Olen päättänyt olla uskollinen. En halua enää aiheuttaa mielipahaa ja kärsimystä muille. Mutta minun on pakko purkaa se mitä sisälläni tunnen. Tämä ei ole ollut helppoa, mutta oletan että tein oikein kun päätin olla uskollinen? Ja näin on ollutkin jo aika pitkään. Olen yrittänyt kasvaa ihmisenä ja oppia olemaan vähemmän itsekäs ja huomioimaan enemmän muita. Silti, aina välillä hän palaa mieleeni, kuin riivattu. Ja kaipuu on todella vahvaa, melkein pakkomielteistä. En silti ole ottanut enää yhteyttä, päinvastoin, olen ottanut entistä enemmän etäisyyttä. Kuitenkaan aika eikä fyysinen etäisyys auta. Teinhän silti oikein? En todellakaan haluaisi enää satuttaa ketään, se olisi väistämätöntä jos hiiskuisin kenellekään tästä raastavasta ikävästäni. Onko parempi vain toivoa että joskus muistot vielä haalistuvat?
Olen kaivannut sinua...
uusi ihminen
29617
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 29
Vanhimmat
On parempi, että otat todesta sen, että jotain todellista hyvää olisi tehtävä parisuhteellesi. Jos jätät tekemättä, miehesi etääntyy ja jättää sinut. Huomaan, että arvostat miestäsi. Kun menetät, menetät paljon. Et edes ymmärrä, nyt kun pääsi on vielä sumea. Haluatko lukea tämän palstan kakkosten syyllistäviä kirjoituksia. Toimi!
No ei tuossa kyllä kerrottu onko ap nainen kuten täällä heti oletetaan.
Minulle tuli eräs tuntemani mies mieleen josta jäänyt samat fiilikset...Ikävä...mieletön!
Et halua satuttaa ketään. Ota huomioon, että tuohon kuulut myös sinä itse. Onko pettämiseen johtanut parisuhde sen arvoista, että kannattaa itseään satuttaa pysymällä suhteessa, jossa on pystynyt jo pettämään puolisoa?
Ero satuttaa montaa ihmistä, mutta se myös on hyväksi kun sen hoitaa oikein. Mieti vielä, kannattaisiko erota kun se ikäväkin toista ihmistä kohtaan on kova.
Olet oikeassa. Ja nimenomaan siitä lähtökohdasta käsin, että peilaat sitä nykyiseen parisuhteeseesi, et ensisijaisesti siihen, jota kaipaat. Jos sinun ei ole hyvä olla nykyisessä parisuhteessasi, etkä enää usko voivan sitä korjata, puhumattakaan, jos et edes halua yrittää sitä korjata, silloin eroa kannattaa harkita vakavasti. Ja vasta sitten sen päätöksen jälkeen miettiä, haluatko eron jälkeen olla sen ihmisen kanssa, jota et pysty unohtamaan.
Lähtökohtaisesti uskon kahteen ajatelmaan: "Ei se kenen kanssa voit elää vaan se, jota ilman et voi elää." ja "If you love two people at the same time, choose the second one. Because if you really loved the first one, you wouldn't have fallen for the second.".
kertakäyttökulttuuri on elämänmotto pettämispalstalla. Se mihin tarttuu, upottaa ikuisesti uskon rakkauteen.
Lopettakaa kakkoset pliis tukemasta epärehellisiä valintoja tai houkuttelemasta ihmisiä eroamaan ja rikkomaan perheensä epärehellisyyttä ihannoivia elämänmottoja hokemalla tai hyviä mottoja väärinkäyttämällä.
No minäpä kirjoitan jonkun muun kuin kakkosen ominaisuudessa.
Olen petetty ex. Mies ihastui ja rakastui työkaveriinsa, no tietysti piti sen visusti salassa minulta, toki jotain muutosta miehessä huomasin. Kotona kuitenkin asiat rullasivat kuten ennenkin. Mies jätti työkaverinsa ja alkoi panostamaan perhe-elämään... Katselin tätä "unissa kävelijää" pari kuukautta; meillä oli periaatteessa kaikki hyvin, mutta mies oli selvästi muissa maailmoissa ja jotenkin onneton. Rohkaisin mieleni ja sanoin, että eikö olisi aika avautua, mikä oikein mättää?
Mies kertoi - ja kertoi sen, että valitsi minut ja perheen, koska niin kuuluu tehdä.
Se pisti miettimään... Että haluanko tosiaan elää sellaisen miehen kanssa, joka on kanssani velvollisuudesta rakastaen edelleen toista? Mietinnän jälkeen totesin, että en halua. Haluan, että kumppanini on kanssani, koska rakastaa minua ja vain minua.
Kai sitten olen itsekäs pas-ka, kun noin ajattelin/ajattelen?
Erohan tuosta oli tuloksena, minä elelen arkea parin teinin kanssa tyytyväisenä elämääni ja ex on yhdessä työkaverinsa kanssa, osallistuen oikein mukavasti lastensa elämään eron jälkeenkin.
Ei tarvitse olla kakkonen, taikka houkutella ketään eroamaan! Mutta asiallisesti voi kehottaa itse kutakin miettimään asioita omalta kantilta. Kyllähän jokainen on itse vastuussa omasta onnestaan. Jos se sitten tarkoittaa avioeroa, vaikka toinen osapuoli haluaisi pysyä liitossa - onnettomassakin kunhan on naimisissa - ainakin itse rohkaisen eroamaan, enkä missään nimessä ylläpitämään salasuhdetta jaksaakseen onnettomassa avioliitossa. Meillä on vain yksi elämä elettävänä, eletään se onnellisena!
Minusta kirjoituksesi on realistista ja ajattelua herättävää luettavaa kaikille, jotka vastaavassa tilanteessa painiskelevat sen valinnan kanssa, erotako vai ei? Oli sitten kyseessä pettäjä tai petetty.
Moni pelkää aivan liikaa muutosta ja asettaa mielessään ongelmia ja vaikeuksia, jotka eivät välttämättä koskaan toteudu, mutta kun tulevaisuudesta ei tiedä.
Itse aikanaan mietin, enemmän sitä, että mitä tulevaisuuteni on, jos jään huonoon ja epätyydyttävään liittoon. Toisen varaan ei voi laskea. Et tiedä, mitä muutos tuo tullessaan, mutta usein osaat aika pitkälti miettiä, mitä nykyinen tilanteesi ennallaan pysyessään toisi, ja sen pohjalta kannattaa miettiä valintojaan.
Jos avioliiton ylläpitämiseen tarvitaan salasuhde, niin haloo - silloin todellakin kannattaa tosissaan miettiä, minkälainen se oma avioliitto on ja mitä elämältään haluaa!
Realistisia. Kirjoitan tulevaisuudessa jossa on todella paljon enemmän ongelmia kuin olisi edeltä käsin voinut edes kuvitella. Elämme epävakaita aikoja. Yksinholtajilla ei ole ollut koskaan helppoa, mutta lastensa kanssa elävällä on rakkaimmat lähellään. Minä menetin kotini myötä hänetkin. En voi asettua aloilleni, koska työpaikasta ei ole varmuutta. Minulla ei ole myöskään ystäviä, eikä sukulaisia lähelläni. Sellaisia läheisiä sukulaisia ei myöskään ole, joiden lähelle hakeutua. Sairastuin vakavasti. Kukaan ei tue, eikä auta minua jos jonakin aamuna en voi nousta sängystä tai tilanne kääntyy vakavaksi. Elämä on valintoja täynnä? Eivät ne ainaan omiani ole. Kuka toivoisi tällaista itselleen?
Moni pelkää aivan liian paljon? Keppoisia ovat sananne, mutta ehkä ikää sen verran, että uutta elämää voi jopa perustaa. Yksinäisiä vanhuksia elää surkeissa yksiöissä ilman lähimmäisiä. Voin haistaa jo etäältä seuraavan lähitulevaisuuteni. Perhe on turva, mutta joku voi arvostaa enemmän muuta, jos muut perusasiat ovat kohdallaan.
Ajattele! Toisten suhteisiin ei tule mennä väliin. Jos jokainen toimisi siten kuten on oikein, ei kukaan tarvitsisi tätä elämän kirotuinta palstaa! Elämältä haluaa turvallisen rakkaan. Jokaisen pitäisi kokea salasuhde kerran elämässään, mutta jokaisen pitäisi kokea se, miten pitkäaikaisessa suhteessa puoliso tukee ja arvostaa loppuun asti.
Ja saanko veikata! Olet itse entinen kakkonen. Kun et kykene myöntämään vääriksi omia tekojasi, ei sinulla ole oikeutta tuonita miestäsi, eikä tämän kakkosta. Sait sitä mitä tilasit, mutta voit olla hurskastelematta edes niille naisille, jotka ovat valinneet oikein, tai katuneet tekojaan.
Mitä näet.? - minä näen sinussa juuri sen pelkurin, josta ei ollut naista "taistella " entistä elämäänsä kuntoon.
Tälläkin palstalla jokainen eronnut ja kakkonen toitottaa, kuinka nainen joka ei heti laita eropapereita jakoon on pelkuri...
Mitä hittoa, eikö kukaan anna enää arvoa uudelle yritykselle saada entinen ja pitkä parisuhteensa toimimaan? Ennen se ainakin oli hyvin arvostettua ja kunnioitettavaa...eikä ole missään tapauksessa pelkuria!.
Nähtävästi kakkoset ja entiset kakkoset ovat näitä eron suurkannattajia ja senhän ymmärtääkin heidän omista lähtökohdista, mutta uskomattomalta kuulostaa eronneen suusta hehkutus avioeroon. Pitääkö kaikkien muidenkin erota jos itse on
epäonnistunut parisuhteessaan?
Käsi sydämelle tee "onnellisesti" eronneet, mikä on motiivinne tälläkin palstalla syyllistää ja syytellä jokaista, joka ei omista syistään eroa?
Miten se teitä haittaa?
Kun lukee näitä ketjuja niin tulee mieleen, että nämä eronneetkin ovat täällä puolustamassa eroaan pelkästään kakkosen roolissa!
Niin, mitäpä toisten parisuhteista on väliä, kun oma epäonnistui! Varatut on ne helpoimmat saaliit olleet kautta aikain...
Toinen puoli, en usko tarinaasi. Jos olisit tyytyväinen eronnut, ja kaikki olisi mennyt noin hyvin, et lukisi täällä. Luulen että olet kakkonen.
Tai Toinen puoli-kirjoittaja on yksinkertaisesti harvinaisen fiksu ihminen.
Kaikille ei riitä, että kumppani on velvollisuudentunnosta naimisissa.
On vaikea loihtia tunteita, jos niitä ei enää ole.
Aidot tunteet kyllä näkyy ja tuntuu.
Ei sellaiseen olisi mitään tarvetta. Ihmisen tunteet kuolee kun hän pettää puolisoaan. Usko rakkauteen ja hyvään ei ole koskaan entisellään vaan puolitotuuden kaltainen kyynisyys sisäistyy. Sama itselläsi edessä.
Eroprosessi itsessään on jo iso ja raskas, tietävät vain eronneet perheineen, se on lähes aina perheelle kriisi Teinit kärsivät myös vanhempiensa erosta. Lapsiperheen ero ei siis ole huutojuttu, siihen ei ryhdytä harkitsematta ilman todella painavia syitä ja jos ryhdytään, jos eroon liittyy uskottomuus, fiksuinkaan tuskin kykenee eroamaan 'tyytyväisenä'. En siis edelleenkään usko.
mä olen samaamieltä, miksi pitää toista ihmistä pakolla itsellään jos hänen veri vetää toisen ihmisen suuntaan. omassa tilanteessa laitoin itseni ajattelemaan mitä siedän. kun oma periaate on että en tunne enkä fyysisellä tasolla jaa itseäni kahteen osoitteeseen suhteessa en sitä toiseltakaan hyväksy. laitoin hänet tekemään valinnan, itku ja hapaiden kiristely oli edessä. minä jäin yksin hän jatkoi toisen kanssa, mutta parempi näin kun miettiä ikävöikö toinen jotain toista ihmistä, kävellä varpaillaan pelkäen että joku päivä toinen ilmoittaakin tehneensä väärän valinnan ja lähtee sillä jos tuntee vetoa jotain ihmistä kohtaan tosissaan sitä on vaikea tukahduttaa napista painamalla, tunteet ei ole on off juttuja.
Ei voi sysätä vastuuta sille, joka "menee väliin". Kyllä vastuu on sillä ihmisellä, joka pettää - hän sen päätöksen tekee ihan yksin. Varmasti aina löytyy ihmisiä, jotka eivät välitä onko toinen varattu vai ei, joko rakkaudesta tai vain silkasta himosta. Mutta se parisuhteessa oleva tekee sen TIETOISEN päätöksen pettääkö puolisoaan vai ei.
Jos olet nuori ja lapseton, niin ero onkin läpihuutojuttu!
Se on ihan toisella tasolla pitkässä parisuhteessa, jossa on useampia lapsia. Silloin eron tekeminen vie aikaa eli ei kannattaisia tulla tänne hehkuttamaan ns. helppoa eroaan! Sillä satuttaa juuri niitä petettyjä, joiden täytyy ajatella muitakin kuin itseään...
Ja se on nähty, että sellaisessa suhteessa jossa petetylläkin on uusi jo valmiiksi katsottuna ei ero ole maailmaa mullistava asia. Sehän on suorastaan helpotus ja nimenomaan nautinto!
Kyllä täällä muitakin ihmisiä käy. Itse olen eronnut pettäjämiehestäni 3 vuotta sitten. Uusi ihminen elämässäni ja silti täällä seikkailen. Erosin samalla tavalla kuin "Toinen Puoli", mutta täällä minä olen. Siksi, koska mielestäni asiat täytyy käsitellä omaan tahtiin ja omalla tavalla. Siksi olen täällä nimettömänä lukenut, vuosia jo. Olen erittäin onnellinen, mutta en vieläkään, huolimatta ole lukuisista keskusteluistani eksäni kanssa, saanut selville mikä liitossamme meni vikaan. Täällä lukee välillä myös ajatuksia herättäviä puheenvuoroja.
kyllä olen lapseton (en omastatahdosta, fysiikan päätös multa kysymättä) mutta keski-ikäinen.
mikään ero ei ole läpihuuto juttu jos siinä on oikeita tunteita mukana. omasta erosta on 9 kuukautta ja vielä puren hammasta eikä uutta ollut valmiiksi katsottuna. eikä ole vieläkään sillä en ole valmis vielä uuteen ihmiseen elämässäni, vanha pitää saada ajatuksista muistoksi ihmisestä elämässä ilman sitä riipasevaa surun tunnetta kun hän tulee mieleen. kaikesta huolimatta vielä tunnen ikävää exää kohtaan, sitä että näin kävi, se olisi väärin toista miestä kohtaan että hänen aamulla kahvia keittäessä toivoisin siinä olevan hänen tilallaan ex. eli en ymmärrä enkä myöskään harrasta niitä ns. laastari suhteita - en rakenna uutta taloa vanhan raunioille enkä myöskään käytä vanhan talon tiiliä uuden rakentamiseen, ne viedään ensin kaatopaikalle. mulle parisuhteessa on vain kaksi osapuolta minä ja se toinen, sinne voi kuulua toisen lapset ja ex mutta vain lasten toisena vanhempana ei minään haaveiden kohteena.
toki eroissa täytyy ajatella muitakin kuin itseään, niin pitää ajatella myös suhteisiin mennessä. jos on lapsia ei sinne kotiin mitään alkoholistia kannata viedä. ei lapset ole sokeita eikä kuuroja, kyllä ne vaistoo jos vanhemmilla kaikki ei ole hyvin. onko parempi olla suhteessa lasten takia, tuntea surua ja pettymystä, pahimmassa tapauksessa katkeroitua, kun toisella on ajatuksissa toinen ihminen - ei musta, mutta asia on jokaisen oma päätös mitä elämällään tekee.
kyllä ne lapset alkaa oireilemaan myös niissä kulissisuhteissa kun vaisto sanoo että kaikki ei vanhemmilla ole kohdallaan. samanlailla lapset oireilee eroissa, mutta se miten vanhemmat sen eron hoitaa on se ratkaisevin asia. jos ero on huutoa, sättimistä, raivareita jne - kyllä ne lapset alkaa oireilemaan. pelko heillä muutenkin miten jatkossa yhteydet siihen lähtevään vanhempaan jatkuu eikä vanhempien huonot välit sitä uskoa että kyllä tämä tästä asettuu ainakaan rohkaise. jos vanhemmat eroaa ns. siististi, lasten kuullen keskustelee asiallisesti ja sitten kuuloetäisyyden ulkopuolella raivoaa luo lapsille uskoa että uusi tilanne ei ole mikään katastrooffi vaan kyllä tästä asettuu.
lapsille tärkeintä on se kaikkien tärkeiden ihmisten tuki. se että itsellä ei ole lapsia mutta lähipiirissä on ja niitä eronneitakin pariskuntia on joiden ero tilanteiden hoito on näyttänyt että se on se lasten kannalta tärkein asia. sisko erosi ns. siististi, lapset pääsivät myös sille lähteneelle vanhemmalle silloin kun halusi, ei tuijoteltu niitä sovittuja tapaamisaikoja kummankaan puolelta, ei halukuttu toista, ei tapeltu lasten edessä jne ja molemmat lapset ovat ihan täysjärkisiä eikä mitään tunnevammoja ole asiasta seurannut. ystävä oli suhteessa jossa kaikki alkoi menemään persuksilleen, lapsi alkoi kiusaamaan muita koulussa, kun asiaa sitten alettiin puimaan, syy löytyi sieltä kotioloista, vanhemmat elivät omassa tunne kaaoksessaan ja pidemmän päälle lapsi alkoi reakoimaan tiuskimiseen, siihen että mitään ei tehty yhdessä enään, jäätävä ilmapiiri ruokapöydässä..
Hei haloo! Millä tavalla se asia sulkee pois muka väärin tekemisen, ettei välitä onko toinen varattu vai ei. Juuri se on väärin.
Voi, voi! Kuinka helposti livahtaakaan naimisissa olevan miehen/naisen sormus taskuun kotioven painuessa takanaan kiinni! Vai onko niin, että miehenne/naisenne ei pidä lainkaan sormusta (vedoten työnsä laatuun tms:een)? Kyllä parasta olisi, jos parisuhteessa olevat tatuoisivat vas. nimettömään "sormuksen", joka ei koskaan lähde pois. Takaisiko se paremman uskollisuuden parisuhteissa - tiedä häntä?!
Valehtelevia miehiä ja naisia, siis näitä pettureita on maamme pullollaan - valitettavasti!
Hienoa ajattelua, ap. Pakonomaisuus -sana pisti silmään, kannattaisi varmaan mennä psykologin vastaanotolle keskustelemaan omista tunnekivuista, siellä saa tukea omaan päätökseen, hoitohan on juuri sitä, että pääsee pois pakonomaisista ja epäterveistä ajatuksista, jotka yksin kamppaillen ovat liian suuria kestää, ja pahimmillaan sitten lankeaa taas väärään käytökseen.
Kiitos viestistäsi. Olen miettinyt myös tätä vaihtoehtoa, sillä on pakahduttavaa pyöritellä näitä ajatuksia vain päässään. Aikaisemmin uskouduin ainakin jollain tasolla näistä asioista parille ystävälleni. Nyt en halua hiiskua kenellekään, ettei kukaan olettaisi että jotain luvatonta olisi meneillään. Onhan tämä vähän hullua kun ei edes ole varsinaisesti tapahtunut mitään mikä olisi selittänyt tunteiden nousun jälleen pintaan. Pelkään että tämä vaikuttaa pian mielenterveyteeni niin että se alkaa näkyä ulospäin.
Siis sinulla on mielenterveysongelmia. Alakulo, ihastuminen ja luopuminen sekoittaa vain lisäää myllyä. Todellisuudessa sinulla on vielä asiat hyvin, mutta hetkessä tilanne voi olla toinen. Oletko varma, ettei miehesi petä sinua?
Ai onko ikävöinti mielenterveysongelma? Mielestäni aloittajaa vaivaa vain se ettei hän voi puhua tunteistaan kenellekään. Maailma on täynnä haikeita kohtaloita joissa asiat eivät mene niinkuin haaveillaan.