Pimeää kauppaa tekevät yksityishenkilöt maksavat autonsa rikollisesti hankituilla rahoilla. Lisäksi he jättävät ostamansa autot rekisteröimättä. Näin edelliselle omistajalle aiheutuu vielä kuukausien kuluttua aiheettomia vakuutusmaksuja, parkkisakkoja, Trafi-maksuja jne.
Jobbarit soittavat salaisista prepaid-liittymistä, joita he vaihtavat uusiin aina, kun saavat jotain huijattua. Kysy aina ostajaehdokkaan soittaessa, mikä on henkilön etunimi ja sukunimi. Jobbarin tullessa paikalle huomaat usein, että väitetty nimi olikin keksitty.
Soittajan numero kannattaa googlettaa. Jos löytyy paljon autoilmoituksia yksityisillä nimillä, kyseessä on huijari.
Jobbareilla on usein myös väärennetyt henkkarit, joten heitä on myöhemmin vaikea jäljittää. On hyvä muistaa myös se, että jobbareiden käyttämät seteliit voivat olla väärennettyjä.
Näin erotatte jobbarin jo puhelimessa.
Kysytte, että jos hinnasta päästään sopimukseen, käykö niin, että ostaja maksaa kauppahinnan pakin tiskillä myyjän tilille.
Kysytte myös, että voiko ostaja pankissa käynnin jälkeen tulla myyjän kanssa katsastuskonttorille, jossa auto rekisteröidään samalle nimelle, jolla kauppahinta on maksettu.
Jos edellä kerrotut ehdot eivät onnistu, silloin hälytyskellojen pitää soida ja lujaa. Voitte matkalla pankkiin ajaa katsastuskonttorin kautta ja tarkistaa, että saako ostaja edes vakuutusta. Jos luottotiedot eivät ole kunnossa, ostajan pitää maksaa vuoden vakuutusmaksu etukäteen, jotta rekisteröinnin voi tehdä.
Jos ette ota edellä kerrottuja vinkkejä huomioon, voitte syyttää vain itseänne, kun poliisit alkavat soitella ja muutkin ongelmat tulevat esiin.
Jobbarit soittavat salaisista prepaid-liittymistä, joita he vaihtavat uusiin aina, kun saavat jotain huijattua. Kysy aina ostajaehdokkaan soittaessa, mikä on henkilön etunimi ja sukunimi. Jobbarin tullessa paikalle huomaat usein, että väitetty nimi olikin keksitty.
Soittajan numero kannattaa googlettaa. Jos löytyy paljon autoilmoituksia yksityisillä nimillä, kyseessä on huijari.
Jobbareilla on usein myös väärennetyt henkkarit, joten heitä on myöhemmin vaikea jäljittää. On hyvä muistaa myös se, että jobbareiden käyttämät seteliit voivat olla väärennettyjä.
Näin erotatte jobbarin jo puhelimessa.
Kysytte, että jos hinnasta päästään sopimukseen, käykö niin, että ostaja maksaa kauppahinnan pakin tiskillä myyjän tilille.
Kysytte myös, että voiko ostaja pankissa käynnin jälkeen tulla myyjän kanssa katsastuskonttorille, jossa auto rekisteröidään samalle nimelle, jolla kauppahinta on maksettu.
Jos edellä kerrotut ehdot eivät onnistu, silloin hälytyskellojen pitää soida ja lujaa. Voitte matkalla pankkiin ajaa katsastuskonttorin kautta ja tarkistaa, että saako ostaja edes vakuutusta. Jos luottotiedot eivät ole kunnossa, ostajan pitää maksaa vuoden vakuutusmaksu etukäteen, jotta rekisteröinnin voi tehdä.
Jos ette ota edellä kerrottuja vinkkejä huomioon, voitte syyttää vain itseänne, kun poliisit alkavat soitella ja muutkin ongelmat tulevat esiin.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Kauppahinta kannattaa maksaa pankin tiskillä suoraan tilille.
Jobbarin erottaa jo puhetyylistä, eikä jobbari yleensä esittele itseään. Korkeintaan sanoo etunimensä ja senkin esim. Timo vaikka oikeasti on Tino.
Entäs jos on vaihtanut nimensä Tinosta Timoksi....onpa sitäkin nähty!
