Mies ei tiedä onko tunteita ja mitä haluaa

Millaista teidän normaali elämä on? Onko teillä omia harrastuksia, omaa aikaa? Anna miehelle aikaa. Minusta kuulostaa ainakin hyvältä se, että hän kuitenkin puhuu tunteistaan ja ajatuksistaan sekä, että haluaa kuitenkin yrittää.

Anna hänelle aikaa ja tilaa. Yrittäkää harrastaa jotain yhdessä sekä myöskin itseksenne, jotta saatte hieman ajatuksia irti siitä jaktuvasta asian vatvomisesta. Nuo asiat, kun ei ratkea ihan muutamassa päivässä, joten niiden kans kannattaa edetä rauhassa.

Toivottavasti saatta asiat kuntoon ja sen kipinän uudestaan syttymään. Voimia sinne :)

Itse olin miehesi tilanteessa. Huomasin vain, että jatkuvan riitelyn (tai oikeastaan kiukuttelun) seurauksena en enää rakastanut avovaimoani. Olin kuitenkin fiksumpi kuin miehesi, ja en jäänyt suhteeseen. Kyllä se kannattaa laittaa poikki, jos rakkautta ei ole. Se kipinä ei löydy siten, että jatketaan sitä samaa tuubaa. Joko suhde muuttuu ihan toisenlaiseksi tai sitten se loppuu.

Ehkä suoraan jatkamisen sijasta tauko voisi olla järkevämpi ratkaisu, ja sitten tauon jälkeen käyttäydytte toisianne kohtaan paremmin. Se on kuitenkin selvää, että jonkin täytyy muuttua, jos rakkaus on päässyt hipumaan pois jonkin takia.

Mitäs jos antaisit miehen olla hetken ihan rauhassa? Älä joka päivä jankuta samoista asioista. Anna hänen miettiä mitä haluaa. Voi hyvin ollakin, että hän haluaa naimisiin, lapsia yms. mutta ei välttämättä sun kanssa. Hän voi miettiä, oletko sä se ihminen, jonka kanssa haluaa loppuikänsä olla. Älä ahdistele häntä. Mee vaikka lenkille silloin kun sun mielestä pitää taas ruveta jauhamaan asiasta, joka ei hetkessä selkene.

En mä yhtään ihmettele, jos miestäsi ahdistaa sun käytös.

ongelmana huom miehen passiivisuus parisuhteen eteen.älä tyydy tohon paskaan nokka pystyyn!

Parisuhde perustuu vastavuoroisuudelle. Antamalla kaikkesi sellaiselle, jolta et saa mitään aiheuttaa sinulle vain ahdistusta ja tuskaa sekä ennemmin tai myöhemmin mielenterveysongelmia ja katkeruutta.

Tauko tai ero. Tuollainen tilanne vain sairastuttaa kaikki ja tekee asioista entistä ongelmallisempia.

Itse olin yli 20 v. suhteessa miehen kanssa, jota itse rakastin, mutta hän ei rakastanut minua. Ihan nuo aloittajan kuvaamat illat, hän työnsi pois jos tuuppasin lähelle, olkapää kuulemma puutui heti kun pidin siinä päätäni vähän aikaa.

Mietin vaihtoehdot ja tiesin että olin onnellisempi kun itse sain olla miehen kanssa, jota rakastan kuin että olisin miehen kanssa jota en rakasta. Harvoin liitossa molemmat rakastavat yhtä paljon. Sain elää pitkät vuodet, tehdä lapset ja aina odotin että mies vielä kerran rupeaa rakastamaan minua. Hän hoiti oman osuutensa hyvin, eikä halunnut erota. Hyväksyin tilanteen, keksin paljon harrastuksia ja elämä oli melkeinpä onnellista.

Tuli sitten aika jolloin hän alkoi käydä vieraissa. Kestin sitä jonkun aikaa ja vihelsin pelin poikki. Ylimeno oli hirveää mutta olen selvinnyt.

Nyt olen suhteessa, jossa tunnen kumppaniani kohtaan lämpöä, meillä on mukavaa, monipuolista yhdessäoloa ja hyvä seksi, mutta rakkautta en tunne. Hänellä on sama tunne, mutta hän ei ole mitenkään kiinni exässään (myös oli yli 20 vuotinen suhde). Vähän minua jäi kalvamaan rakkaus exään, mutta elän sen tunteen kanssa riittävän tasapainoista elämää.

Kuten sanoit, ero tuntuisi vielä vaikeammalta. Sinun pitäisi järkeillä, pääsetko tuskan kautta tästä rakkaudesta eroon vai jäätkö katumaan lopuksi ikää eroasi. Oikeaa ratkaisua ei ole, joten on vain tehtävä päätös, ja elettävä sen ratkaisun kanssa niin hyvä elämä kuin pystyy. Sinulla on helpompi kun ei vielä ole lapsia, itsellä tämä miehen rakkauden kuoleminen tapahtui kun saimme lapsen, nyt myöhemmin ymmärrän että siihenkin asti se oli hullaantumista, sellaista kuohuvaa seksintäytteistä hurmaa, ei niinkään rakkautta.

Itse olen hyvilläni että lähdin suhteesta. Olen ehjempi ja vapaampi ja itsetuntoni on normaali.

Koska aloitit kirjoituksesi toukokuussa, olisi mukava tietää, miten olet edennyt.