avutoon

Apua! Tapasin tammikuussa hieman oman eron jälkeen minua 10 vuotta vanhemman miehen.. Kaikki tuntui täydelliseltä ja mentiin ekat viikot huuman mukana enkä voinut uskoa että löytäisin sellaisen miehen.
Pian kuitenkin aloin tulla epävarmaksi.
Mies saattoi laukoa mitä tahansa suustaan jos ei saanut seksiä pariin päivään. Hän passaa minua ja tuo kaiken eteeni ja vaatii sillä minulta huomiota sekä välittämistä koska kerroin olevani hieman epävarma. Hän saattaa olla pahalla päällä jos yhtään myöhästynyt ja roudaa minua sukujuhliin ynnä muihin missä voisi esitellä minua. Kahdestaan meillä on välillä tosi hauskaa..mutta milloin kuulen syyyöksiä että hänen kaverinsa varoittelevat minusta ja yksi päivä hän tuli yhtäkkiä naaman eteen ja kysyi palaisinko eksäni luokse jos se takaisin pyytäisi. Minusta hän tekee oloni välillä tukalaksi sekä kontrolloi tekemisiin vaikka minulla on omakin koti ja elämä. Kaikista huolestuttavinta oli että hänen yksi hyvä ystävä oli valmis juttelemaan kanssani tästä miehestä. . En suostunut koska en halua touhuta seläntakana? Mitä teen?
7204
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Tapailun sääntö nro.1: Jos alku tuntuu liian täydelliseltä niin sitä se ei ole loppupelissä.

Outouden tunnetta kannattaa kuunnella. Kuulostaa siltä että mies ei oo ihan tasapainoisin tyyppi.

Sinuna kuuntelisin miehen kaveria(jos hän vaikuttaa täyspäiseltä ja luotettavalta), että mitä se kertoo miehestä. Sen jälkeen vastuu on sulla: Uskotko tarinaa vai suljetko silmäsi ja jatkat tasapainottomassa suhteessa.

Äänestä
  • Olen niin epävarma että toisaalta kuvittelen miehen ystävän järjestävän jonkinlaista testiä minulle? Koska ei suostunut puhumaan puhelimessa vaan nimenomaan halusi tavata kasvokkain.

    Äänestä

Kiireesti pois tuosta suhteesta!

Huomaat itsekin, että punainen valo palaa!

Juttele ihmeessä sen ystävän kanssa!
Hän nähtävästi tietää asioita ja haluaa varoittaa sinua!

Kyllä itsekin huomaat, että tässä ei oo nyt kaikki oikein!

On näköjään mustasukkainen kuin mikä. Se on VAKAVA merkki!

Vai että on saatava joka päivä?
Huomaatko itsekin, mihin olet laittamassa itseäsi.

10 vuotta on myös iso ikäero.
Haluatko lapsia?

Miten onnistuisi tuollaisen ukon kanssa?

Kiireesti eroon, - nyt heti!
Mitä pitemmälle annat suhteen mennä, niin sitä vaikeammaksi tilanne muuttuu.

Nyt on kesäloma edessä, lähde muutamamksi viikoksi lomille ja elä missään nimessä kerro minne menet!

Jos on noin seksin perään, niin hän nähtävästi järjestää itselleen sinä aikana jo uuden naikkosen.

Kohtuuden nimessä, voisit varoittaa sitten häntä jotenkin.

Äänestä
  • En ole onneksi antanut periksi noiden kaikenmaailman kontrollointi käskyjen kanssa vaan pitänyt oman pääni. .ihme kyllä antaa periksi joissakin asioissa. . Mutta ei ole kiva koko aikaa pitää omia puoliaan. .

    Äänestä

Olet varmaankin törmännyt exääni.. onko kiinteistövälittäjä pääkaupunkiseudulta?

Äänestä

Ja ne käskyt ovat vasta alkua!

Vaikka jonkun asian oot saanut itse päättää, niin ootahan kun kietoudut paremmin...!!

Äkkiä eroon!

Vaikka seksinsä olis ihanaa, niin tulee elosi olemaan kurjaa aika pian.

Äänestä

Mitenkäs aloittajan tilanne on ratkennut?

Valitettavasti kaikki sinulle vastanneet ovat oikeassa.

Aloin itse seurustella 20 vuotta vanhemman miehen kanssa. Tavallinen, työssäkäyvä eronnut mies... tai niin alussa luulin. Ensimmäiset viikot kaikki menikin ihan hyvin. Sitten alkoi samanlaisia merkkejä ilmaantua kuin sinullakin. Mies halusi esitellä minua kavereilleen kuin jotakin palkintopokaalia. Kaikkia tekemisiäni vahdattiin, mies halusi tietää kenen kanssa ja missä liikun milloinkin eikä kuitenkaan uskonut. Ilman muuta olin kuksimassa jossakin jos sanoin meneväni ystävättäreni kanssa vaateostoksille. Jokainen tuntemani miespuolinen henkilö oli rakastajani ja hyvä kun kaupassa sain tervehtiä miespuolista myyjää ilman että kotona riideltiin siitäkin asiasta. Lopulta en olisi enää saanut poistua kotoa ollenkaan. Yhdessä emme koskaan asuneet, mutta puhelimen kautta äijä vahtasi kaikkia tekemisiäni. Kaiken lisäksi miehen alkoholin käyttö lisääntyi koko ajan ja loppuaikoina hän joi koko vapaa-aikansa. Siinä vaiheessa pistin poikki. Erosta on nyt monta vuotta, mutta kyllä hän edelleenkin välillä soittelee ja yrittää vanhoja konstejaan.

En väitä, että sinun miesystäväsi olisi näin paha tapaus, mutta kannattaa ottaa vakavasti nämä varoitusmerkit. Näin jälkeenpäin ajateltuna ne olivat kyllä itsellänikin ihan selvästi nähtävissä jo varhaisessa vaiheessa, mutta en vain halunnut nähdä niitä. Sitten kun siihen kontrolliin joutuu niin siitä onkin jo vaikeampi päästä pois. Henkinen väkivalta on tehokas ase, jota tämän tyyppiset miehet häpeämättä käyttävät.

En toivoisi sinun joutuvan käymään läpi samaa rumbaa. Lopeta suhde ajoissa, tai jos et halua sitä tehdä niin ainakaan älä päästä suhdettanne pitemmälle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


avutonääs kirjoitti:

Apua! Tapasin tammikuussa hieman oman eron jälkeen minua 10 vuotta vanhemman miehen.. Kaikki tuntui täydelliseltä ja mentiin ekat viikot huuman mukana enkä voinut uskoa että löytäisin sellaisen miehen.
Pian kuitenkin aloin tulla epävarmaksi.
Mies saattoi laukoa mitä tahansa suustaan jos ei saanut seksiä pariin päivään. Hän passaa minua ja tuo kaiken eteeni ja vaatii sillä minulta huomiota sekä välittämistä koska kerroin olevani hieman epävarma. Hän saattaa olla pahalla päällä jos yhtään myöhästynyt ja roudaa minua sukujuhliin ynnä muihin missä voisi esitellä minua. Kahdestaan meillä on välillä tosi hauskaa..mutta milloin kuulen syyyöksiä että hänen kaverinsa varoittelevat minusta ja yksi päivä hän tuli yhtäkkiä naaman eteen ja kysyi palaisinko eksäni luokse jos se takaisin pyytäisi. Minusta hän tekee oloni välillä tukalaksi sekä kontrolloi tekemisiin vaikka minulla on omakin koti ja elämä. Kaikista huolestuttavinta oli että hänen yksi hyvä ystävä oli valmis juttelemaan kanssani tästä miehestä. . En suostunut koska en halua touhuta seläntakana? Mitä teen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu