Ero tuli yllättäen lähes 3 vuoden yhdessäolon jälkeen. Miehelle tuli täysin yllättäen ahdistus ja parin päivän miettimisen jälkeen päätti jättää tuosta vaan. Olimme ennen sitä oikea unelmapari. Nyt erosta 3kk. Ex haluaa olla kaveri ja viettää aikaa. Kuitenkin aina yhdessä ollessamme olemme hyvin lähekkäin ja lähes kuin ennen. Sitten taas mies saattaa leikkiä täysim välinpitämätöntä kavereidensa edessä. Ex lähettelee myös päivittäin viestejä ja soittee usein. On kuitenkin tehnyt selväksi ettei halua enää seurustella, että nyt tuntuu hyvältä olla yksin ja ihmetellä maailman menoa. Miksi ex silti haluaa koko ajan viestitellä, nähdä ja olla lähellä? Mitä helvettiä sen päässä liikkui? Ei ole ihan normaalia käytöstä mielestäni exältä. Vakuuttaa kuitenkin kovasti ettei tunne enään mitään ja on täysin yli musta. Äh vastailkaa ja kertokaa mielipiteitä, oon ihan sekasin koko tilanteesta.
ex hämmentää
hämillään
8225
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Mies on sanonut selvästi ettei halua sinua!
Seurasi varmaan käy hänelle vain paremman puutteessa. Eihän yksinkään oo kivaa ja sinä satut muuten olemaan ihan ok tyyppi. Hän siis pitää sinusta VAIN kaverina ja tämä tuskin tulee muuttumaan. Etsi sinä joku muu. Helpompaa sinun varmaan olisi jos lakkaisit toivomasta ja vastaamasta hänen viesteihinsä. Etsi joku joka olisi sinun kokonaan.
Aikamoista pompottelua mieheltä. Sinun pitäisi nyt laittaa hänet selkä seinää vasten ja selvittää, mitä hänen päässään oikein liikkuu ja mitä hän haluaa sinulta. Et selvästikään ole päässyt yli hänestä, joten mielestäni on mieheltä todella typerää kuvitella, että voitte olla yhtäkkiä vain kavereita. Suosittelisin, ettet pidä mieheen enää yhteyttä, etkä vietä hänen kanssaan aikaa, vaikka se vaikealta tuntuisikin. Hän vain roikottaa sinua tällä hetkellä löysässä narussa ja se on todella epäreilua sinua kohtaan, kun et tiedä yhtään missä menette. Tsemppiä! Muista että maailmassa riittää niitä hyviäkin miehiä, ei kannata jäädä roikkumaan tuollaiseen epävarmuuteen. :/
Voisiko mies pitää sinua turvana, johon palata jos ei elämä jatkukaan miten hän haluaa? Onko miehellä ollut jotain suuria suunnitelmia ja haaveitaan elämälleen, mutta uskoo että sinä jarrutat niitä ja siksi halusi eron? Pitää sinua lämpimänä koko ajan, että paluu takaisin on helppo?
Varo, ettei käy näin; Eronne jatkuu, mutta kavereina pysytte. Rakastut uuteen mieheen. Exäsi menettää toiveensa turvasatamastaan ja voi käydä Hyvin mustasukkaiseksi.
Puhu tämän exäsi kanssa.
Vai mitä Sinä haluat? Olla kavereita? Täydellinen ero?
Mies pitää sinua varalla, kunnes löytää uuden. Todennäköisesti pelkää yksin jäämistä, vaikka sanookin haluavansa olla yksin. Seksiäkään ei tarvitse lähteä muualta hakemaan, koska sinä hoidat senkin puolen.
Arvosta itseäsi ja tee selvä ero miehestä. Tuollainen pompottelu on todella kuluttavaa ja vaikuttaa itsetuntoosi tuhoisasti. Älä jää roikkumaan mieheen vain tottumuksesta.
Niin kun en oikein tiedä mitä itsekkään halua. Joka toinen hetki haluan päästä vain koko miehestä eroon ja toisinaan taas tahdon niin palavasti ja kipeästi saada uuden mahdollisuuden, edetä ystävyydestä hiljaa ja rauhassa taas yhteen. Tää tuntuu niin epätodelliselta, kun miehellekkin ero tuli täytenä yllätyksenä. Viikkoa aikasemmin oltiin vielä maailman onnellisimpia ja mies ei olisi ikinä kuvitellut jättävänsä mua. Sitten tuli yksi pieni riita ja mies ahdistui ja lähti tuosta vaan. Onneksi emme asuneet yhdessä, kun nuoria vielä olemme eikä mies halunnut kiirehtiä sellaisten asioiden kanssa. Käytännössä mies siis pystyi pakenemaan heti eron tultua eikä tarvinnut enään nähdä minua. Nyt myöhemmin kun olemme nähneet ja leikkineet molemmat päässeemme yli olen vältellyt puhetta meistä. Mies kuitenkin ärsyyntyy useinmiten jos edes lipsautan jotain sen suuntaista kuin me yhdessä. En ymmärrä mistä moinen ärtymys kun en ole asiasta kuitenkaan jatkuvasti jankkaamassa tai vonkaamassa takaisin. Riitojakin on ollut, jotain kai senkin täytyy kertoa. Pakko kai miehen on jotain tuntea minua kohtaan kun voi riidankin tunteistamme saada aikaan. Aina haluaa kuitenkin sopia riidat ja kovasti pyytelee anteeksi... Nyt eilen suutahdin miehelle kun tuntuu ettei tämä taas osaa päättää mitä haluaa. Kai tässä on itse siis katkaistava yhteydenpito ja tehdä se päätös ettei enään yritetä olla edes ystäviä. Toisaalta minulle tämä oli aina enemmän kuin ystävyyttä, tiedä sitten miehestä...
"Viikkoa aikasemmin oltiin vielä maailman onnellisimpia ja mies ei olisi ikinä kuvitellut jättävänsä mua."
Uskoisin kyllä ettei mies ole ollut maailman onnellisin suhteessanne, vaikka onkin ehkä esittänyt sitä. Miksi ois muuten jättänyt?
Sitähän tässä kovasti itsekkin mietin. Mies kovasti nimittäin vakuuttaa että oli vielä onnellinen silloin ja kaikki oli hänen mielestään hyvin. Sitten kuulemman se tunne iski kuin salama kirkkaalta taivaalta ja ahdistuksen kokemus oli niin valtava ettei vain enää voinut jatkaa. Tai ehkä mies vain valehtelee, mutta en jotenkin osaa uskoa siihen.
Ainoa ratkaisusi on lopettaa yhteydenpito mieheen. Et näe häntä, poista hänen viestinsä, poista hänet facebook-kavereista yms. Se voi olla vaikeaa esim saman paikkakunnan tai yhteisten kavereiden takia, mutta sinun on pakko tehdä se, jos haluat päästä eteenpäin. Juuri nyt olet jumissa tuossa epävarmuudessa, jossa mies sinua epäreilusti pitää. Tarvitset aikaa selvittää omat tunteesi, ja uskon, että jonkun ajan kuluttua ymmärrät, että elämä jatkuu ilman kyseistä miestäkin. Kaveruutta ei kannata yrittää väkisin, siitä ei ikinä tule mitään jos toisella osapuolella on vielä tunteita toista kohtaan. Ehkä jonain päivänä voitte olla ystäviä, mutta älä kiirehdi asialla. Yritä vain unohtaa kyseinen heebo ja löytää arvoisesi ihminen, joka haluaa sinut kokonaan. Jaksamisia! T: kohtalotoveri ja saman läpikäynyt