Voi että

Minulla on ollut pieni kriisi itseni kanssa, en tiedä mitä tekisin.
Jätin aivan ihanan miehen 4vuotta sitten tekstiviestillä kun hän ei ollut kotona.
Olimme reilu 2vuotta yhdessä josta asuimme 1 ½ vuotta yhdessä.

Aloitin uuden suhteen kuitenkin kuukauden päästä, nykyään minulla on tämän uuden miehen kanssa lapsi ja olemme kihloissa.

Olen kuitenkin tässä viimeisen 6kk aikana ajatellut paljon tätä minun exääni, jopa olen nähnyt unta hänestä aika paljon.

Olen ollut yhteydessä tähän minun exään ja pyytänyt häntä kahville. Nykyinen mieheni ei tiedä tästä asiasta mitään.

Kun olen intiimisti nykyisen kanssa niin ajattelen exääni aina silloin tällöin jotta kiihottuisin.

Kaipaan paljon tätä exää ja minulla taitaa olla häntä kohtaan edelleen tunteita. Harmittaa ja kaduttaa kun jätin hänet silloin.
Hänen kanssaan ei ollut koskaan tylsää päivää.

Onko tämä väärin? pitäisikö minun kertoa tästä nykyiselleni?
Mitä minun pitäisi tehdä? exä ei myöskään oikein tiedä, että minulla on edelleen tunteita häntä kohtaan.

Onko muilla kokemusta tälläisestä? Olenko ainoa?
3309
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Mullakin joskus tulee exä mieleen, mutta se suhde ei todellakaan ollut se auvoisin, mistä muistutan sitten itseäni, että parempi näin. Joku syy sullakin varmaan on ollut, kun olet hänet jättänyt..pidä se mielessäsi, kun teet päätöksen. Tällaisia ihastuksia voi hyvinkin tulla suhteen aikana, mutta ne menee varmasti ohi, jos haluat nykyisessäsi jatkaa. En kertoisi miehelle, mutta lopettaisin myös salaa tapaamiset.

Äänestä

Ollut?!?! Ollut?!?!? Vit-tu taitaa olla vieläkin kriisi. Ihme sekoilua vaikka oot "jo" 27. Tota menoa sä menetät molemmat, kun nykyises saa tietää vehtailus sen seläntakana. Siinähän sä sitten ajattelet molempia.

Äänestä

Sinuna jättäisin kyllä ne exät exiksi.
Unohda koko juttu. Kyllä se vaan niin on, että aika kultaa muistot, mielessä häilyy vain ne onnenpäivät. Sitä tavallista arkea ei muisteta eikä syitä miksi aikoinaan erottiin.
Sinulla on nyt mies ja lapsi. Keskity heihin ja teidän kolmen perheeseen. Jätä lapselliset haikailut. Haaveita ja unelmia saa olla, kunhan jättää ne haaveiksi ja unelmiksi. Kyllä se oikea onni löytyy siitä omasta arkipäivästä kun vaan löytää haluaa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


n27 kirjoitti:

Minulla on ollut pieni kriisi itseni kanssa, en tiedä mitä tekisin.
Jätin aivan ihanan miehen 4vuotta sitten tekstiviestillä kun hän ei ollut kotona.
Olimme reilu 2vuotta yhdessä josta asuimme 1 ½ vuotta yhdessä.

Aloitin uuden suhteen kuitenkin kuukauden päästä, nykyään minulla on tämän uuden miehen kanssa lapsi ja olemme kihloissa.

Olen kuitenkin tässä viimeisen 6kk aikana ajatellut paljon tätä minun exääni, jopa olen nähnyt unta hänestä aika paljon.

Olen ollut yhteydessä tähän minun exään ja pyytänyt häntä kahville. Nykyinen mieheni ei tiedä tästä asiasta mitään.

Kun olen intiimisti nykyisen kanssa niin ajattelen exääni aina silloin tällöin jotta kiihottuisin.

Kaipaan paljon tätä exää ja minulla taitaa olla häntä kohtaan edelleen tunteita. Harmittaa ja kaduttaa kun jätin hänet silloin.
Hänen kanssaan ei ollut koskaan tylsää päivää.

Onko tämä väärin? pitäisikö minun kertoa tästä nykyiselleni?
Mitä minun pitäisi tehdä? exä ei myöskään oikein tiedä, että minulla on edelleen tunteita häntä kohtaan.

Onko muilla kokemusta tälläisestä? Olenko ainoa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu