Siellä on 13 % tasavero ja kokoomuksen veljespuolue vallassa. Samaan aikaan katulapset asuvat viemäreissä ja keskimääräinen eläke on 180 euroa. Lisäksi Venäjä tykkää aseilla pullistelusta niin kuin kokoomuslaisetkin. Edes USA ei ole kokoomuslaiselle niin hyvä maa kuin Venäjä.
Venäjä on kokoomuslaisen ihannevaltio
Oikeiston paratiisi
775
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Se on ihme juttu, että kaikkeen kovimpia Venäjän ihailijoita ovat vasemmistolaiset Verkkomedia-pellet, vaikka Venäjä on oikeistolaisempi maa kuin USA.
Venäjä on kaiken kaikkiaan hieno maa ja kansa.Saamme olla ylpeitä mahtavasta
naapuristamme jonka kanssa meillä on ystävälliset välit.
13% tasavero Suomeen?
Olikos Viron tasavero 10%, kaikille? Taitaa olla liian matala veroprosentti suomalaisille. Täytyyhän meidän olla ylenpänä muita kansoja, jos ei muussa, niin verotuksessa!
hdfhdrf
Venäjä ei ole enää kuitenkaan kommunismi jollaista kokoomus ajaa unionista täysin palkein. Kansan varat ohjataan verotuksella pienelle hallitsijaeliitille joka sitten päättää paljonko kansalta otetaan ja mitä kiristyksiä ihmisten valvontaan tulee(jotta orjat pysyvät ruodussa) TÄTÄ AJAA KOKOOMUS YHDESSÄ MUITTEN VANHOJEN PUOLUEIDEN KANSSA !
Onneksi Suomen Vasemmistoliitto ei kumartele itään, eikä länteen, vaan vaatii hyvinvointivaltion uudelleenrakemista, kunnollista toimeentuloa ja perusturvaa, jokaiselle suomalaiselle.