Petetty

Kerronpa tässä oman tarinani, jos se vaikka vähän helpottas..... Seurustelin reilun puolivuotta erään nätin ja mukavan tytön kanssa (ensimmäinen seurustelusuhteeni muuten). Sitten kävi niin että tyttöni lähti ulkomaille lomalle ja ihastui siellä toiseen mieheen. Sain tämän selville kohta hänen palattuaan, mutta hän sanoi tuolloin, että se oli pelkkää ihastusta eikä mitään vakavampaa ollut tapahtunut ja pyysi ja aneli anteeksiantoa. Olin tosi pettynyt ja vihainenkin, mutta annoin kaiken anteeksi, koska uskoin, että kyse oli todellakin vain hetken hairahduksesta..
No, sitten kului jonkin verran aikaa ja kaikki näytti palaavan takaisin uomilleen, kunnes hän lähti vaihto-oppilaaksi ulkomaille, ei samaan maahan kuin loma-aikainen ihastuksensa, mutta viereiseen. Loppu onkin helppo arvata...hänen oltua muutaman viikon siellä, sain tietooni, että heidän suhteensa ei suinkaan ollut loppunut loman loputtua, vaan jatkui sen jälkeenkin minun tietämättäni. Mies oli ollut tyttöäni vastassa lentokentällä jne, jne...

En olisi ikinä voinut uskoa minkälaisen tuskan tämä kaikki sai aikaan! Tiedän, että olin aivan liian sinisilmäinen, suoraansanottuna täysi ääliö, mutta rakkaus sokaisi :( Olisi kyllä mukava kuulla joltakin, joka on joutunut vastaavaan tilanteeseen, että miten tästä pääsee yli?!? Kait se aika parantaa haavat, kuten sanonta kuuluu, mutta tällä hetkellä on kyllä niin rikkinäinen olo että en tiedä..
3773
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

On niitä sinisilmäisiämpiäkin.
Munannut olen itseni ja vain itseäni voin syyttää, että lankesin samaan mieheen uudelleen.
Mutta toinen niin vannoi ja vakuutti, halusi pitää perheen kasassa.

Olin viime kesänä jo niin voimissani,
pärjäsin ihan hyvin...
ja uudelleen, taas uudelleen menin idioottina antamaan anteeksi,
lasten ja itsenikin takia, mukamas.

Yritä hakea tukea ystäviltäsi,
anna itsellesi aikaa...
sillä se on totta, aika parantaa haavat,
mutta arvet aina jää.
Itse aloitin surutyöni uudelleen, ja olo on varmasti yhtä tallottu kuin sulla...
mutta vielä me täältä noustaan, eikös vaan!?!

Tsemppiä, voimia ja uskoa uuteen huomiseen.
Tulee aamu, kun aurinko paistaa ja tuska on poissa.

Äänestä
  • Kiitti vastauksesta! On tavallaan "lohdullista" kuulla, että ei ole yksin samassa tilanteessa. Täytyy vaan yrittää jaksaa uskoa parempaan huomiseen..

    Äänestä

Minäkin jouduin petetyksi ihan samalla tavalla, mutta silloinen rakkaani petti mua vain täällä kotimaassa parhaan ystäväni kanssa.

Silti tuo tieto on hirvittävä kestää, tiedän sen kokemuksesta.
Vie todella paljon aikaa ennenkuin kipu lakkaa, eikä se koskaan oikeastaan lakkaa tuntumasta, sen kanssa vain oppii elämään. Silti sen muistaa aina.

Älä luovuta, taistele.
Nyt tuntuu pahalta, mutta odotahan vain:
kohta helpottaa.
Pääasia on että käyt jutun läpi ajatuksissasi, suret ja itket niin paljon kuin tuntuu.
Sitten, kun olet valmis jatkamaan eteenpäin, ei kaiverra peitetty suru enää rinnassa.

Sinä löydät toisen,
itsesi arvoisen ihmisen rinnallesi,
joka rakastaa vain sinua.
Usko pois.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Minä vaan kirjoitti:

Kerronpa tässä oman tarinani, jos se vaikka vähän helpottas..... Seurustelin reilun puolivuotta erään nätin ja mukavan tytön kanssa (ensimmäinen seurustelusuhteeni muuten). Sitten kävi niin että tyttöni lähti ulkomaille lomalle ja ihastui siellä toiseen mieheen. Sain tämän selville kohta hänen palattuaan, mutta hän sanoi tuolloin, että se oli pelkkää ihastusta eikä mitään vakavampaa ollut tapahtunut ja pyysi ja aneli anteeksiantoa. Olin tosi pettynyt ja vihainenkin, mutta annoin kaiken anteeksi, koska uskoin, että kyse oli todellakin vain hetken hairahduksesta..
No, sitten kului jonkin verran aikaa ja kaikki näytti palaavan takaisin uomilleen, kunnes hän lähti vaihto-oppilaaksi ulkomaille, ei samaan maahan kuin loma-aikainen ihastuksensa, mutta viereiseen. Loppu onkin helppo arvata...hänen oltua muutaman viikon siellä, sain tietooni, että heidän suhteensa ei suinkaan ollut loppunut loman loputtua, vaan jatkui sen jälkeenkin minun tietämättäni. Mies oli ollut tyttöäni vastassa lentokentällä jne, jne...

En olisi ikinä voinut uskoa minkälaisen tuskan tämä kaikki sai aikaan! Tiedän, että olin aivan liian sinisilmäinen, suoraansanottuna täysi ääliö, mutta rakkaus sokaisi :( Olisi kyllä mukava kuulla joltakin, joka on joutunut vastaavaan tilanteeseen, että miten tästä pääsee yli?!? Kait se aika parantaa haavat, kuten sanonta kuuluu, mutta tällä hetkellä on kyllä niin rikkinäinen olo että en tiedä..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu