Sattuu,

Ja edelleen sattuu

11 vuotta yhteistä taivalta takana ja ero tuli puskista kuinkas muuten, ylämäkeä ja alamäkeä niin kuin joka suhteessa kaiketi. Omissa kämpissä ollaan asuttu nyt 4 kuukautta ja tapailtu muutamia kertoja viikossa, mutta ei taida homma lähteä enää toimimaan vaikka seisoisin päälläni ja antaisin silmät päästäni. Tuska on ihan järkyttävä ja haluan exäni takaisin ja aloittaa puhtaalta pöydältä, mutta ei ole tunteet molemmin puoleisia. Itkettää, v:ttaa, eikä huvita mikään, puhelinta vain siinä uskossa kyttään, että se soisi. Miten tästä tuskasta selviää?

6

375

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Samaa tuskaa itsekkin koen. Ainoa vaihtoehto on vaan jatkaa eteenpäin.

    • lottamari<3

      Kyllä siitä selviää. Luulin minäkin kuolevani, kun ajattelin että en ikänä voi selvitä. Kun keskittyy vaan itseensä ja omaan hyvinvointiinsa, eikä ajattele häntä ollenkaan, niin kyllä se ajan kanssa unohtuu. Aika vaan tekee tehtävänsä, kun toista ei enää näe, eikä hänestä kuule.

      Suru on surtava ja sitten vaan jatkettava elämää eteenpäin, muu ei auta. Tuleen ei voi jäädä makaamaan, eikä meneitä muistelemaan. Mikä on ollut ja mennyt, niin sitä ei takaisin voi saada, jos toinen sen niin on päättänyt.

    • Ja edelleen sattuuu

      Ei vaan pysty miettimään mitään muuta, ikinä ei ole ollut tälläistä tuskaa. Kesä ja vaikka mitä tulossa, sovittuja yhteisiä juttuja, nyt kaikki unohdetaan tuosta noin vaan. En vaan kestä tätä...

      • monta kertaa kokenut

        Päivä kerrallaan eteenpäin. Nyt on kesä tulossa ja tietty kurjaa, kun teillä oli hienoja suunnitelmia sen varalle. Mutta kesä voi myös auttaa ajattelemaan muuta kuin exääsi. Myötätuntohalaus ja onnea.


      • .....

        Tämä kesä saattaa mennä surussa ja sumussa, mutta se on normaalia ja kuitenkin aika väistämättä auttaa. Nyt tuntuu varmasti vaikealta nähdä tulevaisuutta, mutta rittää, että keskityt omaan selviytymiseen päivä kerrallaan. Lopulta on hienoa huomata, että selvisi sittenkin ja olo on parempi. Terveisin viime kesänä särkynyt.


    • ja edelleen sattuu

      Kyselet miten tästä tuskasta selviää? On yksi vastaus, (on oikeasti kysymys) joka voi tehdä vähäksi aikaa vieläkin kipeämpää. Kerrot, että haluat exäsi takaisin. Sitten se kipeä kysymys, mitä exäsi haluaa? Jos hän ei halua enää yrittää, niin sinä et voi yksin yrittää teidän molempien puolesta. Tällä haluan sanoa sitä, että jos yrittää tavoitella jotakin, mikä ei ole mahdollista, satuttaa itseään vain entistä enemmän.

      Voimia sinulle

      mono -ohjus

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo: Seuraavalla hallituksella ei ole yhtään enempää rahaa

      Valtiovarainministeriön virka-arvion mukaan julkisen talouden sopeutuksen tarve on noin kymmenen miljardia euroa ensi va
      Maailman menoa
      360
      4842
    2. Suomen kieli hiipuu vähitellen Vantaalla

      nykytahdilla jo joka kolmas vantaalainen on vieraskielinen 2030-luvun alussa. Maahanmuutto, suomalaisten alhainen synty
      Maailman menoa
      133
      4243
    3. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      1
      2646
    4. Kun puolustusvoimat on huolissaan nuorison huonosta kunnosta

      ajatellen varusmiespalvelusta(kun moni joutuu keskeyttään), niin johan tuli joku yliopiston vasemmistonainen selittään,
      Maailman menoa
      214
      2576
    5. Jos vedetään mutkat suoraksi?

      Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar
      Sinkut
      105
      2374
    6. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      4
      2189
    7. Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia

      Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.
      Maailman menoa
      44
      1804
    8. Tiesitkö? Kohutun L/over sarjan Juha eli Jani Volanen on tämän julkkisnaisen ex-mies!

      Jani Volanen näyttelee L/over - ikuisesti minun psykologisessa trillerissä Juhaa. Mutta tiesitkö, että hän on tämän julk
      Tv-sarjat
      7
      1589
    9. Ajattelen sinua

      Ajattelen sinua joka päivä, joka hetki… Kaikkea, mitä minun olisi pitänyt sanoa sinulle, enkä osannut sanoa, kaikkea nii
      Ikävä
      54
      1431
    10. Miten must tuntuu

      et sä ajattelet mua just nyt
      Ikävä
      31
      1376
    Aihe