Suhdeklinikan artikkelisarjassa etsitään ratkaisuja parisuhteen pahimpiin solmukohtiin. Linkissä olevan artikkelin aiheena on eroaminen.
"Erot ovat nykyään hyvin yleisiä ja asiantuntijoiden mukaan entistä raastavampia. Eroajia syyllistetään turhaan kevytmielisestä suhtautumisesta parisuhteeseen. Syynä eroon ei ole liian vähäinen yrittäminen, vaan vallitsevan avioliittokulttuurin karilleajo, väittää perheneuvoja Pekka Puukko".
Mitä ajatuksia nämä näkökulmat herättävät sinussa, onko avioliittokulttuuri karilla?
mono- ohjus
"Erot ovat nykyään hyvin yleisiä ja asiantuntijoiden mukaan entistä raastavampia. Eroajia syyllistetään turhaan kevytmielisestä suhtautumisesta parisuhteeseen. Syynä eroon ei ole liian vähäinen yrittäminen, vaan vallitsevan avioliittokulttuurin karilleajo, väittää perheneuvoja Pekka Puukko".
Mitä ajatuksia nämä näkökulmat herättävät sinussa, onko avioliittokulttuuri karilla?
mono- ohjus
Vastaukset 17
Vanhimmat
Parisuhteesta viis. Tärkeintä on lasten hyvinvointi. Siihen taas vaikuttavat monet tekijät. Jokainen joutuu punnitsemaan ratkaisujensa edut ja haitat ja valitsemaan sen, mikä on lapsille edullisinta. Aina oma onni ei suinkaan ole linjassa lasten edun kanssa, ja silloin omat tarpeet pitää jättää taka-alalle.
Ootpas sä hölmö. Jos vanhempi ei voi hyvin, niin ei voi myöskään lapset. Vanhempien tai ainakin toisen pitää olla siinä kunnossa että esim. erossa pystyy hoitamaan lapset.
Ja parisuhteessa lapset kyllä aistiin helposti missä tilassa on vanhempien välinen suhde mutta ei välttämättä ymmärrä sitä/osaa sanoittaa. Eli lapsi voi alkaa oireilemaan huonossa ilmapiirissä.
Varmaan jokainen, jolla on lapsia ja joka pohtii eroa, on vaikeassa tilanteessa ja yrittää löytää parhaan mahdollisen ratkaisun ennen kaikkea lasten kannalta.
Välillä tulee mieleen, kuten 10 7 totesi, että pitäisikö vaan vielä vähän sinnitellä ja koittaa päästä sen pahimman yli, lasten takia. Mutta yhtälailla voi tilanne olla tuo, mitä kuvaat, Swinging door: lapsille on tuhoisaa seurata vanhempien huonoja välejä.
Joskus avioero on se pienempi paha. Harva selviää siitä ihan vaurioitta. Siksi sitä toivookin, että ihmiset ymmärtäisivät hoitaa suhdettaan alusta asti. Ja että he rohkaistuisivat etsimään apua kun tuntuu ettei yhdessä löydy ulospääsyä vaikeasta tilanteesta.
Aija-pappi
"Mitä ajatuksia nämä näkökulmat herättävät sinussa, onko avioliittokulttuuri karilla?"
-Avioliittokulttuuri, kuten kulttuuri ylipäätään, pyrkii vastaamaan ihmisten sen hetkisiin tarpeisiin.
Nyky-yhteiskunnassa ei ole enää juurikaan tarvetta avioliittokulttuurille, koska kaikki samat "edut" saa ilmankin sitä avioliittoa.
Tältä osin avioliitto on kärsinyt inflaatiota länsimaisessa yhteiskunnassa ja sen merkitys instituutiona on vähintäänkin rapistunut.
Tuo juttu oli kyllä sellaista liirumlaarumia, että ei siinä ollut edes mitään ajatusta tai ainakaan en löytänyt siitä sellaista. En haluaisi mennä tuollaisen sekavan jaarittelijan vastaanotolle.
Ei parisuhde, perhe tai avioliitto mielestäni missään kriisissä ole. En usko, että ennen oltiin sen onnellisempia kuin nykyäänkään. Ei vain ollut mahdollista erota. Lapsia ja vaimoja hakattiin, vaimon raiskaaminen ei ollut kriminalisoitua jne. Kirkon, yhteisön ja taloudellisen paineen vuoksi ei vain voitu erota. Minusta siinä ei ole mitään haikailun arvoista.
Ratikkakuskille sanoisin, että saatat olla osin oikeassa, ei ollut mahdollisuutta erota rahan vuoksi, mikä nyt on toisin monella parilla. Toisaalta oli myös pakko tehdä vähän enemmän suhteen eteen ja unohtaa pienet loukkaukset ilman valtavaa riitaa ja juoksua heti jonnekin kapakkaan seuraa hakemaan.
Ennen ei kapakassa istuminenkaan ollut kovin hyväksyttävää, niin olisi nyt oltava myös.
Eli mitään hyvää rahasta ei ikinä ole seurannut, rahan avulla ja sen haalimiseksi tehdään rikoksia, huumeet ovat markkinoilla juuri rahan ahneuden vuoksi ja tyhmät rikkoo elämänsä niillä.
Tuon entisen ajan tapaan perheet eivät rikkoontuneet niin usein ja siitä seurasi lapsille pysyväinen koti, jos ei aina niin täydellinen, mutta koti jota voi sano lapsuuden kodiksi, moniko erolapsi sellaisen saa nykyään, ei kukaan.
Myös se, että vanhemmat eivät ole eronneet antaa lapselle ehyemmän elämän, aikanaan he voivat perustaa perheen, johon kuuluu isovanhemmat eikä joukko sieltä ja täältä haalittuja isän ja äidin uusia kumppaneita.
Samoin on perinnön saannissa jos vanhemmilta jotain jää, sen saavat omat lapset, eikä kaikin tavoin testamentein uudelle kumppanille siirrettyinä, jolloin oma lapsi joutuu vaatimaan, huom. vaatimaan lakiosaansa.
Kyllä tuossa tilanteessa lapsi kokee olevansa täysin unohdettu, hyljätty, vihattu. Tätäkö te vanhemmat haluatte lapsillenne. Ei myöskään ole olemassa eriarvoisia omia lapsia, tämäkin on kamalaa toimintaa omaa lastaan kohtaan.
Vaikka lapsi olisi kuinka aikuinen, tuollainen satuttaa, se on kuin ruoska, ja sen jäljet ovat raskaat ja monesti koko elämän mittaiset, lapsi kokee kaikessa olevansa huono ja vihattu ja näin hänen elämänsä voi ajautua hyvinkin sairauksiin tai jopa pahempaan.
Sain tässä viime viikolla huomata asian, kuinka raskasta on lapselle, kun se etävanhempi ei tulekaan hakemaan, vaan on laittanut muut asialle, samalla ilmeni, että ei ole myöskään paikalla kuin vasta seuraavana iltana. En tiedä oliko syy todellinen vai valkoinen valhe.
Pahin tässä oli se, että lapselle ei oltu kerrottu asiasta etukäteen, vaikka kyllä sanotun mukaisen asian varmasti tietää jo viikkoja sitten.
Jo oikea tieto lapselle olisi tärkeä, lapsi uskoo nyt valheitakin, mutta kun hän kasvaa hän alkaakin saada selville paljon, sekin on jo alkanut tulla esiin, kysymyksiä on alkanut sataa tapahtuneista ja niitä kysellään myös läheisiltä.
Älkää valahdelko lapsille, siitä ei hyvää seuraa.
Minusta ainoa oikea tapa elää on yrittää kaikin tavoin elämän arvot ja moraali korkealla. Pitää vaikeinakin päivinä pitää yhtä puolison kanssa, eikä paeta minnekään. Totuus on hyvin arvokas asia elämässä, sen tulette kyllä huomaamaan, jos uskottavuuden menettää, alkaa olla kaikissa asioissa vaikeaa, eikä tuo kirous jätä vaikka kumppania vaihtaisi.
Valhe saa seksin loppumaan, mikä onkaan syy pahaan oloon, olikohan valehtelu puolisolle.
Jää kyllä vähän mietityttämään, olisivatko nuo kuvaamasi kaltaiset ihmiset olleet "pakotetussa avioliitossa" ollessaan sen parempia kumppaneita tai vanhempia kun he ovat nyt erottuaan ja uudessa liitossa ollessaan? Ainakin itse uskon että itsekeskeinen ja lapsensa unohtava ihminen on pohjimmiltaan samanlainen, oli hän sitten avioliitossa tai eronnut. Ei se ero ihmistä muuksi muuta.
"Ainakin itse uskon että itsekeskeinen ja lapsensa unohtava ihminen on pohjimmiltaan samanlainen, oli hän sitten avioliitossa tai eronnut."
Tietty onkin. Eihän kyse lapsen kannalta yleensä olekaan siitä onko, isä tai äiti itsekeskeinen vai ei, vaan siitä onka hän paikalla ja pitää lupauksensa. Yleisesti ottaen harva meistä mieleltään on täydellinen, mutta vastuullisen vanhemman paikan silti niin halutessaan täyttää mainiosti.
"Kyllä tuossa tilanteessa lapsi kokee olevansa täysin unohdettu, hyljätty, vihattu." Minä koen kyllä suhteellisen loukkaavana, että ikäänkuin työnnät sanoja avioerolasten suuhun. Minun vanhempani ovat eronneet, mutta molemmat hyviä ihmisiä, ikinä ei ole ollut epäselvää onko minua rakastettu. Todellakaan en ole hetkeäkään tuntenut itseäni vihatuksi - ilmeisesti sinun mielestäsi olisi pitänyt? Ei väkisin huonossa liitossa pysyminen ole todellakaan ainut tapa osoittaa rakkautta, ja jos joku tällaista kuvittelee, niin ehkä on vanhemmuuden perusasiat vielä hieman hakusessa.
Ero lapsena voin sanoa että paskapuhetta.
Olen erittäin kiitollinen että omat vanhempani älysivät viimein erota 22 vuoden jälkeen. Kun he olivat yhdessä se oli ihan yhtä helvettiä ja sinne lapsuuden kotiin jota niin kovasti hehkutat ei koskaan halunnut palata kaverilta tai koulusta.
Luojalle kiitos että älysivät erota.
Minä toivoin hartaasti riitaisten vanhempieni eroa koko lapsuuteni ajan. Toivoin isäni kuolemaa, että pääsisin hänen perheeseen kohdistamasta jokapäiväisestä henkisestä ja fyysisestä väkivallasta.
Sain pysyviä psyykkisiä ongelmia, jotka näkyvät vielä näin keski-iässäkin terapioista huolimatta.
Erosin itse psykopaattisesta lasteni isästä, ja lapseni vain kiittelivät, että pakenin ja pelastin heidät sairaan isän hirmuvallan alta. Nyt lapsilla on hyvä olla, avioliiton aikana he voivat pahoin.
Minulla ei ole mitään ev.lut kirkkoa vastaan sinänsä, ties vaikka jonakin päivänä liittyisin takaisin sen jäseneksi, mutta yhtä ihmettelen: Miksi kirkko suostuu vihkimään kenet tahansa kirkkoon kuuluvan ilman, että se edellyttäisi vihittäviltä vakaumusta? Television Satuhäissä on nähty näitä pareja, ja itse kukin varmasti tuntee heitä elävässä elämässä, jotka sanovat suoraan, että eivät he kirkon opetuksiin usko mutta aina ovat haaveilleet kirkkohäistä.
Ja samaan aikaan tunnen vakaumuksellisia kristittyjä, jotka eivät saa kirkkohäitä, koska he sattuvat olemaan samaa sukupuolta.
Ristiriitaista, eikö? ;-)
60- 70- luvulla ero oli vielä häpeällistä ja monet elivät kamalassa pakkoavioliitossa. Isomummoni äijä joi ja juoksi vieraissa ym. kaikkea paskaa, pilaten koko perheensä elämän kunnes kuoli viinaan. Kotiin tuli karapuloissa ja perseaukisena rähjään ja sai muija juosta lapset kainalossa evakkoon. 70- luvulla meitä eroperheen lapsia oli aika vähän ja olin kummmajainen koulussa kun ei ollut isää. Yh naisia pidettiin munahaukkoina eivätkä perheelliset ystävät enää käyneet kylässä.
Hyvä että kun se yhteinen polkka tai mikä sävel lie loppuu niin tennarit vaan eri suuntiin. Eroperheessä oli mukavampaa kun ei kukaan juoppo tullut yöllä remuamaan eikä tarvinnut kuunnella vanhempien tappeluja.
Tulevaisuudessa ydinperhe on jo harvinaisuus. Avioliitto pitäisi muuttaa voimassa toistaiseksi niin kuin työsuhteet, niin ettei niistäkään ikinä tiedä koska loppuu kun nykyään ei mikään ole niin kuin ennen.
Ongelma on tämä: perhe-elämä on rankkaa. Läheskään kaikki ihmiset eivät kestä sitä. Ei ole ihmekään, että sitä paetaan ryyppäämiseen tai uskottomuuteen.
Papin pitäisikin olla vihkikaavassa selkeämpi. Nyt kaavassa hymistellään myötä- ja vastoinkäymisistä. Alttarilla pitäisi kysyä: "Kun joka päivä v*tuttaa, pysytkö kuitenkin raittiina? Kun seksi loppuu, pysytkö kuitenkin uskollisena? Kun et saa hetkenkään lepoa, jaksatko kuitenkin raataa?"
Minusta toisessa ja kolmannessa kysymyksessä ei ole järkeä. Ei ihminen voi yksipuolisesti päättää kahden ihmisen selibaatista. Jos seksi loppuu toisen osapuolen vaatimuksesta pysyvästi, niin täytyy hyväksyä, että joko liitto päättyy tai puoliso tyydyttää tarpeensa muualla. Mitä kolmanteen kysymykseen tulee, niin jos ei jompikumpi puoliso saa hetkeäkään rauhaa, niin asialle pitää tehdä jotain eikä vaan vaatia venymään loputtomasti. Minusta pitäisi ennemmin puhua puolin ja toisin huomioimisesta ja kumppanin tarpeiden ja toiveiden kunnioittamisesta.
"Ei ihminen voi yksipuolisesti päättää kahden ihmisen selibaatista."
Voipas. Jos haluaisit seksiä vain yhden ihmisen kanssa etkä kenenkään muun kanssa ja se yksi ei antaisi, niin miten estäisit häntä päättämästä sinun selibaatistasi?