Ex haluaisi yrittää vielä

Tyttö kulta. Osaat jäsennellä tilannettasi itsekin tosi hyvin tunnemyrskystä huolimatta. Olisi niin helppo sanoa, että älä jatka. Tuollaisella käytöksellä on tapana uusiutua. Mutta toisaalta, olette olleet yhdessä niin pitkään ja jos kaikki on sujunut aikaisemmin hyvin, niin voihan olla, että tämä oli vain tilapäinen haksahdus.
Tiedän omasta kokemuksestani, että sinuun sattuu kovasti, etkä haluaisi joutua kokemaan pahinta tuskaa uudestaan. Mutta silti, voisithan osallistua pariterapiaan nähdäksesi mitä miehelläsi on sanottavaa.
Ymmärrän, että haluat antaa lapsille ehjän kodin. Hyvä niin, mutta ei se koti ole ehjä, jos tällaista alkaa tapahtua useammin.
Ole avoimella mielellä, kaikesta huolimatta. Miehesi sanoi, ettei enää rakasta sinua. Etsi vastaus siihen, mikä muutti hänen mielensä. Pariterapiassa on mahdollista puhua täysin avoimesti ilman, että ajaudutaan riitaan. Tee päätöksesi vasta tämän jälkeen.
Onnea matkaan sinulle. Päätät mitä tahansa, pärjäät kyllä.

Kukaanhan ei voi pakottaa sinua yhtään mihinkään!
Jos ajatus tuntuu mahdottomalle, jos tunnet että "kadotat itsesi" niin älä hyvä ihminen ala siihen! Seurauksena pelkkä turha uhrautuminen, ja itsesi ja terpeittesi kieltäminen. Johtaa masennukseen ja tositosi tosi pahaan oloon, josta ei sitten hyödy kyllä kukaan!
Ihanneratkaisu olisi mielestäni se, että tosiaan voisitte käydä jossain sellaisessa terapiassa, ei yrittämässä parsia vanhaa kokoon, vaan saamassa apua luoda teidän vanhempien välille toimivat välit. Siitä hyötyy lapset ennen kaikkea, ja heidänhyvä olonsa kai on se tärkein? Ei kuitenkaan niin, että kukaan joutuu heittämään oman elämansä sille alttarille!
Jos mies on kypsä aikuinen (mikä ei kyllä näin ulkopuolisen silmään sille näytä) niin myös haluaa parasta lapsille ja turhan katkeruuden ja kaunan pois. Ei teidän vanhempientarvitse rakastaa toisianne, ei edes pitää toisitanne. Teidän pitäisi tulla toimeen keskenänne. Kyetä yhteistöhön ja yhdessä, kumpikin omista kodeistaan ja mahd. uusista suhteistanne huolimatta turvata lapsille mahd. tasapainoinen ja turvallinen lapsuus.
Eikös vaan?

Osaan vain puhua omasta puolestani, mutta itselleni paluu entiseen tuossa tilanteessa olisi mahdottomuus.

On jokseenkin selvää, että miehesi jätti sinut ihastumisen puuskassaan ja alkoi katua eroanne, kun uusi suhde ei mennytkään niinkuin hän oli toivonut. Näin käy kaikille. On turha kuvitella, että ruoho ei olisi vihreämpää aidan toisella puolella - on se. Riippuu tietysti ruohosta, mutta kun ruohosta tulee heinää, se alkaa maistua puisevalta. Paluu entiseen alkaa houkuttaa...

Kuten kirjoitin, itselleni paluu entiseen ei olisi vaihtoehto. Tietysti lasten kannalta olisi hyvä, kun vanhemmat olisivat yhdessä, mutta suhteenne on muuttunut. Mikäli välillänne on vallinnut luottamus ennen välirikkoanne, niin pitää muistaa, että samanlaisen luottamuksen rakentamiseen tapahtuneen jälkeen saattaa kulua vuosikymmeniä. Onko lapsille kuitenkaan parasta elää ja asua epävarmuuden keskellä.

Itse voisin lähteä pariterapiaan sillä ehdolla, että tavoitteena on rakentaa sellaiset välit, jossa voi elää omaa elämää erillään ja olla yhteydessä vain sen verran, mitä lasten asioiden hoitaminen vaatii.

Sinulle suosittelen samaa. Olet jo kuitenkin päässyt hieman irtautumaan entisestä. Itsesi ja vähän lastenkin kannalta on parasta, että jatkatte elämäänne. Uusi epäonnistunut yritys voisi tulehduttaa välinne pahastikin, mikä erityisesti olisi lasten kehitykselle haitallista.

"Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...."

Kuka tahansa menettäisi tuossa tilanteessa itsekunnioituksensa, jos suostuisi liittoa jatkamaan. Miehelle on mitä ilmeisemmin käynyt niin, että tuosta toisesta suhteesta ei olekaan kehkeytynyt mitään, ja mies on huomannut, ettei itsekään pärjää kahden pienen lapsen viikonloppuisänä. Siksi sinua kannattaa taas "rakastaa".

Teidän perhettä ei eheäksi saa noilla aineksilla. Ei, vaikka asuisitte yhdessä.

Kannattaa sanoa sille, että: "Mitäs läksit." Elämä on täynnänsä valintoja, joilla kaikilla on omanlaisensa seuraukset.

Nyt ei voi tietenkään antaa yhtä ja ainoaa oikeaa vastausta, se on kylmä tosiasia.

Itselleni paluu ei ole mahdollinen, koska toinen tavallaan päätti rikkoa sen kaiken. Ensin olisi pitänyt todellakin mennä sinne parisuhdeterapiaan, kuten olit vuosi sitten ehdottanut. Mutta kuinka kävi? Miehesi ei halunut sinne, vaan ilmoitti noin vuoden päästä, että ei rakasta ja oli yrittämäss orastavaa suhdetta jonkun toisen kanssa, mutta kun tämä ei onnistunut olisi hän halunut parisuhdeterapiaan ja yritää pelastaa teidän avioliiton.

Minulle marssijärjestys on väärä ja en todellakaan lähde yrittämään suhdetta tuollaisen kanssa, koska hänellä on nyt hiukan virheellinen tuo ns. järjestys. Aina ensin tulee perhe, parisuhde ja muut sitten. Eli ensin huolehditaan lapsiista ja heidän hyvinvoinnista, sitten tulee oma puoliso ja muut sen jälkeen. TIETANKÄÄN EI SAA UNOHTAA OMAN ITSENSÄ HYVINVOINTIA.

Tässä järjestyksessä tulee siis minun elämän arvot, eli kunnioitus kuuluu parisuhteeseen ja miten toinen kunnioittaa toista, jos on valmis riskeeraamaan kaikki hetken huuman takia? Vai onko tämä todelllä näin pinnallista nykyään eli ei haittaa, vaikka käydään ns. vieraalla laitumella syömässä ne rusinat pullasta.

Voimia sinulle

Tuossa se nyt taas nähtiin, että tärkeintä on ajoitus. Kaikella on aikansa ja paikkansa maan päällä. Kun aika on ohi, mikään terapia ei enää auta.

Kysymykseen "onko pakko?" niin vastaus on , että Ei. Kuitenkin muutama kuukausi erossa on lyhyt aika ja kaikki eron tunteet eivät ole vielä edes tulleet.
Itse varmaan lähtisin ainakin käymään parisuhdeterapeutin juttusilla jossa kertoisin rehellisesti pelkoni. Sitten ehkä sen jälkeen mitä hän teidän tilanteesta on mieltä, niin miettisin lisäkäyntejä.
Parisuhteen jatkumiselle ehdoton edellytys on, että molemmat sitä haluavat. Kun menee terapiaan, niin sitä asiaa ei tarvitse Kuitenkin muistuttaisin, että yhteenpaluu on pitkä prosessi ja esim yhteenmuuttamista kannattaa pitkittää. Tässäkin asiassa pitää vanha sananparsi paikkansa: "hiljaa hyvä tulee". Tsemppiä, mitä sitten päättääkin.

Ap, voisit mennä kirjastoon ja lainata psykologian hyllyltä parisuhde- ja erokirjoja. Teillä taisi uskottomuudenkin selvittely jäädä tekemättä, parisuhteen selvityksen lisäksi, kun mies noin yllätyksenä ja jyrkästi eroa vaati. Uskottomuus oli miehen oma ongelma, ei sinun. Ehdota miehelle, että menee ensin yksilöterapiaan selvittämään omaa päätään. Jos todella haluaa takaisin, silloin hän sinne menee (eikä vain valehtele että kävisi) niin muutaman kkn aktiiviterapian jälkeen (pari hassua käyntiä ei riitä) voit sitten päättää vasta, haluatko ja menetkö itse pariterapiaan hänen kanssaan vai et. Jos mies viittaa kintaalla yksilöterapialle, en usko pariterapiankaan häntä muuttavan. Muutoshalun pitäisi olla miehessä itsessään, oma.

