"Ollaan vielä kavereita. Kai me vielä nähdään?"

Siinä viimiset sanat muijalta, kun halusi lopettaa tapailun vajaa kk sitten. Olen yrittänyt pitää pään kylmänä ja olla ottamatta yhteyttä. Helpottaa koko ajan enemmän ja enemmän. Ei niin pahasti kaipaa enää, mutta välillä tulee sellaisia ihan järjettömiä fiiliksiä, että kuin mahtavaa se oiskin taas nähä sitä ja jutella mukavia. Tiedän, ettei se varmasti enää ois sitä samaa kuin ennen.

Mietin vain, että voiko jättäneeseen osapuoleen ottaa yhteyttä? Milloin ja miten? En osaa sanoa, että onko alitajuisesti joku juttu mulla et haluaisin vanhojen hetkien palaavan, mutta välillä uskon tai uskottelen itelle, että haluaisin vain nähdä häntä. Ehkä mulla on takana joku toivon kipinä, että kaikki palais ennalleen. En tiedä.

Vai pitäskö vain odottaa että hän ottaa yhteyttä, koska ainakin kyseli että kai me vielä nähään. Välillä mietin, että mitä jos hän herkkänä ihmisenä kokee jotenkin syyllisyyttä eikä uskalla ottaa yhteyttä. Pitäisikö minun silloin olla se aktiivisempi osapuoli ja soittaa hänelle? Unohtaako vai yrittääkö olla se kaveri? Tiedän, että se on klassista sanoa niin, mutta tän kohalla en haluais, et se jäis siihen klassiseen "ollaan kavereita" ja ei nähä enää koskaan.