Loukkaannuin

Tuli tässä pyöreitä vuosia täyteen. En ajatellut sen koommin juhlia, kotiin tilasin täytekakun ja voileipäkakun.
Noh synttäripäivänä mies tuli käymään, tiesi kyllä sen, että olen kakut tilannut ja mun synttäripäivä.
Kas kummaa, ei edes ruusua tai mitään kaunista elettä edes. Hyvää synttäriä toivotteli vaivaantuneen oloisena.

Mainitsi samalla, että hänen ystävänsä naisystävä täytti samana päivänä myös pyöreitä vuosia. Hänelle oli toimittanut pullon viiniä. Voi vee ihan oikeesti mitä käytöstä.. Tätä en tule unohtamaan ikinä. Loukkaa. En ole lahjojen tai materian perässä. Mutta mulle, ei mitään. Ystävän vaimolle kyllä.

Ei ole kylläkään muistanu ees aiempia synttäreitä saatikka jouluja. Mutta että toisia naisia haluaa kohteliaisuussyistä muistaa. Niin, ja kaiken huipuksi on edellisissä suhteissaan omien puheidensa mukaan ostellut akoilleen yhtä jos toista. Ihan muutenkin kuin ainoastaan merkkipäivinä. Tuonut laivalta hajuvesiä tuliaisiksi ja koruja ostellut. Tästä tulee vielä kuulemaan.

Jäi todella paskan maku suuhun.
501013
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 50

Vanhimmat

Tollo mies, et kai tarjonnut kakkuja tai kahvia.

Ihan oikeasti voiko noin tyhmää miestä olla, mä oisin sanonut heti että ulos, eläkä tule takaisin ennenkuin tuot jotain lahjaksi. Vaikka toinen ei olisi materian perään niin kyllä sitä kuuluu kukka tai jotain muuta kivaa.

Äänestä
  • Niin, mitenkäs on ap.. oletko itse muistanut miestä sen syntymäpäivinä? Jollet niin turha on vikistä ;)

    Äänestä

  • sitä saa.. kirjoitti:

    Niin, mitenkäs on ap.. oletko itse muistanut miestä sen syntymäpäivinä? Jollet niin turha on vikistä ;)

    Mitä tuo tähän kuuluu, tuo mies on ostellut edellisille naisilleen lahjoja ja jopa kaverinsa naiselle, mutta ei nykyiselle naiselleen.

    Tyhmä mies, joka vielä leveilee että on lahjonut exiään ja muita naisia

    Äänestä

  • loukkaantuisin minäk kirjoitti:

    Mitä tuo tähän kuuluu, tuo mies on ostellut edellisille naisilleen lahjoja ja jopa kaverinsa naiselle, mutta ei nykyiselle naiselleen.

    Tyhmä mies, joka vielä leveilee että on lahjonut exiään ja muita naisia

    Niimpä niin.. naisella on oikeus vetää herneet nenään ja odottaa prinsessan kohtelua, ilman että itse tarvitsee tehdä toiseen suuntaan mitään..?!

    Eikä sillä, toista on kohteliasta huomioida, varsinkin jos toisesta välittää mutta kyllä homma pitää toimia toiseenkin suuntaan!

    Äänestä

Kyllä kakut kelpasi. Ajattelin että jos sitten jälkikäteen vaikka jotain käy hommaamassa. Vaan eipä näkynyt :D Itseasiassa loukkaanuin niin paljon että äsken otin puhelimen käteen ja soitin, kerroin olevani loukkaantunut. Ihan itkukin pääsi.

Miehen reaktio: Suuttui ja otti asian henkilökohtaisena vittuiluna. Kysyi luulenko olevani joku hieno prinsessa, jolle pitäisi ostella kalliita kultakäätyjä kaulaan :D
Sillälailla..

Äänestä
  • Olisit sanonut sille, että olen niin prinsessa, etten tuollaisia sammakoita seuraani kaipaa kun ei niistä sitä prinssiä kuitenkaan kuoriudu. Mä olen ihan varma, ettei hän niille edellisille naisilleenkaan ole mitään lahjoja ostellut.

