusta". Nousin ja sanoin etten jää kuuntelemaan (riitaan tarvitaan mielestäni aina kaksi) Ei nähnyt mitään väärää omassa käytöksessään kuten siinä mitä oli sanonut lähtiessään kotiin baarista. Muistutin että lapsuudessa alkoholisti isä jonka syyttelyitä kuullut tarpeeksi ja totesin ettei minun tarvitse kuunnella samaa avomieheni suusta ja että se tuntuu super pahalta koska rakastan häntä. Tulee olo ettei hän ansaitse sitä tunnetta. Ihme kyllä kuunteli ja sovittiin loppujen lopuksi että yritetään vielä. Hieman epätodellinen olo vielä, mutta tulipahan testattua että joskus kannattaa todella yrittää. KIITOS, KIITOS, KIITOS teille!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Neuvoton kirjoitti:

Kokeillaan tätäkin. Viikko sitten lauantaina sain sukset totaallisen ristiin avomieheni kanssa. Hän lähti kotiin baarista n. klo 3, itse jäin ehkä puoleksi tunniksi. Tähän asti kaikki hyvin ja meillä oli yhdessä hauskaa. Suutuin kuitenkin hieman koska hän sanoi lähtiessään suurinpiirtein "nussi kaikkia". Lapsellista.. mutta sattuu humalassakin. Herätin miehen tahattomasti kotiin tultua yrittäessäni ottaa peiton ja tyynyn, koska olin päättnyt pahan mielen takia nukkua hieman erillään hänestä. Mies heräsi ja suuttui silminnähden! Syntyi pieni "kissatappelu" jonka seurauksena meni muutama maljakko ja tästä hätääntyneenä (koska lapsuudessa kokenut väkivaltaa isän taholta) päätin soittaa poliisit miehen estelyistä huolimatta. Hän ei sulata tätä, kuulemma vastoin periaatteita. Arki kuitenkin sujuu moitteettomasti molempien mielestä, selvinpäin emme ole tapelleet kertaakaan. Mutta humalassa tilanne on täysin toinen. Olen yrittänyt nyt viikon lepytellä miestä, mutta hän ei tunnu muuttavan mielipidettään siitä että meidän on parempi jatkaa erillään vaikka sanoo kuitenkin ettei haluaisi erota. Tunteet eivät ole kadonneet, molemmat ovat myöntäneet sen. MITÄ TEEN? Olenko todella menettämässä elämäni miehen? Olen yrittänyt antaa tilaa, aikaa ajatuksille ja kaikkea mutta nyt alan hätääntyä ja kuulostan jo omasta mielestänikin hieman painostavalta. Olen neuvoton, mitä voisin vielä yrittää jotta saisin mahdollisuuden korjata kaiken?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu