En tiedä mihin tämän asian olisi kirjoittanut mutta terveyteenhän tämäkin liittyy.
Meillä on mökillä älyttömästi tänä keväänä punkkeja. Itsessäni ollut kolme kiinni ja käsissä tai jaloissa käveleviä nyppinyt parikymmentä. Myös tuttavilla on ollut mökkeillessään paljon punkkeja.
Itselläni on aivokuumetta vastaan rokotus mutta borrelioosia se ei estä.
Ihmettelen miksi koirille on punkkipantoja mutta ihmisille ei ole karkotteita.
Olen vakavissani ajatellut hommata koiran punkkikarkoitepannan itselleni niin huvittavalta kun se kuullostaakin. Onko tuon tehokkuudesta tietoa?
Jos kerran koirat voi pantaa käyttää niin miksi ei ihminen? Tuo tulisi ainoastaan mökkikäyttöön ei ihmisten ilmoilla käytettäväksi.
Punkit ja karkotteet???
6
153
Vastaukset
- Ei punkkeja
Minä olen ostanut apteekista jo kolmena kesänä punkkikarkoittimen. Se toimii patterilla ja antaa punkeille jotain epämiellyttävää ääntä ja siksi punkit ei tartu.
Näitä saa myös koirille ja ainakaan meidän koiraan ei tarttunut yhtään punkkia enää. Ääni ei häiritse koiraa yhtään eikä ihminenkään sitä kuule.
Koiran punkkikarkoittin pelottaa punkit metrin säteeltä ja ihmisen punkkikarkoitin 2 metrin säteeltä. Maksaa vähän yli 30 euroa ja patteri kestää 6 kuukautta käyttöönotosta. Itse ei voi vaihtaa patteria vaan joutuu ostamaan aina uuden.
Itse pidän karkoitinta vyötärörenksussa ja yöllä sängyn vieressä. Koiralla se on aina kaulassa löysässä kevyessä nauhassa. - vset
Eläinten lääkkeelliset punkkipannat sisältävät hermomyrkkyä joten enpä ainakaan omaan kaulaani moista laittaisi. Symppis-aluekarkote voisi toimia sinun tapauksessasi. http://www.symppis.com/product/146/symppis-aluekarkote
- hurdan
Hermomyrkkyä!!! Mikä ihmeen ihmisen paras ystävä jonka hermoston saa sitten tuhota jollain hyönteismyrkyllä?
Tässä taas nähdään missä arvossa myös lemmikit on ihmisiin nähden. Koira ei edes sairastu punkista mutta ihminen voi siihen vaikka kuolla. Silti koirat pitää punkkipantoja. Justiinsa juu. - gfgyhtyuu
hurdan kirjoitti:
Hermomyrkkyä!!! Mikä ihmeen ihmisen paras ystävä jonka hermoston saa sitten tuhota jollain hyönteismyrkyllä?
Tässä taas nähdään missä arvossa myös lemmikit on ihmisiin nähden. Koira ei edes sairastu punkista mutta ihminen voi siihen vaikka kuolla. Silti koirat pitää punkkipantoja. Justiinsa juu.Juu itsellä sama ongelma en uskalla käyttää punkkikarkoitetta koiraan kun on melkoisia riskitekijöitä nekin.. :(
Olen yrittänyt katsoa turvallista vaihtoehtoa joka on ihmiselle että koiralle hyvä..onko vinkkejä? - gfgyhtyuu
gfgyhtyuu kirjoitti:
Juu itsellä sama ongelma en uskalla käyttää punkkikarkoitetta koiraan kun on melkoisia riskitekijöitä nekin.. :(
Olen yrittänyt katsoa turvallista vaihtoehtoa joka on ihmiselle että koiralle hyvä..onko vinkkejä?Lisään vielä pikkukoiralle ei edes suositella noita.. :(
- Anonyymi
hurdan kirjoitti:
Hermomyrkkyä!!! Mikä ihmeen ihmisen paras ystävä jonka hermoston saa sitten tuhota jollain hyönteismyrkyllä?
Tässä taas nähdään missä arvossa myös lemmikit on ihmisiin nähden. Koira ei edes sairastu punkista mutta ihminen voi siihen vaikka kuolla. Silti koirat pitää punkkipantoja. Justiinsa juu.Koira sairastuu siinä kuin ihminenkin punkin levittämiin sairauksiin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.72508- 1181756
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill381475Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.1221408Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1671299- 1461250
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1521241- 521188
- 591127
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.481014