Näin meillä... onko neuvoja?

W-79

Olen ihanan 1-vuotiaan pojan äiti, ja avomieheni eli pojan isän kanssa ihan umpikujassa.
Kirjoitan siksi että oma jaksamiseni on ihan rajamailla ja siksi lähdimmekin eilen pojan kanssa sukulaisiin hengähtämään kotielämästä...
Mieheni on aivan ihana ihminen kun haluaa, mutta sitten on tämä kääntöpuoli... meillä kuukaudesta viikko menee hyvin ja loput kolme onkin sitten yhtä painajaista. Suurin ongelma on alkoholi. Sen myötä miehestäni tulee vastuuntunnoton, hermostunut ja epäluotettava. Hän ei tee kotona yhtään mitään, minun pitää pyytää josko hän katsoisi pojan perään että pääsen itse edes vessaan. Hän on töissä perheyrityksessä, joten hän ei ota vastuuta juurikaan edes työajoistaan tai siitä että olisi työpaikalla juomatta.
Hän kärsii paniikkihäiriöstä johon nyt on saanut lääkkeet, mutta elämäntavoillaan hän ei kyllä edesauta oireiden vähenemistä. Ja taas hän juo kun on koko ajan huono olo että se rentouttaisi...

Käytännössä olen siis ollut yksinhuoltaja alusta asti. Plussaa kyllä on että mies käy aina kaupassa ja huolehtii edes jostain!
Tiedän että hänellä on vaikeata ilmeisesti sopeutua perhe-elämään mutta en tiedä kauanko jaksan yksin aina yrittää ja yrittää. Itsekin alan olla aika masentunut ja väsynyt. Tilanne on ajautunut siihen että minusta on tullut nalkuttava akka, mutta en kertakaikkiaan jaksa enää yrittää ymmärtää ja ymmärtää. Jos joku ymmärtäisi vaihteeksi miltä minusta tuntuu.

Vaikea se on vaan uskoa että suhde on niin muuttunut vauvan tulon jälkeen, siksi kai se on raskasta tehdä lopullinen päätös lähtemisestä...

Sukulaisillekin kertominen tuntuisi ylitsepääsemättömältä... myös miehen, koska he ovat olleet paljon apuna pojan kanssa ja ihania ihmisiä... Ja sitten olen huolissani siitäkin miten miehen sen jälkeen kävisi... tuoreet talovelat sun muut.

Uskomatonta sekin että vauvan tulo voi muuttaa molempia vanhempia mutta ihan eri suuntiin!

3

634

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Roiha

      Olisiko syytä irroittautua tällaisesta suhteesta ennenkuin itse olet loppu.

    • ---------

      ja aloita uusi elämä lapsesi kanssa, ennenkuin olet itse mielisairaalassa ja lapsi lastenkodissa...MIETI!

    • Nimetön

      Hei!

      Olen myös tavallaan samantapaisessa tilanteessa. Olen tehnyt äskettäin elämäni suurimman päätökseni ja nyt tuntuu olo helpottavalta. Muutamme erillemme, mutta jatkamme yhdessäoloa. Katsotaan nyt sekin vaihe, että miten se sujuu.
      Itse jään 2 lapsen yh:ksi ja asuntovelat jää minulle, mutta olo on TODELLA helpottunut, koska tiedän, ettei minun tarvitse katsella moista touhua MINUN asunnossani. Välimme on nyt jo paremmat, vaikka mieheni muuttaakin vasta kuukauden kuluttua. Luulen, että tämäkin on yksi vaihtoehto eroamiselle, että asumme erillään...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      641
      7831
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      431
      2109
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      220
      1998
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      143
      1596
    5. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1219
    6. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      1158
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      95
      1024
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      823
    9. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      6
      697
    10. Sofia matkii Martinaa

      Sofia etsii omaa lippisjonnea mäkkäreistä ja itiksestä. Tuskin löytää yhtä komeaa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      670
    Aihe