Aivan varmasti vanhemeat ovat vastuussa, jos heidän lapsensa kiusaavat. Minun kotonani en kuullut aikoinaan yhtään pahaa sanaa sanottavan enkä juoruja levittettävän. Se oli ihmeellinen koti näin jälkeen päin ajateltuna, eihän sitä silloin osannut pitää sen kummenpana.
On eräs tapaus, joka on jäänyt mieleeni. Maaseudulle kouluumme tuli opettajaksi kaupungista eronnut naisopettaja. Muistan kuinka hän käveli hopeanharmailla hurjankorkeilla korkokengillään talomme ohi. Äiti sanoi,. että tuo on varmaan nyt se teidän uusi opettajanne.
Koulut alkoivat ja kuukaudet kuluivat. Kerran tuo kaunis, vaalea opettajatar tuli meille kylään. Hän oli kysynyt, että kuinka sinä kasvatat nuo tyttäresi? Sillä sinun tyttäresi ovat hänen ainoa "henkireikänsä" luokassa! Muuten koko luokka on ihan "tukossa", lapset kyräilevät ja ovat epäluuloisia, mutta sinun tyttäresi auttavat minua jaksamaan! He ovat toisenlaisia! AVAINSANA ON LOPETTAKAA JUORUILU JA PAHANPUHUMINEN, LAPSET KASVAVAT VINOON JOS HE JOUTUVAT KUUNTELEMAAN PAHUUTTA!

Vastaukset 10
Vanhimmat
Eiköhän se kiusaaminen johdu siitä yksinkertaisesta syystä, että kiusaajilla lilluu k*sta päässä ja paskapökäleet tekevät patoa. Ainahan sitä tietty yritetään "selitellä": ei saanut lapsena tarpeeksi joululahjoja, tuntee itse heikkoa itsetuntoa, kaveriporukka painostaa, ei saanut tarpeeksi viikkorahaa, isä kosketteli saunan jälkeen jne.
Itse koulukiusauksen uhrina ala-asteen vuosina olleena en tällaisia tekosyitä ota kuuleviin korviini. Ihmisellä on oma tahto ja se siitä. Tässä maailmassa täytyy vain joskus kantaa vastuu teoistaan ilman että piiloutuu raukkamaisesti vanhempien selän taakse.
Kaikki ongelmasi selviävät, kun kerrot, että olit koulukiusaaja itse, tai sitten olit koulukiusaajan uhri. Kaikki ymmärtävät ongelmasi kunkerrot oman ongelmasi.
Ja se siitä sitten.
Vanhempien esimerkki on rautaa! Se tepsii, siitä tulee lapselle hyvä ja turvallinen malli elää.
Teininä yksi työläisperheen poika yritti raiskata minut. Hänen puheistaan ymmärsin että hän vihasi minua taustani takia. Perheeni oli kylän rikkaimpia. Kun hänen vanhempansa myöhemmin yrittivät kovasti mielistellä minua eräässä tilanteessa sain tilaisuuden maksaa takaisin, sillä aivan selväähän oli että poika oli asenteensa meidän perheeseen oppinut vanhemmiltaan.
Ilkeitä itsetkäitä häirikköjä kiusataan aina joka paikassa, ei vain koulussa. Kiusatut ovat häirikköjä, jotka eivät sovi normaaliin ympäristöön.
Nyt en puhukkaan häiriköistä.....minä puhun siitä mitä sinä teet ja toimit! Mietippä tuota aloittajan kirjoituksen sisältöä, noin opettaja sai työrauhan, kun oli eräs koti jossa ei paneteltu ja puhutta rumia! Tuo malli toimii aina!
Tekopyhät ja kaksinaamaiset uskovaiset, ovat kaikkein väkivaltaisimpia.
http://www.paavoarhinmaki.fi/blogi/2012/suomen-sarah-palin-ja-margaret-thatcher/
Sisäministeri Räsänen halvensi, sosiaalisin perustein abortteja tehneitä köyhiä naisia, vertaamalla abortteja "eläinten teurastamiseen", eli vertasi köyhiä ihmisiä eläimiin.
Sellaisia ne uskovaiset ovat. Valtio ja kirkko pitää erottaa, samoin uskonnonopetus poistaa kouluista. Kotona uskokoot jokainen, vaikka männynoksiin.
NIIN SE OLI MINUNKIN AIKANA. KOTONA EI PUHUTTU PAHAA NAAPUREISTA, JA OPETTAJAA KUNNIOITETTIIN, JA AUTETTIIN, JOS OLI TARPEEN.
MUTTA OLI JOITAIN KUSIPÄÄ OPPILAITA, JOTKA LUULIVAT OLEVANSA MUITA YLEMPÄNÄ, MUTTA EIPÄ OO SEN JÄLKEEN NÄKYNY, KUN TIETÄVÄT JOUTUVANSA ALAKYNTEEN. JA TIEDÄN SEN JOHTUVAN HEIDÄN VANHEMPIENSA MIELIPITEISTÄ , JOTKA PUHUIVAT TAKANAPÄIN PELKKÄÄPASKAA.-JÄTIN LYÖMÄTTÄ TURPAAN, KUN SÄÄLITTI LIIAN PALJON, TAISIN OLLA LIIAN HELLÄMIELINEN !
Parempi olisi ollut jättää koko pakollinen koulu keksimättä, olisi vältytty monelta ongelmalta.
Äärioikeisto levittävät vihaa ja väkivaltaa yhteiskuntaan. Veropakolaiseliitin etujenajajapuolueet, PersuKokoomuslaiset, hyötyvät kaaoksesta yht.kunnassa.
http://www.paavoarhinmaki.fi/blogi/2012/suomen-sarah-palin-ja-margaret-thatcher/
Taloudellisen, henkisen ja fyysisen väkivallan malli, tulee ylhäältä päin. Pikkunatsit tekevät perässä, mitä isot talousrikolliset ja niiden etujenajajat päättävät.