Yliopiston terroristit ovat äärioikeistolaisia

45482
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 45

Vanhimmat

Tuollaisten touhuista pitäisi alkaa jo olla vakavasti huolissaan meillä Suomessakin ja lopettaa noitten hyysääminen.

Äänestä

mitä ideologiaa edustaa.

"Kun yhteiskunnan hallintomuoto on fasismi, yhtäkään kansalaisen suorittamaa murhaa tai muutakaan rikosta ei voi pitää hänen omana syynään."

Sieltähän se tuli. Joukkomurhaa suunnitelleen vasurin tunnustus ideologiastaan. Juuri sitä ideologista sontamyllyä, jota Dan Koivulaakson ja Paavo Arhinmäen kaartilaiset jauhavat.

Äänestä
  • Natsi se on:
    "En ihaile. Sanoin vain natseista että he olivat yhdessä asiassa viisaampia kuin nykyajan tekopyhät ihmiset, eli eugeniikan kannatuksessaan. Ja Neuvostoliitto oli periaatteessa oikeassa estäessään ihmisten muuttamisen ulkomaille, koska ihmiset eivät aina ymmärrä omaa parastaan. En sano että se siinä nimenomaisessa tapauksessa oli heille parasta, mutta pääsääntöisesti, ihmiset eivät kykene rationaalisuuteen, vaan valitsevat mieluummin kaaoksen kuin harmonian, väkivallan ja sorron kuin rauhan, epätasa-arvon kuin tasa-arvon, vapauden kuin onnellisuuden. Ei ole mitään epäeettistä siinä että ihmisiä estetään toimimasta itsetuhoisesti. "Pakkoyhteisöllisyys" on monelle ruma sana, mutta entä jos ainoa vaihtoehto on totaalikaaos?"

    Äänestä

  • Uffaffaaffaaaffaafaf kirjoitti:

    Natsi se on:

    lähde unohtui mainita. Samoin unohdit sen, että tyyppi ihailee äärivasemmistolaista Che Guevaraa.

    Äänestä

  • Uffaffaaffaaaffaafaf kirjoitti:

    Natsi se on:
    "En ihaile. Sanoin vain natseista että he olivat yhdessä asiassa viisaampia kuin nykyajan tekopyhät ihmiset, eli eugeniikan kannatuksessaan. Ja Neuvostoliitto oli periaatteessa oikeassa estäessään ihmisten muuttamisen ulkomaille, koska ihmiset eivät aina ymmärrä omaa parastaan. En sano että se siinä nimenomaisessa tapauksessa oli heille parasta, mutta pääsääntöisesti, ihmiset eivät kykene rationaalisuuteen, vaan valitsevat mieluummin kaaoksen kuin harmonian, väkivallan ja sorron kuin rauhan, epätasa-arvon kuin tasa-arvon, vapauden kuin onnellisuuden. Ei ole mitään epäeettistä siinä että ihmisiä estetään toimimasta itsetuhoisesti. "Pakkoyhteisöllisyys" on monelle ruma sana, mutta entä jos ainoa vaihtoehto on totaalikaaos?"

    Ketä siteeraat?

    Äänestä

  • Ei fasismia hyväksy Suomessa yksikään isommista puolueista. Ei edes Kokoomus joka on keskustaoikeistolainen puolue. Yleisesti tunnettu fakta ja turha nimetä yhtä puoluetta tai aatesuuntaa tähän paikkaan kun jokainen fasismin tuomitsee. Lopeta valheiden jauhaminen.

    Äänestä

  • lopetajo kirjoitti:

    Ei fasismia hyväksy Suomessa yksikään isommista puolueista. Ei edes Kokoomus joka on keskustaoikeistolainen puolue. Yleisesti tunnettu fakta ja turha nimetä yhtä puoluetta tai aatesuuntaa tähän paikkaan kun jokainen fasismin tuomitsee. Lopeta valheiden jauhaminen.

    ei hyväksy vai... seuraahan politiikkaa ja huomaat miten kokoomus suosii suuryrityksiä ja tuota usa-tyylistä terrorismia jossa tunnustetuista valtioista tehdään propagandan avulla terroristivaltioita ja sitten lähdetään terrorisoimaan niitä. Tapetaan suuri osa asukkaista ja viedään maain rikkaudet mennessään. Eipä ollut yhtäkään kokoomuslaista joka olisi tuominnut tuollaisen ryöstön.

    Kokoomus on torreorismia tukeva "äärioikeistolaispuolue"

    Äänestä

  • Uffaffaaffaaaffaafaf kirjoitti:

    Natsi se on:
    "En ihaile. Sanoin vain natseista että he olivat yhdessä asiassa viisaampia kuin nykyajan tekopyhät ihmiset, eli eugeniikan kannatuksessaan. Ja Neuvostoliitto oli periaatteessa oikeassa estäessään ihmisten muuttamisen ulkomaille, koska ihmiset eivät aina ymmärrä omaa parastaan. En sano että se siinä nimenomaisessa tapauksessa oli heille parasta, mutta pääsääntöisesti, ihmiset eivät kykene rationaalisuuteen, vaan valitsevat mieluummin kaaoksen kuin harmonian, väkivallan ja sorron kuin rauhan, epätasa-arvon kuin tasa-arvon, vapauden kuin onnellisuuden. Ei ole mitään epäeettistä siinä että ihmisiä estetään toimimasta itsetuhoisesti. "Pakkoyhteisöllisyys" on monelle ruma sana, mutta entä jos ainoa vaihtoehto on totaalikaaos?"

    No sitten se on,koska me liikaa sosiologiaa lukeneet aina unohdamme yksikön IHMINEN

    Äänestä

Olisihan tuon jo arvannut ilman natsitervehdyksiäkin. Tyypillisiä äärioikeistolaisia, ihan kuten kaikki muutkin vastaavat joukkomurhaajat.

Äänestä
  • että nämä wannabe-joukkomurhaajat ovat - kuten tavallista - vasemmistolaisia. Siitä kertoo Che Guevaran ihaileminen ja yhteiskunnan fasistisuudesta höpiseminen.

    Äänestä

  • Tyypillisiä, mutta mitä? Minun mielestäni he ovat syrjäytyneitä nuoria pölvästejä. Terrori on sitäpaitsi terroria, vaikka sen pommin viiva yöastian helikopterista pudottaisi. Sama ikiaikainen kunnia ja limsapullon korkki rintaan!

    Äänestä

  • Nämä vaippaikäiset sekopäät eivät ole muuta kuin tyypillisiä vasemmisto terroristeja.
    Minkä takia te suvaitsevaiset ette suvaitse. Kertokaa muillekin kiitos?

    Äänestä

http://schnellmann.org/pic_counterjihad/alquds.jpg

Nuo ovat islamisteja, mutta heilläkin on käsi ojossa.
Nykyään ei siis käsien ojentelusta voi välttämättä tietää mitä sillä tarkoitetaan.

Eräs tuntemani käyttää sitä sarkastisesti kohdatessaan henkilöitä joita hän pitää äärioikeistoon kuuluvina. Usein liittää siihen myös viiksieleen.

Äänestä
  • Tietyt nuorukaiset ja äksönihakuiset miehet oovat valmiit ojentelemaan käsiään millä verukkeella tahansa, mutta parhaan ns. oikeutuksensa he saavat kun heidän tekonsa perustelee uskonnollinen tai poliittinen kellokas; - esimerkkejä löytyy etsimättä Afrikan kansanmurhista Euroopan sotiin ja ns "kansanpuhdistuksiin". Häpeä tunkee päälle, vaikka tiedetään, että muutkin ihmisen kaltaiset kädelliset surmaavat omaa lajia vain valtapoliittisista syistä. Nuoret kollit voi usuttaa mihin tahansa järjettömyyteen, ja vanhat tietävät sen.

    Äänestä

  • Hörhö-Ressi kirjoitti:

    Tietyt nuorukaiset ja äksönihakuiset miehet oovat valmiit ojentelemaan käsiään millä verukkeella tahansa, mutta parhaan ns. oikeutuksensa he saavat kun heidän tekonsa perustelee uskonnollinen tai poliittinen kellokas; - esimerkkejä löytyy etsimättä Afrikan kansanmurhista Euroopan sotiin ja ns "kansanpuhdistuksiin". Häpeä tunkee päälle, vaikka tiedetään, että muutkin ihmisen kaltaiset kädelliset surmaavat omaa lajia vain valtapoliittisista syistä. Nuoret kollit voi usuttaa mihin tahansa järjettömyyteen, ja vanhat tietävät sen.

    Äärimmäisen oikeaan osunut kommentti.
    Isäni,sotainvalidi,olisi samaa mieltä,mutta onneksi hän ei enää tajua,
    miksi kaikki se,minkä puolesta hän lähti vapaaehtoisena sotaan ryssää vastaan,on muutettu täysin oudoksi.
    Hän oli ja on suomalainen,mutta ei fasisti eikä natsi.
    Uskonto,poliittinen kanta ei hänelle merkinnyt mitään.
    Hän johti kirkkokuoroa,työväen kuoroa ja ...mieslaulajia
    Ikävä kyllä,mies,isäni vaeltaa Alzheimer Avenueella.

    Äänestä

hohhoijaa. Nimenomaan on kirjoitettu, että mitään natsisympatioita ei ole tullut esiin. kaunaisuutta ja ihmisvihaa kyllä.

Äänestä
  • Älä selitä. Ihan tyypillisiä äärioikeistolaisia hulluja iskun suunnittelijat ovat.

    Äänestä

  • natseja mitä natseja kirjoitti:

    Älä selitä. Ihan tyypillisiä äärioikeistolaisia hulluja iskun suunnittelijat ovat.

    iskun suunnittelijat ovat jo aikoja sitten paljastuneet vasemmistolaisiksi. Joten turha vasurivajakkien on enää urputtaa vastaan. Itsenne te vain taas häpäisette.

    Äänestä

  • totta puhuen kirjoitti:

    iskun suunnittelijat ovat jo aikoja sitten paljastuneet vasemmistolaisiksi. Joten turha vasurivajakkien on enää urputtaa vastaan. Itsenne te vain taas häpäisette.

    Vasemmistolaiset eivät tee natsitervehdyksiä, eivätkä halua tappaa viattomia ihmisiä. Oikeistolaisille se taas on ominaista käytöstä.

    Äänestä

  • Perus oikeistolaisia kirjoitti:

    Vasemmistolaiset eivät tee natsitervehdyksiä, eivätkä halua tappaa viattomia ihmisiä. Oikeistolaisille se taas on ominaista käytöstä.

    sen sijaan he käyttävät Che Guevara-kamaa ja höpisevät yhteiskunnan fasismista. Se on vasemmistolaisille tyypillistä käytöstä.

    Äänestä

  • Perus oikeistolaisia kirjoitti:

    Vasemmistolaiset eivät tee natsitervehdyksiä, eivätkä halua tappaa viattomia ihmisiä. Oikeistolaisille se taas on ominaista käytöstä.

    Vai että vasemmistolaiset eivät halua tappaa viattomia ihmisiä? Hahahah!! Nyt kyllä pääsi vuosisadan typerin vasuriaivopieru! Historian pahimmat diktaattorit ja massamurhaajat ovat olleet lähes poikkeuksetta vasemmistolaisia.

    Äänestä

  • Perus oikeistolaisia kirjoitti:

    Vasemmistolaiset eivät tee natsitervehdyksiä, eivätkä halua tappaa viattomia ihmisiä. Oikeistolaisille se taas on ominaista käytöstä.

    Tosiaan oikeistolaisilla se kuuluu päivittäiseen viestintään:
    https://www.youtube.com/watch?v=-7am3Bunk1U
    Kokoomus on natsipuolue.

    Äänestä

  • Hehheh! kirjoitti:

    Vai että vasemmistolaiset eivät halua tappaa viattomia ihmisiä? Hahahah!! Nyt kyllä pääsi vuosisadan typerin vasuriaivopieru! Historian pahimmat diktaattorit ja massamurhaajat ovat olleet lähes poikkeuksetta vasemmistolaisia.

    Pitää myös muistaa että Kansallissosialistinen puolue eli ne natsit olivat oikeasti vasemmistolaisia.
    Fasismihan sisältää ajatuksen että suurteollisuus on valtion hallussa ja kansalaiset omistavat vain pieniä yrityksiä.
    Poikkeaa kommunismista siis sen suhteen että yksityisomistus ja yrittäjyys on kuitenkin vähäisessä määrässä sallittua.

    Minulle ei itselleni ole lainkaan selvää miksi natsien vasemmistolaisuus on käännetty äärioikeistolaisuudeksi, sillä oikeastihan äärioikeistolaisuus olisi lähinnä tätä

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Libertarismi

    Äänestä

  • 8u65iurthjgfjtgfj kirjoitti:

    Maalari Hitler pokkuroi Saksan aatelisia ja pankkiireja, ja otti heiltä rahaa hyvin halukkaasti. Kun SA-järjestön johto oli teilattu, hän ei tuntenut estoja toteuttaa äärikansallista aggressivista politiikkaa hyökkäämällä tsekkeihin, sitten länteen. Kun hulluus kasaantui, hän hyökkäsi Venäjälle, - jota oli vasta tukenut. Se oli sen sotapäällikön menoa, ja aseveljetkin saivat siipeensä. Oletko Sinä jo kuullut?

    Äänestä

  • natseja mitä natseja kirjoitti:

    Älä selitä. Ihan tyypillisiä äärioikeistolaisia hulluja iskun suunnittelijat ovat.

    Miksi te vasurit riehutte joka paikassa. Lisäksi aina huutamassa ja haukkumassa oikeistoa. KATSOKAA itseänne peiliin.

    Äänestä

  • Der Sturmer kirjoitti:

    Miksi te vasurit riehutte joka paikassa. Lisäksi aina huutamassa ja haukkumassa oikeistoa. KATSOKAA itseänne peiliin.

    Minä nautin näihin aikoihin 47 vuotta sitten ,miten
    Juutalaiset näyttivät muslimeille(Egypti,Jordania ja Syyria),että tämä moneen kertaan luvattu maa on heidän.
    Nyt kaikki on mennyt.
    Israel on täynnä neuvoliiton juutalaismafiaa,Egypti ja Syyria oudossa tilassa.(Iran)
    Putin,Kiina ja USA?
    P.s.Miksi Venäjä ja Kiina ovat Syyrian nykyisen hallinnon puolella?
    Veikkaan niin on myös Israel.

    Äänestä

Jos pääsevät vapaiksi, niin ovat seuraavissa vaaleissa persujen ehdokkaina.

Äänestä

Arhinmäen porukkaa! ARHINMÄEN PORUKKAA!

Äänestä

Olivatko sittenkään äärioikeistolaisia, vai elämässään syystä tai toisesta epäonnistuneita. Nita-X oli jonkin lähteen mukaan yrittänyt hakea apua elämäänsä ammattiauttajilta siinä onnistumatta. Toisessa lähteessä kerrottiin, että hän olisi vaihtanut sukupuoltaan, mikä voisi selittää sen, ettei ollut helppo löytää ystäviä. Mies, on jolla raamatullinen etunimi, on ollut ilmeisesti myöskin syrjäytynyt. Toki kumpaakaan joukkosurmaa suunnitellua oma tausta ei oikeuta 50 tai satojen sivullisten ihmisten murhaamiseen. Ovatko nykyajan nuoret (siis vain osa heistä) jotenkin harhautuneita sen suhteen, ketä voi laittaa tilille oman elämän epäonnistumisesta. Ennen Jokelaa en muista ainuttakaan tällaista tapahtumaa.

Äänestä

Anarkismin vastainen julkilausuma!
Puolueet allekirjoittavat ja sitoutuvat nollatoleranssiin kaikkiin Anarkistisiin mielipiteisiin ja tekoihin!

Äänestä

Eiköhän nuo ole latvatapauksia ilman perusteltuja poliittisia motiiveja.

Mielentilan kautta niuvaan ja siitä avollle.

Äänestä

Miksei uutisissa mainita, että naishenkilö on transsukupuolinen ja motiivikseen sanoi suomalaisten transihmisten nettiforumin käyttäjien, Puuteri.orgin, olleen hänelle vihamielisiä ja pahasti loukkaavia? Puuterin admineita ja moderaattoreita, transnaisia, on Helsingin Yliopistossa opiskelemassa ja opettamassa.

Tekoa suunnitellut nainen oli sanonut oikeudessa myös lähettävänsä Yliopiston iskun aikaan koulun wifin kautta puuterin forumille viestin, että tämä teko on teidän kontollanne.

Outoa miten jätetään ihmiset tiedottomiksi tapahtumista.

Äänestä

Höpö höpö. Ilmiselviä punikkeja, jotka ovat omaksuneet monikulttuurisia tapoja ajaa asioitaan. Selkeästi Arhinmäen, Andersonin ja Koivulaakson kannattajakunnan ydintä.

Äänestä
  • Höpö höpö; ilmiiselviä syrjään sysättyjä, joilla oli jäljellä vain kauna tai viha. Sitä on jo esitelty muutamina järjettöminä purkauksina, Siihen joudutaan vielä tottumaan jos laillinen väkivalta saa jatkua. Vankiloita siis rakentamaan, ja yksityistämään!

    Äänestä

Ja riinpiissin nuijat on ecoter - roristeja

Äänestä

KArseeta, yli 400 ammustakin vielä... 2vuoden päästä uudelleen?

Äänestä

Toisen sankarin ajatelmia:

"Kapitalismin näkymätöntä kättä ei todistetusti ole olemassa. Neuvostoliiton ongelma oli se että ei ymmärretty luopua rahasta."

Vaikea tuota on kovin oikealle sijoittaa.

Äänestä
  • Ei työläiset rahaa tarvitse ja kokkareille riittää kun omistaa kaiken.

    Äänestä

Vain kokkareet voi olla noin raakoja päästään sekaisin.

Äänestä

Säälittävää että yritätte väkisin tehdä tästä enemmän poliittista kuin se oikeasti on. :D Tämän takia asioiden selvittäminen vaikeutuu kun keskustelu pyörii turhan jauhannan ympärillä. Kyseessä oli kaksi täysin syrjäytynyttä ja hämmentynyttä nuorta, jotka tarttuivat ääriajatuksiin niistä sen enempää tietämättä. Sanon tämän itsekin syrjäytyneenä ihmisenä. Pidän silti esim sitä natsitervehdystä erittäin typeränä vetona, ja näkihän sen videoltakin miten epäröivästi se muija sen teki ja katui sitä samantien.

Äänestä

PersuKokoomusKepuKrdRkpVihreitten käytännönväkivallan toteuttajajoukot.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

tuosta se lähtee kirjoitti:

Ruotsissakin jo huomattu:

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288693872432.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu