Juhlistin kolmivuotisen terapiani päättymistä luomalla silmäyksen parisuhteeni historiaan ja siinä viinilasillisen äärellä totuus valkeni minulle. Naiseni on rakentanut minulle ansaa alusta alkaen ja minä holmö lankesin siihen kuin päätön kana! Todisteet ovat ilmeiset!
Kun tapasimme oli kultamussukkani ansiotyössä ja varreltaan hoikka. Lisäksi hän nauroi kimakasti jutuilleni ja jaksoi puurtaa kanssani pedissä. Vuosien kuluessa olemme hitaiden muutosten kautta päätyneet nytyiseen helvetin esikartanon kaltaiseen olotilaan:
Ensinnäkin hänen painonsa on noussut höyhensarjasta raskaaseen. On vaikea uskoa, että siro morsiameni on tuo samainen norsu, joka vieressäni kuorsaa joka yö.
Ansiotyön hän on hyljännyt kokonaan. Ensin siirtyi osa-aikaiseksi, sitten piti jäädä kotiin hoitamaan lapsia, ikäänkuin ei lehmä olisi kuullutkaan päiväkodista. Raha kyllä kelpaa, mutta töitä ei jaksa tehdä! Itse raadan aamusta iltaan.
Seksi on...noh tai oli alussa uskomatonta ja nykyään on vain käsi ja muistot. Ei enää puhettakaan raippakekkereistä "ettei vaan lapset herää" tai avainten arvonnasta illanistujaisten päätteeksi.
Älyllisesti olen itse jalostunut ja kultivoitunut vanhetessani arvokkaasti, mutta mussukkani on sokerihumaloillaan ja saippuasarjoillaan tärvellyt oman herneensä ja kommunikointi on kuin etanalle puhuisi. Yksinkertaiset käskyt uhkauksilla höystettynä menevät perille, mutta siinäpä se.
Hännän huippuna on huomioni, että rakas puolisoni on alkanut vilkuilla muita uroksia ja asentamallani vakoiluohjelmalla olen löytänyt kotikoneeltamme hänen käymiään keskusteluja ns. "nettirakastajien" kanssa. Seksuaalisen suon pohjalimaa ovat nuo ikäänsä ja muita ulottuvuuksia suurentelevat finninörtit, enkä kihlajaisisamme olisi voinut kuvitellakaan, että kullannuppuni sortuisi moiseen itsepetokseen. Nytkin pyyhin näppäimistön varmuuden vuoksi kosteuspyyhkeellä ennen kuin aloitin vuodatukseni.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Olet saanut vääränlaista terapiaa tai olet parantumaton psykopaatti. En ihmettele vaimosi käytöstä, koska olet noin ilkeä ja kova ihminen joka vielä luulee itse olevansa samanlainen ulkoisesti kuin vuosia sitten. Lapesi saavat arvokasta hoivaa omassa kodissa. Et siis välitä heistäkään tai vaimosi mielipiteestä hoitaa itse omia lapsiaan. Tiedätkö mitä on olla äiti? Päiväkoti on vaihtoehto! Onneksi et ole mieheni. Julmaa puhetta ja vaimosi kokee nykyisin varmasti tulleensa hylätyksi ja etsii uutta seuraa ja löytääkin sitä vielä. Terapiasi meni taatusti hukkaan.
Oikeassa olet Eveliina, lapset ovat yksi rasite lisää, mutta en halunnut sälyttää vastuuta niistä yksin vaimolle, sillä olemmehan tehneet ne yhdessä.
Aluksi ne olivat mukavia, söpöjä pikku palleroita ja vanhoina hyvinä aikoina ihana puolisoni sai ne pysymään hiljaa ja hoiti ne öisin, jotta sain nukkua. Lapsilisätkin piristivät, kun lapsukaiset eivät syöneetkään juuri mitään ja mummi osti vaatteet.
Nyt asiat ovat toisin. Nuorimmainen mankuu jatkuvasti kaikkea ponista purkkaan ja vanhempi juuri koulun aloittaneena tempautuu mukaan kaiken maailman nuorisovillityksiin, kuuntelee kovalla musiikkia ja haluaa katsoa telkkaria. Yhteinen huonekaan ei tunnu kelpaavan ja perheen talouteen kortensa kantamisesta on turha puhuakaan "kun ne on vielä niin nuoria"!
Hei oikeesti, *RAUTANYRKKI* ON RAUTAA!!! =)
Lukisit ne sen tekstit, ja tajut kuinka asiallista ja mukavaa luettavaa ne ovat!!
*RAUTANYRKKI*-fani
Taidatkin olla ihan höpö-höpö ukko.
Heh. Huhhuijjaa.
Nauraa sai sitten tänäkin päivänä. Kiitos R!
Keep up the good work!