"Ensin pelästyin, olin suunniltain
Mä luulin etten elää voi jos et käy rinnallain
Ja kun valvoin monet yöt
Kuvat nää vain seuranain
Voimaa sain
Nyt tulen toimeen omillain

Vaan takaisin
Sä saavut noin
Mä törmään mieheen katuvaan
Mut tuskin anteeks antaa voin
Kun oveen uuden lukon saan
Niin ulos jäät sä seisomaan
Ja avaimen saa joku toinen
Jonka kanssa kaiken jaan

Siis lähde vain
Pois portiltain
Sua enää koskaan
En tahdo nähdä pihallain
Sä etkö muista kuinka lähdit nauraen
Ja mä jälkees itkin
Enää itke vuokses mä en

Saat nähdä sen
Mä vahva oon
Löydän uuden rakkauden
Ja jälleen katson aurinkoon
Uuden syntymän mä koin
Antaa paljon vielä voin
Oon voimissain
Oon voimissain, heeeiheeei...

Kaikki voimat ponnistin
Etten kuoliskaan
Nyt yhteen palaset mun elämäni jälleen saan
Mä ensin mietin monet yöt
Mä kunnes murheen nujersin
Vihdoinkin
Sua tahdo en nyt takaisin

Ja nähdä saat
Sen tänään teen
Sut ulos heitän vaikka kylmään talvipakkaseen
Ei auta oveen koputtaa
Et enää tänne tulla saa
Mä säästän rakkauteni varten jotain paljon parempaa

Siis lähde vain
Pois portiltain
Sua enää koskaan
En tahdo nähdä pihallain
Sä etkö muista kuinka lähdit nauraen
Ja mä jälkees itkin
Enää itke vuokses mä en

Saat nähdä sen
Mä vahva oon
Löydän uuden rakkauden
Ja jälleen katson aurinkoon
Uuden syntymän mä koin
Antaa paljon vielä voin
Oon voimissain
Oon voimissain, oooh."

Täältä kun kyselet niin vastauksena saat näitten itse eronneiden katkeroituneiden naisten ohjeita....EROA, EROA ja EROA ja MIEHESI ON TÄYSI SIKA!

Kieltämättä olet kinkkisessä tilanteessa ja menisin ammattilaisten eli perheterapeutin juttusille ja annat miehesi kertoa miten ja miksi kannatta korjata asiat.

Lost2, pidä pää kylmänä ja kuuntele ainakin, mitä exälläsi olisi sanottavana vaikka siellä perheterapiassa. Mene sinne avoimin mielin, itsesi takia. Voit vaikka sanoa exälle, että ei elättele turhia toiveita, mutta katsotte päivä kerrallaan, onnistuuko asioiden muuttaminen enää vai ei. Jaksamista!

Täällä melkein samanlainen tilanne, paitsi että suhteen uudelleenrakentamista haluan minä ja uskottomuutta on ollut vain naisen toimesta. Yhteistä taivalta myös vähemmän takana myös. Erilleen muuttamisen jälkeen naisella ollut jo uusia suhteita, vakavuudesta en tiedä. Itselläni ei tule mieleenkään.

Lasten hoito jakautuu reilusti. Sen suhteen ongelmia ei juuri ole ollut.

Puheyhteyttä on hankala saavuttaa, aivan kuin nainen pakoilisi. Lähes aina pienenkin hetken ollessani naisen seurassa, nautin siitä ja saatan jopa hymyillä. Ellei sitten ole selvän kireä tilanne tai muuten vain revähtää tappeluntapaiseksi. Pitäisi kai käydä yhdessä tekemässä jotain ja rentouttaa välejä?

Eron ja uskottomuuden syyt lapsiperheen ruuhkaisessa ajassa. Kadotin hänestä vaimouden ja myös normaalin sosiaalisen ihmisen pakottaen kotiäidin muottiin raskaina aikoina. Karrikoidusti. Eikä se nyt tietenkään täysin minun syyni ole, mutta niin sitä jäljestä päin näkee paremmin...

Epäjäsennys kertoo kai siitä etten juuri kellekään (=en kellekkään) ole asiasta juurikaan puhunut. Sekin saattaisi helpottaa.

Arvostan perhettä arvona. Arvostan myös ilmeisen tulevaa entistä vaimoani ja haluan hälle hyvää. Kuten soisin itsellenikin. Satun perkele uskomaan harhaisesti että yhdessä tuo olisi mahdollista.