Paavo oli sammunut vessaan paneelin päätyttyä

Hyvä että löysivät ennen kuin ovet pantiin kiinni. Nyt selvittiin puvun pesulalaskulla, väri oli melko keltaruskeaksi tosin päässyt, joten ei siitä ihan entisen veroista saa.
10109
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Kyllä tuo väri punikille kelpaa.

Äänestä

- Kommunisti tietää missä Soini illallistaa!

Äänestä

Voi vitsi kun tuo meidän puheenjohtaja Paavo meni taas juomaan liikaa ja sontimaan housuunsa!

Pitäisköhän minun perkeleenpunaisen vasurin vaihtaa puoluetta? En tiedä voinko enää parantua, olen aika pahasti vielä pahassa vasemmistolaisuuden painajaisessa.

Äänestä

Olikohan Paavolla (vas) tullut kakka housuun ja varmaan sen jo paljonkin käännellyn takinkin helmoissa saattaa olla jotain hämärää.

Kuinkahan paljon Paavon"vas" osuus, eli bonus olikaan niistä Kyproksen ja Kreikan salatuista tukipaketeista käteisenä?

Paavohan"vas", vaikka ennen vaaleja lupasi äänestäjilleen olla "lapioimatta" sitä rahaa sinne "kriisi"pankeille, oli kuitenkin mukana porvarihallituksessa melkein 2 vuotta.

Äänestä
  • porvarihallituksessa melkein 3 vuotta?

    Äänestä

Kyllä paavo oli iltaoluensa taas ansainnut raskaan työnsä jälkeen.

Äänestä
  • Niin, riehuminen ja öykkäröinti on raskasta touhua.

    Äänestä

Naurattaa aina niin pirusti kun punikit saavat pataan.

Äänestä

Paavo sammua rätkähtää kaikissa tilaisuuksissa mihin se osallistuu.

Äänestä

Tuon nyt saattoi arvatakin. Ei seepra pääse raidoistaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ääni vasemmalta kirjoitti:

Hyvä että löysivät ennen kuin ovet pantiin kiinni. Nyt selvittiin puvun pesulalaskulla, väri oli melko keltaruskeaksi tosin päässyt, joten ei siitä ihan entisen veroista saa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu