Hei.
Painin seuraavanlaisen ongelman kanssa ja toivon saavani siihen apua. Olemme olleet yhdessä mieheni kanssa 1v ja 3 kk josta asuneet yhdessä 6 kk. Meillä on ollut paljon riitoja suhteemme aikana, etenkin viimeisen 4 kk aikana. Nyt mieheni sitten ilmoitti ettei tiedä mitä haluaa. Ei tiedä onko tunteita enää tai jos on niin ne ovat ainakin viilentyneet jatkuvan riitelyn myötä ja sen myötä ettei osaa enää meille kuvitella tulevaisuutta, koska olen antanut hänelle sellaisen kuvan, että se ei vastaa sitä mitä hän haluaa ja uskoo ettei pysty tarjota minulle sellaista tulevaisuutta kun toivon. Naimisiin, lapsia yms haluaa kyllä.
No nyt ollaan sitten päätetty yrittää, mutta miehellä ei ole jaksamista yrittää kunnolla. Ei ole ollut seksiä, ei läheisyyttä, illat istutaan sohvan eripuolilla ja ei puhuta juuri mitään. Minä itken ja samat asiat että pitäisikö erota vatvotaan joka ilta. Mies sanoo, että ahdistuu, kun joka ilta käydään läpi samat asiat. Hän haluaisi yrittää löytää sen kipinän ja rakkauden mitä on tuntenut minua kohtaan mutta ei vain nyt jaksa yrittää täysillä.
Olen itse ihan loppu tässä löyhässä hirressä roikkumiseen. Itken joka ilta pahaa oloa, en syö, olen laihtunut muutamissa viikoissa 3kg. Työnteosta ei tunnu tulevan mitään. En enää tiedä mitä minun pitäisi tehdä. Rakastan miestäni ja haluan hänen kanssa olla. Ero ajatuksena tuntuu pahalta, pahemmalta kun tämä tilanne. Parisuhdeterapiaan hän ei halua lähteä. Kun kysyn pitäisikö hänen lähteä suhteesta ei halua sitäkään päätöstä tehdä koska kanssani haluaa olla. Auttakaa nyt hyvät kanssaihimset mitä tässä pitäisi tehdä? Koen että en vain jaksa/ pysty elämään kauaa saman katon alla miehen kanssa joka on ahdistunut ja passiivinen tekemään mitään parisuhteen eteen. Olen itsekin jo niin ahdistunut että en tiedä miten päin olla.
Mies ei tiedä onko tunteita ja mitä haluaa
8
1885
Vastaukset
- 1010
Millaista teidän normaali elämä on? Onko teillä omia harrastuksia, omaa aikaa? Anna miehelle aikaa. Minusta kuulostaa ainakin hyvältä se, että hän kuitenkin puhuu tunteistaan ja ajatuksistaan sekä, että haluaa kuitenkin yrittää.
Anna hänelle aikaa ja tilaa. Yrittäkää harrastaa jotain yhdessä sekä myöskin itseksenne, jotta saatte hieman ajatuksia irti siitä jaktuvasta asian vatvomisesta. Nuo asiat, kun ei ratkea ihan muutamassa päivässä, joten niiden kans kannattaa edetä rauhassa.
Toivottavasti saatta asiat kuntoon ja sen kipinän uudestaan syttymään. Voimia sinne :) Itse olin miehesi tilanteessa. Huomasin vain, että jatkuvan riitelyn (tai oikeastaan kiukuttelun) seurauksena en enää rakastanut avovaimoani. Olin kuitenkin fiksumpi kuin miehesi, ja en jäänyt suhteeseen. Kyllä se kannattaa laittaa poikki, jos rakkautta ei ole. Se kipinä ei löydy siten, että jatketaan sitä samaa tuubaa. Joko suhde muuttuu ihan toisenlaiseksi tai sitten se loppuu.
Ehkä suoraan jatkamisen sijasta tauko voisi olla järkevämpi ratkaisu, ja sitten tauon jälkeen käyttäydytte toisianne kohtaan paremmin. Se on kuitenkin selvää, että jonkin täytyy muuttua, jos rakkaus on päässyt hipumaan pois jonkin takia.- Jäärouva
Olen täysin samassa tilanteessa, ollut noin 1,5 kk.
Yhdessä olimme mieheni kanssa vajaan vuoden, josta asuimme yhdessä 4kk. Molemmilla on lapsia. Itse ratkaisin tilanteen vuokraamalka oman asunnon, muutan sinne lasteni kanssa ylihuomenna. Rakastan miestäni ja päätös lähteä oli yksi elämäni vaikeimmista, mutta hän ei enää tiedä mitä haluaa enkä voi tuhlata omaa ja lasteni elämää roikkumalla suhteessa joka on lähes yksipuolinen. Vaikka mies aina välillä haluaakin olla yhdessä. Väsyin vatvomiseen ja alituiseen pelkäämiseen että koska tämä loppuu.
Tsemppiä sinulle ja viisautta oikean ratkaisun löytämiseen. Aika saattaa ratkaista ongelman ja miehesi tajuaa mitä on menettämössä. Pahimmassa tapauksessa elät pitkään löysässä hirressä roikkuen ja lopulta tulet jätetyksi. Vaikea tilanne.
- anna hetken rauha
Mitäs jos antaisit miehen olla hetken ihan rauhassa? Älä joka päivä jankuta samoista asioista. Anna hänen miettiä mitä haluaa. Voi hyvin ollakin, että hän haluaa naimisiin, lapsia yms. mutta ei välttämättä sun kanssa. Hän voi miettiä, oletko sä se ihminen, jonka kanssa haluaa loppuikänsä olla. Älä ahdistele häntä. Mee vaikka lenkille silloin kun sun mielestä pitää taas ruveta jauhamaan asiasta, joka ei hetkessä selkene.
En mä yhtään ihmettele, jos miestäsi ahdistaa sun käytös. - been there...
ongelmana huom miehen passiivisuus parisuhteen eteen.älä tyydy tohon paskaan nokka pystyyn!
- ooop2
Parisuhde perustuu vastavuoroisuudelle. Antamalla kaikkesi sellaiselle, jolta et saa mitään aiheuttaa sinulle vain ahdistusta ja tuskaa sekä ennemmin tai myöhemmin mielenterveysongelmia ja katkeruutta.
Tauko tai ero. Tuollainen tilanne vain sairastuttaa kaikki ja tekee asioista entistä ongelmallisempia.- UskoMua!
Hyvin sanottu. Olisinpa ollut vahvempi ja pitänyt puoleni aiemmin. Mutta...rakastin ja uskoin, että solmut aukeavat, kun hän on valmis puhumaan. Ja höpö höpö, hän ilmoitti äkkieron ja hänellä onkin uusi nainen ja lapset jo valmiina. Järkyttävä romahdus ja itseni kokoaminen. Joten älä anna liikaa itsestäsi, jos et saa toiselta mitään vastakaikua, keskustelua, läheisyyttä, mielipiteitä, rakkautta. Oikeasti.
- Tasainen tapaus
Itse olin yli 20 v. suhteessa miehen kanssa, jota itse rakastin, mutta hän ei rakastanut minua. Ihan nuo aloittajan kuvaamat illat, hän työnsi pois jos tuuppasin lähelle, olkapää kuulemma puutui heti kun pidin siinä päätäni vähän aikaa.
Mietin vaihtoehdot ja tiesin että olin onnellisempi kun itse sain olla miehen kanssa, jota rakastan kuin että olisin miehen kanssa jota en rakasta. Harvoin liitossa molemmat rakastavat yhtä paljon. Sain elää pitkät vuodet, tehdä lapset ja aina odotin että mies vielä kerran rupeaa rakastamaan minua. Hän hoiti oman osuutensa hyvin, eikä halunnut erota. Hyväksyin tilanteen, keksin paljon harrastuksia ja elämä oli melkeinpä onnellista.
Tuli sitten aika jolloin hän alkoi käydä vieraissa. Kestin sitä jonkun aikaa ja vihelsin pelin poikki. Ylimeno oli hirveää mutta olen selvinnyt.
Nyt olen suhteessa, jossa tunnen kumppaniani kohtaan lämpöä, meillä on mukavaa, monipuolista yhdessäoloa ja hyvä seksi, mutta rakkautta en tunne. Hänellä on sama tunne, mutta hän ei ole mitenkään kiinni exässään (myös oli yli 20 vuotinen suhde). Vähän minua jäi kalvamaan rakkaus exään, mutta elän sen tunteen kanssa riittävän tasapainoista elämää.
Kuten sanoit, ero tuntuisi vielä vaikeammalta. Sinun pitäisi järkeillä, pääsetko tuskan kautta tästä rakkaudesta eroon vai jäätkö katumaan lopuksi ikää eroasi. Oikeaa ratkaisua ei ole, joten on vain tehtävä päätös, ja elettävä sen ratkaisun kanssa niin hyvä elämä kuin pystyy. Sinulla on helpompi kun ei vielä ole lapsia, itsellä tämä miehen rakkauden kuoleminen tapahtui kun saimme lapsen, nyt myöhemmin ymmärrän että siihenkin asti se oli hullaantumista, sellaista kuohuvaa seksintäytteistä hurmaa, ei niinkään rakkautta.
Itse olen hyvilläni että lähdin suhteesta. Olen ehjempi ja vapaampi ja itsetuntoni on normaali.
Koska aloitit kirjoituksesi toukokuussa, olisi mukava tietää, miten olet edennyt.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12681Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1511258Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491135- 1271008
Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223974Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?206949Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä15899- 72855
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk297855- 40851