Jos jobbari ei saa autoa myytyä niin se voi tulla viikon päästä vaatimaan rahoja takaisin väkivallalla uhaten.
Jaahas, foliohattu on avannut kesäkauden! Alkaa aurinko lämmittää liikaa alumiinilla vuorattua nuppia niin vanha kaava sen kuin toistuu ja vainoharhat vievät voiton. Köyhän ainut huvitus on vilkas mielikuvitus jne....
No, on tässä kesäajassa se hyvä puoli että kauppa käy hurjalla tahdilla, ei tahdo ehtiä tekemään kirjanpitoakaan kuin öisin.
Rikollinen jobbari ilmoittautui.
Jobbari ei esittele itseään puhelimessa. Yleensä puhelu alkaa "sulla oli...". Kannattaa myös suhtautua epäillen, jos saat sähköpostiin viestejä joissa tarjotaan tyyllin "2000???käteistä heti". Näissä on monesti haudattuna jotain. Yleensäkin tuo, että halutaan ostaa rekisteröimättä itselle.
Hyviä vinkkejä.
Jobbari tinkii ensin puhelimessa autoa näkemättä sen puolen hintaan, ja siitä huolimatta paikan päällä alkaa taas uusi tinkimiskierros.
Juu ja ihan pakkohan se on myydä jos toinen tinkii?
Sulla ei taida olla kaikki tosiaan ihan kunnossa, teoreettisia ohjeita riittää loputtomasti mutta käytännön kyvyt lienevät nollaluokkaa.
Olet tainnut joskus antaa jobbarille autosi ilmaiseksi, kun se oli niin hyvä tinkimään?
Päivän nauruista kiitos kuitenkin.
Muuten, tuliko mieleen että on syrjintää erotella ihmiset rehellisiin/epärehellisiin sen perusteella onko tällä prepaid-liittymä?
Tunnen aika paljon ihmisiä joilla on prepaid, mutta he ovat täysin rehellisiä.
Toi oli kyllä jo ihan huippua että muutaman satasen autoa ostava tai myyvä jobbari vaivautuu väärentämään henkkarit ja käyttämänsä setelitkin.
Joku raja siinä vainoharhaisuudessakin on hyvä olla, mutta muista että poskihampaasi paikassa on radiolähetin jolla jobbarit voivat vakoilla sinua etteivät kauppoja tehdessään joudu sinun yllättämäksesi. 8 D
Pimeä jobbari vastaili siinä hädissään eri nimimerkeillä viiden minuutin välein.
Onneksi myyjä saa Suomessa valita ostajan. Jobbarille ei kannata myydä vaikka tarjoaisi sen mitä pyydetään. Aina voi sanoa, että tarvitset autoa vielä pari päivää, ja et enää vastaa jobbarille.
Turvallisinta pitää auto itsellä, ja ajaa, kuin että joutuu jobbarin huijaamaksi. Kaikenmaailman huijarit keskittyneet just autokauppaan.
Sinä sen sanoit "onneksi myyjä saa valita ostajan" Näin se oli eilen, näin se on tänään ja on vielä huomenna myös! Näinpä ostettavaa riittää niin paljon kuin vain kukin haluaa. Ostajia on usein myös rajallisesti, joten aika harva oikeasti alkaa valikoimaan kandidaattien välillä itselleen sopivinta. Totuus on se että nopeat syövät hitaat ja käteinen määrää tahdin.
Sen sijaan tuo viestisi otsikko on pahassa ristiriidassa sen ajatuksesi kanssa että saa valita ostajan, sinä suorastaan kiellät myymästä "jobbarille". Käsite jobbari on sinulla pahasti hukassa muutenkin, olet määritellyt sen oman vankan mutu-tuntumasi mukaisesti faktoista piittaamatta.
Tuo oli hyvin vainoharhaisen ajatuksenjuoksusi esilletuova pointti muuten, kun taas vahvana faktana kerroit eilen miten "pimeä jobbari vastaili siinä hädissään eri nimimerkeillä 5 min. välein" Hehheh niin varmaan joo, sitä ihmettelen vaan mikä hätä kenellekään voi syntyä lukiessaan näitä lähinnä huvittavia ja syyntakeettomia purkauksiasi? Ainut hätä on siellä alumiinihatun sisällä, onneksi itsellä pyyhkii ihan mukavasti. Voisit sinäkin jo pikkuhiljaa tajuta ettei täällä sinun jankuttamiseesi kyllästyneet ole mitään rikollisia. Mutta kun sinä olet sitä mieltä niin muidenkin pitäisi olla. sellaista tuo logiikkasi on.
Lähdepäs nyt ulos välillä tuulettamaan nuppiasi niin voi se paha olo hiukan helpottaa.
VÄITE:
"Käsite jobbari on sinulla pahasti hukassa muutenkin, olet määritellyt sen oman vankan mutu-tuntumasi mukaisesti faktoista piittaamatta."
Nettiauto tietää faktat:
"Vähiten ostoturvaa tarjoavat JOBBARIT, jotka ilmoittelevat valitettavasti myös Nettiautossa. Jobbarille on tyypillistä, ettei hän suostu maksamaan ilmoittelusta mitään, ei maksa myyntivoiton veroa, eikä takuulla suostu minkäänlaisiin jälkivaatimuksiin saatuaan autosta pyydetyn hinnan. Usein nämä yhteiskunnan reunamilla elävät suorastaan huijaavat ihmisiä tahallisesti - eikä heitä saa minkäänlaisista teoista edesvastuuseen."
Oletko sekaisin?
Joopa joo, nettiauto on yhtä kuin absoluuttinen totuus joka asiassa.
Ihmeellisintä on se, että aikaisemmin pidit kovaa meteliä täällä siitä, että nettiauto tukee rikollista toimintaa julkaisemalla "pimeiden jobbareiden" autoilmoituksia.
Vankkaa logiikkaa jälleen kerran. Sulla on erikoinen kyky lukea rivien välistä asiat siten että ne vastaisivat omia kuvitelmiasi ja suodattaa pois kaikki sellainen joka ei täsmää omiin harhaluuloihisi.
Huvittavaa todellakin.
Yksi kuititon ostos tai pimeä työkeikka ei ehkä tunnu isolta asialta, mutta harmaa talous vahingoittaa sekä sinua että koko yhteiskuntaa. Teet joka päivä arkisia valintoja, joilla joko tuet tai torjut harmaata taloutta ja laitonta toimintaa. Valitse puolesi.
www.mustatulevaisuus.fi/
Jaahas, verottajan pikku apulainen tuli hädissään vastailemaan eri nimimerkeillä 3 minuutin välein. Ole huoleti, kyllä sinut jo tiedetään ja tunnetaan.
Ohan tää jo puhkijauhettu aihe ei mikään muutu vaikka kuinka jauhetaan.
Rikollisten kanssa ei kannata tehdä kauppoja.
Oo ny jo hiljaa, vatipää, ei täällä oo kukaan muu tullu kusetetuks kuin sinä itte ja sunkin pitäis jo siitä päästä yli vihdoin ja viimein.
Jokainen myy autonsa kelle haluaa ja ostaa sieltä mistä itse tahtoo. Usko pois että sä et muiden autokauppoja päätä, vaikeeta?
Näyttäs kuitenkin siltä että ammattiapua se faktojen ymmärtäminen vaatii niin käännypäs valkotakkisten puoleen ennen kuin ne kääntyy sun puoleesi.
Mikäli kohtaat harmaan talouden ilmiöitä arjessasi, voit raportoida niistä eteenpäin viranomaisille. Poliisin verkkosivuilta löytyy lisätietoa rikoksesta ja epäilyttävästä aineistosta ilmoittamisesta poliisille.
Lue lisää www.poliisi.fi > rikokset
www.poliisi.fi/nettivinkki
Ilmiannon voi tehdä myös nimettömänä.
Ei kuule kiinnosta. Ei nimettömänä eikä nimen kanssa. Tee sää ite vaan niitä ilmiantojas, sulla on sellaseen syntymälahjana saadut kyvyt.
"Näyttäs kuitenkin siltä että ammattiapua se faktojen ymmärtäminen vaatii niin käännypäs valkotakkisten puoleen ennen kuin ne kääntyy sun puoleesi. "
Kuula kalloon valkotakkisille. Ota asioista selvää ennenkuin alat tukemaan ihmisoikeuksien riistäjiä.
Autoa myydessä ei tarvitse pelätä jobbaria. Pääasia että saa rahat käteen ja tekee luovarin. Toki se kertoo jotain jos jobbari on kiinnostunut autostasi - myyt liian halvalla.