Mummoni kuoli tämän vuoden ensimmäisenä päivänä. Siitä lähtien olen itkenyt joka viikko monena päivänä, joskus jopa päivittäin. Yleensä saan jonkinlaisia "itkukohtauksia", jolloin tekee mieli vain kaivautua syvälle maahan. Itken usein iltaisin omassa huoneessa, niin hiljaa ettei pikkusisko kuule.
Mummoni kuolema on saanut minut ajattelemaan myös muita isovanhempiani, jotka ovat jo aiemmin kuolleet. Siitä on seurannut lisää itkua. Koulussa, kavereiden kanssa ja kotona olen ihan iloinen, toisinaan taas hyvin surullinen. Itken mm. laulujen tai elokuvien takia, esim. jatkosodasta kertovat elokuvat saavat minut itkemään, sillä toinen pappani oli sodassa, kun taas vaikka romanttiset elokuvat eivät saa tunteitani hievahtamaankaan. Joskus itken esim. Johanna Kurkelan - Prinsessalle - tai Arttu Wiskarin - Tuntematon potilas -laulujen takia.
Surullisuuttani ei välttämättä huomaa, esitän iloista tai vetäydyn koulussa välitunnilla pois muiden luota. Joskus tuntuu, että ärsytän kavereitani surullisuudella. Välillä tuntuu ettei kukaan välitä. En tiedä mitä pitäisi tehdä. Haluaisin puhua jollekulle, mutta toisaalta minusta tuntuu ettei se auttaisi tai kukaan ei välittäisi. Mitä pitäisi tehdä?
Mummoni kuolema on saanut minut ajattelemaan myös muita isovanhempiani, jotka ovat jo aiemmin kuolleet. Siitä on seurannut lisää itkua. Koulussa, kavereiden kanssa ja kotona olen ihan iloinen, toisinaan taas hyvin surullinen. Itken mm. laulujen tai elokuvien takia, esim. jatkosodasta kertovat elokuvat saavat minut itkemään, sillä toinen pappani oli sodassa, kun taas vaikka romanttiset elokuvat eivät saa tunteitani hievahtamaankaan. Joskus itken esim. Johanna Kurkelan - Prinsessalle - tai Arttu Wiskarin - Tuntematon potilas -laulujen takia.
Surullisuuttani ei välttämättä huomaa, esitän iloista tai vetäydyn koulussa välitunnilla pois muiden luota. Joskus tuntuu, että ärsytän kavereitani surullisuudella. Välillä tuntuu ettei kukaan välitä. En tiedä mitä pitäisi tehdä. Haluaisin puhua jollekulle, mutta toisaalta minusta tuntuu ettei se auttaisi tai kukaan ei välittäisi. Mitä pitäisi tehdä?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kun löytäisit jonkun iäkkäämmän henkilön, jolla on jo elämänkokemusta. Kyllä jutustelu surun ja kaipauksen tuntemuksita helpottaa.
Tein viime kesänä sukututkimusta ja koen surua ja ikävää ajatellessani esivanhempia, joita en ole koskaan tavannut. Isomummoni ja hänen sisarensa ja heidän vanhempien elämästä olen saanut lukea jopa pikkutarkasti histoarian kirjoista, kun ovat olleet osallisena johinkin menneisyyden tapahtumiin ja joku on kirjoittanut muistelmia kirjalliseen muotoon. Jopa taiteilija on piirtänyt kuvia heistä.
Uskon elämään kuoleman jälkeen ja odotan tapaavani esivanhempani. Siihen saakka on tyydyttävä vain noihin tallennettuihin tietoihin ja isovanhempieni kuvauksiin heistä.
Ymmärrän hyvin suruasi. Mummosi on ollut sinulle rakas ja läheinen.