tietoja tarvitaan

vähän apua..?

Olisin kiinnostunut poikkihuilun soitosta, mutta siihen liittyy muutama brobleema.
1. Asun pienellä paikkakunnalla eikä lähimaillakaan ole ketään joka osaisi opettaa minua poikkihuilun kanssa. Voiko sellaista oppia soittamaan omin päin? Tarkoitan lähinnä sitä, että kun olen kuullut, että poikkihuiluun pitäisi puhaltaa aivan tietyllä tavalla, jotta siitä saisi asiallisen äänen. Onko totta?

2. Jos sitä voi oppia soittamaan ilman opetusta, millainen poikkihuilu olisi hyvä vasta-alkajalle? Äänen olisi toivottavaa olla pehmeä eikä kovin korkea - onko poikkihuiluissa paljonkin eroja äänen suhteen? En voi ottaa kovin korkeaäänistä huilua, koska koirani saa siitä sätkyn. Panhuilua olen aina ihaillut, mutta pääsin kerran kokeilemaan sellaista enkä saanut siitä irti mitään ääntä.

3. Opiskelijabudjetilla mennään. Jos minun olisi järkevää edes harkita huilun ostamista ja opetella sen kanssa omin nokkineni, mistä kannattaisi etsiä? Uudet poikkihuilut näyttävät maksavan monta tuhatta euroa joten käytetty olisi oltava. Mutta mistä?

4. Kuten huomaatte, en tiedä huiluista oikeastaan mitään. Millä huiluilla olisi mahd. pehmeä ja matalahko ääni? Piccolon ääni on liian korkea, se tekee selvää omistakin korvistani.

5

321

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Soittimia kokeillut

      Oletko opiskellut mitään musiikkia (laulua tai soittoa) aiemmin? Jos sinulle on nuotinluku ym. tuttua, ja olet muutenkin hyvä oppimaan, niin luulisi onnistuvan itseopiskelumateriaalin kanssa. Oletko katsonut, löytyykö poikkihuilulle opaskirjoja ja opasvideoita? Itseopiskelussa on aina se riski, että jonkin asian oppii hyvin pahasti väärin, ja väärästä käytännöstä pois oppiminen voi olla työlästä.

      Olen opetellut pianonsoiton alkeita itsekseni. Olen hidas oppimaan. Eli omalla kohdallani tavoitteenani on omaksua nuotinluku taito kohtuullisen hyvin ennen ryhmätunneille menoa, jotten turhaudu alkuunsa.

      Nokkahuilua (sopraano brittisormituksella ja altto germaanisormituksella) opettelen tällä hetkellä kirjaston opasvihkojen avulla. Saan soimaan keskialan äänet hyvin. Alimmat äänet tuottavat vaikeuksia, välillä saan ne jotenkuten, harvoin kauniisti, kun väsyn, en lainkaan. Eli oppimistahtiani en voi nopeuttaa, vaikka nuottien suhteen ko. soittimet olisivat minulle alkuvaiheessa helppoja. Ylimpiä säveliä en ole siis päässyt edes kokeilemaan, koska etenen opasvihkon järjestyksessä.

      Itse siis olen kokeillut sekä nokkahuiluja että okariinoja, joita kumpiakin olen onnistunut systemaattisesti opettelemaan vasta sen jälkeen, kun olen ensin harjoitellut pianon kanssa nuottien/musiikin teorian alkeita. Puhallustekniikka on aiheuttanut molemmissa vaikeutta. Muutamat käydyt laulutunnit eivät kohdallani auta puhallustekniikkaan.

      Nokkahuilun kohdalla itselleni tuli yllätyksenä, etten saa kunnolla sormia yltämään alttonokkahuilun alimmille rei'ille (olen pienikokoinen). Itsekin tykkäisin matalaäänisistä soittimista, mutta joskus oman kropan anatomia voi asettaa rajoituksia. Ainakin nokkahuilussa myös matalalle mentäessä puhallusta joutuu ennakoimaan. Ja myös nokkahuiluissa matalaääniset huilut ovat kalliimpia kuin korkeaääniset.

      Oletko miettinyt, että hankkisit alkuun jonkin vaatimattomamman puhallinsoittimen? Pystyt varmasti soveltamaan siitä saatua taitoa ja kokemusta lopulliseen soittimeesi, jota varten voit hankkia tietoa ja säästää rahaa samalla. Sopraanonokkahuilua en sinulle suosittele (korkea ääni), mutta miten olisi vaikka alttonokkahuilu? Sen saisi jo viidellä kympillä uutena musiikkikaupasta ja itseopiskelumateriaalia todennäköisesti löytyy kirjastosta. Samalla sinulle selkenisi näkemys, minkälaisen instrumentin haluat hankkia.

    • vähän apua..?

      Hei, ja kiitos vastauksestasi!

      Kävin piannotunneilla jonkin aikaa, mutta olin silloin alle kouluikäinen joten siitä on jo kauan. Erinäisistä syistä lakkasin käymästä tunneilla, mutta jatkoin soittamista itsenäisesti omaksi huvikseni opetellen uusia kappaleita korvakuulolta. Minulla on hyvä sävelkorva ja löydän melodiat helposti koskettimilta (ja osaan myös säestää), mutta nuotteja en osaa tänä päivänäkään. Opin nopeasti asioita joista olen kiinnostunut, mutta jostain syystä nuotit eivät kuulu siihen sarjaan... En vain saa niistä tolkkua.

      Olen joskus kokeillut tavallista nokkahuilua ja sain siitä tunnistettavan ukko nooan, mutta nokkis yleisesti ei vain ole minun soittimeni. En jaksa innostua siitä, vaan haluaisin jotakin muuta. Noihin poikkihuiluihin haluaisin tutustua, mutta tosiaan tuo puhalustekniikka mietityttää. Minulla ei ole mahdollisuuksia systemattiseen soiton opiskeluun, mutta voiko jostain musiikkiopistosta tms saada satunnaisia yksityistunteja?

      • Soittimia kokeillut

        Uskoisin, että yksityistunteja saa, jos vaan pienellä paikkakunnalla on opetusta ko. instrumentille. Kysy paikallisesta musiikkiopistosta! Unohdin sanoa, että kannattaa liittyä muusikoiden.net -keskustelupalstalle. Saat sieltä varmasti pätevämpää tietoa kuin täältä. Tuli myös mieleen, että olisiko lähiseudullasi joku kyseistä soitinta harrastanut, jonka kanssa voisit vaihtaa tietoa ja joka ehkä jopa haluaisi opettaa sinut alkuun? Voitko laittaa ilmoituksia vaikka kaupunkisi ilmoitustaululle tms?


    • vähän apua..?

      Meillä päin ei ole musiikkiopistoa, vain joku musiikkileikkikoulu lapsille, ja jos olen oikein ymmärtänyt, siellä ei ole kuin nokkahuiluja. En myöskään tunne täältä ketään huilunsoittajaa, mutta nyt kun sanoit, tunnen kyllä pari muuta musiikkialan tyyppiä joiden kautta saattaisi löytyä joku joka soittaa huiluakin tai jotka ehkä osaisivat suositella jotakin. Eipä tullutkaan mieleen... Tyhmä minä!

      Mutta tuo muusikkofoorumi on hyvä idea, kiitos siitä! Sille sivustolle tulee varmasti käyttöä myöhemminkin.

      Suuret kiitokset avustasi, näillä tiedoilla pääsee varmasti eteenpäin!

      • vähön apua..?

        Täsmennyksenä edelliseen, että ne opistot tulivat mieleen, kun käyn joskus tampereella ja siellä on mm se konservatorio josta ainakin luulisi löytyvän valikoimaa. Samoin siellä on monta muuta musiikkikoulua, mutta en tiedä onko niissä opetusta aikuisille vai ovatko musiikkileikkikouluja lapsille.

        Mutta katsellaan ja kysellään, eiköhän jostain löydy jotakin sopivaa!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2300
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      26
      974
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      902
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    5. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      845
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      568
      835
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      82
      738
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      670
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      30
      627
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      66
      625
    Aihe