    Äänestä

  • Eli pistät palvelut kiinni, anna miehen olla. Jokainen nainen haluaa olla joskus prinsessa, edes syntymäpäivänään.

    Ei ainakaan arvosta sinua millään tavalla, kun on noin sanonut

    Äänestä

  • voi juma kirjoitti:

    Olisit sanonut sille, että olen niin prinsessa, etten tuollaisia sammakoita seuraani kaipaa kun ei niistä sitä prinssiä kuitenkaan kuoriudu. Mä olen ihan varma, ettei hän niille edellisille naisilleenkaan ole mitään lahjoja ostellut.

    Joo noilla miehillä on aina paljon puheita ja vähän tekoja.

    Äänestä

  • Joo, koita päästä irti tästä lusmusta!
    Itse loukkaannuin kuukausi sitten, kun miesystäväni ei voinut edes ohimennen tokaista "hyvää äitienpäivää". En tosiaan ole hänen äitinsä, eivätkä lapseni ole hänen omiaan, mutta on se vaan vaikeaa!!!! Kyllä alkaa kerääntyä tätä roskaa ja outoa käytöstä.
    Mikä mättää? Kuitenkin tämä mies kyllä ottaa itsestään selvänä vastaan täyden palvelun kaikilla herkuilla. Itsekäs luonne alkaa tulla esiin. Voi sitä katkeruuden määrää lapsettomalla...

    Äänestä

Juntti mikä juntti. Kyllä sitä saa parempienkin miesten kanssa seurustella eikä tyytyä tuollaisiin urpoihin.

Äänestä

Ja miehen ikä oli? Oli siksi, että kyllä kait annoit potkun persuksiin ja osoitteen kotiinsa?

Äänestä
  • Täytti juuri 39 vuotta.

    Äänestä

Olen pojallekin opettanut, että merkkipäivät ovat naisille elämän ja kuoleman kysymyksiä. Se on miehen näkökulmasta aika käsittämätöntä; jos mies vaatisi sellaista huomiointia kaveripiirissä, hänet naurettaisiin pihalle.

Äänestä
  • Mutta mikä logiikka siinä noin miehen kannalta on, että kaverin naista täytyy muistaa merkkipäivänä, mutta ei omaa? Iskeäkö yrittää sitä kaverinsa naista?

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    Mutta mikä logiikka siinä noin miehen kannalta on, että kaverin naista täytyy muistaa merkkipäivänä, mutta ei omaa? Iskeäkö yrittää sitä kaverinsa naista?

    Se on vissiin yrittänyt antaa hyvän kuvan itsestään sille kaverilleen. Ei välttämättä pokata sitä naista.

    Sinun suhteesi se on ollut ajattelematon, mutta ei se minusta mikään maailmanloppu ole. Tai jos on, niin se kertoo enemmän sinusta tai suhteenne tilasta kuin siitä miehestä.

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    Mutta mikä logiikka siinä noin miehen kannalta on, että kaverin naista täytyy muistaa merkkipäivänä, mutta ei omaa? Iskeäkö yrittää sitä kaverinsa naista?

    Tätä minäkin ihmettelen, olisi edes sen viinin tuonut omalle naiselleen

    Äänestä

Täytitkö 30 vai 40?

Äänestä

40 vuotta tuli mittariin. Mutta ei sillä niinkään mielestäni merkitystä, täytinkö nyt 30, 40 vai 50. Kylläpä vallan ärsyttämään alkoi. Jopa niin paljon, että tekisi mieli näyttää ovea lopullisesti.
Jos olisi yhtään järkevä ollut, olisi jättänyt mainitsematta muiden naisten huomioimisen. Ikuiset arvet jäi pääkoppaan ja kyllä, niin kuin mies sanoikin: prinsessako luulet olevasi, jolle pitäisi ostaa kultakäätyjä kaulaan?
Jo pelkästään tuo lause sai sellaiset tuhot aikaan ettei mikään koskaan palaa ennalleen.
Muut naiset sit olleet niitä prinsessoja, minä ilmeisesti ruma ankanpoikanen jota ei tarvitse rakastaa tai kunnioittaa saatikka muistaa edes pienellä eleellä.

Äänestä
  • Jaa et aio näyttää ovea lopullisesti. No tuonhan nyt naisita uskookin että huono kohtelu ei naisia paljon haittaa.

    Äänestä

  • kiltti mies. kirjoitti:

    Jaa et aio näyttää ovea lopullisesti. No tuonhan nyt naisita uskookin että huono kohtelu ei naisia paljon haittaa.

    Hei kiltti mies! Suukko sulle :)

    Äänestä

Ja miksi olet tuon miehen kanssa? Minä olisin kyllä ruusuja ja viiniä ostanut mutta ei naisille sellainen mies kelpaa. Oisin kyllä tehnyt ruokaakin tai vienyt ravintolaan mutta rahat säästyy koska kukaan ei tällästä halua.

Äänestä
  • Kerran muuten olin ostamassa kukkia yhdelle naiselle mutta se sanoi että ei tykkää sellasista. No ostin kuitenkin ja se heitti kukat roskiin.

    Äänestä

  • kiltti mies. kirjoitti:

    Kerran muuten olin ostamassa kukkia yhdelle naiselle mutta se sanoi että ei tykkää sellasista. No ostin kuitenkin ja se heitti kukat roskiin.

    Ostin muuten veljeni tyttöystävälle lahjan kun sillä oli synttärit. Veljeni ei edes kukkasia ostanut.

    Äänestä

  • kiltti mies. kirjoitti:

    Ostin muuten veljeni tyttöystävälle lahjan kun sillä oli synttärit. Veljeni ei edes kukkasia ostanut.

    Hei ystävä! Kyllä sulle varmasti löytyy nainen, jatka tuota hellän ja kiltin miehen linjaa. Olet selkeästi vain törmännyt huonompiin tyttöystäväehdokkaisiin - hei eivät olleet arvoisiasi. Uskon sun olevan ihan huipputyyppi, mutta koita päästä eroon tuosta vihapatoutumastasi :)

    Äänestä

Minulle kävi samoin, kuin aloittajalle. Minä en saanut edes onnentoivotuksia, vaikka tiesi, että syntymäpäiväni ovat. Lahjoja en odottanut, mutta olisin nyt toivonut edes sen "hyvää syntymäpäivää" ja vaikka pusun kaupan päälle, mutta ei mitään. Pahalle se tuntui :(
Ystäväni sen sijaan olivat järjestäneet minulle pienen yllätyksen, jota en osannut odottaa. Se pelasti koko päivän! :)

Äänestä

Eiiiii... tuntuu pahalta sun puolesta :( Ymmärrän sun pointin, että et nyt mitään 2000e:n Balinmatkoja tai luksushajuvettä toivonut, mutta syntymäpäivänä siltä omalta rakkaalta toivoo jokainen nainen saavansa jonkinlaisen huomionosoituksen. Ajatus on tärkein :) Ja jos itsekin tykkää muistaa miestään.
Ja aika typerää todellakin mieheltä tommonen että kertoilee miten on edellisissä suhteissaan muistanut. Mutta ota asia puheeksi miehen kanssa ja kerro suoraan, että loukkaannuit.

Äänestä

Paha kai näihin on tyhjiössä paljoakaan sanoa. Onhan niitä eroja, miten ihmiset toisilleen lahjoja ostavat.

Jos kuitenkin on sitä mieltä, että toinen osapuoli on kovasti kaltoin kohdellut, niin on paikallaan arvioida, onko siihen itse käytöksellään syytä antanut. Osoitatko miehellesi kunnioitusta, vai onko tapanasi nalkuttaa tai halventaa miestäsi? Muistatko itse miten miehesi merkkipäiviä? Pidätkö huolta kauneudestasi? Oletko pysynyt hoikkana? Painon ja oman ulkonäön repsahtaminen on yksi selkeimmistä tavoista, joilla miehelle voi osoittaa välinpitämättömyyttään.

Äänestä
  • Voi juma, taas tätä soopaa, jolla yritetään etsiä naisesta vika, kun nainen on pahoittanut mielensä!

    Mitäs jos kuule otetaan asiat yksinkertaisina: tuon naisen mies on ilkeä paskiainen, kun ei muistanut syntymäpäivänä. Olisi pysynyt kokonaan poissa, jäänyt vaikka sinne kaverin vaimon synttäreille.

    Kyllä miehet tietävät tasan tarkkaan kuten naisetkin, että pahan mielen sillä toiselle aiheuttaa, jos ei merkkipäivinä muisteta. Puolin ja toisin.

    Ja tuo, että vielä alkoi sättimään, oli kyllä kaiken huippu!

    Tuollainen mies ei kunnioita naistaan minkään vertaa, vaan haluaa tahallaan loukata.

    Välittömästi antaisin kenkää moiselle jätekasalle. Muistakaa naiset: te määrittelette itse, kuinka huonosti teitä saa kohdella. Itse olen oppinut, ettivät ilkimykset muutu. Siksi se olisikin nykyään kerrasta poikki.

    Äänestä

  • harasoo,dasvidanja kirjoitti:

    Voi juma, taas tätä soopaa, jolla yritetään etsiä naisesta vika, kun nainen on pahoittanut mielensä!

    Mitäs jos kuule otetaan asiat yksinkertaisina: tuon naisen mies on ilkeä paskiainen, kun ei muistanut syntymäpäivänä. Olisi pysynyt kokonaan poissa, jäänyt vaikka sinne kaverin vaimon synttäreille.

    Kyllä miehet tietävät tasan tarkkaan kuten naisetkin, että pahan mielen sillä toiselle aiheuttaa, jos ei merkkipäivinä muisteta. Puolin ja toisin.

    Ja tuo, että vielä alkoi sättimään, oli kyllä kaiken huippu!

    Tuollainen mies ei kunnioita naistaan minkään vertaa, vaan haluaa tahallaan loukata.

    Välittömästi antaisin kenkää moiselle jätekasalle. Muistakaa naiset: te määrittelette itse, kuinka huonosti teitä saa kohdella. Itse olen oppinut, ettivät ilkimykset muutu. Siksi se olisikin nykyään kerrasta poikki.

    Siellä taas pelihousut räjähtivät jalkaan.

    Se on ihan normaalia ja tervehenkistä toimintaa, että katsoo peiliin ja pohtii, kuinka hyvä ja huomioonottava on itse suhteessa ollut. Yksi kaikista helpoimpia ja tyhmimpiä asioita on tarkastella asioita vain siitä näkökulmasta, että mitä kaikkea vääryyksiä muut ovat minulle tehneet.

    Äänestä

  • 8+3 kirjoitti:

    Siellä taas pelihousut räjähtivät jalkaan.

    Se on ihan normaalia ja tervehenkistä toimintaa, että katsoo peiliin ja pohtii, kuinka hyvä ja huomioonottava on itse suhteessa ollut. Yksi kaikista helpoimpia ja tyhmimpiä asioita on tarkastella asioita vain siitä näkökulmasta, että mitä kaikkea vääryyksiä muut ovat minulle tehneet.

    Meinaatko, että naisen tulisi pohtia, mitä pahaa on miehelle tehnyt, kun mies halusi olla ilkeä syntymäpäivänä?

    Tarkoitatko sitä, että miehen on oikeutettua olla ilkeä naista kohtaan naisen syntymäpäivänä, jos nainen esim. ei ole huomioinut miestä tarpeeksi?

    Eikö silloin ole kyse kostosta?

    Silloinhan mies toteuttaisi juurikin tätä:

    "Yksi kaikista helpoimpia ja tyhmimpiä asioita on tarkastella asioita vain siitä näkökulmasta, että mitä kaikkea vääryyksiä muut ovat minulle tehneet."

    Minä olen sitä mieltä, että aikuinen ihminen osaa ottaa puheeksi asiat, jos on loukkaantunut. Jos toinen osapuoli ei osaa keskustella, on seurauksena ero.

    Ihmisen on turha kostaa esim. ilkeilemällä, jos on kokenut tulleensa loukatuksi.

    Ja aloituksen tapauksessa mies vaikuttaa täydeltä torvelolta, kun alkoi vielä ilkeilyn jälkeenkin ilkeillä prinsessa-letkautuksillaan. Olisi mennyt sinne kaverin vaimon synttäreille tyhjin käsin, ja ihmetellyt siellä ääneen että "en tuonut sinulle mitään, mitä sitten, luuletko olevasi joku prinsessa vai?"

    Mitähän mieltä kaveri olisi ollut?

    Äänestä

  • harasoo,dasvidanja kirjoitti:

    Voi juma, taas tätä soopaa, jolla yritetään etsiä naisesta vika, kun nainen on pahoittanut mielensä!

    Mitäs jos kuule otetaan asiat yksinkertaisina: tuon naisen mies on ilkeä paskiainen, kun ei muistanut syntymäpäivänä. Olisi pysynyt kokonaan poissa, jäänyt vaikka sinne kaverin vaimon synttäreille.

    Kyllä miehet tietävät tasan tarkkaan kuten naisetkin, että pahan mielen sillä toiselle aiheuttaa, jos ei merkkipäivinä muisteta. Puolin ja toisin.

    Ja tuo, että vielä alkoi sättimään, oli kyllä kaiken huippu!

    Tuollainen mies ei kunnioita naistaan minkään vertaa, vaan haluaa tahallaan loukata.

    Välittömästi antaisin kenkää moiselle jätekasalle. Muistakaa naiset: te määrittelette itse, kuinka huonosti teitä saa kohdella. Itse olen oppinut, ettivät ilkimykset muutu. Siksi se olisikin nykyään kerrasta poikki.

    toisessa ketjussa nainen hässii ympäriinsä kun on muka niin huono aviomies. Naisen logiikka on kyllä ihmeellinen ja lopputuloksena mies on sika teki niin tai näin.

    Äänestä

Täällä kans yksi nainen jonka mies ei merkkipäivinä tai jouluna ole koskaan muistanut. Minä olen aina ostanut miehelle lahjan jopa nimipäivänä. Ja kyllä mies oli exälleen ostamassa lahjaa kun täytti pyöreitä, mutta ei sitten loppujen lopuksi ostanutkaan. Kyllä se satuttaa. Jos tämä on ainut ongela suhteessa, sitten siitä voi yrittää puhua, mutta jos on muitakin ongelmia, niin parasta lähteä sellaisesta suhteesta, jossa mies ei arvosta eikä osoita kunnioitusta.

Äänestä

Mulle ei merkkaa mitkään juhlapäivät mitään ja en todellakaan oleta kenenkään edes muistavan esim. synttäreitäni. Mutta sun miehesi tiesi asian ja että olet järjestänyt tarjoiluakin. Se että tulee ilman lahjaa ja vaan onnittelee, niin olisi mulle ainakin ok. Mutta kun käy kehumaan, että muisti kaverin naista, niin varmasti loukkaantuisin.

Todella tyhmä mies. Olisi jättänyt kaverinkin vaimon lahjomatta. Onkohan mies oikeasti huomioinut entisiä naisiaankaan mitenkään, kunhan puhuu. Vahvasti epäilen, että ei.

Äänestä

Siis jos ei oma rakas jonka kanssa seurustelee, osta lahjaa synttärinä nin sellanen mies on ihan turha ja kertoo että ei välitä lainkaan toisesta. Vähintään kukkasia pitää ostaa ja viedä ravintolaan. ei ravintola illallinen maksa kun 30-50 euroa ja on aika pihi jos kerran vuodessa ei sellasta tee. Itse nyt en edes koskaan pääse seurustelee mutta kyllä minä välitän paljonkin että muistaisin synttärinä.

Äänestä
  • Älä heitä toivoa, etköhän sinäkin parisuhteeseen tule ajautumaan :)

    Äänestä

Sinä olet tietenkin kysynyt suoralla ja rehellisellä suomalaisella kysymyslauseella: miksi viet lahjoja muille mutta et tuo mulle?

Äänestä

Mies on moukka. Vielä moukemmaksi hänet tekee se, että kertoo huomioineensa kaverinsa naisystävää. Eli tosi moukka.

Ruusu, lämmin halaus ja onnittelut varmaan olisi riittänyt, mutta ei älynnyt siis sitäkään......

Äänestä

Jotenkin lapsellista odottaa aina lahjoja. Sinun olisi pitänyt vihjailla asiasta etukäteen ei miehet muutoin ymmärrä mitään edes sitä ruusua tuoda.

itse olen järjestänyt merkkipäivän viettoni niin, että en ole paikalla, joten olimme mieheni kanssa matkoilla, mies ei erikseen mitään lahjaa ostanut.
Tosin minulla on ystävät ja äitini, aikoinaan myös isäni, jotka eivät koskaan unohtaneet muistaa merkkipäivääni.
Tavaraa minulla on yllin kyllin, kukat ilahduttavat. Mutta niitäkään ei tarvitse tuoda, kun tulevat juttelemaan eli "parantamaan maailmaa kanssasi" se riittää.

Sinun kaverisi kyllä on sellainen moukka, että jättäisin hänet omaan rauhaansa jakelemaan noita viisauksiaan.
Sano suoraan että eipä kiinnosta kenelle niitä lahjoja kantelee, koska osoite ei ole täällä. Loukkaantukoon vaikka kuinka paljon.
Toki asialla on toinenkin puoli miehet ovat ihan samanlaisia ihmisiä odotuksineen kuin naisetkin.

Äänestä

Tottakai loukkaannuit. Jos joku järjestää syntymäpäivävastaanoton, vaikka vaan yhdelle hengelle, mutta on kutsuttu ja paikan päällä on tarjoilua, niin LAHJA VIEDÄÄN. Tämä tiedoksi myös kaikille niille, jotka eivät itse niin välitä lahjoista ja kiirehtivät kertomaan, että eivät olisi loukkaantuneet sinun sijassasi.

Tietyt tavat on olemassa ja vain moukat ei niitä noudata.

Äänestä

Joo, mulle löytyy nainen. Oon tuon kuullut ennenkin jaen siltin pääse edes treffeille. Voin mä yksinkin olla jeeeeee, ei ole kivaaa.

Äänestä

No huhhuh... sen nyt vielä ymmärtää jos ei lahjaa anna - mutta että ostaa sitten ystävän naiselle??????????? Itse olisin heti kysynyt syytä moiseen käytökseen ja heittänyt todennäköisesti ukon pihalle.

Äänestä

Paksunahkainen vaimoni?

En ole koskaan noteerannut mitään merkki- tai juhlapäiviä enkä joulu- tai muitakaan pyhiä.

Avioliittomme parin ensimmäisen vuoden aikana vaimoni hieman hämmästeli mutta ei vetänyt herneitä nenäänsä vaan kaikki nämä 45-vuotta hoitanut kaikki lahjomiset ja muistamiset perheemme puolesta.
Eikä ole urputtanut!!!!!!!

Ensimmäisen kerran huomautti 40-vuotis hääpäivästämme.
Kävimme viimeisen päälle illallisella koska se näytti tyydyttävän huomointarpeen.

Ollessamme nytkin kevään Espanjassa, hän totesi ääneen esi syksyn 45-vuotispäivästä.

Äänestä
  • Kommenttini johtui siitä, etten alkuunkaan usko aloituksen sisältöön kokonaisuudessaan.

    Ei tuollaisia olekaan!

    Äänestä

Suututtaa puolestasi. Mikä ihme tuollsisia miehiä vaivaa. Onko se niin vaikeaa ymmärtää, että kun on kutsuttu syntymäpäiville, niin sinne ei tyhjin käsin mennä? Oli ne synttärit naapurin, sukulaisen tai oman rakkaan. Jouluna myös on tapana antaa joululahjoja. Voisiko joku viisas mies valistaa meitä naisia miksi mies muistaa lahjoin ja toivotuksin muita, mutta ei omaa rakastaan? Ihan vain tiedoksi. Se, että odottaa mieheltä normaaliin elämään kuuluuva käytöstä, ei ole sama asia, kuin prinsessaleikit.

Äänestä

Se panee niitä kavereita kun lahjojakin niille ostaa.

Äänestä

Itse en perusta siitä muistaako miesystävä syntymäpäivänä tai äitienpäivänä, mutta tapaamisen vuosipäivänä tuli itku, kun ei mitenkään tuota noteerannut :((

Äänestä

Miksi täytyy itkeä sitä, että toinen ei mitenkään huomioinnut merkkipäivää?

Minä teen niin, että ilmoitan ihan suoraan, että jos aijot tulla kotiin hääpäivänä tai muuna merkkipäivänä, että haluan huomiota. Eli edellispäivänä kerron hänelle suoraan, että huomenna on hääpäivä oletko päätänyt mitä tuot, kun tulet töistä.

Joten ihan suoraan kertomaan jos haluaa jotain lahjoja tai muuta. Ei se sen vaikeampaa ole.

Äänestä
  • Eipä se mitään oikeaa huomiointia ole, jos erikseen muistutetaan ja pakotetaan. Ei kai kukaan haluu miehensä äidiksi ruveta. Jutun juju on just siinä, että mies olisi asian itse ajatellut ja omasta tahdostaan huomioisi.

    Äänestä

Niin, miltä tuntuisi lahja joka olisi pakottamalla ostettu? Ei minusta ainakaan miltään. En osaisi arvostaa. Kyllä sen muistamisen tulee lähteä sitten suoraan antajan/muistajan omasta aloitteesta ja sydämestä..

Äänestä

Tosi tökeröä käytöstä AP:n mieheltä. Itsekään en ole materian perään, mutta jollakin tavalla muistaminen on minusta itsestään selvää. Tottakai rakastaan haluaa ilahduttaa, varsinkin merkkipäivänä! Lahjan ei tarvitse olla joku "kultakääty", vaan esimerkiksi itse olisin tosi otettu, jos toinen omistaa yhden illan kokonaan minulle, laittaa ruokaa, ostaa hyvää juomaa ja nautittaisiin illasta yhdessä. Vähän kun viitsii käyttää mielikuvitusta ja nähdä vaivaa, niin voi tehdä toiselle hyvän ja tärkeän olon. Itse heivaisin tuollaisen urpon elämästäni!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pettynyt5 kirjoitti:

Tuli tässä pyöreitä vuosia täyteen. En ajatellut sen koommin juhlia, kotiin tilasin täytekakun ja voileipäkakun.
Noh synttäripäivänä mies tuli käymään, tiesi kyllä sen, että olen kakut tilannut ja mun synttäripäivä.
Kas kummaa, ei edes ruusua tai mitään kaunista elettä edes. Hyvää synttäriä toivotteli vaivaantuneen oloisena.

Mainitsi samalla, että hänen ystävänsä naisystävä täytti samana päivänä myös pyöreitä vuosia. Hänelle oli toimittanut pullon viiniä. Voi vee ihan oikeesti mitä käytöstä.. Tätä en tule unohtamaan ikinä. Loukkaa. En ole lahjojen tai materian perässä. Mutta mulle, ei mitään. Ystävän vaimolle kyllä.

Ei ole kylläkään muistanu ees aiempia synttäreitä saatikka jouluja. Mutta että toisia naisia haluaa kohteliaisuussyistä muistaa. Niin, ja kaiken huipuksi on edellisissä suhteissaan omien puheidensa mukaan ostellut akoilleen yhtä jos toista. Ihan muutenkin kuin ainoastaan merkkipäivinä. Tuonut laivalta hajuvesiä tuliaisiksi ja koruja ostellut. Tästä tulee vielä kuulemaan.

Jäi todella paskan maku suuhun.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu