Mulla on sellaiset vanhemmat, etenkin äiti, jotka oikeastaan haluaa että mulla menisi asiat huonosti. Äiti on monesti nauranut puhelimessa, kun olen kertonut jonkun ikävän asian. Tämän nauramisen aikaisemmin tulkitsin vaan hämmenykseksi siitä, ettei tiedä miten suhtautua tai käyttäytyä. Jo lapsena ne alkoivat painostaa kaikkia niitä, jotka minua yritti puolustaa. Kuvio on vähän samantyylinen kuin koulukiusaamisessa eli nekin joutuvat kohteeksi, jotka puolustavat kiusattua. Jopa asianajaajani piti ruveta haukkumaan ja ruotimaan (riita-asia, voitin jutun yms). Tietenkään poikakaveri eivät ole olleet mitään heidän silmissään, paitsi toisinaan, jos he olivat käyttäytyneet huonosti minua kohtaan. lapseni yritettiin vaivihkaisella manipuloinnilla saada minua vastaan, toinen lapsista on todella lojaali minua kohtaan ja avoimesti vastusti moista pelleilyä. Nyt hän on "nothing", toinen lapsi on pehmeämpi ja seilasi henkisesti meidän välillä. Yksi sukulainen sai kyytiä, kun olin lapsi, koska säälistä osti mulle synttärilahjan, joka oli siis ainoa. Naapurin rouva halasi minua ja lohdutteli, kun olin "surkeana", yhteydenpito katkesi siihen. Sisarukset ovat olleet tässä toiminnassa mukana alusta asti. Tämä siis yksi osa-alue heidän käytöksesta, muusta voisin tilittää pitkän stoorin. Tämän tajusin vasta, kun mietin, että mihin aina kaikkosi ne minun "tukijat". Yksi tätini välillä toli mukava ja yritti pitää minunkin puolia, mutta välillä oli äidin manipuloitavissa (pakottavat syyt). Onko muilla kokemusta tämäntyyppisestä eristämisestä?
Oudot vanhemmat
18
1285
Vastaukset
- Suku pahin
Meillä on samanlaiset äidit. Äidilläni kateuden vietti on ollut huipussaan heti synnyttyäni. Yhteisiä kokemuksiamme ovat nauraminen esim. onnettomuuksissa ja huonoissa kokemuksissa, koulukiusaaminen, henkisten puolustajien alasajo ja epäonnen suosiminen.
Ota yhteys viranomaisiin. Äitimme aiheuttavat henkistä pahoinvointia (Rikoslaki LUKU 21 §5-8). Pidä yhteys positiivisiin ihmisiin välittämättä äitisi sanoista jne. Katkaise yhteydet epämukaviin sukulaisiin vastaamatta heidän puheluihin ja avaamatta ovea yms. Jos joskus vastaat, valehtele tahallasi. Pahoille sukulaisille ei kannata kertoa totuutta koskaan! - välit poikki toistai
No mä olen aikuinen, mutta tajunnut monta juttua viime aikoina. Sinällään jo lapsena halusin ottaa yhteyttä sossuun, vaikka tuolloin se olisi ollut kovin epätavanomaista (ja tuskin mihinkään johtavaa). Jo murrosiässä tajusin, että jos minulle jotakin tapahtuisi, niin en saisi mitään apuja. Itseasiass tuolloin jo mietin, että olisipa hirveää jos minut hakattaisiin tai raiskattaisiin, saisin välittömästi kuulla olevani itse tapahtumaan syypää, ja naureskeltaisiin päälle. Olin auto-onnettomuudessa niin silloinkin "omalaatuista" naureskelua, ei suoraan ivallista ja siksi sitä olikin aluksi hankala tulkita.
ap - se siitä
Miksi sinä Ap aikuisenakin tukeudut mielipuoliseen äitiisi.Pidä vaan oma elmäsi omana tietonasi äläkä anna sairaan ihmisen kiusata sinua. Pidä puolesi jo-korkea aika katkaista sairas side äitiisi. Siinä miettii (jos kykenee) että olikos pitänyt ymmärtää lasta ja rakastaa ehdoitta,
- Anonyymi
Kuulostaa samalta kuin omat vanhempani. Lapsuuteni oli todella outo,oli myös hengellistä väkivaltaa ja jauhamista kuinka seksuaalisuus on paha asia ja äitini haisteli sormiani olenko masturboinut! Kyllä luitte oikein. Että tämmöistä ja en jaksa edes kaikkia outouksia kertoa. Koskaan eivät ole iloinneet esim kun sain hyvän työn tms. Mutta ovat vahingoniloisia epäonnistumisista.
- Anonyymi
Taustalla voi olla kaikenlaista, kateudesta riippuvuuteen. Narsistinen äiti on lapselleen kade. Lapsen saama huomio kaikella tapaa on narsistiselle äidille kestämätön paikka. Narsistinen äiti ei kestä myöskään sitä, että lapsi on "parempi" kuin äitinsä. Ongelma voi olla vaikka lapsen hyvä käytös. Jos äiti juoruilee ja puhuu pahaa, mutta lapsi ei, se saa äidin näyttämään huonokäytöksiseltä juntilta. Äiti pilkkaa lapsen persoonaa häivyttääkseen junttiuteensa liittyvää häpeää. Jos lapsi pärjää koulussa paremmin kuin äiti aikoinaan ja kouluttautuu pidemmälle, taas kerran se kaihertaa äidin olematonta itsetuntoa. Toisaalta, narsistisen äidin lasten tulisi olla fiksuja koska eihän erityisellä äidillä voi olla kuin erityisiä lapsia, mutta kukaan ei saisi olla erityisempi kuin narsisti. Terveydestään huolehtiva lapsi saa rapakuntoisen ja ylipainoisen äidin näyttämään.... rapakuntoiselta ja ylipainoiselta. Lapsen terveelliset elämäntavat joutuvat äidin pilkan kohteeksi. Kun pilkka ulottuu lapsen kehoon, se jättää rumat jäljet. Ja on narsistinen äiti tietysti lapsestaan riippuvainen, siinä lojaali hovin jäsen jonka äiti on lapsesta asti kasvattanut tunkkaamaan äidin olematonta minuutta ja pitämään yllä kulisseja. Kateus ja heikko itsetunto on pahimmillaan niin vaikea-asteista, että ne ajaa oman lapsen edun yli, vaikka puheissaan narsistinen äiti on toki äideistä parhain ja välittävin.
Kun vanhemman tunne omasta arvosta ja olemassaolosta rakentuu lapsen tarpeiden (todellisten ja kuviteltujen) varaan, lapsen itsenäistyminen vie vanhemman elämältä pohjan, Tätä kipuilua olen nähnyt negatiivisena suhtautumisena kaikkeen mikä liittyy lapsen ilman vanhempaa tehtyihin päätöksiin. Lapsen itse hankkima asunto on huono, asuinalue on huono, auto on vääränlainen, työpaikka huono, harrastukset typeriä, vaatteet rumia , kaveripiiri omituinen jne. jne. Se, että lapsi ei tarvitse vanhemmilta taloudellista apua loukkaa, vaikka luulisi sen olevan hyvä asia. Jatkuvan vähättely ja kiukuttelun lisäksi vanhempi yrittää tunkea lapsen elämään monin tavoin. Äiti kantaa huonekaluja, verhoja, mattoja, koriste-esineitä yms. joita lapsi ei halua. Äidillä on pakottava tarve saada kädenjälkensä lapsen elämään edes jollakin tapaa.
Heikko itsetunto ajaa vanhemman toimimaan vastoin lapsen parasta. Mitä heikompi itsetunto on, sitä pahemmin vanhempi lastaan satuttaa, mahdollisesti tuhoaa tämän mahdollisuudet hyvään elämään. Toiset vanhemmat ajattelevat lapsen olevan lainassa ja pyrkivät pitämään tästä parhaan kykynsä mukaan huolta kunnes lapsen on aika jatkaa omaa elämäänsä. Vanhempi ymmärtää että hänellä on oma elämänsä, lapsella omansa. Toisille lapsi on omaisuutta joka on itseä varten ja josta pidetään kiinni läpi elämän. Lasta ei nähdä erillisenä yksilönä vaan itsen jatkeena. - Anonyymi
Samanlainen äiti täälläkin sekä samanlaiset tädit sekä mummo eli jonkin sortin sukurasite. Itse en lähde tähän mukaan vaan päinvastoin, jonkun toisen onni ja hyvät hetket ei ole minulta pois vaikka joskus kateus päätä nostaisi niin silloin teen päinvastoin kuin minulle on tehty. Oikeastaan nykyisin herättää vain sääliä tuollainen lyttäämisen yrittäminen ja voivottelenkin aika napakasti tuollaista katkeraa käytöstä kovaan ääneen ja lähden tilanteesta menemään kuuntelematta vastaansanomisia. Jokainen meistä on loppupeleissä oman elämänsä ja ajatustensa herra, niin makaa kuin petaa. Menneisyyttä ei voi muuttaa mutta nykyhetkeen ja tulevaisuuteensa voi vaikuttaa.
- Anonyymi
Aika tyypillinen rahvaan suomalaisen äidin arkkityyppi tulee tämän ketjun viesteistä esille. Kaiken kaikkiaan suomalainen rahvas vanhempi oli se äti tai isä, on aika vastenmielinen olento. Itsekeskeinen inhottava, pahantahtoinen ilkeä, lannistava pikkusieluinen itsetunto- ongelmainen kusipää joka ryhtyy heti kun lapset putoavat taivaalta elämäänsä rasittamaan, hankaloittamaan kaikin tavoin heidän elämäänsä ja rikkomaan minäkuvaa.
Yleensä se on suoraa ja peittelemätöntä lannistamista, toisinaan se on uhrautumiseen ja huolenpitoon naamioitua samaa paskaa.- Anonyymi
Olipas täydellisen hyvin todettu. noin se menee. oliskohan myös niin, että tuolaisissa perheissä kasvaneet , ovat ammatissaankin vittumaisia kun jonnekin se oma kokemus on purettava?
Monesti kusipäisen käytöksen takana on se oma kokemus ja tilanne. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olipas täydellisen hyvin todettu. noin se menee. oliskohan myös niin, että tuolaisissa perheissä kasvaneet , ovat ammatissaankin vittumaisia kun jonnekin se oma kokemus on purettava?
Monesti kusipäisen käytöksen takana on se oma kokemus ja tilanne.Pissapäisten vanhempien armoilla kasvaminen ei tee automaattisesti kenestäkään samanlaista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pissapäisten vanhempien armoilla kasvaminen ei tee automaattisesti kenestäkään samanlaista.
Ei automaattisesti tee samanlaista, mutta usein historia toistaa itseään. Mummoni kuulemma aina piikitteli äitiäni, arvosteli ja haukkui. Itsekin muistan tämän omasta lapsuudestani, mummoni esim. arvosteli äitini mustaa mekkoa miehensä (eli äitini isän) hautajaisissa. Ihmettelin sitä jo silloin 12 vuotiaana... nykyisin saan samaa arvostelua omalta äidiltäni, jatkuvaa pientä piikittelyä jota ei välttämättä edes tajua arvosteluksi. Mummo oli kuulemma pyytänyt äidiltäni kuolinvuotellaan anteeksi, että on kohdellut äitiäni huonosti. Sanoin äidilleni, että mummo (uskovainen) pelkäsi vain taivaspaikkansa puolesta ja siksi pyysi anteeksi. Viimeksi jouluna sain äidiltäni piikin, kun joululahjaksi ostamani korvakorut olivat kuulemma nenärenkaat... no saa tunkea korvakorut vaikka sitten nenäänsä, mutta minua ei enää kiinnosta....
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei automaattisesti tee samanlaista, mutta usein historia toistaa itseään. Mummoni kuulemma aina piikitteli äitiäni, arvosteli ja haukkui. Itsekin muistan tämän omasta lapsuudestani, mummoni esim. arvosteli äitini mustaa mekkoa miehensä (eli äitini isän) hautajaisissa. Ihmettelin sitä jo silloin 12 vuotiaana... nykyisin saan samaa arvostelua omalta äidiltäni, jatkuvaa pientä piikittelyä jota ei välttämättä edes tajua arvosteluksi. Mummo oli kuulemma pyytänyt äidiltäni kuolinvuotellaan anteeksi, että on kohdellut äitiäni huonosti. Sanoin äidilleni, että mummo (uskovainen) pelkäsi vain taivaspaikkansa puolesta ja siksi pyysi anteeksi. Viimeksi jouluna sain äidiltäni piikin, kun joululahjaksi ostamani korvakorut olivat kuulemma nenärenkaat... no saa tunkea korvakorut vaikka sitten nenäänsä, mutta minua ei enää kiinnosta....
Kyllä se noin yleensä menee. Tarkoitinkin ettei tällaisten perinteiden TARVITSE jatkua, mutta siitä pitää vain ensin tulla tietoiseksi, ja sen jälkeen opetella toisenlainen olemassaolon ja vuorovaikutuksen tapa.
Kuvailusi sukulaisistasi kuulostaa tutulta. Varmaan aika monille suomalaisille. Vanhemman sukupolven edustaja oli se kuka tahansa tuntuu voivan loukata nuoremman sukupolven edustajaa aivan miten hävyttömästi tahansa eikä siitä saa mieltään pahoittaa. Mutta auta armias jos iäkkäämpi saa itse joskus vain vastareaktiona nenilleen, sitä pöyristyksen ja paheksunnan määrää.
Suomalaisen rahvaan vanhemman mielestä hänen lapsensa ovat aina joko kaikkeen mahdolliseen syyllisiä pahoja ihmisiä, tai sitten aivan naurettavia pellejä.
Oma tätini on tuollainen piikkisika. Muodostavat äitini kanssa sellaisen ikääntyneen kiusaavan pissiskaksikon jotka ovat liittoutuneet äitini omia lapsia ja yhtä lastenlastaan vastaan. Tätini on suorempi piikittelyissään. Äitini naamioi piikittelynsä ystävällisyyteen ja uhrautuvuuteen. Kun tätini tulee käymään kylässä hän saattaa tokaista heti oven avattuaan että "mikä täällä haisee?". Äitini puolestaan tekeytyy aikuisten lastensa hyväksikäyttämäksi uhriksi, jota aikuiset lapset muka riistävät taloudellisesti, ja kohtelevat muutenkin muka huonosti. Hän itse käyttää rahallisesti hyväkseen lapsenlastaan ja pelaa kaiken maailman sosiaalisia pelejään.
Tämä aikuisten lastensa kaltoinkohtelema senioriäiti on myökin tyypillinen rahvaan suomalaisen vanhemman stereotyyppi. Tyypillinen tapa harjoittaa väkivaltaa on mustamaalata aikuisia lapsia tekeytymällä hauraaksi, uhratuvaksi uhriksi joka aikuisten lasten pahuudesta ja julmuudesta huolimatta vain jaksaa urheasti heitä rakastaa suurella äidin rakkaudellaan. Vaikka mitään ongelmallista ei aikuisten lasten toiminnassa olisi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei automaattisesti tee samanlaista, mutta usein historia toistaa itseään. Mummoni kuulemma aina piikitteli äitiäni, arvosteli ja haukkui. Itsekin muistan tämän omasta lapsuudestani, mummoni esim. arvosteli äitini mustaa mekkoa miehensä (eli äitini isän) hautajaisissa. Ihmettelin sitä jo silloin 12 vuotiaana... nykyisin saan samaa arvostelua omalta äidiltäni, jatkuvaa pientä piikittelyä jota ei välttämättä edes tajua arvosteluksi. Mummo oli kuulemma pyytänyt äidiltäni kuolinvuotellaan anteeksi, että on kohdellut äitiäni huonosti. Sanoin äidilleni, että mummo (uskovainen) pelkäsi vain taivaspaikkansa puolesta ja siksi pyysi anteeksi. Viimeksi jouluna sain äidiltäni piikin, kun joululahjaksi ostamani korvakorut olivat kuulemma nenärenkaat... no saa tunkea korvakorut vaikka sitten nenäänsä, mutta minua ei enää kiinnosta....
Minä podin teini- ikäisenä syömishäiriötä. Sain vanhemmiltani joululahjaksi henkilövaa'an.
- Anonyymi
Olen varovaisen etäinen äitini suhteen. Manipuloivaa sorttia joka on todistettavasti puhunut aikamoista paskaa. En ole ihan varma mihin kykeneekään.
- Anonyymi
On surullista miten monet eivät voi luottaa omiin perheenjäseniinsä. Monilla on kokemuksia tällaisista liittoumista. Ne kaikista lähimmät ihmiset joiden lojaliteettiin ja hyvään tahtoon pitäisi voida varsinkin vaikeimmissa elämäntilanteissa luottaa osoittautuvatkin aivan kertakaikkisen paskapäisiksi kaksinaamaisiksi ihmisiksi.
Keneen voi luottaa jos ei voi luottaa omiin perheenjäseniinsä? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On surullista miten monet eivät voi luottaa omiin perheenjäseniinsä. Monilla on kokemuksia tällaisista liittoumista. Ne kaikista lähimmät ihmiset joiden lojaliteettiin ja hyvään tahtoon pitäisi voida varsinkin vaikeimmissa elämäntilanteissa luottaa osoittautuvatkin aivan kertakaikkisen paskapäisiksi kaksinaamaisiksi ihmisiksi.
Keneen voi luottaa jos ei voi luottaa omiin perheenjäseniinsä?No ei ihme, ett toi ap on tollanen!
- Anonyymi
Kai se on vähän myytti tuo vanhempien rakkaus, ristiriitaista taitaa olla useimmilla koko rumba, kun tuntee itsensä siinä sitten lähinnä tyhjiin imetyksi ja se kupeittensa helmi sitten alkaa jo loistaa, niin ei ihan kaikilla ole tosiaan pelkkää myötäiloa tai myötäelämää, joka toki sekin sitten voi olla liiallisena haitaksi. Kyse on varmaan myös rajallisista resursseista ja elämättömistä elämistä, etten nyt usko jossain yläluokassa niinkään esiintyvän kun on vanhemmuuden lisäksi varaa olla sitä muutakin elämässä.
- Anonyymi
Maailman eliittihän ne vasta friikkejä perhesuhteiltaan ovatkin!
- Anonyymi
Ilmeisesti olet jo aikuinen ja omillasi.
Tee kaikkesi että et pitä mitään yhteyttä "äitiisi"- tuohon mätäpaiseen ihmishahmoon!
Se edustaa kaikkea sitä mikä on vahingoittavaa ja paheellista.
Sinulla on oikeus kauniiseen, rauhalliseen, tasapainoiseen ja hyvään elämään. Meillä kaikilla on!
älä missään tapauksessa vastaa mätäpaiseen yhteydenottohin, tietenkään et oma-alotteisesti ota yhteyttä.
Vain jätä se täysin omilleen. Salli sen hautoa omia kauheuksiaan - ilman sinua .
Se todennäkoisesti levittelee tarinoita jokaiselle joka haluaa kuulla miten paha sinä olet kun hylkäät "äitisi". Mutta, älä huolehdi, he kaikki tietävät myos tosiasiat, sanomatta sitä mätäpaiseelle.
Keskittvydy nyt täysillä omaan fyysiseen ja psyykkiseen hyvinvointiisi, siihen sinun energian kuuluu mennä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.34887601 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12571Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill692348- 1791955
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161532Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91381- 1121337
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181811320RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j601310Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j421217