ja haastattelija kysyi mitä teen vapaa-aikanani silloin kun olen kotona.
Vastasin naispuoliselle haastattelijalle, että kirjoitan mielipidekirjoituksia nettiin.
Vastasin naispuoliselle haastattelijalle, että kirjoitan mielipidekirjoituksia nettiin.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Ei työhaastattelussa tuollaista saa kysyä.
En tiedä saako vaiko ei, mutta minulta kyllä kysyttiin
Työantajat kysyvät täysin älyttömiä kysymyksiä. Minulta on kysytty muunmuassa, mitä minä oikein syön. Ihmettelin kysymystä, ja totesin, että ihan rehellisesti itseni elätän, enkä tee rikoksia. Työnantaja totesi, että tarkoitan, millä ihmeellä sinä elät, kun olet ollut niinkaun työttömänä. Olisi toki voinut jättää kutsumatta haastatteluun, jos tarkoitus oli vain vittuilla.
On myös pyydetty kertomaan omasta elämästä, kuten perheestä jne. Kun elelen yksin, eikä ole ainuttakaan kaveria, ei siinä hirveästi mitään osannut sanoa ja koko kysymys sai vaivautuneeksi. Tämäkin työnantaja piti oikean revolverihaastattelun, ja hyökkäsi henkisesti päälle, kuin olisi rikollista jahdannut.
Eräälle ATM-kaverilleni työnantaja sanoi haastattelussa että poikamieshän sinä ilmeisesti olet. Hänen teki mieli kysyä, että näkyykö se päälle päin?
Kyllähän se toki näkyy ja jos itse olisin haastattelija niin pystyisin kyllä tunnistamaan haastateltavista alempitasoiset miehet.
"Minulta on kysytty muunmuassa, mitä minä oikein syön. Ihmettelin kysymystä, ja totesin, että ihan rehellisesti itseni elätän, enkä tee rikoksia. Työnantaja totesi, että tarkoitan, millä ihmeellä sinä elät, kun olet ollut niinkaun työttömänä."
Siihen olisi voinut vastata että perintörahoilla olen elellyt. Sitten olisi kuitenkin sanottu että ethän sinä sitten mitään töitä tarvitse.
Minusta kerran työnvälitysfirman hintti otti webcamilla kuvan lupaa kysymättä ja tuntui vähän vittuilevan kysymyksissään. Vastailin lyhyesti ja sarkastisesti enkä onneksi saanut paikkaa.
Toisen kerran haastattelija ilmoitti hakemani homman palkka on 8 euroa tunnilta ja minä näytin surulliselta ja valinta ei onneksi taaskaan kohdistunut minuun.
Puhelinmyyjäksi olisin päässyt mutta haastattelua seuranneena päivänä soitin virmaan ja sanoin että ei kiinnosta.
Olisin sanonut että runkkailen ja katson usein pornoa koska en saa tyttöystävää koska naiset rakastuu jännämiehiin aina.
Ja lisätä vielä siihen että ei kyllä kiinnosta mikään paskaduunien tekeminen kun naisille ei kelpaa rehelliset työtätekevät miehet vaan jännämiehet.
Ei kyllä ole minunkaan juttu nuo hanttihommat. Mieluummin ottaisin eläkepaperit kouraan vaikka heti!
https://www.youtube.com/watch?v=KSwf1eqFa1E
Lisäksi ne hanttihommia tekevät vajaaälyiset ovat aivan sietämättömiä työtovereita. Siitä uhoamisesta ja öyhötyksestä tulee mieleen tämä töräyttelijä. Läskejäkin kuin norsut ovat duunarit kun on pää niin jumissa v-mäisen työpäivän jälkeen ettei muuta jaksa tehdä kuin kumota keskiolutta kitaan.
Joo enpä ole kyllä hoikkaa kuljettajaa tai varastomiestä nähnyt. Uhrauksia pitää tehdä minimipalkan eteen :DD
Ethän vain mitään matalapalkkaisia pellehommia rupea tekemään? Kivampi se on kotona chillailla.
Kävin työhaastattelussa ja sain työn. Ei ätmiys tee ihmisestä huonoa työntekijää.
Mutta millaisen työn?
Vaikka sinulla olisi ÄO 170 ja olisit alasi paras, tietyillä henkisillä ominaisuuksilla kuten ujoudella, et saa muuta kuin avustavia paskatöitä jopa asiantuntijana. Parhaat ja kovapalkkaisimmat työt annetaan sosiaalisille jännäpaskoille sukulaisuuden tai muun sosiaalisen verkoston kautta.
Ätmiys nimenomaan tekee "työntekijän" sanan kirjaimellisessä merkityksessä eli alistetun ORJAN, joka tekee muidenkin työt näiden puolesta.
Tismalleen. Ei kannata ätmin ponnistella kun ei tuon parempaa ole kuitenkaan tarjolla.
Amk-pohjaisen. Vietän yksinkertaista elämää ja arvostan zillailua. Teen palkitsevaa työtä ihmisten parissa 8 tuntia, jonka jälkeen töille ei tarvitse uhrata ajatustakaan. Alemman keskiluokan työt sopivat minulle hyvin. Suvussa on kaiken maailman yliopistoihmisiä, mutta nämä henkilöt ovat enemmän työorientoituneita. Päätä olisi ollut enempäänkin, mutta olen laiska, aito ätmi kun olen :D
Juuri tuon ujouden ja pahan sosiaalisen arkuuden takia minullakaan ei ole mitään mahdollisuuksia työ eikä naismarkkinoilla. Kyllä ne on ne rohkeat ja äänekkäät jotka porskuttaa. Ehkä minä olen liian viisas tekemään töitä tai saadakseni naista.
Itsenikin pitäisi yrittää löytää töitä taloushallinnon alalta tai edes joltain alalta. Minua kuitenkin varjostaa ajatus siitä, että minut toissakesänä irtisanottiin eräästä varastoduunista kun se ei omalla kohdallani toiminut. Ansioluetteloni on aivan surkea varsinkin kun sekin meriitti puuttuu siitä. Minulla on tosin ennestään kaupallinen tutkinto matkailualalta (markkinointipainotteinen) mutta en oikein tarkalleen tiedä mikä senkään painoarvo sitten loppupeleissä on. Joitain erinäisiä hanttihommia kuten siivousta ja lehdenjakoa on tullut tehtyä ja jotain erinäisiä käännöstöitä kavereille mutta ei niidenkään varaan voi tulevaisuuttaan laskea ja jopa yliopiston tutkijan duunit ovat käsittääkseni lähinnä pätkätöitä eivätkä kovin hyvin palkattuja.
No, pakko kai sitä on vaan jotain keksiä. Tänään kävi mielessä että josko noihin Turun keskustan alueen tilitoimistoilla olisi jotain kesätöitä tarjolla taloushallinnon opiskelijoille, vaikka nyt taitaakin jo olla liian myöhäistä niitä hakea.
Sitten vaan sossuun iloisten afrikkalaisten seuraksi. Hyvä mieli tulee köyhälle ätmille kun musta mies hymyilee leveästi lomakkeet kädessään.
Kaikennäköisiä maahanmuuttajia.
Eikä kaikilla suomalaisilla ole edes töitä.
NAL ei sun tartte töitä hakea, pääset kyllä näillä meriiteillä sairaseläkkeelle.
Ihan hyvää tekis NAL:lle käydä töissä, saisi muutakin ajateltavaa kuin naisvihansa.
Riippuu ihan työstä. Aikuisen miehen ei kannata alle 2500 euron kuukausipalkan vuoksi vaivautua.
Olen käynyt monissa haastatteluissa ja viimeisessa haastattelussa kaks viikkoa sitten haastattelija lyttäsi mut täysin. Se oli sellanen vanha läski mies joka sanoi että en muka jaksa tehdä mitään edes enkä muka osaa vaikka paperit ja työtodistukset sanoo ihan muuta. Sanoin sille myös että otetaan juoksukilpailu ja punnerretaan kilpaa jos en muka jaksa mitään. Se äijä ei olis 10 punnerrusta saanut kun itse saan 40 ainakin.