Monet salarakkaat syyllistävät puolisoiota siitä, että he pelkäävät yksinäisyyttä. Eilen katselin uutista nuorten yksinäisyydestä, joista monet kirjoitukset olivat lohduttomia. Tutkijoiden mukaan yksinäisyyden kokemus oli raskas ja sillä oli tapna pitkittyä.
Miten yksinäisyys muka poikkeaisi aikuisen yksinäisyydestä, joka tapahtuu eron kautta? Monen ajatukset ovat myös lohduttomia, koska elämä alkaa olemaan eletty ja yksinäinen vanhuus odottaa. Ihan turhaa syyllistämistä heiltä, jotka viihtyvät toisten parisuhteissa ja joille jää muu tukiverkko (lapset ja muita läheisiä) lähelleen!
Miten yksinäisyys muka poikkeaisi aikuisen yksinäisyydestä, joka tapahtuu eron kautta? Monen ajatukset ovat myös lohduttomia, koska elämä alkaa olemaan eletty ja yksinäinen vanhuus odottaa. Ihan turhaa syyllistämistä heiltä, jotka viihtyvät toisten parisuhteissa ja joille jää muu tukiverkko (lapset ja muita läheisiä) lähelleen!
Vastaukset 50
Vanhimmat
Kenenkään ei pidä rakentaa identtiteettiään, omaa itseään ja omaa elämää toisen ihmisen varaan! Niin henkisesti kuin fyysisestikin pitää seistä omilla aivoillaan ja jaloillaan. Se on elämänohje number one!
Ihmiset arvottavat itseään muiden kautta. Ihan normaali psykologinen ilmiö. Ykinäinen ja etenkin pettämällä hylätty on todellisissa elämänsä vaikeuksissa. Kaikilla ei ole suuria turvaverkkoja ympärillään. Muuttaminen on normaalia ja suhteet sukuun hölliä.
Sanasi ovat siltä osin merkityksettömiä ja oman pullistelua. Kuka tahansa voi erillaisten tapahtumien vuoksi tipahtaa turvaverkosta. Myös sinä.
No ei tuokaan ole yksi ja ainut oikea sääntö, vaikka se omalla kohdalla pitääkin paikkansa. Varsinkin vanhemmilla pariskunnilla kehittyy vuosikymmenien saatossa tunnetusti symbioosisuhde. Ja vastaavasti pariskunnilla, jotka ovat seurustelleet teinistä lähtien, olleet kenties jo koulukavereita keskenään.
Suuressa suvussani pienellä paikkakunnalla kaikki muut ovat tiivisti sidoksissa perheeseen, puolisoon ja lähisukuun. Siinä kyläyhteisössä on me-henki, löytyy helposti talkooapua ja yhteisiä tapahtumia. Tällaisessa miljöössä identiteetti rakentuu toisten ihmisten varaan ja se tuntuu hyvältä.
Kuvailemani kyläyhteisö lapsuudenmaisemissani olisi aivan outo paikka, jos siellä olisi vain näitä kaltaisiani henkisesti ja fyysisesti itsenäisiä ihmisiä. Minä lähdin suurkaupunkiin, missä kaltaseni omien polkujen kulkijat saavat olla rauhassa. Muut sukulaiset tuntevat olonsa siellä keskinäisissä symbioosisuhteissaan kodikkaaksi. Siellä myös erotaan huomattavasti keskivertoa vähemmän, sillä ydinperheet ja yhteiset harrastukset ova niin tärkeitä, että on aivaan kaameaa jos jossakin perheessä erotaan tai joku jää leskeksi. Menee ihan pohja pois elämältä.
Ja kun elämä ei täydellisessä idyllissäkään ole aina täydellistä, niin moni valitsee avioliiton avioeron sijaan vain siksi, että se on pienempi paha. Joissakin tapauksissa on parempi elää huonossa suhteessa kuin menettää puolet elämästään erossa. Jossain vaisussa pikkutaajamassa on aika ankeaa elää yksin omakotitalossaan. Varsinkin jos puolet suvusta ottaa etäisyyttä ollakseen omalle eronneelle lähisukulaiselleen solidaarisia.
"Ihmiset arvottavat itseään muiden kautta." - Juuri noin ei saa olla! Kannattaa tutustua kirjallisuuteen, jossa kerrotaan oman minän rakentamisesta, onnellisen elämän rakentamisesta jne., sillä vasta silloin, kun olet oikeasti löytänyt itsesi, omat hyvät ja heikot puolesi, osaat iloita omista vahvuuksistasi ja hyväksyä lempeästi heikkoutesi, osaat ja sinulla on kyky aidosti rakastaa toista ihmistä, jonka luonteesta ja käytöksestä löydät näitä samoja vastakohtaisuuksia kuin mitä itsessäsi on. Vasta omat luonteesi ja käytöksesi vastakohdat hyväksyessäsi, kykenet hyväksymään nämä asiat toisessa ihmisessä.
Tarkoitan hieman eri asiaa:
http://www.e-mielenterveys.fi/ikaantyneet/yksinaisyys/
No aloittaja tarkoittaa yksinkertaisesti sitä tilannetta, missä pettävä puoliso petaa itselleen uuden tulevaisuuden uuden kumppanin kanssa ja jättää petetyn yllättäen yksin.
Siinä voi ihminen olla miten sielukas ja itsenäinen hyvänsä, mutta kyllä se iso talo tuntuu tyhjältä ja yksinäiseltä, varsinkin kun tietää että se yllättäen hatkat ottanut puoliso kuhertelee parhaillaan uuden kullan kainalossa.
Jos jätetty on nuori, niin on helpompi rakentaa uusi elämä ja keskittyä välillä vaikkapa uraan tai opintoihin. Jos jätetty on vanhempi ja aviovuosia on joku 30 vuotta takana, niin yksinäinen vanhuus voi tuntua yhtäkkiä pelottavalta vaihtoehdolta.
Tuohan nyt onkin tiedossa, että jokaisella on omat syynsä jatkaa liittoa. Oli tuo syy sitten omakotitalo, muu omaisuus, kyläyhteisö/suku jne. Totta vaan, että jos itse suhde käy oikein epämieluisaksi, niin kyllä sitä lähtee ensin vieraisiin ja sitä kautta ehkä eroonkin. Ja miettikääpä maatilallisia, joilla ei ole avioehtoa. Samassa yrityksessä on kuitenkin molemmilla työpaikka. Avioerossa käy todella huonosti, koska toisen on vähintään etsittävä uusi työ ja asunto.
"oman pullistelua" Mitä toi tarkoittaa? Missä kohtaa? Hienoa, että pidät sanoja merkityksettömänä, jotka koskevat ihan perustavanlaatuisen itsensä ja elämänsä peruselementtejä. en ihmettele, kun olet tullut jätetyksi, enkä ihmettele sitäkään kun maailma kaatuu, mielenterveys heittää jne. avioeron sattuessa kohdalle. Tottakai mielenterveys ja kaikki turvaverkot heittää kuperkeikkaa, kun sen perusta ja pohja ovat kovin heiveröisellä pohjalla. Juuri tästä yritin puhua!
Niin koskee myös niitä pettäjissä roikkuvia puolisoita. Siinä on kyllä myös rakennettu elämä toisen varaan. Ei koske yksin kakkosia.
Siis ei tietenkään pidä rakentaa elämäänsä toisen varaan. Mutta yksinäisyys on sitten aivan toinen asia. Itsenäinenkään ei tietenkään halua olla yksin, yksinäisyys ei sovi oikein kenellekään ihmiselle.
Olen nettitreffaillessani törmännyt kanteen vankassa keski-iässä olevaan naimisissa olevaan mieheen. Molemmat ovat ilmoittaneet etsivänsä elämänkumppania. Toinen, kotoisin Pirkanmaalta, valehteli olevansa eronnut. Maalaili jo muutaman tapaamisen jälkeen kuvia yhteisestä elämästä jne. Tajusin sitten, että hän onkin naimisissa. No mies ei ollut moksiskaan valehtelemisestaan, kertoi vain, että avioliitossa on rakkaus loppunut, välit viileät ja ero kumminkin jossain vaiheessa edessä! Toinen miehistä Satakunnasta. Hän sentään kertoi heti olevansa naimisissa, mutta eroavansa heti, kun sopiva nainen tulee elämään. Hän luultavasti oli tosissaan ja koska jäimme vaihtamaan sähköpostiviestejä, joissa yritin puhua hänelle järkeä eli patistaa selvittämään vaimonsa kanssa asiat ja ensin erota, jos haluaa uuden kumppanin, ja näiden viestien aikana hän aloittikin jonkin lupaavan tapailun ikäisensä naisen kanssa, mutta nainen sitten perääntyi. Joka tapauksessa mies ehti jo onnellisena kirjoittaa minulle, että aikoo nyt kertoa vaimolleen, että haluaa erota.
Nuo kaksi tarinaa kertovat mielestäni siitä, että varsinkin vanhemmat miehet eivät uskalla heittäytyä yksin elämään, vaan petaavat uuden suhteen ennen eroa. Se on todella julmaa vaimolle.
Jatkoa: Tämä on sitten vähän sivuseikka, mutta mielestäni jotenkin tärkeä. Molemmat varatut kumppanin etsijät ovat akateemisia ja hyvässä asemassa työelämässä. Siitä tulee vain mieleen, että onko niin, että valta työelämässä tuo miehille jonkinlaisen rajattomuuden tunteen eli säännöistä ja muista ihmisistä ei tarvitse välittää? Tietty pohjalle tarvitaan jotenkin outo persoonallisuus.
Puoliso ei riipu, vaan se on heidän koko elämänsä. Kakkoset on heitä, jotka riippuvat toisten parisuhteissa toivoen saavansa sen itselleen. Toiset onnistuvatkin.
Totta, miten puoliso voisi riippua omassa parisuhteessaan, jossa on luvattu toinen toisilleen uskollisuutta. Tätä ajatusta en ole käsittänyt, mistä lie syntynyt, uskollinen puoliso toteuttaa parisuhdetta, johon kuuluu luottamus. Joskus luottamukseen voi tulla särö, mutta hyvän puolison tehtävä on säröstä huolimatta luottaa ja uskottoman kuuluu teoillaan osoittaa, että on luottamuksen arvoinen. Sydämellään näkee parhaiten.
Jatkoa yhä. Jäi mainitsematta se mieltäni paljon askarruttanut asia, että kumpikaan tapaamistani miehistä ei pitänyt vaimon pettämistä mitenkään tuomittavana asiana, eikä Pirkanmaan mies pitänyt ongelmana myöskään minulle valehtelemista. Sen sijaan he molemmat tuntuivat ajattelevan, että yksinäinen mies on jotenkin säälittävä. Siis ongelma ei ollut yksin se, että eronneena he olisivat olleet yksinäisiä, vaan suurempi ongelma tuntui olevan se, miltä he vaikuttivat muiden silmissä. Jo vanhempi yksinäinen mies tuntui olevan heille kauhukuva tulevaisuudesta. Niinpä heidän ratkaisunsa oli se, että ensin uusi nainen elämään ja sitten vasta ero. Heitä ei ollenkaan mietityttänyt se, miten heidän vaimonsa tulisivat selviämään erosta ja senjälkeisestä ajasta. Eivät tajunneet, vaikka yritin naisena avata tätä näkökulmaa heille.
En ole enää tekemisissä kummankaan miehen kanssa. Täytyy sanoa, että hieman kiinnostaa miten heidän asiansa nyt ovat. Oma veikkaukseni on, että ovat yhä naimisissa, mutta etsivät uutta naista elämäänsä. He eivät tajua sitä, että uuden naisen löytyminen on aika epätodennäköistä niin kauan kuin he ovat naimissa. Useimmat naiset eivät ryhdy suhteeseen naimissa olevan miehen kanssa, luulisin.
Ymmärrän kyllä puolisoiden pysymisen suhteissa, joissa toinen pettää. Elämä yksin ei houkuta, eikä uuden kumppanin löytyminen varmaan monestikaan tunne helpolta. Aikamoinen huono kierre sisältyy kuitenkin siihenkin, että puoliso antaa toisen pettää vuosia, ehkä vuosikymmeniä. Pettäjät nyt yleensäkin ovat mielestäni aikamoisia luusereita. Kun he saavat puolisoiltaan viestin, että ero ei uhkaa vaikka pettääkin, niin silloinhan ovi on auki vaikka minkälaiseen käyttäytymiseen. Tunnen miehen, joka on vuosikymmeniä pettänyt vaimoaan. Ilmeisesti hänen vaimonsa on myös tätä lajia, joka antaa miehen touhuta muiden naisten kanssa mielin määrin. Aika paljon tällaisessa elämässä vaimo menettää. Yhteys puolisoon ei voi olla kovin kummoinen, jos miehellä on jatkuvasti toisia naisia, seksiä, jopa seurustelua kodin ulkopuolella.
Eron jälkeen odottaa yksinäinen vanhuus? Miten niin? Ei elämä eroon pääty. Eron jälkeen alkaa uusi elämä.
Mielestäni lähinnä 30-40v on mahdollisuus kunnolla uuteen elämään. Nainen ei pysty luomaan uutta perhettä ja 50v ei edes halua. Miesystävä ei ole sama asia kuin puoliso... valitettavasti.
Täytän pian 48, erosta 5 vuotta. Sen verran "otin itteeni", etten ole etsinyt uutta suhdetta. Elämä menee vallan mainiosti näinkin: olen parin aikuistuvan teinin äiti, vaativassa työssä, muutava mahtava ystävä ja pari kivaa harrastusta - eli Oma Elämä ilman, että minun pitää testata arvoani miesmarkkinoilla. Totta kai on hetkiä, jolloin olen yksin - mutta yksin oleminen ja yksinäisyys on kaksi eri asiaa. Jos itse itselleen hokee, että olen NIIN yksinäinen eikä minusta kukaan välitä, niin sata varmasti asia noin onkin. Jokainen on itse vastuussa omasta onnellisuudestaan eikä sitä vastuuta pidä kaataa kenenkään muun niskaan ja jäädä odottamaan, että kumppani tekee onnelliseksi. Aiemmassa liitossani oletin, että kun omalta osaltani pidän huolta parisuhteestamme, se riittää - no eipä riittänytkään, vaan ex haki "virikkeitä" muualta ja niinpä erosimme. Parisuhteessa eläessäni koin lopultakin olevani paljon yksinäisempi kuin mitä olen nyt.
Miksei miesystävä ole "sama asia" = yhtä hyvä kuin puoliso? Ei se, että asuu samassa osoitteessa toisen kanssa tästä vielä Puolisoa isolla Peellä tee.
"lähinnä 30-40v on mahdollisuus kunnolla uuteen elämään " No höpistä.
Uudella elämällä ei todellakaan aina edes tarkoiteta uutta perhettä. Kuten itsekin sanoit, moni 50v ei sellaista edes halua. Miksi pitäisi? Myös uusia perheitä, uusioperheitä on monen muotoisia. Perheessä on sinun tai/ja minun lapsia.
Lapseton ystäväni rakastui 40 ikäisenä leskimieheen, jolla on kolme lasta. Se oli kyllä ihme. Ystäväni otti lopputilin työpaikastaan, muutti toiselle paikkakunnalle ja jäi kotiäidiksi miehensä lapsille pariksi vuodeksi, niin, että nuorimmainen ehti aloittaa koulun.
Monet naiset eivät halua uutta puolisoa. Miesystävä on paljon parempi juttu :). Ja kun ihminen on eronnut esim. 20 v liitostaan, hoitanut asioita ja hoivannut lapsensa teini-ikäiseksi/täysi-ikäiseksi, niin todellakin hänellä alkaa uusi elämä. Vihdoinkin voi tulla ja mennä, harrastaa, tavata ystäviä juuri silloin haluaa. Elää täyttä elämää.
Jos yksinäisyysasialla vetoaa kumppaninsa pettämiseen, se on huono syy. Olen elänyt suuren osan elämästä yksin, eikä yksinelämisen pelko tai epäonnitumisen pelko saa olla syy pettää muita. Ensin erotaan, sitten uusi. Ystävyyteen ei tarvitse taas seksiä. Pettäjä on suht ahne jos pitää olla monta kumppania, eikä ole edes avoin suhde. Se ei ole tasa-arvoista, vaan pettäjä ottaa enemmän kuin muut, salaa. Tuskin se käy puolisolle?
Ymmärrän ehkä kakkosten kohdalla jotenkin suuren epätoivon, mutta en sitten, jos on puoliso/kumppani olemassa. Kumppanin omaavan pitäisi erota ennen kuin ottaa /hakee uuden, jos tuntee olevansa suhteessa yksin. Kumppanihan siinä jää yksin ennen kaikkea, ei ole kyse vaan pettäjän yksinäisyydestä enää.... Kakkosella voi olla hyvin yksinäistä jatkuvasti. Mikä on kurjaa. Ja puolisolla, jos ero tulee pettämisen tai jättämisen vuoksi.
Varmaan joku vetoaakin, kuten tuossa viimeisimmässä kirjoituksessa johon vastasin. Pettäjä jättää puolisonsa henkisesti yksin.
No kuule, kyllä se petettykin voi ihan yhtä hyvin olla jättänyt puolisonsa henkisesti yksin. Etenkin naiset etsivät salasuhteiltaan nimenomaan henkisyyttä, keskustelua. Tottakai seksi lomassa, mutta seksi ei ole pääasia, jonka vuoksi vieraisiin on lähdettty.
Erilaiset päätöksiä johtavat pelot ja heikkoudet, kuten yksinäisyydenpelko, ovat usein pettäjän, ei tietämättömän petetyn ongelma. Selitti mitä muuta järkisyytä tahansa, päätökset tehdään tunteella, ei järjellä ja menettämisen pelko on todellinen syy usein siihen, että pettäjä ei eroa. Pettäjä on kaksinaamaisuudessaan henkisesti uskollista ja rehellistä kumppaniaan heikompi, ja tukeutuu itse arkielämänsä asioissa vahvaan kumppaniinsa. Moni petetty, kun saa tietää, ymmärtää, että pettäjä kotona on hänelle yksi hoidettava lapsi lisää.
Joku salarakas ei ole minkään arvoinem syyllistämään ketään.
Hän on loinen parisuhteessa, joka ei kuuöu hänelle lainkaan.Katse peiliin kertoo, kuka on syyllistämisen arvoinen
Näin näen sen itsekin. Puolisoa syytetään milloin mistäkin, ja itse ollaan haluamassa se kaikki itselleen. Ollaan itsenäistä sinkkua ja samalla halutaan että heille luovutetaan koko oma elämä
Kirjoituksessasi on nyt jotenkin mennyt puurot ja vellit sekaisin. Yksinäisyyttä on erilaista. Esim. yksinäisyys/ei ystäviä, ei parisuhdetta. Se johtuu hyvin usein omasta persoonasta, syrjään vetäytymisestä, mielialaongelmista ja sen sellaisesta. Parisuhteessakin voi kokea itsensä hyvin yksinäiseksi. Paljon yksinäisemmäksi kuin ystävien seurassa, tai yksin. Eli puoliso voi jättää toisen yksinäiseksi parisuhteessa, tai erossa. Sinkkuus ei tarkoita yksinäisyyttä.
Eroissa tulee puuroa ja velliä. Erossa menettää puolison, oman perheensä, usein myös puolet suvusta ja perheystävät. Monta kertaa menettää myös omat lapsensa. Kotikin lähtee toisilta. Eikö tuossa ole tarpeeksi pelättävää, vai etkö arvosta mitään noista. Onko sinkkuus uljainta mitä tavoitella?
Ymmärrän sinua oikein hyvin ja mitä tarkoitat aloituksellasi! En ole joutunut jäämään yksin, mutta lähelläni olen nähnyt sen tuhon, jonka pettäjä jättää jälkeensä 30-40 avioliittovuoden jälkeen.
Petetty haluaa usein ennemmin erota kuin jatkaa usean vuoden salasuhteilijan kanssa, mutta monelle se tietää yksinäistä vanhuutta. Pettäjä itse haluaa harvoin tuossa iässä lopullista eroa, vaikka muissa sängyissä viihtyykin. Hänkin ymmärtää sen yksinäisen vanhuuden uhkan...sillä hän tietää, että se salasuhde ei tosielämässä kauan kanna.
Ei vanhaa miestä kannata enää alkaa opettamaan uusille tavoille!
Ja näitä onnettomia "jätettyjä" yksinäisiä miehiä alkaa olla kuleksimassa...samanikäinen ja jo omassa elämässään petetty ei tälläistä reppanaa huoli elämäänsä pilaamaan. Hän on viisastunut, kun on päässyt omassa elämässään pettymyksen jälkeen eteenpäin.
Kakkosten intressit ovat aina erilaiset kuin pitkään avioliitossa eläneitten. Varsinkin nuoremmat kakkoset eivät ymmärrä petetyn yksinäisyyden tuskaa, kun koko elämältä viedään pohja.
Yksinäisyyden pelkäämisestä eron jälkeen on näiden kakkosten uusi tapa vain syyllistää petettyä, hän puhuu asiasta josta ei itse tiedä mitään.
Mutta annettakoon se heille anteeksi sillä he eivät ole sitä itse kokeneet joko nuoren ikänsä tai muun syyn vuoksi!
