Ystävyys loppui

Onko monilla käynyt niin, että ystävyyden on täytynyt loppua kun kamalaa on kestänyt liian kauan? Minä sain tarpeekseni ystävästäni, en enään jaksa tai oikeastaan voi olla hänen kanssaan tekemisissä koska aina tulee jostain riitaa ja hän "pomottaa" milloin mistäkin ja on kateellinen. Tätä on jatkunut alakoulusta asti. Kun sain purkautua hänelle, olen nyt helpottunut ja jotenkin vapautunut..kun ei tarvitse olla hänen kanssaan missään tekemisissä.. Onneksi asumme eri paikkakunnilla opiskelujen vuoksi, niin ei ainakaan tarvitse nähdä! Miten olette päässeet kokonaan yli ihmisestä joka saa vain pahaa aikaiseksi?
2207
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mulla oli pitkäaikainen kaverisuhde,joka oli alusta lähtien oikeastaan vinksallaan .Oli toisena päivänä niin ystävällinen ja mukava,seuraavana arvosteli elämääni vähän joka suunnalta(asioista jotka ei hänelle pätkääkään kuulu esim asuntolainani pituus).Luulin että heitti vitsiä,mutta joku raja silläkin.Kun kuuntelin hänen juttujaan muistakin ihmisistä,helposti kyllä käsitti että pohjimmiltaan tämä on kaikille varmaan jostain vain kateellinen.Itseään hän muisti (varsinkin isommassa seurassa)aina kehaista sivulauseessa ja kuinka hän on aina esim raha-asioissa ollut fiksu.Uskomaton ihminen!Mutta kun puhuin eräälle luottohenkilölleni,hän neuvoi että ota etäisyyttä ja kunnolla.Sitten ehkä vuoden puolen vuoden päästä tunnet,kuinka se ihminen on sinua "syönyt".Ja niin kävi,nyt kaksi vuotta on tehnyt tehtävänsä.Olen kuin eri ihminen,kun ei aina joku ole minua pilkkaamassa.Opin arvostamaan itseäni ja ystäviäni jotka ovat aina olleet lähelläni. Nyt ymmärrän näiden oikeiden ystävieni arvon.Lisäksi olen saanut pari uutta ystävää,joilla on "negatiivisia ihmissuhteita " takanaan, heidän kanssaan jopa heitämme huumoria jo kokemuksistamme. Sekin on terapiaa, nauraa asioille jotka ovat aikoinaan satuttaneet kovastikin. Mutta välillä vaan on niin että ystävyyden täytyy loppua,muutoin kohtelemme itseämme kaltoin. Sydän sanoo ,milloin ei tarvitse enää jaksaa. Uusia kavereita löytyy aina, ja ajan kanssa ehkäpä ystäviäkin ! Mukavaa Kesää Sinulle Eeva.

Äänestä
  • Kokemusta on. Pitkäaikainen ystävyys loppui(n. 11v)kun en vaan enää jaksanut sitä arvostelua ja sitä kuinka hän on aina oikeassa, minä väärässä kinastelua. Meillä oli lopulta moneen asiaan niin eri mielipide että mentiin aina sukset ristiin :( sitten viimein tikki oli että hän alkoi haukkua minua. En minä sellaista ystävää tarvitse.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


-Eeva- kirjoitti:

Onko monilla käynyt niin, että ystävyyden on täytynyt loppua kun kamalaa on kestänyt liian kauan? Minä sain tarpeekseni ystävästäni, en enään jaksa tai oikeastaan voi olla hänen kanssaan tekemisissä koska aina tulee jostain riitaa ja hän "pomottaa" milloin mistäkin ja on kateellinen. Tätä on jatkunut alakoulusta asti. Kun sain purkautua hänelle, olen nyt helpottunut ja jotenkin vapautunut..kun ei tarvitse olla hänen kanssaan missään tekemisissä.. Onneksi asumme eri paikkakunnilla opiskelujen vuoksi, niin ei ainakaan tarvitse nähdä! Miten olette päässeet kokonaan yli ihmisestä joka saa vain pahaa aikaiseksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu