Lapsellista kun ei osata hävitä.

Suomi osoittaa oman lapsellisuutensa etsimällä syitä muusta
kun omasta pelaamisesta, pikkulapset hiekkalaatikolla käyttäytyy
juuri noin.
Venäjä voitti kaikki pelinsä, eikä tarvinnut niihin yhtään tuomaria
avuksi.
Ettei voitto suomesta ollut onnea.
1165
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Yhtä lapsellista, kun ei osata voittaa. Venäläisten käytös voiton jälkeen on ollut todella sikamaista: Putin käynyt suomalaisten kopilla hieromassa suolaa haavoihin ja sitten lehdistötilaisuudessa.
"Westerlund sai kansainvälisessä lehdistötilaisuudessa raikuvat kättentaputukset venäläistoimittajilta." Onko toimittajien tehtävä pilkata hävinneen joukkueen valmentajaa. Elukoita!!!!

Äänestä
  • Mitä pilkkaamista tuo oli? Ainahan kätellään ja annetaan tunnustusta vaikka olisi hävinnyt.

    Äänestä

  • Täh? kirjoitti:

    Mitä pilkkaamista tuo oli? Ainahan kätellään ja annetaan tunnustusta vaikka olisi hävinnyt.

    Juu pelaajat ja valmentajat kättelee kyllä. Mutta jos tuomarit lahjonut Putin menee pukukoppiin perässä v**tuilemaan, niin pilkkaahan se on. Samoin kuin pilkkataputukset hävinneen osapuolen valmentajalle.

    Äänestä

  • Nuoha kirjoitti:

    Juu pelaajat ja valmentajat kättelee kyllä. Mutta jos tuomarit lahjonut Putin menee pukukoppiin perässä v**tuilemaan, niin pilkkaahan se on. Samoin kuin pilkkataputukset hävinneen osapuolen valmentajalle.

    "tuomarit lahjonut Putin" :)

    Äänestä

Suomi tarvitsi muiden apua päästäkseen eteenpäin,ja maalivahti Pekka Rinne kannatteli joukkuetta,valittiin turnauksen parhaaksi pelaajaksi,eikä syyttä. Oli suoranainen ihme,että tuollainen joukkue selviytyi finaaliin!!!

Äänestä

Se olis ollu 10-1 jos Rinne ei olisi ollut maalissa.
Venäjän hyväksi.

Äänestä
  • Kumma kun ns.normaalit lehdet eivät paheksu tuomarien toimintaa,
    mitä nämä turhakelehdet (IS-IL) tekevät?
    No, kun siinä ei ollut mitään sen ihmeellisempää, Naapuri oli parempi
    ja sillä siisti, kyllä jotkut pelaajatkin sen myönsivät, katkeruudessa ei
    tahdo nähdä kuin oletetut väärinkohtelut ja nekin vuoren kokuisena.

    Äänestä

Suosionosoitukset johtuivat siitä, että Westerlund lopettaa maajoukkueen valmennuksen ja läksiäisenä tuli kuitenkin MM-hopeaa. Onnea Erkka!

"Westerlund sai kansainvälisessä lehdistötilaisuudessa raikuvat kättentaputukset venäläistoimittajilta."

Äänestä
  • Näinhän sen Suomen punalasinen media haluaa esitellä. Videoklipeistä ei tuollainen tunnelma oikein välity?

    Äänestä

että rysssä petkuttaa, kusettaa ja valehtelee aina eikä tajua reilusta pelistä mitään.

Tuollaiset kaatuilijat eivät ansaitse jääkiekkoilijan arvoa vaan voisivat Bolshoi-teatteriin mennä tanssiman vaikka...

Äänestä
  • Entäs ne muut pelit? Venäjä voitti ne kaikki. Tanssimallako?
    Suomi ilman Rinnettä olisi jo kotona aikoja sitten.
    Rinteen ansiosta suomi pääsi noin pitkälle ja Sveitsin peesissä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


parempi mikä parempi kirjoitti:

Suomi osoittaa oman lapsellisuutensa etsimällä syitä muusta
kun omasta pelaamisesta, pikkulapset hiekkalaatikolla käyttäytyy
juuri noin.
Venäjä voitti kaikki pelinsä, eikä tarvinnut niihin yhtään tuomaria
avuksi.
Ettei voitto suomesta ollut onnea.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu