Mistä tiesit että toinen on se oikea? Koitan tässä itse hahmottaa että miillaiselta sen oikean pitäisi tuntua.. Olen aiemmin saanut kolhuja parisuhteissa ja luulen etten anna enää itseni tuntea. En uskalla! Varovaisuus on sitä luokkaa että pelkään vaimentavani sydämen äänen järjellä...
Apuja hieman tänne?
Apuja hieman tänne?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Kun tapasin se oikean, rakkaus tuntui kuin huumeelta ja oli onnellinen. Kaipasi koko ajan toista. Vei jalat alta, ja tuntui kuin olis saanut sähköiskun tuhat volttia. Tulevaisuus näytti selkeältä ja näki yhteisen omakotitalon, pihan. Puhe takelteli ja mokaili. Toinen oli maailman komein ja ihalluin mies. Tuntui kuin olisi aina tuntenut ja näki vaan toisen parhaat puolet. Annoin anteeksi liikaa. Hymyilin herkästi. Itkin takaiskuissa. Selvisi sitten että onkin pelimies ja koko homma lässähti siihen. Ei ole enää ketään. :)
Silloin tiesi heti, että siinä on se oikea. Ihan selvästi. Totuus oli jotain muuta hänen luonteestaan, ei hyvä. Vierotusoireet olivat voimakkaat, rakastumisesta eroon kylmästi. Mies sattui vaan olemaan komea silmääni ja tutun oloinen, siinä kaikki. Luonteella on merkitystä.
Tarinan opetus:
rakastetun aiheuttama tunnehuuma ei ole missään yhteydessä siihen, onko hän se oikea.
Vaikka hän oli komea ja "ihana", hän pystyy vahingoittamaan muita. Surullinen juttu. Ei hänen nykyinen avovaimo ja entinen nähneet hyvin sitä puolta, heitä kohtaan oli kai kohtuullinen. Minä näin.
Niinpä. Eli miten se oikea sitten määritellään? Jos ei tunnehuuma ole se juttu? Mikäs on se juttu sitten?
Kyllä mulla tunne ja tietty miehen malli edelleen ratkaisee. Mutta toisella pitäisi olla myös tunteita paljon muhun (kaksipuoleista) ja kypsyyttä että se toimii. Ja liian nopeasti saan pelimiehet kiinni, pelimiehen kanssa suhde ei toimi, jättää, pettää. Oikean miehen haku on siis mahdotonta.
Kun näin aviomieheni ensimmäisen kerran, en pystynyt edes puhumaan hetkeen yhtään mitään, päässä vain pyöri, että tuon minä haluan!
Hänen kanssaan kaikki on luontevaa ja mukavaa, voi olla aidosti oma itsensä (myös riidellessä), eikä tulisi mieleenkään tehdä mitään epäsopivaa muiden miesten kanssa.
Haluaa, että hänellä on kaikki hyvin ja on onnellinen, kun toinenkin on onnellinen. Tämähän kaikki siis pätee myös toisinpäin. Eli miehenkin tulee kunnioittaa ja rakastaa sinua ja tavoitella myös sinun onnellisuuttasi.
Kun Se Oikea tulee kohdalle, niin kyllä sen tietää!
Onnea etsintään! :)
Samaa mieltä! Sen kyllä tietää, kun oikea ihminen tulee vastaan. Sitä tunnetta on vaikea kuvailla, mutta se on jotain sellaista, mitä et ole koskaan tuntenut aikaisemmin.. Palaset vain loksahtavat kohdalleen. Klisee, mutta tuntuu kuin olisi tullut kotiin.
En enää usko niihin oikeisiin. Ennen etsin rakkauden huumaa ensi silmäyksellä, mutta pelimiehiä nuo huumaajat vain ovat olleet.
Nyt olen ensi kertaa aloittanut suhteen ujon ja varovaisesti etenevän miehen kanssa. Tämä on vastoin kaikkia periaatteitani, mutta jokin hänessä silti kiehtoo, että on katsottava miten lopulta käy.
Ei se selviä kuin ajan kanssa. Eli ainoa mitä voi oikeastaan tehdä, on toimia järkevästi esimerkiksi yhteenmuuton, avioliiton, omistusasunnon ja lasten suhteen. Missään nimessä kolmea jälkimmäistä ei tulisi päättää ns alkuhuuman aikana.
Kyllähän totta kai se alkuhuuma ja rakastuminen on tärkeää, mutta vie useamman vuoden että todella tietää kestääkö rakkaus ne toisen huonotkin puolet. Toisen huonot puolet voi kyllä tunnistaa jo hyvin alkuvaiheessakin, mutta sitä saattaa hyvinkin uskotella itsellaan muutaman vuodenkin että ne puolet eivät haittaa itseä, että rakkaus voittaa kaiken. Jotkuthan eroavat parinkymmenen vuodenkin jälkeen, mikä kertoo siitä että harva asia on ikuista, ja usein ne kestävät suhteet ovat juurikin niillä joilla on realistiset käsitykset rakkaudesta ja parisuhteesta.
Itse antaisin siis ajan näyttää, onko toinen juuri se oikea. Vuosi seurustelua (ainakin) ennen yhteenmuuttoa, pari-kolme vuotta ennen kihloja, neljä-viisi ennen lapsia (jos ei ole biologisesti kiire, eli nainen on alle 35v). Siinä ajassa jo kyllä tuntee toista ja itseäkin sen verran, että ainakin suhteen huonoimmat puolet on jollain tapaa sisäistetty, ja tiedetään onko kyseessä se loppuelämän suhde. Kyllähän toki virhearviointeja kaikille tapahtuu, ja sillehän ei voi mitään. Itselleni on ainakin ollut tärkeä juttu, että olen ainakin yrittänyt ottaa parisuhteessa maltilla, enkä ole esimerkiksi lapsia sotkenut suhteeseen kun koko parisuhde on ollut vielä lapsenkengissä.
Niin ja yhteisiä vuosia minulla ja aviomiehelläni on 15. Heti alussa oli se tunne, että tuo on se oikea, mutta ihan totta puhuen, on minulla se tunne ollut muidenkin kanssa :) Nyt jälkikäteen vasta todella ymmärtää, että rakkaus on muutakin kuin tunne ja huumaa. Se on syvää vuosien tuomaa ystävyyttä ja kunnioitusta.
Siitä sen tietää kun laukee kahdessa minuutissa. Kiihottaa niin paljon että ei pysty pidättelee kun nainen on niin seksykäs.