Työsuojelu on pelkkää teatteria

yskiminen helpottaa

Työsuojelu perustuu työpaikoilla nykyisin 90 prosenttisesti työnantajan hyvään tahtoon. Työntekijät lähinnä voivottelevat keskuudessaan vaivoja. Ovat siis täysiä "lampaita". Kukaan ei korvaansa lopsauta juuri sittenkään, kun joku sairastuu vakavasti. Jos mistä todellisesta epäkohdasta menet huomauttamaan niin saat häirikön ja "vastakkainasettelijan" maineen. Kaikki pitäisi olla ulospäin kuin entisessä Neuvostoliitossa, eli työnteon pitäisi karrikoituna sanoen tapahtua laulaen ja tanssien. Työsuojelutoiminta ei edellämainitussa valossa edisty juuri ergonomisia istuma-asentoja pitemmälle. Työsuojeluvaltuutetuiksi työnantaja valituttaa niin sanottuja "helppoja" tapauksia, siis tyyppejä jotka eivät joko välitä, halua tai uskalla puuttua mihinkään epäkohtaan. Tämäkin tapahtuu sen takia, koska väki on niin lammasmaista. Jokainen pelkää oman perseensä palavan, joskin siis nurkissa ruikutetaan. - Mutta täyttyyhän lain kirjain kun valitaan työsuojeluvaltuutettu..
Varsinainen esimerkki on sisäilma. Hommaa pyöritetään työnantajan ja työsuojelupäällikön taholta vaikka loputtomiin. Lopulta perustetaan vaikka "sisäilmatyöryhmä".Pelataan ihan selkeästi vain aikaa, siitä huolimatta että oireilusta on kertynyt jo vuosien mittaan pari peukalohangallista peperia. Porukkaa viedään ennemmin jonkun konsultin vetämille sisäilmapäiville, missä jokainen voi ideoida mitä pitäisi parantaa, ja missä taas kukaan ei uskalla kuin korkeintaan lipoa. Minkä helvetin takia pitää polkupyörä keksiä uudelleen; EIKÖS NÄMÄ OLE SELKEÄSTI LAKIIN MERKITTYJÄ ASIOITA, JOTKA TYÖNANTAJAN ON HOIDETTAVA.

15

347

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • PÖLY PENA

      Meillä on huono sisäilma johtuen betonilattiasta irtoavasta pölystä. Monilla on oireita silmissä ja hengitysteissä, mutta työnantaja on jo montavuotta vitkutellut lattioitten pinnoitusta milloin milläkin syyllä. Valittaminen on turhaa kun alkaavat uhkailemaan potkuilla ja ainakin hankaloittavat tahallaan valittajan työntekoa tempauksillaan. työsuojeluvaltuutettu ei uskalla ottaa vakavissaan kantaa ja käskee vaan valittamaan työsuojelupäälikölle joka on sattumoisin tuotantopäälikkö, eli homma tyssähtää siihen ja me vaan hengitämme lisää pölyä. Heidän mukaan me ollaan laiskaa porukkaa kun muka ei ajeta pesurilla lattioita puhtaaksi, mutta mitä se hyödyttää kun pesun jälkeen puolentunnin päästä lattia pölisee taas. Eikös betonipöly aiheuta syöpääkin keuhkoihin, vai onko se tosiaankin työnantajalle sama jos joku sairastuu ja kuolee, saahan meitä tuunareita kuulemma aina uusiakin entisten tilalle.

      • siistijärane43v

        Meillä työsuojeliajana on työnantajaa mielistelevä mulkvisti,jonka ainoana tehtävänä on ärsyttää ,vakoilla,juoruta pomolle,arvostella ja panetella asiakkaita ym.Ämmän pokka pitää ja pomo kulkee sen talutusnuorassa miten tahtoo..Vuorossa ,jos ollaan samaan aikaan vedätän ämmää miten haluun.Ei toivottavasti astu elämääni talon ulkopuolella.


    • tulos_tai_uloste

      Koko työsuojelu on laiskureiden juttu, jolla saadaan jotain "tärkeää" tehtävää näille tyhjäntoimittajille.

    • Entinen TSV

      tulos_tai_uloste:le

      Työsujelu on tärkeä tehtävä ainakin isoilla yrityksillä.
      Jos sattuu paljon tapaturmia niin vakuutusmaksut nousee roimasti.
      Itse sen tiedän varsin hyvin.
      Kun valitiin valtuutetuksi niin vakuutusmaksu oli yli 4%:a palkka summasta.
      Kun jäin eläkkeelle niin maksu oli 1,7%:a palkkasumasta.
      Laskeppa jos on 1000 työntekijää ja palkka on 3000€ 36 tuhatta vuosi, niin paljonko on silloin vakuutusmaksu 1000 työntekijän osalta.

      • jaakko@

        Pöly Pena puhuu asiaa. Vähättely ja syrjintä siitä seuraa. Pitää kärsiä nahoissaan. Lääkärit kirjoittavat reseptejä joilla hoidetaan sitten aiheutuneet vaivat. Syödään melkoinen kirjo allergia, astma ja antibiootti kuureja. Joillakin menee Panacodiakin jatkuvien poskiontelokipujen seurauksena.


      • Partikka
        jaakko@ kirjoitti:

        Pöly Pena puhuu asiaa. Vähättely ja syrjintä siitä seuraa. Pitää kärsiä nahoissaan. Lääkärit kirjoittavat reseptejä joilla hoidetaan sitten aiheutuneet vaivat. Syödään melkoinen kirjo allergia, astma ja antibiootti kuureja. Joillakin menee Panacodiakin jatkuvien poskiontelokipujen seurauksena.

        Kaikki ei vain ole tasa-arvoisessa asemassa. Aina löytyy se yksi joka kuuluu alempaan kastiin ja sitä saa pistää kuin vierasta sikaa.


      • ulvoo tuskissaan
        Partikka kirjoitti:

        Kaikki ei vain ole tasa-arvoisessa asemassa. Aina löytyy se yksi joka kuuluu alempaan kastiin ja sitä saa pistää kuin vierasta sikaa.

        Niin kauan voivat kokeilla kunnes joutuvat kokemaan pahimmillaan kohtalon ettei tarvitse yrittää enää mitään eivätkä edes tiedä mitä tapahtui.

        Siinä asenteeni roskaläjiä kohtaan ja hammurabin lakia.

        Tasa-arvo on silkka klisee, mutta keinot ovat monet.


      • heipparallaa1246
        jaakko@ kirjoitti:

        Pöly Pena puhuu asiaa. Vähättely ja syrjintä siitä seuraa. Pitää kärsiä nahoissaan. Lääkärit kirjoittavat reseptejä joilla hoidetaan sitten aiheutuneet vaivat. Syödään melkoinen kirjo allergia, astma ja antibiootti kuureja. Joillakin menee Panacodiakin jatkuvien poskiontelokipujen seurauksena.

        Jos meillä sairatuu yllättäen,niin kuin yleensä käy,niin potilaan on itse järjestettävä tilalleen uusi työntekijä.Voitte vaan kuvitella kun soittelen työkavereille,miten ikävältä tuntuu pyytää töihin juuri kun on päässyt vapalle,No,kieltäytymisiähän siinä tulee koko ajan.Mut sitten täytyy itse raahautua tihin ja yrittä palvella asiakkaita ja valitella työkavereille työnntajan tapaa suhtautua työntekijöihin.Tämä on johtanut kielteiseen ilmapiiriin ja kireyteeen työpaikallamme,jossa vaihtuvuus on suurta.Useana päivänä työparinani on täysin ummikko kielitaidoton vuokratyöntekijä,joka minun täytyy uudestaan ja uudestaan opettaa tehtävään.Tämä on johtanut palvelumme huoontumiseen, mutta tämähän on tyypillistä kunnnan työpaikoilla,


      • Olet_jätettä
        ulvoo tuskissaan kirjoitti:

        Niin kauan voivat kokeilla kunnes joutuvat kokemaan pahimmillaan kohtalon ettei tarvitse yrittää enää mitään eivätkä edes tiedä mitä tapahtui.

        Siinä asenteeni roskaläjiä kohtaan ja hammurabin lakia.

        Tasa-arvo on silkka klisee, mutta keinot ovat monet.

        Älä lamma määki siellä. Sinua pannaan perceeceen ja sitten kaulasi katkaistaan.


    • Peukaloruuvi

      Totta turiset. Nykyisellä meiningillä ei tuottavuus kasva eikä Suomi pärjää maailman kilpailussa. Suomi on todellinen pikkusielujen ja työpaikkakiusaajien valtakunta.

      • voitatamenoataalla

        Tuo on kyllä niin totta, voi tätä päätöntä menoa täällä armaassa Suomen-maassa.


    • tyhjää puhetta

      Muutamia ruumiita se vaatii ennen kuin asioihin paneudutaan vakavasti. Nykyisinhän surkeasta sisäilmasta kärsiville oikeastaan naureskellaan työpaikalla niiden taholta, jotka eivät sille oireile. Eivät vaan ole ajatelleet sitä, että terveellistä se ei ole heillekään. Itsekkyys kukoistaa niin pitkään kun itselle jotain alkaa tapahtua, voi sitä ölinän määrää. - Työsuojelupäällikkö ei kuulemma vastaa mistään. Minulle on jäänyt hieman epäselväksi kuka vastaa, kun asenne on suunnilleen sitä, että mitäs tänne tulit töihin... Mutta olihan itsenäisyyspäivän kunniamerkit jaettu jo...

    • MenePäiväkotiin

      Kummallinen pummi sinäkin olet, kun et osaa itse hoitaa asioitasi.

    • fjsklsdklgjk

      Niin, jo työsuojelutarkastajien työhönottoilmoituksissa luetellaan esim. tehtävänä on työolosuhde- ja työsuhdeasioiden valvonta ja lisäksi häirinnän ja epäasiallisen kohtelun, syrjinnän sekä psykososiaalisen kuormituksen varmistaminen. Käytännön kokemus edellämainituista on eduksi tehtävään hakijalle. Mahalaukku on myös syytä olla hyvässä kunnossa korruptio... öh, tarkastuskahvien juonnin onnistumiseksi.
      Tarrojen liimailukyky myös suotavaa että jokavuotinen harhaanjohtavien varoituskylttien vaihto onnistuu työntekijöiden hämäämiseksi siitä että muka jotain työsuojelutoimintaa oikeasti tehdään.

      • hakijalle_neuvoksi

        Esim, PAARIT -kyltin tulee osoittaa lähimpään kaljakuppilaan päin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Taisin tehdä virheen

      Kaipaan sua enemmän kuin kuvittelin. Luulin, että helpottuisin, mutta olinkin täysin väärässä. Vieläkö vastaisit minulle
      Ikävä
      44
      3052
    2. Hyvä että lähdit siitä

      Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖
      Ikävä
      36
      2651
    3. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      53
      2604
    4. Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa

      Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt
      Maailman menoa
      105
      2324
    5. Nyt tuntuu siltä, että on pakko päästä puhumaan kanssasi

      Tuntuu että sekoan tämän kaiken takia. Miehelle
      Ikävä
      51
      2163
    6. Olisitko mies valmis?

      Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me
      Ikävä
      345
      1916
    7. Mitä haluat sanoa kaivatullesi?

      Onko ikävä? Milloin näitte viimeksi?
      Ikävä
      150
      1566
    8. Nainen, mulla olisi sulle pari vinkkiä

      Kerro vain ongelmasi niin annan siihen vinkin. :/
      Ikävä
      74
      1423
    9. vieläkin sanoa voin...

      💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos
      Ikävä
      23
      1258
    10. Nainen onko sulla supervoimmia ?

      Voisitko auttaa miestä mäessä? Tarjota auttavan käden ja jeesata tätä miestä? Tai antaa olla et sä kuitenkaan auta.
      Ikävä
      28
      1185
    Aihe