Onko palstalla

halukkaita miehiä osallistumaan ns. vuoden loppuun kestävään poikuuden poisto hankkeeseen.. Tehtäis palstalle oma ketju sitä varten ja raportoitais kaikki osallistuneet vaikka viikon välein tilanne katsaus.. Ajatuksena, että haetaan seuraa sekä netin treffipalstoilta, että livenä ja jos poikuus on tallella vielä joulukuun loppuun mennessä, niin sitten vuodenvaihteessa otetaan maksullinen huora apuun ja hoidetaan se vaikka sitten väkisin hänen toimestaan.
Eli 1.1-2015 tällä palstalla ei toivonmukaan olisi yhtäkään kokematonta. Kiinostaako.
Minä olen mukana ja tänä vuonna se lähtee!
25194
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Olisin kuitenkin surkea pano.

Äänestä

Ajattelin asiaa vielä kertaalleen ja tajusin teidän olevan toivottomia. Ei teist oo tähän.

Äänestä

Kuulostaa ihan jonkun amerikkalaisen teinikomedian juonelta. Asiat ei tietenkään mene ihan niin kuin oli kuviteltu.

Äänestä

Onkohan ap:n ajatus se, että siltä h**ralta saisi paljousalennusta, jos voisi hoidella useamman asiakkaan samaan aikaan?

Äänestä
  • varmaan enemmänkin se, että saisi porukasta rohkeutta ottaa yhteyttä maksulliseen, kun ei yksin uskalla edes sitä.

    Äänestä

  • Ei ollut tarkoitus, että me porukalla liikuttaisiin. Ja tuo huorissakäynti on sitten se viimeinen kortti, jossa poikuus niinsanotusti amputoidaan kropasta, kun ei muuten mene.

    Äänestä

Suomessa ei kannata lähteä huoriin. Tilatkaa vaikka matka mieluummin johonkin euroopan maista, kauniita naisia sopuhintaan. Suomessa saan aika harvoin ja välillä kännissä tulee mieleen, jotta tilaisko naisen, mutta ei se ole sen väärti. Esimerkiksi espanjassa nussin 4 naista, ja yksikään ei maksanu yli 80 euroa. Amsterdamissa halvin taisi olla 50 euroa.

Äänestä
  • Tuohan tulee jo halvemmaksi kuin normi baarireissu pillun saannin toivossa. Baarin sisäänpääsymaksu, narikka, omat ja naisen drinkit, taksimatkat, ehkä vielä kebabit tms. Ei taida alle 50 € ainakaan päästä. Hyvä jos alle 80 egen.

    Äänestä

  • fdhfhdhdfh kirjoitti:

    Tuohan tulee jo halvemmaksi kuin normi baarireissu pillun saannin toivossa. Baarin sisäänpääsymaksu, narikka, omat ja naisen drinkit, taksimatkat, ehkä vielä kebabit tms. Ei taida alle 50 € ainakaan päästä. Hyvä jos alle 80 egen.

    Joo, siis maksetun seksin hinta suomessa on kohtuuton. Ei kannata koskaan. Tietysti jos ei ole mahdollista matkustella niin varmaan joku siihenkin tyytyy. Maksan vaan ite mieluummin "rehellisille" huorille kun ns. ilmaisnaisille, jotka maksaa monesti enemmän jos siihen tarjoiluun lähtee mukaan.

    Toki oikeesti ilmasiakin naisia saa sillon tällön ja voivat olla hyvännäkösiäkin, mutta siis lähtökohtasesti ei kannata rahojaan niihin tuhlata.

    Äänestä

Täällähän oli se yksi hauska projektiketju, missä joku tyyppi kertoi panevansa tänä vuonna mahdollisimman montaa naista paljaalla. Mitenhän se projekti on edennyt.

Äänestä
  • No suurempi ongelma varmaan sillä äijällä on saada naista kun se että saa paljaalla. Olen 29-vuotias ja kertaakaan nainen ei ole halunnut kumia käyttää. Tai sanotaan näin, että ei sen takia jää saamatta että ei ois kumia.

    Äänestä

  • ettan84 kirjoitti:

    No suurempi ongelma varmaan sillä äijällä on saada naista kun se että saa paljaalla. Olen 29-vuotias ja kertaakaan nainen ei ole halunnut kumia käyttää. Tai sanotaan näin, että ei sen takia jää saamatta että ei ois kumia.

    Kylläpä naiset ja miehet ovat tyhmiä.

    Äänestä

  • hyhhyh kirjoitti:

    Kylläpä naiset ja miehet ovat tyhmiä.

    Kissat ja koirat kans! Mut linnut ne vasta tyhmiä ovatkin.

    Äänestä

Ei ole. Haluan säilyttää poikuuteni loppuun saakka.

Äänestä

Musta jotenkin tuntuu siltä, että toi Kympin Nainen olis aika halukas poistamaan muutaman palstan pojan poikuuden.

Äänestä
  • Jos näin on, niin valehtelisin että mulla on poikuus tallella.

    Äänestä

  • Onko se miten hyvän näköinen?

    Äänestä

En minä ainakaan edes uskaltaisi seksiä harrastaa vaikka olisi siihen tilaisuus. Lisäksi olen hyvin itsekriittinen ja toisaalta naismakuni on todella tarkka, joten käytännössä mitään tilanteita tuhmuuksien harrastamiseen ei pääse edes syntymään. Tälläkin hetkellä himoitsen paljon erästä kuntosalilla näkemääni naista mutta tasoero on valtava, mitään mahdollisuuksia ei ole kun oma ulkonäkö ei riitä. :)

Äänestä
  • Varmaankin pelkäät torjutuksi tulemisen kipua ja siksi olet nostanut riman liian korkealle. Voisi se huorissa käyminen tehdä sulle hyvää, niin saisit sitä aitoa realismia elämään.

    Äänestä

Päätin jo aikaisemmin että elokuuhun mennessä olen sen maksullisen jo hommannyt jos ei muuten onnistu naisen iskeminen. Eikä ole pimppa mielessä vaan ihan pitempi suhde mutta seksikin käy koska tässä 29 vuoden iässä pitäisi olla jo seksikokemuksia. Baareihin vaan heti perjantaina alkaa naisen metsästys ja joka viikonloppuna baariin.

Äänestä
  • Muista myös lähestyä niitä naisia, sillä pelkkä baariin meneminen ei vielä johda mihinkään.

    Äänestä

  • lottamarin pimppa kirjoitti:

    Muista myös lähestyä niitä naisia, sillä pelkkä baariin meneminen ei vielä johda mihinkään.

    niinpä, pitää olla aktiivinen, sosiaalinen ja komea, muuten ei kannata lähtee, jollei ole masokisti luonne.
    Ap.:n ehdotus oli hyvä, vaan jaksaako täällä kukaan ponnistella poikuudestaan tosissaan eroon...

    Äänestä

  • seinäruusu kirjoitti:

    niinpä, pitää olla aktiivinen, sosiaalinen ja komea, muuten ei kannata lähtee, jollei ole masokisti luonne.
    Ap.:n ehdotus oli hyvä, vaan jaksaako täällä kukaan ponnistella poikuudestaan tosissaan eroon...

    Minun on ainakin pakko ponnistella, koska tuntuu, että nyt alkavat henkiset voimavarat olla lopussa tämän asian suhteen. En usko, että kestän enää vuottakaan tässä tilassa.
    Huorissa käyminen on minulle se vihonviimeisin vaihtoehto, mutta jos se siihen menee, niin sitä en anna naisille sitten ikinä anteeksi enää. Se, että minut pakotetaan maksamaan seksistä ekalla kerralla on vain jotain niin järkyttävää kuin voi olla.
    Jokatapauksessa olen tämän asian nyt lyönyt lukkoon, eli jos vielä 1.1-15 on poikuus tallella, niin sitten laitan ranteet auki. Tulos tai ulos. Tähän on tultu vuosikausien hekisen sodan tuloksena. Valtavasti pettymyksiä ja pahaa oloa. En ole pettynyt ainoastaan naisiin, vaan myös itseeni. Se ettei saa mitään aikaseks näissä asioissa repii miehen kappaleiksi aikaa myöden.

    Äänestä

Voiko naista lähestyä yksin tulematta nolatuksi? Saanko lottamarin pimppan mukaan turvaksi?

Äänestä

Kannattaa käydä ainakin kerran ottamassa tussua. Jos se on huono kokemus, niin parempi sekin kuin ei kokemusta ollenkaan. Aika tympeää fantasioida vuodesta toiseen, millaista seksi saattaisi olla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


dna. kirjoitti:

halukkaita miehiä osallistumaan ns. vuoden loppuun kestävään poikuuden poisto hankkeeseen.. Tehtäis palstalle oma ketju sitä varten ja raportoitais kaikki osallistuneet vaikka viikon välein tilanne katsaus.. Ajatuksena, että haetaan seuraa sekä netin treffipalstoilta, että livenä ja jos poikuus on tallella vielä joulukuun loppuun mennessä, niin sitten vuodenvaihteessa otetaan maksullinen huora apuun ja hoidetaan se vaikka sitten väkisin hänen toimestaan.
Eli 1.1-2015 tällä palstalla ei toivonmukaan olisi yhtäkään kokematonta. Kiinostaako.
Minä olen mukana ja tänä vuonna se lähtee!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu