Yle: Satoja romaneja tulee ensi viikolla Suomeen
Suomeen saapuu kesäkuun alussa koulujen päätyttyä satoja Bulgarian romaneja.
Yle Uutisten mukaan Helsinkiin odotetaan kerjäämään, Iso Numero -lehtiä myymään ja pulloja keräämään tänä vuonna noin 700 romania.
He saavat nykyisin pääkaupungista entistä paremmin terveyspalveluita. Helsingin valtuuston päätöksen mukaan ilman henkilöpapereita saapuvat alaikäiset saavat täältä myös kiireetöntä hoitoa.
Yhä useampi Suomeen saapuva romani jatkaa Helsingistä muualle maahan, kertoo Helsingin sosiaali- ja kriisipäivystyksen päällikkö Olli Salin.
Kiertolaisille palveluja tarjoavan päiväkeskus Hirundon johtaja Pekka Tuomola arvelee, että pääkaupunkiin saapuu tänä vuonna noin 700 romania eri puolelta Eurooppaa. Enimmillään kaupungilla on ollut jopa sata ihmistä päivässä.
http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/romani helsinki kesakuu-21347
Suomeen saapuu kesäkuun alussa koulujen päätyttyä satoja Bulgarian romaneja.
Yle Uutisten mukaan Helsinkiin odotetaan kerjäämään, Iso Numero -lehtiä myymään ja pulloja keräämään tänä vuonna noin 700 romania.
He saavat nykyisin pääkaupungista entistä paremmin terveyspalveluita. Helsingin valtuuston päätöksen mukaan ilman henkilöpapereita saapuvat alaikäiset saavat täältä myös kiireetöntä hoitoa.
Yhä useampi Suomeen saapuva romani jatkaa Helsingistä muualle maahan, kertoo Helsingin sosiaali- ja kriisipäivystyksen päällikkö Olli Salin.
Kiertolaisille palveluja tarjoavan päiväkeskus Hirundon johtaja Pekka Tuomola arvelee, että pääkaupunkiin saapuu tänä vuonna noin 700 romania eri puolelta Eurooppaa. Enimmillään kaupungilla on ollut jopa sata ihmistä päivässä.
http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/romani helsinki kesakuu-21347
Vastaukset 48
Vanhimmat
ja kännyköitä sekä muita arvoesineitä kannattaa tarkkailla ja pitää piilossa, etteivät ne päädy pustan pojille.
Naisten kannattaa myös huolehtia käsilaukkunsa vetoketjut kiinnija huolehtia rahapussisstaan. Arvokkaita koruja ei kannata olla missään kohdin näkyyvillä.
Väkijoukossa kannattaa kulkea tuima ilme kasvoilla ja olla kiinnittämättä mitään huomiota kerjäläisten mukeihin tai myyntituotteisiin, kuten kukkiin tai lehtiin.
Jos kysyvät rahaa, niin vastatkaa " No mani tudei" eli ei ole rahaa tänään.
Riesaksi ne ovat, ainakin Helsingissä. Minunkin on pitänyt hakeutua entistä kalliimpiin kahviloihin, jotteivat kaiken maailman maankiertajät ja muuta joutavat kulkijat pyöri samoissa paikoissa.
Tätä ei voi koskaan liikaa korostaa. Ovat ammattilaisia varastamaan. Opetetaan jo pienestä pitäen. Olen ryöstetty ja kerran yritetty. Hyvin ovelaa heidän toimintatapansa. Olkaa tarkkoja omaisuutenne suhteen. Käsilaukut sellaisen mallisia ettei niihin niin vaan pääase käsiksi. Käsilaukun oltava koko ajan tiukassa otteessa, ei selän puolella keikkumassa.
Parhaiten selviää, kun ei laske ketään ulkomaan elävää kovin lähelle. Itse pidän turvaetäisyytenä tuollaista suunnilleen metriä. Varsinkaan, älkää antako kenenkään ventovieraan tulla halailemaan - tai lähtee korut, ehkä myös rahat, ennen kuin huomaattekaan.
Kauppoihinkaan (he myyvät - sinä ostat) ei myöskään kannata ryhtyä, tai rahapussisi saattaa tyhjentyä siinä sivussa. Siis ei, ei, ei. Ei kontaktia, ei kauppoja, ei rahaa kerjuumukiin. Ei yhtään mitään. Ohi vaan mahdollisimman nopeasti ja käsilaukkua tiukasti suojellen.
" Omat rahat" Aivan oikein. Tiedoksi rullatuolilla liikkujille ja heidän omaisilleen. Laukut on pidettävä sylissä ja tiiviisti kehossa eikä tuolin selkänojan takana,kutan usein näen esim. metrossa. Mikään ei ole parempi paikka varastaa .Sanotte, että rahat on muualla , ei pidä paikkaansa, olen nähnyt muutakin
Lipposille vaan asumaan.
Hiekkakuopan reunalle vaan joukkohautoja, joihin maailmansota II tyyliin lasketaan menemään.
Olen ollut ymmärtäväni eräiden internetissä näkyneiden kirjoitusten perusteella ettei siinä aiheutuisi kovinkaan suurta vahinkoa vaikka eräiltä menneinä vuosikymmeninä eläneiden herrojen keskenjäänyttä työtä jatkettaisiinkiin vaikkapa sitten hiekkakuopan reunalla. Olisi kuitenkin varmistauduttava siitä ettei pohjavedet pääse saastumaan toimenpiteiden seurauksena, sillä se on hyvin ikävä ja korvaamaton asia.
Luonnollisesti en itse kannata tuon kaltaista poistosuunnitelmaa, vaan ainoastaan muistutan vastaavanlaisia mielipiteitä esiintyvän erilaisilla foorumeilla (jostain syystä) hyvinkin runsaasti!
Ensin ajattelin että onpa rasistista mutta sitten mietin sitä tosi seikkaa että jos nämä roistot saisivat mahdollisuuden he kyllä tekisivät saman minulle ja veisivät kaiken irti saatavan. Kohtuullista sanon minä.
Ongelmajätelaitoksella heistä olisi polttoarvoa!
Entäs montako odotetaan tulevan varastelemaan?
Entä ryöstelemään?
Rullaati rullaati rullallallei...
..en mie rullaa..mie oon kääntäjä ammatiltain!
Ne tulee kauppaamaan kiikaria. Tietysti muutakin rihkamaa. Kaikilla ei ole puolustussysteemi kunnossa tai ovat niin tyhmiä että antavat heidän petkuttaa itseään. Itse en päästä metriä lähemmäksi itseäni. Kyllä ymmärtävät kun näytän tapani
...riittävästi patruunoita.
Romanit voitaisiin asuttaa SFC-alueille, joita sijaitsee melkein joka toisessa niemen nokassa ja saarelmassa. Caravan-liikkeet ovat pullollaan vanhoja edullisia asuntovaunuja. Tulisi halvaksi kunnille ja romanit saisivat karavaanareista kavereita. Kaikkien kavereita.
muka pitäisi suomalaisten alkaa asuttamaan, eiköhän se ole sen maan asia jonka kansalaisia ovat?
Tervetuloa vaan maakuntiin. "Isännät" odottaa. Kun tuntematon pikiturpa ilmestyy kylän kulmille saattaa alkaa amok.
Pesäpallomailat viritetty juhlakuntoon. "Mustilaisten mailapojat" on erittäin tunnettu uusi urheiluseura.
kunhan niitä tulee niin nyt kovasti uhoavat isännät ovat ensimmäisinä laittamassa niille punaista mattoa ja toivottamassa niitä tervetulleiksi.
Ne on siellä maalla niin seurankipeitä, että tykkäävät,kun heitäkin käy joku putsaamassa. On varmaankin antoisia "vierailuita" metsäläisten luona, kun ylimääräiset tavarat häviävät kotoa
Mukava että saadaan kansainvälistä rikollisuuttakin Suomeen.
Äänestäkää vaan vielä uudestaan vihervasureita .
En ole koskaan antanut latiakaan.
En ole ostanut heiltä mitään ja sydämestäni toivon,että et myöskään sinä sitä tee.
Mikäli sinulla on välttämätön tarve auttaa jotakuta niin anna roposi vaikka Punaiselle ristille.
Kannattaa lahjoittaa rahat jonnekkin köyhien hyväntekeväisyyteen ei itse kerjäläiselle, menkööt sieltä hakemaan apua kun sitä tarjotaan. Jotkut jopa feikkaavat olevansa kerjäläisiä ja odottavat saavan rahaa ihan tuosta vain. No, ainakin Amerikassa.
Palvelut paranee ja sitten 2015 kesällä voidaankin odottaa kaksinkertaista määrää kun tieto leviää. Hyvä!
Kesään 2015 on varmaan hyvät asunnot valmiina, kun tulevat. Ei tarvitse enään Tikkurilan uimalallissa pestä pyykkiä ja vasemmiston kaupunginvaltuutettu Veroniga Honkasalo on onnellinen
Onko Finnair tehnyt kerjäläisturisteille tarjouksen huippuhalvasta lennosta?
