Leijonat hävisi koska Kokoomus voitti vaaleissa

Se ikävä tosiasia, ettei Suomen kansa vieläkään osaa puolustaa omiaan ja äänestää veropakolaiseliitin etujenajajia ulos päättämästä, koitui myös Leijonien tappioksi.
1371
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Suomi tulee pysymään hopeapoikana, jos siinäkään, kunnes Suomen kansa ymmärtää äänestää Kokoomuksen pois päättämästä ja tilalle Vasemmistohallituksen, toivottavasti jo tulevissa eduskuntavaaleissa.

Äänestä

Tämän asian osaan ennustaa, Suomi tulee voittamaan seuraavan kerran kultaa, vasta sitten, kun Paavo Arhinmäki on pääministerinä ja Suomessa Vasemmistoenemmistöinen hallitus.

Äänestä
  • pellejä ei tarvita politiikassa. Arhimäen ministerinsalkku jäi sotziin, tyyppi pilaa kaiken mihin laitetaan.

    Äänestä

Porvareitten on niin pirun vaikea myöntää alastuloaan, että Bilderberg-yle tekee kaikkensa, ettei sen edes tarvitsisi haastatella Vasemmistoliittoa, joka on vaalien voittajapuolue ja suurin nousija.

Äänestä

Jesse Joensuu olisi pitänyt olla pelaamassa. Vasemmistoa hallitukseen ja Leijoniin ja saadaan tulosta.

Äänestä

Eduskuntavaaleihin mennessä porvarit ovat pudonneet lisää, sillä Vasemmistoliitto etenee tasaista tahtia kohti huippua, se on varma asia.

Äänestä

Arhinmäki oli selkeä vaalivoittaja ja tulee nousemaan seuraavan hallituksen pääministeriksi. Hänen mukananaan Leijonista tulee kultajoukkue, muussa tapauksessa ei koskaan. Tämä ennustus pitää.

Äänestä

Leijonan kannattajat voivat nyt tanssia voiton tanssia pirun polska nimisen kappaleen tahtiin joka paremmin tunnetaan myös renkutuksena, humppana nimeltään "ihanaa leijonat ihanaa" sehän on jo muinaishistoriaa, vanha laulu siltä ajalta jolloin Kurre Lindström suomi voitti silloin juopontuurilla jääkiekiekossa kuten se onnenkantamoinen ilmaveivi, pikku juttu josta tehtiin kyllä suurempi numero kuin se olisi edellyttänyt.

Siksipä Kisastudiokin ja selostajat tappion hetkellä alkavat lukemaan tilastoja kun vuonna miekka ja kivi suomi voitti sen pelin silloin. Kaikki hyvät ajat on siellä jossain kaukana historiassa kuten lordin voitti hänetkin on jo pääsääntöisesti unohdettu. No ehkä euroviisujen alla joku muistaa hänet.

Suomella on loistava menneisyys mutta surkea tulevaisuus, taloudellinen ahdinko pahenee monilla... köyhät köyhtyy ja rikkaat rikastuvat stubido kansa äänestää stubidoja niille paikoille missä päätökset tehdään ja lopputulos kaikki kärsivät.

Miten tiivistäisimme tämän päivän "Vaaleissa oltiin stubidoja" jonka jälkeen "jääkiekossa otettiin kunnolla turpiin huonojen pelaajavalintojen ja pelaamisessa tarvittavien taitojen puuttumisen takia".

Äänestä

Kuta kuinkin noin, sinä sen tiivistit.

Käytän meedion kykyjäni ja toistan sen, minkä olen kertonut jo aiemmin, eli Suomen Leijonajoukkue saa kultaa, vasta sitten, kun Vasemmistoliitto on hallituksessa ja Paavo Arhinmäki Pääministerinä. Tämä ennuste pitää ja on varma.

Äänestä

Olisiko tuomareilla ollut kuitenkin osuutta Venäjän voittoon enempi kuin miten kokoomus tai vasurit menestyi

Äänestä
  • Tuomaripelillä on turha selitellä sitä, kun Suomen kansa ei osaa pelata yhteen ja pitää huolta omistaan. Voittoon tarvitaan kansallinen identiteetti, joka perustuu oikeudenmukaisuuteen ja myötäelämisen kykyyn, näin pienellä maalla sen pitäisi olla huipussaan, mutta totuus on edelleen, ikävä kyllä toisenlainen.

    Porvarit omistavat mediat, Yle on porvareitten käsissä, joten sen äärioikeistomainonnan ja propagandan seurauksena, nukkujien puolue oli taas suurin.

    Äänestä

No, toisaalta kaikki porvaripuolueet tulivat alaspäin, se on fakta, jota porvarimedia ei uutisoi, eikä Bilderberg-Yle.

Vasemmistoliitto on vaalivoittaja, se ainut.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Bryssä Äärioikealla kirjoitti:

Se ikävä tosiasia, ettei Suomen kansa vieläkään osaa puolustaa omiaan ja äänestää veropakolaiseliitin etujenajajia ulos päättämästä, koitui myös Leijonien tappioksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu