Päätin katkaista 5-vuotisen työttömyys kierteeni ja hain mol.fi sivun kautta vuoden kestävään koulutukseen jossa opiskellaan siivoojaksi.
Olen viimeksi ollut koulun penkillä vuonna 2008 en tiedä sitten miten opiskelu on muuttunut niistä ajoista.
Olen muutenkin jo työttömänä syrjäytynyt kun olen 5-vuotta käytännössä istunut 4seinän sisällä vuokra asunnossa eikä minulla ole kavereita eikä sosiaalisia verkostoja ollenkaan. istun kaiket päivät sisällä ja käyn pari kertaa viikossa ruokaa ostamassa.
Ainoa ihminen joka saattaa soittaa on äitini ja joskus työkkäri ja sossukin muistavat puheluilla. Muuten on hiljaista.
Olen välillä miettinyt itsemurhaa mutta päätin yrittää itsemurhan sijaan ottaa itseäni niskasta kiinni.
Minusta on tullut jo höpsö puhun yksikseni ja nauran.
Se ei ole väärin.
ei vain ole ihmistä kelle puhua

Vastaukset 2
Vanhimmat
Onneksi olkoon! Olet tehnyt hyvän päätöksen. On terveellistä lähteä ihmisten pariin opiskelemaan. Työtäkin saat sitten melko varmasti. Sekin kohentaa kuntoa ja elämää. Sinulla on parempi tulevaisuus.
Millä paikkakunnalla alat opiskelut. Olen yksin asuva ja voisin jopa tarjota asunnon opiskelusi ajaksi jos alue sopii.