Tietysti Firma pyytää henkilökuntaansa palvelustehtäviin talkoilla = ilman palkkaa.
Miten kerjäläiset palautetaan lämpimiin maihin alkutalvesta jos Finnai tekee kesällä knkurssi?
Onko Suomen valtio maksamassa kerjäläisille palkkaturvaa tai edes minimi EUROT, jos kuppi jää todistettavasti melko tyhjäksi?
Rasismikorttia heiluttavat, äärioikeiston populistiporvarit, PetosjytkyKokoomuslaiset Teekutsuliikkeen rukousaamiaispellet, ovat ILMAISEN SUOMALAISEN ORJATYÖVOIMAN, köyhyyden kriminalisoinnin ja veropakolaiseliitin vallanlisäämisen perässä.
http://www.paavoarhinmaki.fi/blogi/2012/suomen-sarah-palin-ja-margaret-thatcher/
PersutKokoomusKepuKrdRkpVihreätSdp - aikovat MONINKERTAISTAA maahanmuuton, jos pääsevät hallitukseen. Silloin alkaa työvoimapula. Mitä Ruotsin porvarit edellä, sitä PersutKokoomusKepu perässä.
Kaikki muut ovat hyysäreitä, onhan se nähty, ongelmat vaan pahenee.
Perussuomalaiset olikin viime gallupissa taas nousussa.Olisi hyvä aika alkaa etsiä taas hyviä ehdokkaita tuleviin eduskuntavaaleihin.Vielä maailman sosiaalitoimisto Suomi on voimissaan , mutta siihen pitäisi tehdä muutos niin että tulisi järki mukaan. Ehditäänkö kaikki myymään ennen romahdusta?
Mitä enemmän heittelette rahaa heidän kuppiin ,sitä enemmän niitä on kadun varrella kerjäämässä.
Halonen sai aikaan tämän romanirallin
NYT RAKENTAMAAN POLTTOUUNEJA.
OTETAAN KÄYTTÖÖN PUOLASSA SIJAITSEVAT TOISEN MAAILMANSODAN AIKAISET POLTTOUUNIT MYÖS.
BULGARIAN MUSTALAISET TÄYTYISI TEURASTAA OIKEAOPPISESTI ISLAMILAISEN HALAL LIHAN TAPAAN.
SEN JÄLKEEN KAIKKI POLTTOUUNEIHIN !
MUSTALAISET OVAT 90 PROSENTTIA RIKOLLISIA !
Lämpimästi tervetuloa romanit.Me suomalaiset pienenä ja siten alemmuuskompleksiin
taipuvaisena kansana olemme alati huolissamme vauraan maamme kiinnostavuudesta,et-
tä ollaanko me haluttuja,tykätäänkö meistä?
-Tähän saumaan Romanian romanit sattuvat hyvin kuin naula perusnatsin päähän!
Vielä kerran,tervetuloa.Viihtykää maassamme vaikkei se aina niin kaunis lie,mut-
ta ihmisillä sydän täyttä kultaa :)
Eli siis rosvoilemaan tulee taas niinkö ilmoitusluontoisena asiana. Tuossa joku totesikin jo viisauden: mitä enemmän heille kolikoita jakelee, sitä enemmän heitä kaduille ja tienvarsille sekä ovien taakse ilmaantuu kyyläämään tilaisuutta.
Sama homma kuin Välimeren ym:n "siirtolaisten" kanssa, että niitä vaan seilailee eurooppaan oleilemaan ja haitoilleen. Kyllä on eurooppa siis täysin munaton puolustuspoliittisesti ja taloudellisesti nykyään.
Ihan kuin EU olisi sellainen itsetuhojärjestelmä.
Ehdotan, että Suomen ja Helsingin punaviherhörhöt majoittavat ja ruokkivat nämä tulokkaat omasta pussistaan, niin "vieraat" eivät vetelehdi pitkin Helsingin katuja kerjäämässä ja vohkimassa kansalaisten omaisuutta.
Turhia ovat täällä Helsingissä, emmekä me heitä tänne kaipaa. Tässä saa jokainen kansalainen esimakua yhdentyvästä Euroopasta - halusi tai ei.
Ehdotin jo kymmenen vuotta sitten toimittavan samalla lailla, eli ne jotka haluavat ulkomaisia loisijoita tähän maahan ottakoot ne kotiinsa asumaan ja syöttäkööt siellä, eikä yhteiskunnan kustannettavaksi.
"Turhia ovat täällä Helsingissä" Eikä ole . Millä vasemmiston kaupungin valtuutettu Veroniga yrittäisi ääniä jos ei näkisi näitä .
Sen sijaan Tikkurilan uimahallin kassa on aivan turha .Honkasalon mukaan pitäisi sallia, että siellä voisi saada rauhassa pestä pyykkinsä.
Äärioikeisto on maahanmuuton aloittaja, ylläpitäjä, kulttuurien pakkosekoittamisen takana, ILMAISEN SUOMALAISEN ORJATYÖVOIMAN tavoitteella.
Veropakolaiseliitti ei huoli kerjäläisiä luksuskoteihinsa ja asuu sitä paitsi muualla Cayman saarilla ym käy sieltä vain tyhjentämässä valtion kassan taskuihinsa.
Ei punaiselleristillekkään voi antaa vastahan siellä joku pomo kuppasi hinnat. Vaikkakin syyte taisi raueta.
Kolme mustaIaista käveli saksalaisen pikkukaupungin kebab-kioskin ympäristössä. He kehuskelivat toisilleen, että Saksassa on kohta kahdeksan miljoonaa Iankkinaamaa. Vastaan kävelevä mummo kuuli kaiken ja virnisti itsekseen. MustaIaiset kysyivät, mikä mummoa nauratti. Mummon vastaus kuului: -Oli meillä joskus viisi miljoonaa juutalaistakin...
Lipposten kesämökille sopii viisikymmentä mutiaaista!
Kerjäläiset tulee,mutta miksi? KUN SUOMALAISET TÄYTTÄÄ HEIDÄN RAHAKUPPINSA.Ei pidä antaa rahaa, niin kerjäys loppuu.
Pääministeri Vanhanen sanoi ainoan järkevän kommentin kerjäläisasiaan.
ELKÄÄ ANTAKO YHTÄÄN MITÄÄN KERJÄLÄISILLE ! Onko tuota selvää tekstiä niin vaikea ymmärtää??? Kysyn vaan?
Satoja miljardeja euroja vuosittain, annetaan porvaripoliitikkojen kautta veropakolaiseliitin kerjäläisille. Lautakasa ei unohdu.
Ruotsissa niitä on jo tuhansia, roikkuuvat käytännöllisesti katsoen joka kadunkulmassa, ei vaan Tukholmassa, Göteborgissa ja Malmössa, vaan myös pienemmissä kaupungeissa.
Ja odottakaapas mikä on tulos Saksan korkeimman oikeuden vajaa vuosi sitten tekemästä päätöksestä. Päätös on yleispätevä koko EY:n alueella. Lue ja kauhistu:
JOKAISELLA EY:N JÄSENMAAN KANSALAISELLA ON OIKEUS OLESKELUMAANSA KOKO SOSIAALITURVAAN MIKÄLI OLESKELU KYSEISESSÄ MAASSA ON JATKUNUT YHTÄMITTAISESTI KUUDEN KUUKAUDEN AJAN.
Siis kaikki oleskelu maassa oikeuttaa maan koko sosiaaliturvaan, myös laiton oleskelu, asialla ei ole mitään tekemistä työsuhteessa olemisen tms kanssa. Jokainen Suomessa(kin) 6kk oleskellut EY:n kansalainen on okeutettu koko Suomen sosiaaliturvaan. Maksakaa se lasku veronmaksajat, olkaa hyvä! Bitte!
PersutKokoomusKepuKrdRkpVihreätSdp - ovat MONINKERTAISTAMASSA maahanmuuton, jos pääsevät hallitukseen.
Äärioikeiston porvaripuolueet, ovat ILMAISEN SUOMALAISEN ORJATYÖVOIMAN perässä - halpatyövoiman lisääminen on rasismikorttia heiluttavien porvareitten mielessä.
Kovempia rangaistuksia, lisää sääntöjä, köyhyyden kriminalisointia ja veropakolaiseliitin vallanlisäämistä. Siinä äärioikeistolaisten veropakolaiseliitin etujenajajien tavoitteet.
Äärioikeisto niitä tänne maahantuo. Äärioikeistopuolueita ovat: KeputPersutKokoomusKrdRkpvihreätSdp.
Äärioikeiston porvaripuolueet ovat ILMAISEN SUOMALAISEN ORJATYÖVOIMAN , köyhyyden kriminalisoinnin ja veropakolaiseliitin vallanlisäämisen perässä.
Boikotoikaa äärioikeistopuolueita, jos haluatte töitä, toimeentuloa ja perusturvaa jokaiselle suomalaiselle ja eurooppalaiselle kotimaissaan.