Kirkot ajassamme yrittävät oikeuttaa onton olemassaolonsa

Palvelemalla ihmisiä, ja heidän moninaisia tarpeitaan, mutta näin ei tee aito Kristuksen evankelium,i ja sen palvelijat kuten vaikkapa apostoli Paavali.
578
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Liturgiaa, uusia moninaisia muotojumalaisia messuja, onttoja tunnustukia, loputtomia hedelmättömiä synninpäästäjä ilman parannusta; sitä on "Lao" = kansan "dikea" = oikeuskirkko ajassamme: Ilm.3:13-22.

Äänestä

Kalanpäähattuja ja kaikenlaisia skrumeluureja kuten jalometallisia pitkiä käyriä ihmisenkalastuskoukkuja - ihmisten pettämisekisi - jotta he tyytyisivät tämänmaailman uskontoihin, ilman todellista Kristuksen Jeesuksen henkilökohtaista tuntemusta, joka on koko aidon uudenliiton perusta: Jer.31:31-34.

Äänestä

Ainakin olen pysynyt siellä terveenä, enkä "uskovaisena" joka kuvittelee syntyneensä uudelleen ja räyhää palstoilla ja jankuttaa yhtä ja samaa vuodesta toiseen.

Pahin kuvittelee olevansa suurin kristitty. Pahin kuvittelee itseään täysin parantuneeksi, ja on näin oikeutettu arvostelemaan, pilkkaamaan ja rienaamaan toisia.

Äänestä

Uudessa liitossa: "Kaikki pienimmistä suurimpiin tuntevat minut, sanoo Herra" : Jer.31:34. Sinun lihalliset priorisointisi eivät ole sovitettavissa uudenliiton kansan arviontiperusteisiin - .

Äänestä
  • Jos tuntisit Herran, jättäisit luterilaiset kristityt rauhaan juuri tällä hetkellä, jolloin he ovat muutenkin ahdistettuja joka suunnalta, jopa oman kirkkonsa suunnalta.

    Sitä toki ihmettelen, mitä täällä käyt, sillä juuri sinun vuoksesikin ei tulisi mieleeni lähteä vapaisiin suuntiin apua hakemaan. Jos tämä kirkko menee, lähden sitten joko katolisiin tai ortodokseihin.

    Olet vienyt tehokkaasti vapaiden suuntien maineen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Eksytyksistä ajassa kirjoitti:

Palvelemalla ihmisiä, ja heidän moninaisia tarpeitaan, mutta näin ei tee aito Kristuksen evankelium,i ja sen palvelijat kuten vaikkapa apostoli Paavali.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu