Miten fiksujen, rationaalisten ja ajattelevien naisten kanssa pitäisi olla? Olen itse korkeasti koulutettu ja myös rationaalinen ihminen, mutta ei vain onnistu nuiden rationaalisten naisten kanssa. Olen tässä noin 4 vuoden aikana ollut kahdessa suurin piirtein puolen vuoden suhteessa rationaalisen naisen kanssa. Molemmat olivat muuten ihan mahtavia, mutta se niiden uskomaton asioiden pyörittely ja järkeily romutti suhteet. Mitään riitoja tai ongelmia ei sinänsä ollut, mutta molemmissa tapauksissa naiset pohtivat ties minkälaisten outojen ajatusketjujen kautta sitä suhdetta ja yritti ajatella pitkälle tulevaisuuteen yms yms. Hiljalleen molemmilla kerroilla sitten se suhde alko ahdistaan.
Ekan suhteen tuhosin kait siihen turhan tiiviseen rakkauden osoittamiseen nuina viimeisinä hetkinä. Virheestä oppineena tällä toisella kertaa yritin olla huomattavan viileämpi ja antaa toiselle enemmän tilaa, kun huomasin näitä samanlaisia vinkeitä. Välillä oon syyllistäny ittiä siitä, etten ollut tarpeeksi huomaavainen tai olin ylihuomaavainen, mutta loppupeleissä kuitenkin kun suhteita miettii niin ehkei sitä syytä niinkään kannattaisi etsiä itestä tai välttämättä syyttää naisia siitä, että he ajattelivat liikaa. Heillä nyt molemmilla sattu olemaan sellainen taipumus eli se liika järkeily ja se sitten vei molemmat suhteet karille.
En varsinaisesti etsi naisia, mutta tapaan heitä melko usein yöelämässä, harrastuksissa ja ties missä. Sattumalta yleensä ne, joista kiinnostun enemmän, osoittautuu olevan juuri tällaisia hieman enemmän ajattelevia. Ehkäpä just sen takia, että tulen heidän kans juttuun paremmin, kun on paljon erilaisia asioita mistä jutella.
Mutta miten tällaisten kans pitäis toimia? Onko se nyt vaan niin, et pitää vaan kokeilla ja katsoa et kuka ei sitten loppupeleissä ajattelekkaan liikaa niitä suhdekiemuroita? Varsinkin tää viimeisin tapaus ärsyttää todella paljon tai että se homma tuhoutu. Mahtava mimmi oli, mut niin sitä vaan alko kaikki asiat ahdistaan hiljalleen.
Ekan suhteen tuhosin kait siihen turhan tiiviseen rakkauden osoittamiseen nuina viimeisinä hetkinä. Virheestä oppineena tällä toisella kertaa yritin olla huomattavan viileämpi ja antaa toiselle enemmän tilaa, kun huomasin näitä samanlaisia vinkeitä. Välillä oon syyllistäny ittiä siitä, etten ollut tarpeeksi huomaavainen tai olin ylihuomaavainen, mutta loppupeleissä kuitenkin kun suhteita miettii niin ehkei sitä syytä niinkään kannattaisi etsiä itestä tai välttämättä syyttää naisia siitä, että he ajattelivat liikaa. Heillä nyt molemmilla sattu olemaan sellainen taipumus eli se liika järkeily ja se sitten vei molemmat suhteet karille.
En varsinaisesti etsi naisia, mutta tapaan heitä melko usein yöelämässä, harrastuksissa ja ties missä. Sattumalta yleensä ne, joista kiinnostun enemmän, osoittautuu olevan juuri tällaisia hieman enemmän ajattelevia. Ehkäpä just sen takia, että tulen heidän kans juttuun paremmin, kun on paljon erilaisia asioita mistä jutella.
Mutta miten tällaisten kans pitäis toimia? Onko se nyt vaan niin, et pitää vaan kokeilla ja katsoa et kuka ei sitten loppupeleissä ajattelekkaan liikaa niitä suhdekiemuroita? Varsinkin tää viimeisin tapaus ärsyttää todella paljon tai että se homma tuhoutu. Mahtava mimmi oli, mut niin sitä vaan alko kaikki asiat ahdistaan hiljalleen.
Vastaukset 46
Vanhimmat
Ai naisetko järkeilee liikaa? Lues nyt toi juttusi uudelleen! Sinähän sä olet koko ajan täreilläsi ja yrität toimia naisten antamien signaalien mukaan sen sijaan, että eläisit heidän kanssaan omana itsenäsi. Liika yrittäminen on kostautunut, joten yritä vähemmän / luule vähemmän tietäväsi, mitä nainen milläkin tarkoittaa. Korkea koulutustaso ei tarkoita automaattisesti sitä, että hanskaa kaikki elämän osa-alueet tuosta vain. Me naiset olemme IHMISIÄ, emme pelkästään naisia.
Minä järkeilen suhteiden jälkeen ja mietin, että mikä niissä meni vikaan. Suhteissa olin täysillä tunteilla mukana kuitenkaan pohtimatta aktiivisesti, että mihin ne suhteet oli menossa. Tottakai suhteessa pitää osata ottaa toinen aina huomioon parhaansa mukaan. Sehän on vähän kuin paritanssia. En kuitenkaan mitenkään varpaillani ollut nuissa suhteissa.
Mutta kerroppas sinä sitten, että mitä sinä tekisit tilanteessa, jossa nainen tulee kertomaan sinulle esimerkiksi jotain, että "Olen miettinyt, että jos käy näin ja sitten voisi käydä noin, niin kannattaako sitten edes yrittää?". Tällaisiin itse sanoin aina, että turhaan niitä liikaa miettii ja murehtii nyt juuri tällä hetkellä ja pitää yrittää sellaisesta mahdollisesta tilanteesta selvitä sitten, jos se osuu kohdalle ja muuten yrittää elää normaalisti, ettei sellaista tapahdu.
Molemmilla kerroilla naisilla oli tällaisia vastaavia ajatuksia ja molemmille yritin sanoa, ettei asioita kannata liikaa ennakkoon murehtia ja järkeillä. Sitten, kun se tilanne alkoi mennä hankalemmaksi, aloin vasta miettimään, että voisinko esimerkiksi sillä rakkauden osoittamisella saada toisen ajatuksia hälvenemään.
Nyt vasta, kun ne suhteet on ohi olen välillä pysähtynyt miettimään enemmän, että auttaako tuollaisille järkeilijöille edes sanoa mitään vai pitääkö ne jättää kypsymään ja kokemaan elämän kolhuja?
PS. Vielä kertauksena, jos ei joku ymmärtänyt. Suhteessa en ollut varpaillaan ja toisen vietävänä. Toisaalta en myöskään ollut väkisin viemässäkään mihinkään.
"...jossa nainen tulee kertomaan sinulle esimerkiksi jotain, että "Olen miettinyt, että jos käy näin ja sitten voisi käydä noin, niin kannattaako sitten edes yrittää?"."
Menitkö sä onneton miäs ehdottamaan jotain omaa ratkaisua tuollaiseen?
Luulitko naisen tuossa tosiaan jotain asiapitoista kysyvän?
Mieheksi suomennettuna nainenhan tuossa ilmoittaa haluavansa tukeasi, eli sinun olevan kanssaan hengessä mukana, henkisenä myötäeläjänä ymmärtämässä hänen valintansa tuottamia senhetkisiä tuntemuksia.
Luitko edes mitä olin sanonut naiselle tuollaisella hetkellä?
Sanoin, että turhaan sitä miettii nyt. Jos tapahtuu niin sitten pitää kestää tilanne ja hoitaa se parhaan mukaan, MUTTA sitä ennen yrittää elää niin ettei niitä asioita tapahdu. Tottakai mä tuin, mutta yritin myös rauhotella, että turha sitä murehtii nyt.
Otetaanpa konkreettinen esimerkki. Kerran toinen näistä naisista sanoi, että ei halua lasta. Pelkäsi, että niin voisi käydä. Kysyi multa, että mitä tekisin jos niin kävisi. Sanoin, että jos niin kävisi, ottaisin vastuun myös lapsesta, enkä jättäisi häntä sen kans ominensa. Sanoin, että tottakai olisin isä silloin lapselle ja hänen rinnallaan. Totesin kuitenkin tähän, että siinä tilanteessa lapsi oli erittäin epätodennäköinen (kondomi e-pillerit) ja että sinänsä sitä turha on murehtia, mutta jälleen toistin, että jos niin epätodennäköinen tapaus sattuisi niin olisin hänen rinnallaan isänä lapselle tottakai. Nyt mua kiinnostais tietää, että mitähän te oisitta esimerkiksi tuollaisessa tilanteessa tehny tai sanonu? Tää on melko ääriesimerkki muutamista niistä ihmeellisistä järkeilykeskusteluista, joita kävin molempien naisten kans aikoinaan.
Olisiko kusipää machomies tuumannut vain, että "omapa on asiasi", nussinut lisää, jopa paljaalla, ja saanut naisen rajattoman rakkauden? Olisiko pelkuri tehnyt saman ratkaisun, mutta vetoamalla pelkoonsa vastuusta, juossut pois ja saanut naisen rajattoman rakkauden?
Ite nään asian niin, että jos naisella on esimerkiksi tällaisia pelkoja niin ei siinä vaiheessa enää jatketa jauhamista vaan silloin pitää kertoa se, että on valmis vastuuseen. Kertoa, että on seisomassa tuollaisinakin hetkinä hänen rinnallaan. Kuitenkin samalla mun mielestä on ihan normaalia yrittää rauhottaa toista ja kertoa, että vaikka tollanen yo. tapaus on epätodennäkönen ihan järkisyistä.
Toisia esimerkkejä vaikkapa sellaiset, että toinen kuvittelee, että jonkin hänen luonteenpiirteen takia lähtisinkin yhtäkkiä jonkun toisen naisen matkaan, jolla juuri sitä luonteenpiirrettä ei ole. Tällasessakin tilanteessa sanoi, että jos ois joku luonteenpiirre (ei kummallakaan ehtinyt tulla sellasta piirrettä vastaan ennen kuin suhteet oli ohi), joka ois ärsyttäny niin en uskoisi, että olisin sen takia vaihtamassa häntä toiseen, jos kuitenkin siinä samalla on se tuhat ja yksi muuta luonteenpiirrettä joista pidän valtavasti. Jälleen mietin, että mikähän tällaisessa tilanteessa olisi sitten ollut se oikea tapa menetellä?
Tuntuu välillä, että täällä porukka ottaa postauksista vain jonkun yhden lauseen, jää jumiin siihen ja vetää sen perusteella jotain johtopäätöksiä.
Varmennetaan nyt vielä jos joku ei huomaa, että en ollut naisten kanssa suhteessa yhtäaikaa vaan eri aikoina noin 4 vuoden ajanjaksolla. Molemmat vaan sattu olemaan hyvin samanlaisia tuolta osin... ehkä he oli vaan epävarmoja sitten monien asioiden suhteen.
>> Mutta kerroppas sinä sitten, että mitä sinä tekisit tilanteessa, jossa nainen tulee kertomaan sinulle esimerkiksi jotain, että "Olen miettinyt, että jos käy näin ja sitten voisi käydä noin, niin kannattaako sitten edes yrittää?".
"Luitko edes mitä olin sanonut naiselle tuollaisella hetkellä?"
Kyllä luin, ja vaikenin .... Vaan nyt kun otit puheeksi, niin antaa mennä. Vastauksesi näet oli melkein huonoin mahdollisista. MOITIT ja arvostelit naisen epävarmuutta, kun hän haki ja kaipasi tukeasi. Tottakai tarkoitit hyvää neuvollasi, mutta ei hän sellaista pyytänyt.
Mieti jos ulkona tulisi räntää ja rakeita vaakatasossa ja ajattelisist ääneen naiselle: "Huh mikä kamala keli ja sinne pitää mennä autonrenkaita vaihtamaan" ja nainen vastaisi: "Lakkaa murehtimasta säätä". Mitäpä tuntisit ja siihen vastaisit itse?
Kyllä jokainen kaipaa hyväksyntää, ja tunteen myötäelämisestä niin miehet kuin naisetkin. Järjen ja tunteen tulee vetää yhtäköyttä.
No kerro sitten mitä tuossa tilanteessa olisi pitänyt sanoa?
Miten se on moittimista, jos sanoo tukevansa sellaisessa skenaariossa ja samalla yrittää rauhoitella vetoamalla siihen, että kuinka epätodennäköinen just tollanen tilanne on?
Tätä just en ymmärrä, joten ois erittäin hyvä jos sen sanoisit, että mitä tuossa sitten olisi pitänyt tehdä? Jättää se rauhoittelu pois? Tai siis moittiminen (en edelleenkään tajua, että miten se on toisen moittimista).
Mitä itse haluaisit kuulla naiselta tuossa renkaanvaihtoesimerkissä?
Oletettavasti mielialasi paranisi huomattavasti kun hän osoittaisi ymmärystä epäröinnillesi, kun sinun pitää mennä niitä renkaita vaihtamaan sateeseen.
Ehkei niillä sanojen muodollisuudella aina niin väliä, riittää kun osoitat ymmärtäväsi hänen epävarmuuttaan, etkä arvostele siitä. Mieti mitkä pienet huomionosoitukset ja ymmärryksenosoitukset saavat sinut iloiseksi, ja jakele sitten niitä vastaavasti muille.
Naiset tietty voisivat kommentoida enemmänkin täällä myös?
Tottakai haluaisin kuulla myötätuntoa ja rohkaisua sellaisessa tilanteessa. Tai en välttämättä sitä odottaisi, mutta toki sellainen tuntuisi hyvältä.
Silti en edelleenkän ymmärrä, että miten se on toisen epävarmuuden ja pelkojen vähättelyä, jos yrittää perustella toiselle miksei jotain asiaa omasta mielestä kannata pelätä. Etenkin jos siinä samalla ilmaisee oman tukensa toiselle joka tapauksessa.
Pitääkö naiselle siis vain ilmaista tukea, mutta ei mitään muuta vaihtoehtoa tai näkökulmaa tuollaisiin asioihin, jotka heillä pyörii mielessä? Ja sen voin vakuuttaa, että kertaakaan en oo toista vähätellyt, pilkannut tai nauranu toiselle sen tuodessa ilmi näitä ajatuksia.
Kyllä minunkin naiseni tyhmiä kyselee, ja jos se jotain tuollaista kysyisi, niin sanoisin, että alkaisin katsella uutta naista samantien, jos tuollaista pääsisi käymään. Tai jotain vastaavaa. Kyllä näihin tyhmiin kysymyksiin sopii tyhmä vastaus. Noilla vakavilla vastauksilla alleviivaat vain omaa nyhveröisyyttäsi...nainen pompottelee sinua mielensä mukaan hölmöillä kysymyksillään ja annat tehdä itsestäsi naurunalaisen vastaamalla niihin vakavasti.
Mikäs sen paremmin sen naisen mielenkiinnon tappaisi. Pelimiessivustoilta yms. vain oppia hakemaan, niin vältät tuollaiset tarpeettomat virheet jatkossa. Vaikutat sen verran skarpilta kaverilta kuitenkin, että voisit oppia paljon esimerkiksi tämän kaverin pitämästä blogista:
http://heartiste.wordpress.com/the-sixteen-commandments-of-poon
Olihan tuolla joitain hyviä pointteja, joita itsekin oon miettinyt jälkeenpäin, että vois omassa persoonassa muuttaa. Kaikkia en kuitenkaan allekirjoita mitä tuolla sanotaan. Turhan moni nuista "käskyistä" antaa kuvaa, että näillä neuvoilla saadaan paljon pesää, mutta osa nuista on mun mielestä tuhoamassa kyllä täysin tervettä parisuhdetta.
Omien kokemusten kautta voin allekirjottaa nykyisin tuon ekan käskyn täysin "Älä ole ensimmäinen joka tunnustaa rakkauttaan". Oon huomannu omissa suhteissa, että jos olen ensin sen mennyt sanomaan niin onhan ne jutut kusseet. Mutta esimerkiksi että esittäisi koko ajan että on välittömästi joku varalle, on mun mielestä ihan täyttä paskaa ja ei todellakaan kuulu terveeseen parisuhteeseen.
En nyt jaksa kaikkia kohtia alkaa käymään läpi, mutta sanotaan näin, että paljon oikeaa asiaa tuolla on. Kuitenkaan nuita orjallisesti noudattamalla ei tervettä parisuhdetta kyllä saa aikaseksi.
Onhan siellä paljon asiaa, ja moni sellainen asia, joka nyt tökkii, johtuu luultavasti osin siitä, että sinulla on kokemuksistasi huolimatta vielä varsin romantisoitu kuva naisista ja ihmissuhteista ylipäätään. Se, että naisen silmissä sinulla näyttäisi olevan vientiä muutenkin vahvistaa suhdettanne merkittävästi. Valitettavasti muiden naisten käsityksillä heidän miehestään on suuri merkitys.
Ounastelen vähän, että pieleen mentiin jo siinä kohtaa, kun suostuit kaksinkertaiseen ehkäisyyn, vai kenen idea se oli? Ja sen jälkeen nainen vielä koetteli rajojaan, että kuinka pitkälle tämän asian suhteen voi kohdallasi mennä. Siksi hän alkoi esittämään pelokasta mahdollisen raskauden suhteen, vain nähdäkseen, että vajoat yhä syvemmällä ja syvemmälle nysveröyteen, kun alistetussa tilassasi teit vielä kaikkesi alistajasi tukemiseksi. Oikeatihan naisesi luultavasti olisi halunut, että olisit todennut, että kortsut hemmettiin, että unohdetaan panohommat sitten kokonaan, jos ei luomu kelpaa tms.
Tuolla tyylillä löytää ja saa pidettyä siideripissiksiä, ei niitä ajattelevia naisia!
Toivottavasti kukaan kokematon mies ei nyt ota näitä mulk.vistien neuvoja tosissaan!
mites se seksi tai muu nauttiminen,ehkä sulla ei tarpeeks rotia vaa mimmit joutuu järkeilee,keksitkö yhteistä tekemistä ettei kyllästy ja siks ala liikaa pyöritellä asioita kun mitään ei tapahdu.tai sitten omat kriisit päällä noilla naisilla,riippuu mistä ne sun mielestä liikaa ajatteli tai järkeili.kemian puute?jotkut pölöttää kun vaikia olla toisen seurassa,ei ns.luonnollinen olo
Unohtakaa suhteessa järkeily ja alkakaa elää tunteella, kulloisellakin hetkellä, tässä ja nyt!!!
Sinä itse ajattelet ns. liikaa. Sinua ärsytti naisissa se, mikä olet itse.
Aito parisuhde on tunnetta.. rakkautta.. seksuaalista vetovoimaa.. puhua voi kavereidenkin kanssa.
Mitäs sitten kun tunteet kuolee tai ei oo haluja? Sittenkö heität suhteen romukoppaan? Kertakäyttösuhde?
"Mitäs sitten kun tunteet kuolee tai ei oo haluja?"
TIETENKIN suhde päättyy, jos ei ole tunteita eikä haluja toista kohtaan! Kaverina suhde voi jatkua, mutta itse en ainakaan olisi parisuhteessa, jossa ei ole seksuaalista vetovoimaa ja rakkautta.
Ja mitäs sitten, kun fysiikka tai sairaudet estävät seksuaalisen vetovoiman toteuttamisen??? Jos kumppani joutuu pyörätuoliin eikä vehje toimi tai naiselta poistetaan rinnat tms. niin sittenkö se on vain heippa!?
Näin naisena sanon, että todellakin monet meistä naisista pohtii asioita ihan liikaa. Itse syyllistyn siihen tämän tästä.
Toi neuvo jonka sait aikasemmin, että nainen haluaa rakkautta ja tukea, erityisesti sillon kun miettii liikaa ... se on niin totta. En sitten tiiä tehoaako tämä muihin naisiin, mutta itelle siinä kohtaa tehoo parhaiten se että mies tulee lähelle. Ottaa kiinni, halaa, antaa pusun ja pitää lähellä. Se mitä se sanoo on yleensä ihan toisarvosta. Tiedän itekkin pohtivani liikaa, en mä odota että toisella olis tarjota valmiita ratkasuja niihin mun usein ihan päättömiin pohdintoihini. Tärkeintä on että se saa mut LOPETTAMAAN sen pohtimisen. Pahinta tosiaan on jos se vaan sanoo, että mitä sä tollasia pohdit, ei niitä tarvii miettiä. Toinen ihan hirvee on "en mä tota voi sun puolestas ratkasta". Noi yhdistettynä siihen että toinen pysyy viileen rauhallisena etäällä, niin ahdistus vaan pahenee.
Sitten kun mies tulee lähelle, niin sitten ne sanat ei niin merkityksellisiä. Ite sanoja tärkeempää on se miten mies ne sanoo, äänensävy ja kehonkieli. Voit vapaasti sanoa vaikka että: "Kulta, sä olet ihan täys idiootti ja ääliö ja maailman typerin nainen, kun pohdit tollasia!!!", kun vaan sanot sen oikeella tavalla. Halaat, pussaat, pidät kiinni ja näytät selvästi että vaikka toinen on miten ärsyttävä ja raivostuttava ja kaikkee muuta niissä pohdinnoissaan, niin rakastat sitä silti!!!
Niin en minä etäällä ollut. Jokaisella kerralla, kun hänen kanssaan oli ja hän nuita mietti, otin hänet syleilyyn ja siinä kerroin, että mitä ajattelen asiasta. Just vaikka tuo lapsiasia. Kiedoin hänet käsiini hellästi mutta varmasti ja sanoin, että jään hänen luo vaikka niin kävisi. En minä koskaan viileenä etänä pysyny ja pelkästään puhunut. Mulle itellenikin läheisyys on tosi tärkeää.
Jos en voinut olla hänen luonaan tai lähellä, kun olin vaikkapa töissä ja häneltä tuli viestiä tai soittoa, niin silloin tietenkään en voinut ottaa halaukseen tms. Silloin yritin rauhallisesti puhelimessa jutella nuista asioista, mutta kuitenkaan vähättelemättä toista ja hänen ajatuksiaan. En sitten tiedä kokivatko he sen niin, mutta kertaakaan en sanonut, että heidän ajatuksensa olisi typeriä. Kuuntelin, kerroin oman näkemyksen asiasta, kerroin ettei mun puolesta kannata murehtia tai pelätä, ettei mulla ollut aikomuksia jättää tai lähteä menemään. Usein myös sanoin, että jos olisin siellä missä hän, antaisin hänelle halauksen ja pusun yms. Yritin siis osoittaa myötätuntoa, hellyyttä ja tukea nuissa tilanteissa.
Se on vaan niin turhauttava olo, kun tuntuu ettei se sitten riittänyt, koska molemmat suhteet sitten lopulta kariutui naisten toimesta. Välillä olen miettinyt, että olinko sitten loppupeleissä liian pehmo tai hellä. Myönnän, että muutamia kertoja heidän juttujaan kuunnellessa, en voinut estää kyyneliä valumasta silmistä, kun yritin siinä ymmärtää toista ja toisen pelkoja ja samalla tukea ja rauhoittaa ja saada heitä uskomaan, etten ole mikään peluri ja olen heidän suhteen tosissaan. Olihan ne joskus raskasta ja epätoivoista kuultavaa ja tunteet nousi pintaan. Toista kun rakastaa koko sielunsa pohjasta ja toinen silti epäilee ja pelkää mitä erikoisempia asioita.
Ymmärrän kyllä senkin, että miehen pitäisi olla itsevarma ja tietyllä tavalla pystyä osoittaan, että voi olla tukena, suojana ja ennen kaikkea olla mies isolla M:llä, mutta kyllä nuo tapaukset hieman murensi sitä minun itsevarmuutta. Itseni suhteen olen välillä jopa liiankin itsevarma, mutta sitten tuollaisina hetkinä sitä tuntuu, että on riisuttu kaikista aseista, epävarmuus iskee, pelkää tekevänsä tai sanovansa jotain väärin, kun tuntuu että mitä tahansa sanookin tai tekeekin niin toinen vain jatkaa pelkäämistä, pakenemista ja pohtimista. Silloin kun ei ole mitään hävittävää on helppoa olla itsevarma, mutta sitten ku näkee, että se sulle tärkein ihminen alkaa epäröimään ja pelkäämään jotain omituista, niin kyllähän se ainakin multa söi sitä itsevarmuutta. En kuitenkaan pompoteltavaksi joutunut tai olisi edes alkanutkaan.
Toinen näistä naisista kyllä kerran sanoi, että hänestä tuntuu että hän määrää liikaa. Tämän sanoi, koska usein menimme hänen aikataulujen mukaan. Minusta ratkaisussa ei ollut sinänsä mitään ongelmaa, koska minulla oli huomattavasti joustavammat aikataulut ja kertaakaan ei ollut sellaista tilannetta, että hän olisi ykskantaan ilmoittanut, että nähdään tuolloin ja tuolloin tai ei ollenkaan. Jokaisella kerralla yhdessä sovimme ajat jolloin nähdään. Häneltä taisi myös välillä unohtua se, että oli myös niitä hetkiä, jolloin mulla oli menoa ja en pystynyt jonain tiettynä ajankohtana näkemään. Nuistakin jutuista välillä itellä käynyt mielessä, että oisko siinä sit pitäny alkaa ihan vaan hankalana olemaan ja sanoa, ettei joku kerta käykään, vaikka se ois ollu itelle ihan täysin sovitettavissa muihin menoihin.
Nyt kun vauhtiin pääsin niin sitäkään en ymmärtänyt nuissa naisissa, että molemmat sanoivat, että heitä ärsyttää se, etten suutu juurikaan mistään. Kumpikaan heistä ei ollut ilkeä, kumpikaan heistä ei pettänyt, kumpikaan heistä ei koskaan tehnyt mitään sellaista, josta ois edes voinu suuttua. Pitääkö naisille suuttua sitten vain draaman vuoksi jostain turhasta? Kerrankin teimme ruokaa ja samalla, kun hän kattoi pöytää, tiskasin pannun ja kattilan saman tien pois. Kysyi siitä sitten pieni ärtymys äänessään, että pitääkö se nyt heti tiskata se pannu. Olin hieman hämillään, että miksipä ei, kun sen kerran tähän väliin voi nopeasti tiskata ja kuitenkaan ei heti päästä syömään. Hän oli hieman nyrpeänä, mutta mua enemmänkin nauratti koko tilanne. Kyllä sitten siitä rauhottu ja itsekin nauroi lopulta asialle. Tuumas vaan jälleen, että "sinä se et kyllä hermostu mistään". No hermostun kyllä, mutta sille pitää olla oikeasti joku syy.
Ehkä en vaan tajua naisia.
Mun mielestä vaikutat huippumieheltä! Arvostaisin :)
Kiitos.
Kunpa etenkin tuo jälkimmäinen eli tuoreempi tapaus myös olisi osannut arvostaa. Kyllähän se saa mieltä maahan ja pistää miettimään, että missä vika, kun on useamman kerran todella mahtavan naisen kanssa joutunut lyömään kirveen kiveen ja kummallakaan kerralla ei ollut kyse mistään pettämisestä tai kolmannesta osapuolesta tms. Siks sitä nouseekin niin herkästi mieleen, että mitä oikein teen väärin, kun ei onnistu. Se saa mielen maahan aika rajustikin välillä.
Juttuni pääpointti oli, että miehen pitää yrittää saada nainen lopettamaan se pohdiskelu. Ei kokonaan, se olis mahdotonta, mutta sillä hetkellä. Se jos sä lähdet yhdessä pohtimaan naisen täysin irrationaalista pelkoa, ei auta mitään, vaan ihan pänvastoin. Varsinkin jos lähdet siihen pohdiskeluun mukaan sellasella intensiteetillä että lopulta kyyneleet valuu ... ei hyvä. Tottakai mies saa olla herkkä ja näyttää tunteet, mutta se ei auta jos toinen tarvii sun olevan vahvempi siinä kohtaa ja katkasevan sen pähkäilyn. Ja toi menee sit myös toiseen suuntaan. Myös naisella pitää olla kyky olla se vahva tarvittaessa. Ja joo, empatia on puhtaasti taitolaji ja toisen ihmisen lukeminen on halkalaa. Ei sitä monikaan ihminen kunnolla osaa ja sen saa lähes jokainen tuta kun joku tosi ikävä tapahtuma sattuu elämässä. Moni jota luuli ystäväksi kaikkoaa, kun ei osaa olla tukena ... luulevat että tukena olo vaatii jonkin tekemistä. Ei se vaadi.
Mä en sano, että olisit tehny mitään väärin. Pkemmin kuullostaa siltä, että naiset ovat antaneet periksi turhan helposti. Kerroinpahan vaan oman näkemykseni juuri sellasena liikaan ajatteluun taipuvaisena naisena.
p.s.unohda noi pleijeri jutut ... menee vaan hyvä mies pilalle :)
Ei nuo ex-naisesi kovin rationaalisilta kuulosta, vaan itsepetoksessa eläviltä. Heidän on täytynyt yrittää keksiä päänsä puhki fiksuntuntuisia syitä, miksi suhteella ei ole tulevaisuutta, vaikka kyse on vain siitä, että intohimo on puuttunut. Kiltit tytöt yrittävät pakottaa itsensä rakastamaan kunnon miestä vaikka eivät rakasta, ja voi sitä itsesoimausta, kun ei siihen pysty. Seuraavaksi valehdellaan itselle ja sitten vielä toisellekin, ja lopulta päätetään suhde johonkin naurettavaan tekosyyhyn.
Jos haluat pitää naisen, älä anna tilaa epäröinnille ja pohdinnalle, vaan sanele ehdot äläkä suostu sitoutumaan.
Niin....ja miksihän se intohimo puuttui? Siksi, että ap:n kuvauksesta päätellen hänen elämänsä kietoutui naisten ympärille. Ei nainen halua olla miehen elämän keskipiste, eli äiti lapselle. Ap:n tulisi projisoida naisilleen sellainen käsitys, että hänellä on naista tärkeämpiä asioita elämässään, joita nainen voi auttaa häntä saavuttamaan.
Minun suhteessani asetelmat ovat toisinpäin. Miesystäväni on "akateemikko", joka on muuten ihan fiksu ja kiva mies, mutta miettii usein näitä suhdekiemuroita liian vaikeasti. No, hänellä on ollut aiemmin aika raskas/villi elämä, ja hän on joutunut naissuhteissaan ja monissa muissakin ihmissuhteissaan karvaasti pettymään useammankin kerran, eli ei ihme, jos häntä välillä mietityttää... Itse olen pääsääntöisesti "jalat maassa-ihminen", mutta koska työskentelen psykiatrian poliklinikalla sairaanhoitajana, niin tämä työssä tarvittava jatkuva analysoiminen ja rivien välistä lukeminen on jo osa peruspersoonaani, eli en osaa olla sortumatta omassakaan suhteessani ylianalysointiin (välillä). Kaksi liian vaikeasti asioita miettivää ihmistä yrittää tässä löytää yhteistä säveltä... Parisuhteessamme on ongelmana enemmänkin se, että mieheni haluaisi aina pohdiskella ap:n teksteissään kuvaamia turhanpäiväisiä jossitteluja. Itse olen taas työpäivän jälkeen niin täynnä ihmisten pohdiskeluja, jossitteluja ja ongelmia, etten enää jaksa kotona jatkaa samaa virttä. Miesystävälläni on ollut elämässään omat ongelmansa, joiden vuoksi hänellä on edelleen suuria vaikeuksia luottaa minuun tai tarkoitusperiini. Minä en voi mieheni terapeuttina olla, enkä voi miehen epävarmuudentunteita poistaa kuin vain elämällä hänen kanssaan tätä arkea ilman mitään turhia vääntöjä. Pari kertaa olemme olleet jo eron partaallakin mielestäni ihan turhanpäiväisten (miehen) epävarmuustekijöiden vuoksi. Onneksi yhteiselämä on helpottunut vuosi vuodelta tämän yhteisen arjen ja turvallisuudentunteen/luottamuksen lisääntymisen myötä. Ap:n naisystävät ovat nostaneet kytkintä vähän liian aikaisessa vaiheessa, eli eivät ole uskaltaneet jäädä suhteeseen opettelemaan toiseen luottamista. Aina on helppo lähteä, kun tulee itselle epävarma olo...
Aloittaja, kysymys on irrelevantti.
Suurin osa naisista, älystä tai koulutuksesta riippumatta, ajattelee liikaa. Huomaahan sen jo tälläkin palstalla miten kaikkia asioita pyöritellään ja käännellään ja kaikista pienistäkin asioista löydetään jotain suurta.
Ai mies ei halua seksiä? No sen täytyy tarkoittaa että mies pettää, töissä on stressiä, kotona on stressiä, vaimo ei ole haluttava, vaimo on lihonut, mies on homo, mies katsoo liikaa pornoa, taloudellinen tilanne ahdistaa, suku painostaa, miehen vanhemmat eivät osanneet antaa hänelle rakkautta kun mies oli lapsi ja miehen lapsuuden lemmikkikultakalakin kuoli mikä oli traumaattinen kokemus pienelle lapselle, siirryttiin kesäaikaan...
Olen itse nainen, mutta joskus meinaa hermo mennä kun esim. kuuntelen parasta ystävääni, joka on mestari asioiden vatvoja.
Kuulostaa siltä että siinä on taas miehellä tavoitehakuinen parisuhde.
Olet jakanut naiset ryhmiin, nyt yrität opiskella mite heidän kanssa ollaan. Yrität ikäänkuin olla mieliksi , saavuttaaksesi sen naisen kanssa jotakin.
Tiedätkö tuo on todella ällöttävä piirre miehessä, jos mies yrittää vain keksiä miten naisten kanssa ollaan oikeaoppisesti, niin hän pikkuhiljaa unohtaa kuka itse on.
Kuka haluaa miehen ilman omaa persoonallisuutta? Joka vain yrittää keksiä kuinka minun kanssani voisi saavuttaa maksimaalisen täydellisen olotilan.
Kukaan nainen ei ole loppujen lopuksi niin viisas, että tietäisi itsekään mitä haluaa. Siksi toisenkin pitää tietää, mitä hän haluaa. Muuten nainen alkaa ohjata laivaa karille, kun annetaan ymmärtää että nainen päättää kaikesta ja mieskin on sellainen kuten nainen haluaa.
Taas päädytään siihen, että opiskele mitä sinä haluat itseltäsi, parisuhteelta ja elämältä, ja ohessa voit tutustua mitä nainen mielestään haluaa, mutta pidä mielessä ettei ne naisen sanomiset ja ajatukset ole mikään jumalan sana, jota sitten noudatetaan kirjaimellisesti. Varsinkin nainen jolta tulee paljon tekstiä päivittäin suusta ulos, on mahdoton tehtävä lähteä kirjaimellisesti muokkaamaan itseään kuin kameleontti, jotta voisi miellyttää naista kaiken sen perusteella mitä hän on sanonut päivänmittaan haluavansa.
Eihän ihmine yleensäkään mies tai nainen, monestikaan tiedä mitä haluaa.
"Ymmärrän kyllä senkin, että miehen pitäisi olla itsevarma ja tietyllä tavalla pystyä osoittaan, että voi olla tukena, suojana ja ennen kaikkea olla mies isolla M:llä, mutta kyllä nuo tapaukset hieman murensi sitä minun itsevarmuutta. Itseni suhteen olen välillä jopa liiankin itsevarma, mutta sitten tuollaisina hetkinä sitä tuntuu, että on riisuttu kaikista aseista, epävarmuus iskee, pelkää tekevänsä tai sanovansa jotain väärin, kun tuntuu että mitä tahansa sanookin tai tekeekin niin toinen vain jatkaa pelkäämistä, pakenemista ja pohtimista."
Tämä ja monet muutkin jutut nyt kuulostavat siltä, että pidät naista omana jatkeenasi. Eli jos nainen pelkää tai on huolissaan, koet olevasi vastuussa hänen tunteistaan, tai ainakin siitä jos et saa niitä tunteita lakkaamaan.
Samalla kun menet hänen tunteisiin mukaan ja yrität vakuuttaa sitä asiaa kuinka suojelet, niin tietämättäsi samalla ehkä tuet naisen heikkoutta.
nainen alkaa tuntea itsensä kokoajan heikommaksi ja surkeammaksi, hänen pelkojen ollessa lisäksi miehen mielestä turhia, ja hänen kaikki pohdintansa turhia ja typeriä.
no mitä turha typerä ja heikko nainen tekee enää elämässään? Mitä virkaa on heikolla ja typerällä ihmisellä, muutakuin etsiä sen ainoan hyväksyntää joka hänet huolii kainaloonsa.
Näin naisen itsetunto laskee, ja hän alkaa etsiä millä itsetuntoa voisi vahvistaa.
Sitten hän voimaantuu yksinolosta ja muista ihmisistä enemmän kuin miehestään, jonka rinnalla hän on heikko ja typerä, ja miettii turhia asioita.
Niinpä on parasta jättää mies, ja etsiä itseään hieman lisää kuinka päästä tästä heikosta olosta kauemmas,.
..toisaalta ymmärrän senkin, että mikäli nainen olisi päinvastainen, vahva ja itseriittoinen, niin hän lähtisi etsimään itselleen sitä vahvaa miestä yms..
mutta, kuten sanottua, ihminen ei aina tiedä mitä haluaa, ja voihan se olla naisissakin vika etteivät näe tilanteen ulkopuolelle yhtään vaan menevät siihen ansaan että antavat miehen tukea heidän heikkoutta, valittavat eri asioista ollen vapaata riistaa miehen järkevyydelle heihinverrattuna ja siten ylenkatseelle, ja sitten ihmettelevät miksi mies on heitä kohtaan kuin pikkuvauvaa kohtaan leikkivät isää tai tekeytyvät näkymättömäksi..Eli tuossa on nyt molemmilla varmaan ollut kasvunkohtia joita ei ole jääty kohtaamaan, ehkä siksikin että ei menevällä naisella ole nii varaa jäädä heikkoudessa rypemään tai selvittämään psykologisia näkökohtia, vaan elämä vie siihen suuntaan että ei voi olla molempia yhtäaikaa, kotona kissanpentu ja ulkomaailmassa tiikeri.
Ei ole ollut tavoitehakuista parisuhdetta. Olen tunteissani hyvin spontaani ja vahva, jos sen kipinän saan. Mun tapauksessa on käynyt niin, että nuo tunteet on saanut syttymään tuollaiset tietynlaiset naiset, joilla molemmilla oli hyvin samanlaisia luonteenpiirteitä. En jaa naisia ryhmiin, mutta voin kyllä kieltämättä sanoa, että todellakin yritän oppia, että miten heidän kanssaan pitäisi olla ja miten voisin itteäni kehittää. Kyllä nää jatkuvat takkiin tulemiset alkaa hiljalleen jo murentaan sitä uskoa itteensä. Yrittämättä olla mikään itsekehuja, mutta voin sanoa, että ulkonäköni puolesta mulla ei pitäs olla ongelmaa saada naista. Ja yhenillan juttuja saisinkin varmasti, mutta en ole moneen vuoteen enää jaksanut niistä innostua ihan yhtään. Sen sijaan pidemmissä parisuhteissa olen aina kategorisoitunut hiljalleen siihen "kiva kaveri" luokkaan. Se ei todellakaan ole kivaa.
Persoonallisuutta uskon musta myös löytyvän, sen perusteella mitä minulle eri ihmiset on sanonu. Täysin suomalainen olen, mutta usein kuulen, että olen hyvin ei-suomalainen. Eli senkään suhteen ei ehkä pitäisi olla hätää. Omat harrastukset ja mielenkiinnon kohteet mulla on, mutta olen myös erittäin avoin ja halukas näkemään ja kokemaan uusia asioita. Siksi voi ehkä tulla vaikutelma, että kiinnostun jostain asiasta vain miellytääkseni toista. Sitä se ei ole. En lähe toisen pillin mukaan tanssimaan, mikäli se ei oikeasti sopis mulle. Olen joskus nuorempana alistunu ovimatoksi ja otin siitä kyllä opiski. Kuitenkaan sitä en ymmärrä, niinku tuossa jo aiemmin jo jollekin yritin selittää, että kun välillä on tuntunut siltä, että olisi pitänyt joidenkin asioiden kohdalla harata vastaan ihan vaan jonkin valtapelin takia. Ei sovi mulle sellanen. Kyllä asiat pitää sopia yhteisymmärryksessä. Ja jos jokin asia ei oikeasti mulle sopis niin en sillon sitä tekis.
"Mieskin on sellainen kuin nainen haluaa", onko tuo kompa vai mikä mulla menee tuossa ohi? Yritätkö sanoa, että nainen ei voisi olla parisuhteessa sellaiseen mieheen, jollaista haluaa? Tajuan sen, että ei saa lähteä muokkaamaan itseään sen naisen takia ja sellaiseksi miksi olettaa naisen haluavan miehen olevan.
"Tämä ja monet muutkin jutut nyt kuulostavat siltä, että pidät naista omana jatkeenasi. Eli jos nainen pelkää tai on huolissaan, koet olevasi vastuussa hänen tunteistaan, tai ainakin siitä jos et saa niitä tunteita lakkaamaan." Tässä on kieltämättä pointtia ja pitää ottaa oppia. Toki toisesta pitää välittää ja rakastaa ja olla siinä tukena, mutta ehkä se sellainen liiallinen vatvominen ja toisen tunteista stressaaminen pitäs jättää pois. Lisäksi nyt kun asiaa ajattelen niin tässä voi myös olla jotain epävarmuutta ja hätäännystä siitä, että eikö naisella olekaan sitten hyvä olla mun kans tjsp.
Melko erilaisia ja osittain kärkkäitäkin vastauksia tullu täällä, mutta tosi paljon näistäkin on silti pystynyt ammentaan ja toivottavasti oppinut jotain. En ole hakenut mitään ohjeita, että kuinka toimia missäkin tilanteessa. Parhaita ohjeita on nimenomaan ollut yleispätevät ajatukset siitä, että miten kohdata nainen ja hänen ajatuksensa.
Olen ulkoa alfa, mutta sisältä kait liian beta. En tiedä. Silti tässä on itelläkin iso kasvun paikka todellakin. Nuiden naisten menettäminen harmittaa todella paljon, mutta ehkäpä näin on pitänyt käydä, jotta on voinut jotain oppia, kehittyä ja kasvaa ihmisenä ja miehenä. Eihän se kehitys heti tapahdu, mutta uskon kyllä, että joskus kun eteen joku uusi nainen osuu, en välttämättä tee samoja "virheitä" mitä nuiden kohdalla.
Vinkkinä: kokeilepa sellaista, että menet napakasti asiaan. Sillä taidoilla on joihinkin naisiin positiivinen vaikutus. Varo nyt ainakin itse suistumasta turhaan pyörittelyyn, jos et halua sitä parisuhteeseenkaan.
Juu, kyllä alan nyt taipua sille kannalle, että jotain mätää on naisissa.
Naiset ovat pamahdelleet paksuiksi kautta maailman sivu. asioita joita pelkää, ei pidä mennä tekemään.Jos käyttää ehkäisyä ja vielä kondomia päälle, nin on täysin tyhjän ruikutusta hakea vielä mieheltä tukea, että "entä jos tulenkin raskaaksi"
jos ei halua olla raskaana, niin tekee sille asialle jotain. Jos uskonnollinen vakaumus estää tekemästä asialle m itään, niin se ei liene miehen vika, jolloin voisi miehelle rutista asiasta että olen nyt paksuna.
Jos ei kaksinkertainen ehkäisy riitä, niin pelot ovat omassa päässä täysin. Naiset myös hakevat huomiota sanomalla olevansa peloissaan tai kummissaan. Paskanjauhantaa se on suoraansanottuna. Aloin nyt itsekin ihmetellä koko asiaa.
Minun mieheni viimeksi kun sain itku potku raivarin, sanoi että hyvä hyvä, puki kengät jalkaansa ja lähti. Hyvä ettei häntä viikkoon senjälkeen näkynyt, koska olisin häpeissäni suuttunut hänelle.
Mutta onneksi tajusi olla viikon silmistäni pois. suhde jatkui ja lopetin itkemisen aiheesta, jota mies ei pysty auttamaan.
Sitten tuli miehen vuoro. Hän haki minusta tukea omalle mustasukkaisuudelleen, minun piti vakuutella etten petä, ja vastata työmatkalta hänen viesteihinsä. Mitä tehdä. Pamautin puhelimen kiinni, enkä vastannut viesteihin ennenkuin minulle sopi. Ja puhuin aivan muusta.
Sanoin että jos löydän toisen miehen, niin ilmoitan sitten erikseen asiasta.
Niinkauan kun naama oli norsunvitulla, siirrettiin tapaamista tuonnemmaksi.
Näin suhteessa kuuluu toimia, koska jos ei suhde kestä niin se ei silloin perustu siihen mihin kuuluu perustua, eli seksille ja ettei tarvitse olla yksin.
Ihmiset turhaan etsivät kumppania joka heitä "ymmärtää". Kumppanin pitää ollasiedettävän näköinen, käyttää mieluiten kolminkertaista kortonkia ettei tarvitse jälkikasvua näkyä, ja lisäksi hänen pitää tajuta pysyä poissa tieltä mikäli on muuta tekemistä ja ajattelemista kuin suhde.
Nyt meni pikkaisen ohi sun viestin pointti.
En syyllistä naisia, en syyllistä ketään. Korkeintaan itteäni. Koko tän mun keskustelun ja pohdinnan tarkotus on kehittää mua ittiä, koska tiedän sen, että jotain teen väärin, koska mun suhteet ja viritykset kaatuu kutakuinkin samanlain aina.
No mitäpä jos etsit ihan turhaan itsestäsi vikaa, jos ei sitä löytämälläkään tule esiin sitä vikaa niin eikö se ole jo aika hyväksyä, että vika voi olla toisessakin päässä. :D
En usko, että "rationaalisten ja ajattelevien" naisten kanssa olemiseen on yhtä tiettyä kaavaa. Edelleen en usko, että tässä on kyse koulutuksesta.
Minulle jää epäselväksi, mitä tarkoitat asioiden pyörittelyllä ja järkeilyllä. Minusta kun oma aloituksesi on pyörittelyä. Minulle jää aivan auki, mistä oikeasti on ollut kyse.
Tarkoitatko pyörittelyllä asioiden pohtimista eri näkökulmista? Vai päättämättömyyttä? Vai epäoleelliseen keskittymistä? Yksityiskohtien hiomista kokonaisuuden kustannuksella? Varautuneisuutta tai sitä, ettei halua tehdä isoja päätöksiä nopeasti?
Onkohan tuossa nyt kyse oikeastaan rationaalisuudesta? Ainakin jos siis puhutaan tuosta raskaaksi tulemisen pelosta. Jos on käytössä kaksinkertainen ehkäisy ja siitä huolimatta kovasti pelkää raskautta, niin se kuulostaa enemmän irrationaaliselta kuin rationaaliselta. Toki mikäänhän ei ole koskaan satavarmaa, ja jos ei todellakaan lapsia halua ja on luonteeltaan helposti huolestuva ja asioita pähkäilevä, niin kaikenlaistahan sitä voi mieleen tulla.
Itse olen tuollainen analyyttinen ajattelija-pähkäilijä. Sen lisäksi kun mielikuvitusta on vaikka muille jakaa, niin mieli tekee usein tepposet ja ajatustensa huomaa kulkevan mitä omituisimpia latuja. Yleensä huomaan kyllä itse, jos menen liiaksi ”harhapoluille” (esim. alan kohtuuttomasti ja järjenvastaisesti huolestumaan jostain) ja pystyn palauttamaan itseni oikeille raiteille.
Mutta jos olen oikeasti peloissani ja huolissani jostain ja kerron siitä kumppanilleni, niin haluan tietysti saada ymmärrystä ja tukea (eikä fyysinen hellyys ja läheisyyskään ole pahitteeksi :)), mutta haluan myös, että asiasta keskustellaan ja sitä pohditaan yhdessä. Eli mitä se pelko on, mistä se tulee, mitä sille voisi ja kannattaisi tehdä, mitä vaihtoehtoja on jne... Jos mies vain sanoo, että ei asiaa kannata miettiä, niin koen sen niin, että mies mitätöi tunteitani eikä tosissaan välitä niistä. Samoin jos mies keskittyy vain itseensä ja siihen, mitä hän tekisi tai aikoo tehdä. Pahinta on, jos asiaa vähättelee tai sen lyö leikiksi, kuten ”monimutkainen olento” tuolla ylhäällä ehdottaa.
Mutta mitään kaikkiin pätevää reseptiä tai keinoa ei varmaan ole olemassa, koska me ihmiset ollaan kuitenkin niin erilaisia.
Onpa immeisillä outoja ongelmia. Ihan tekemällä tehtyjä. Kuulostaa siltä kuin elämässä ja maailmassa ei olisi oikeita, vakavia vaikeuksia lainkaan.
Heippa!
En jaksanut lukea koko litaaniasi, muuta kuin ensimmäisen ja toisen viestin.
Loput alkoi olla niin iankaikkisen pitkää liturgiaa, että saarnatautisinkin pappi olisi hävinnyt 5-0 sinulle.
Jos tätä samaa on parisuhteessasi, niin en ihmettele, että suhteet ovat katkenneet.
Anna tilaa. Älä pakkaa päälle ja iholle. Älä yritä liikaa. Olet vain oma ittes.
Ja annat toisen olla oma itsensä.
Anna anteeksi virheet, niin itsesi kuin toisenkin.
Ei tässä kukaan ole täydellinen. Suhteet on enemmänkin sellaista kauhun tasapainoilua epätäydellisessä vuorovaikutuksessa.
Ajatella, suhteissa puhuttiin suurimmaksi osaksi ihan muista asioista, kuin näitä mitä täällä on kirjottanut. Nämä ajatukset mulla on noussut vasta hiljattain mieleen, kun aloin erityisesti käymään läpi tätä viimeisintä eroa. Aiemmin olin jossain määrin ohittanut tällaisia melkein olan kohautuksella, mutta nyt sitten aloin miettimään, että onkohan tässä peiliin katsomisen paikka. Siksipä pitikin sukeltaa syvälle sinne sielun syövereihin ja tarkastelemaan asioita kunnolla. Voi olla, että nyt se olenkin minä joka liikaa miettii ja järkeistää. Jokatapauksessa, ei ole mukavaa menettää kaksi kertaa peräkkäin erittäin mahtavat naiset tavalla, joka on outo ja jota ei ymmärrä sitten yhtään täysin.
Toiseksi nuo kirjotukset kannattaa lukea kaikki läpi. Muuten voi saada melko ykspuolisen ja väärän kuvan koko asiasta. Toki pitää aina muistaa, että tää on vain mun näkemys nuista suhteista. Naisilla vois olla ihan eri näkemykset. Lisäksi kaikki nää jutut on mun omaa itsetutkiskelua. Siks onkin hyvä, että ihmiset on täälä jaksanu kommentoida ja kertoa näkemyksiään, vaikkakin tarinat on ollu pitkiä.
Monta asiaa olen jo huomannut, joita mun kannattais työstää, että olisin enemmän mies, entä kuin nyhverö. Tuskin mikään pelimies sentään koskaan tulen silti olemaan.
Hyvä, että pohdit mitä voisit itse parantaa. Mitään kaavaa kuitenkaan ei ole olemassa, jolla voisit suorittaa tietynlaisten naisten kanssa suhteet "puhtaasti läpi".
Mitäpä ajattelet, jos olisit omien ratkaisuehdotusten ja ongelman mitätöimisen sijaan kysynyt naiselta lisäkysymyksiä? Miten todennäköisenä hän pitää tuota tapahtumaa? Onko oikeasti sitä mieltä, että näin voisi käydä meille? Mitä itse ajattelisi sellaisesta tilanteesta ja miten hän ajattelisi että tulisitte toimimaan? Mitä siinä tilanteessa odottaisi puolisolta? Onko hänen raskauden pelkonsa niin suuri, että kannattaa luopua seksistä, jotta voi olla varma ettei lasta tule? Onko hän itse sitä mieltä, että hänen pohdiskelunsa on hyväksi hänelle ja suhteelle? Onko hän sitä mieltä, ettet puolisona olekaan sellainen, jolta hän saisi kaipaamaansa tukea -> ymmärtääkö hän myös loukkaavansa sinua jatkuvalla epäilyllään? Mikäli ei perustetta luottamuspulalle ole, sellaisella ei pitäisi toista ahdistella.
Ole mies, osoita välittämisesi, mutta edellytä, että toinen kunnioittaa myös sinua. Kerro jotain ehtoja suhteelle ja pidä niistä kiinni.
"Suhteen edellytyksenä on luottamus ja arvonanto, enkä voisi kuvitella pitkää suhdetta ihmisen kanssa, jolle pitää joka päivä todistella, etten ole petturi ja peluri tai muuten epäluotettava."
=> Nainen kuulee: en saa epäillä miestä liikaa, jottei tule vaikutelmaa epäluottamuksesta. Tämä laittaa naisenkin ponnistelemaan sen eteen, että voi osoittaa olevansa sinun arvoisesi. Jos olisit alkuun tehnyt selväksi tuon luottamusasian ja kysynyt raskautta pelkäävältä, etteikö hän luota sinuun, voisin kuvitella naisen tajunneen loukkaavansa sinuakin jatkuvalla märehtimisellään.
Älä ole aina ja jatkuvasti saatavilla silloin, kun nainen haluaa. Tee joskus jotain muuta mikä on itsellesi tärkeää, näe kavereita, mene kalaan tai automessuille, mikä nyt sitten miellyttääkin.
Jotkut (naiset) pelkäävät aina ja vähän kaikkea. Muista sekin, että se ei ole sinun syysi, etkä voi sellaista ihmistä täysin muuttaa. Toistatko kaavaa puolisovalinnoissasi, kuten renttuihin retkahtavat naiset? Mitäpä, jos päättäisit, että et enää aloita suhdetta sellaisen naisen kanssa, joka miettii liikaa eikä edes halua luopua peloistaan? Sinun ei tarvitse (eikä pidä!) korjata ja kannattaa suhteen molempia osapuolia yksin.
"Voi olla, että nyt se olenkin minä joka liikaa miettii ja järkeistää"
Juuri näin, paitsi että tuo ei ole mitään järkeistämistä. Tuo on loputonta vatvomista josta ei oikein ota tolkkua, että missä on pää ja missä on häntä.
Kun siellä sielunsyöverissä on tämä juttu ja sitten toisaalta on toisenlaiset fiilikset ja kuitenkin ihan peiliin pitäisi katsoa ja miettiä eri kannoilta, kun aina on kehittymisen varaa... Tuollaista itsestäänselvää ja ympäripyöreää huttua! Lopeta tuo jees-miehen hyvää-päivää-kirvesvartta-pohdinpa-taas-elämänfilosofiaa-osasto.
Mä en osaa lukea tuolta hutun seasta, että mitä sä oikeasti ajattelet, tarkoitat ja haluat, kun kaikki on tuon näennäispohdinnan alla.
Voisiko kuitenkin kyse olla järkeilyn sijasta tietynlaisesta kontrollin menettämisen pelosta, eli kaikkea muuta kuin rationaalisesta pähkäilystä? Usein kovasti huolestuvaiset ihmiset koettavat pitää kaikki langat käsissään ja pohtivat sitten loputtomasti kaikenlaisia tulevaisuuden skenaarioita ja pelkoja, joista suuri osa ei koskaan edes toteudu.
Usein tällaiset "kontrollifriikit" ovat edistyneitä urallaan, pitävät kodin hyvässä järjestyksessä ja koetavat hallita myös asioita, joihin loppujen lopuksi ei voi juurikaan vaikuttaa. Silloin usein kumppania määräillään ja elämää koetetaan saada tuntumaan turvalliselle, kun "langat on omissa käsissä". Pahimmillaan sellainen on kyllä parisuhteessa tuhoisaa...
Sellaisesta voi kyllä oppia pois. Kontrollintarve pitää vain ensin tunnistaa ja sitten opetella hellittämään, luottamaan että elämä kantaa ja asiat järjestyvät aina tavallaan kuitenkin, tuli mitä tuli. Elämä ja ihmissuhteet kummasti helpottavat.
Kuulostat aivan ihanalle miehelle, ovatko naisesi olleet huomattavasti nuorempia? Itselläni asenne elämään ja ihmisiin kummasti helpottanut kun ikää tullut lisää. Ei jaksa enää turhia murehtia ja vatvoa, ihmissuhteissakaan. Elämä näyttää kantavan. On paljon nautinnollisempaa, kun keskittyy tässä ja nyt elämään, eikä turhia murehdi tulevia. Enkä tarkoita. ettenkö vastuuntuntoinen ja järkevä ja ajatteleva ja fiksukin olisi silti.
Sinun kannattaisi varmaan kiinnittää huomiota, millaista tasapainoa / henkistä viisautta ja elämänkokemusta kiinnostuksen kohteesi "säteilevät". Ihminen, jolla on hyvä olla ja turhat huolet ei paina, säteilee hyvinvointia ympärilleenkin. Tunneäly on yksi älykkyyden muoto, kiinnitä siihen enemmän huomiota?
Hmm niin ... mistähän tuota alottais. Jotenkin enää liikaa jaksa näitä enää miettä, koska eikait tästä hullua hurskaammaksi juurikaan tule. Pitäis vaan mennä eteenpäin kohti uusia pettymyksiä ;)
Nyt tosiaan jälkeenpäin ajateltuna tuo rationaalinen oli sanavalintana huono. Tarkoitin lähinnä sitä, että miten tuollaisten todella paljon ajattelevien ja asioita pyörittelevien naisten kanssa pitäisi toimia. Mutta ehkäpä pitää vain yrittää ajatella nyt niin, että tein voitavani, mutta näillä kerroilla se ei riittänyt.
Molemmat oli nuoria kyllä. Aiemmassa tapauksessa toinen oli silloin 21 ja itse olin just täyttänyt 24. Tässä tuoreemmassa tapauksessa toinen oli 22 ja itse olen jo ehtinyt 28 vuoden ikään. Ikäero ei sinänsä ole ongelma, mutta voihan se myös olla, että etenkin tässä jälkimmäisessä tapauksessa silti se henkinen ikä, elämänkokemus yms. on näytellyt isoa roolia, huolimatta siitä, että hän oli ikäisekseen monissa suhteissa kypsempi kuin moni tapaamani lähempänä omaa ikääni oleva nainen. Ehkä hänellä ei vain ollut vielä tarpeeksi sitä elämänkokemusta.
Toivottavasti en koskaan ajaudu aloittajan kaltaisen analyytikon kanssa olosuhteiden
pakosta "autiolle saarelle".