kait tekin ymmärrätte olla enää koskaan äänestämättä!!!!

Minä en ole vuosiin ääntäni antanut, miksi niin tekisin? Miksi suosittelen hyvää työpaikkaa jollekkin toiselle joka sinne päästyään sulkee päälleni ja vie viimeisetkin euroni ja muut? Minä en usko että asiat eduskunnassa tulee joskus vaikuttamaan suomen talouteen merkittävän positiivisesti ja minä uskon että mepit Brysselissä vain nauttivat hyvää palkkaa ja luontaisetujaan kaukana kotimaan murheista ja palaavat takaisin taskut täynnä rahaa siirtyen joko eläkkeelle tai ahmien suomen parhaimpia työpaikkoja suurella ahneudellaan.

Minä ole ilmeisesti lopun ikääni työttömän teidän huonojen ja taitamattomien tunarointienne vuoksi ja saan kuussa käteen vain n 550e ja sillä minun on täällä elettävä!!
874
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Jos ei äänestä ei ole varaa valittaakaan. Jokaisella kansalaisella on se oma äänioikeus. Sillä jokainen voi vaikuttaa päätöksentekijöiden valintaan.

Äänestä
  • Miten niin ei ole? Toi nyt on täysin hölmö ajatus.
    Minä en ole äänestänyt kertaakaan enkä äänestä, mutta valitan silti, se on mun oikeus.

    Mikä tekee yhden numeron laittamisesta niin pyhää, että siitä pitää olla moinen haloo?

    Et osta kaupasta sellaista takkia jos ei miellytä jätät ostamatta,vai ostatko väksin?? Et varmasti, äänestäminen on sama, jos ei oo ketä äänetstää niin ei sitä voi sikaa säkissä äänestää.

    Valehtelijoita en tule koskaan äänestämään, olen ylpeä että en ole mukana toiminnassa, jossa köyhät riitetään ja toiset saavat 200 000 e sopeutumiseläkkeen ja tavalliset duunarit ei saa kun nippanappa rahaa elämiseen.. köyhyys täällä kukoistaa ja rikkaat rikastuu..

    Äänestä

Äänestämisestä saa kivat fiilarit miten ikäänkuin olisi päättämässä asioista.
Alla kuitenkin se karu totuus kuka käskee ja valitut tottelee.

IMF varoittaa Suomea liian innokkaista leikkauksista
Suomen hallituksen ei pitäisi pyrkiä tasapainottamaan budjettiaan liian nopeasti, sillä leikkaukset riskeeraisivat orastavan talouden elpymisen, varoittaa Kansainvälinen valuuttarahasto IMF keskiviikkona.

Suomen talous on kutistunut kaksi vuotta putkeen eivätkä talousennusteet tälle vuodellekaan ennusta kovin myönteistä kehitystä.

”Etupainotteiset talouden sopeutustoimet, joita hallituksen viimeisimmät rakennepäätökset tavoittelevat, saattavat heikentää taloutta”, IMF kirjoitti Suomi-raportissaan.
”Parempi vaihtoehto olisi nostaa konsolidaation vauhtia vasta, kun talous vahvistuu ja samalla jatkaa rakennejärjestelyjä kasvun aikaansaamiseksi keskipitkällä aikavälillä.”

Budjetin tasapainottamistoimien tulisi painottua menoista leikkaamiseen verojen nostamisen sijaan, IMF linjaa. Lisäksi hallituksen tulisi kiirehtiä rakenteellisten uudistusten toimeenpanossa. IMF painottaa, että Suomen talouden näkymät ovat edelleen hauraat ja kasvu heikkoa.

IMF piti ennallaan ennusteensa, jonka mukaan Suomen talous kasvaa 0,3 prosenttia tänä vuonna ja 1,1 prosenttia ensi vuonna.

Lähde:
http://www.kauppalehti.fi/etusivu/imf varoittaa suomea liian innokkaista leikkauksista/201405684594

IMF raportti:
http://www.imf.org/external/pubs/cat/longres.aspx?sk=41584.0

Äänestä

Mene töihin.

Äänestä

Tasavero ois tosihyvä juttu.

Äänestä

"Minä en ole vuosiin ääntäni antanut, miksi niin tekisin? Miksi suosittelen hyvää työpaikkaa jollekkin toiselle joka sinne päästyään sulkee päälleni ja vie viimeisetkin euroni ja muut?"

Siksi, että joku sen työpaikan ottaa joka tapauksessa. Hyvin koulutetut tämän ymmärtävät useammin, ja koska ovat useimmin oikeistolaisia, he saavat suhteellisesti suuremman edustuksen valittavassa parlamentissa. Siksi politiikka on yleensä oikeistolaisempaa kuin kansan tahto.

Viime eduskuntavaaleissa tämä nähtiin hyvin kouriintuntuvasti. Kun vasemmisto tuli hallitukseen täydellä voimallaan, pahimmat porvarihallitusten välinpitämättömyydet korjattiin heti seuraavassa vuodenvaihteessa.

"Minä ole ilmeisesti lopun ikääni työttömän teidän huonojen ja taitamattomien tunarointienne vuoksi ja saan kuussa käteen vain n 550e ja sillä minun on täällä elettävä!!"

Muistatko millaista oli elää pitkäaikaistyöttömänä vuonna 2011, kun minimityöttömyyspäivärahaa oli juuri 'nostettu' jotain 30 senttiä 25,76 euroon miinus verot? Minä muistan. Tiliotteen saldo painui kuukausi kuukaudelta vääjäämättä kohti nollaa, kun oli syötävä jokainen töissä säästetty euro ennen toimeentulotuen hakemista. Silloin päiväraha oli 550 euroa kuussa, josta maksettiin reilu satanen veroa. Nyt on 32,66 e miinus verot eli kolmen vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna nyt ei tarvitse maksaa veroa ollenkaan!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Työtön IKUISESTI!!!! kirjoitti:

Minä en ole vuosiin ääntäni antanut, miksi niin tekisin? Miksi suosittelen hyvää työpaikkaa jollekkin toiselle joka sinne päästyään sulkee päälleni ja vie viimeisetkin euroni ja muut? Minä en usko että asiat eduskunnassa tulee joskus vaikuttamaan suomen talouteen merkittävän positiivisesti ja minä uskon että mepit Brysselissä vain nauttivat hyvää palkkaa ja luontaisetujaan kaukana kotimaan murheista ja palaavat takaisin taskut täynnä rahaa siirtyen joko eläkkeelle tai ahmien suomen parhaimpia työpaikkoja suurella ahneudellaan.

Minä ole ilmeisesti lopun ikääni työttömän teidän huonojen ja taitamattomien tunarointienne vuoksi ja saan kuussa käteen vain n 550e ja sillä minun on täällä elettävä!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu