Lapin Kansa 6.10.
Pakettiauton mentävä porsaanreikä pois laista
Niin sanottujen kaksikäyttöautojen dieselverotus nousee
Pakettiautoksi rekisteröityjä autoja, joissa on kuljettajan istuimen ja sen vieressä olevien istuinten lisäksi muita istuimia, aiotaan jatkossa verottaa kuten henkilöautoja.
Hallituksen muutosesitys on tällä viikolla presidentin esittelyssä ja menossa perjantaina eduskuntaan. Muutos astuu voimaan lähikuukausina.
Veromuutos ei kuitenkaan koske pakettiautoja, joissa on ennen vuoden 1998 syyskuusta voimassa olleiden tieliikennemääräysten mukaan hyväksyttyjä istuimia. Näihin autoihin laitettiin tuolloin kovia penkkejä, joiden vahvuus oli 50 milliä.
Tieliikennelainsäädännöstä poistettiin vuoden 2003 alusta niin sanottu kaksikäyttöauton määritelmä. Verolaeissa, sekä alv- että ajoneuvoverolaissa, määritelmä on tosin kaiken aikaa ollut mukana. Muutokset jättivät lainsäädäntöön porsaanreiän, joka mahdollisti dieselkäyttöisen farmariautojen, maastoautohenkilöautojen ja tila-autojen rekisteröimisen pakettiautoksi lähes automaattisesti.
Tällaisen porsaanreiän, vahingossa syntyneen lapsuksen, ei voi odottaa kestävän ikuisuuksia ja nyt loppu sitten häämöttääkin. Tilanne selkiytetään määrittelemällä kaksikäyttöauto pakettiautoksi, jossa on lisäistuimia. Auto rinnastetaan verotuksessa henkilöautoihin. Näin huolimatta siitä, että ajoneuvon luokka voi olla ajoneuvorekisterissä tämänkin jälkeen pakettiauto.
Suomen Autokatsastus Oy:n Rovaniemen aseman päällikkö Jorma Virtanen sanoo olleensa koko ajan sitä mieltä, että jos veroa ei muutettaisi, sen tilalle olisi pitänyt keksiä jokin muu vero tai pian kaikki autot maassa olisivat olleet pakettiautoja. Vielä elo-syyskuun vaihteessa muutettiin asemalla uusia maastureita. Jo kuukauden päivät Virtanenkin on kuitenkin yrittänyt jarruttaa muutosta hakevia ja erityisesti silloin, kun pakettiautoksi rekisteröiminen vaatisi penkkien repimistä ja pulttien katkomista.
Pian se pompsahtaa
10
1953
Vastaukset
- ei.
"Tilanne selkiytetään määrittelemällä kaksikäyttöauto pakettiautoksi, jossa on lisäistuimia. Auto rinnastetaan verotuksessa henkilöautoihin."
-Miten se siitä selkiytyy, jos pakettiauto rinnastetaan henkilöautoon, jos selkiytyisi silloinhan täytyisi luoda kokonaan oma ajoneuvoluokka henkilöauton ja pakettiauton väliin, ja nämä siihen se olisi sitä selkiytymistä
"Vielä elo-syyskuun vaihteessa muutettiin asemalla uusia maastureita. Jo kuukauden päivät Virtanenkin on kuitenkin yrittänyt jarruttaa muutosta hakevia"
-Onhan vakuutukset yli neljänneksen halvempia pakettiautoissa, varsinkin jos vähemmän bonuksia, tekee alennuksena paljon
"Tällaisen porsaanreiän, vahingossa syntyneen lapsuksen, ei voi odottaa kestävän ikuisuuksia"
-kai joku kasvokin on, joka näitä työstänyt, hänenhän siitä pitäisi joutua vastuuseen, koska eletään lakien mukaan, hänet(heidän) pitäisi kaivaa esiin, ja kysyä julkisesti että mikä oli takana, vai olevatko siinä maailmassa josta jo käytäntö kaikonnut, jos taas samat tekevät näitäkin, niin eipä voi kovin hyvää lopputulosta odottaa
Kuitenkaan jotka näitä muuttaneet eivät voi olla vastuussa, koska toimittu lain mukaan, vaan katse kääntyy sinne lainlaatijoiden puoleen, josta syyllinen pitäisi joutua edesvastuuseen- kiintoista
Voikohan esittää laintekijöille, korvausvaatimusta, jos muutetaan takaisin pakettiauto, henkilöauto verolle, tosta noin vain ilman omistajan suostumusta
Kuitenkaan ei pitäisi Suomen olla enään kehitysmaa, silloin ei pitäisi olla kehitysmaa lakeja, jos kerran annetaan ja siiten ollaankin ottamassa pois, kai nyt joku vastaakin näistä muutoksista
Mihin lähetetään lasku, jos muutoksia tulee - kalliimmat
Omassa autossa liikennevakuutusmaksu 0 % bunuksella nousi n. 100 € vuodessa. Täyskasko taas vastaavasti suunnilleen saman verran halvempi. Lopputulos siis /- 0.
Vakuutuksethan pakuissa määräytyvät vain ja ainoastaan kokonaismassan mukaan. Eli kevyt auto pakuksi = halvat vakuutukset, painavempi = voi kallistuakin. - tippuu
kalliimmat kirjoitti:
Omassa autossa liikennevakuutusmaksu 0 % bunuksella nousi n. 100 € vuodessa. Täyskasko taas vastaavasti suunnilleen saman verran halvempi. Lopputulos siis /- 0.
Vakuutuksethan pakuissa määräytyvät vain ja ainoastaan kokonaismassan mukaan. Eli kevyt auto pakuksi = halvat vakuutukset, painavempi = voi kallistuakin.Omassa tippui vakuutukset 26% ennen oli liikenne 137 €, nyt 96 €, kasko oli ennen 220 €, nyt 172 €, IF yhtiö, mun kohdalla reilusti halvin , 70% bonus
- verotuska
kiintoista kirjoitti:
Voikohan esittää laintekijöille, korvausvaatimusta, jos muutetaan takaisin pakettiauto, henkilöauto verolle, tosta noin vain ilman omistajan suostumusta
Kuitenkaan ei pitäisi Suomen olla enään kehitysmaa, silloin ei pitäisi olla kehitysmaa lakeja, jos kerran annetaan ja siiten ollaankin ottamassa pois, kai nyt joku vastaakin näistä muutoksista
Mihin lähetetään lasku, jos muutoksia tuleeVoi tietenkin esittää vaatimuksia.
Mutta ei ne auta.
Kansa muutoskatsastaa pakuksi silloin kun se kannattaa ja seuraavaksi muutetaan pakujen verotus.
Soveltuisikohan muuhunkin valtion businekseen?
Laillistetaan viinan veroton myynti R-kiskalla ja sitten laiteaan sille iso vero!
Verotetaan vuoden ajan synnytyksiä.
Uskontovero!!
Kenkävero?
Eikäku: TATSKAVERO 1000€/mm2, siinä se. - Vitonen
tippuu kirjoitti:
Omassa tippui vakuutukset 26% ennen oli liikenne 137 €, nyt 96 €, kasko oli ennen 220 €, nyt 172 €, IF yhtiö, mun kohdalla reilusti halvin , 70% bonus
Vakuutus on pakuksi rekisteröidyssä Vitossa (6 paikkaa) n. 20 % kalliimpi kuin vastaavassa henkilöautossa.
- jere
Tilanne on hankala, mutta ei mahdoton. Porsaanreikä täytyy tukkia ainakin henkilöautojen osalta sitä mieltä oli myös pirkanmaalainen katsastusmies. Tilanne on hieman toinen näillä lisäpenkillisillä pakettiautoilla ja maastureilla.
Jättäkää jo muutetut rauhaan ja säätäkööt lain alkavaksi 1/2005 vuoden alun jälkeen katsastetuilla. Näin voisi kasvot säilyä. Virheet tunnustetaan ja kannetaan niistä vastuu eikä sysätä maallikon niskaan.- armoa
!
-*- porsaanreikä
!
- Veli Ponteva
On tyhmää kutsua tuota kohtaa porsaanreiäksi. Ehkä se näyttää siltä kun koko autoverotus on perseenreikä!
- Maallikko
Voisikohan lainlaatija toimittaa luettelot laeista, jotka ovat asianmukaisesti laaditut sekä niistä, jotka ovat huitaistuja reikäisiä ja joiden noudattamisesta seuraa kansalaiselle isot lisäkustannukset.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1445548Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella313962No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452490Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä
"Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan02350Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan
Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv392107Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv292012- 241953
Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"
"– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h201884- 421745
- 111654