Totta. Jos erossa joutuu luopumaan rakkaasta kodistaan ja menettää lapset vuoroviikoiksi, niin silloin on jo menettänyt paljon. Pelkästään se, että lapset lähtevät etäisälle sunnuntaina luo kaamean hiljaisen tyhjiön. Ei sitä heti osaa heittäytyä sohvalle nauttimaan hiljaisuudesta, kyllä sydän on pitkään kylmänä yksinäisyydestä ja ikävästä.
Perhearkea pyörittäessään on elämää ympärillä, hoidetaan yhdessä rakennettua kotia ja sukulaissuhteita. Aina on joku kotona, tai tulossa ja menossa. Aika paljon täytyy eronneen kerätä harrastuksia ja ylitöitä, että saa sen tyhjiön täyttymään. Paitsi tietysti se pettäjä, joka jo perustaa seuraavaa perhettä, hän ei kauheasti ehdi entistä elämäänsä yksinään suremaan.
Useimmiten nämä muutokset tulevat ihan puun takaa ja kyllä siinä makaa yön silmät selällään kauhusta, että miten ihmeessä jaksan tämän kaiken menetyksen. Kodin ja puolison voi toki menettää muutenkin kuin erossa, mutta harvoin samalla menettää myös lapset ja puoli sukua.
No aivan varmasti ahistaa ja pelottaa, kun antaa niille vallan!
Herranen aika: kysehän on aikuisista ihmisistä, ei turvattomista, heitteille jäävistä lapsista!
"Menettää lapset vuoroviikoiksi" - kyllä ne lapset ovat sinun lapsiasi kaiken aikaa ja heillä on oikeus molempiin vanhempiinsa, oli eron syy sitten mikä hyvänsä. Lasten tehtävä ei ole lievittää vanhempiensa ahistusta. Eikä se sukukaan siitä minnekään katoa eron myötä - jos exän puolella on ihmisiä, joiden kanssa on tullut hyvin juttuun aiemmin, he pysyvät mukana, jos siihen vain antaa itselleen tilaisuuden. Ei kaikkia yhteyksiä tarvitse katkoa vain siksi, että on erottu - ja ovathan yhteiset lapset kaiken aikaa olemassa eli luonnollisempaa on, että yhteydet jatkuvat.
Kirjoitan tämän 5 vuotta sitten exän uskottomuuden vuoksi eronneen näkökulmasta. Haavat on nuoltu ja elämä jatkuu - toivottavasti olen jotain oppinutkin. Pahoittelen, jos ilmaisuni on kärkevää, mutta en vain kerta kaikkiaan ole niitä ihmisiä, jotka jäävät rypemään itsesäälissä ja tuomitsevat itse itsensä yksinäisyyteen sen sijaan, että ottaisivat niskasta kiinni ja tekisivät elämästään eron jälkeen "itsensä näköistä" ja keskittyisivät mukaviin asioihin ympärillään.
Uljainta on tavoitella tasapainoa. Ero ei ole puolison menettämistä, vaan askel kohti tasapainoista elämää. Harvoin nykypäivänä välit hajoavat perheeseen, ystäviin tai kummankaan sukulaisiin. Ilkeämieliset ihmiset ovat ilkeämielisiä olet sitten naimisissa tai eronnut.
suzyqjuu - hyvin kirjoitettu. Juuri noin se on.
Yksinäisyys ei ole riippuvainen ulkoisesta parisuhdestatuksesta. Omassa avioliitossani koin syvempää yksinäisyyttä kuin koskaan aiemmin tai koskaan avioliiton päättymisen jälkeen. Erotessa en kyllä miettinyt asioita kauhuskenaarioiden kautta siitä miten selviän taloudellisesti saati sitä mitä muut ajattelee. Olisin ihmisraunio, jos olisin jäänyt siihen suhteeseen.
Erossa erotaan puolisosta. Ei lapsista. Eikä puolesta suvustakaan ja perheystävistä. Jos näin kävisi, niin mitä merkitystä olisikaan ollut näin löyhillä suhteilla?
Menettää lapset vuoroviikoiksi (tai joka toiseksi viikonlopuksi)? Voi jestas. Pyytäisin tutkimaan tunnelukkojasi. Sinulla on suuri ongelma itsesi kanssa. Ero on tuonut vain pinnalle ne asiat, jotka sinussa mättää. Sanoisin jopa, että roikut lapsissasi.Olet elänyt heidän ja ex-puolisosi elämää. Omasi on jäänyt elämättä. Sinulla alkaa mennä heti paremmin, kun ymmärrät ja rohkenet aloittaa oman elämäsi.
Arvostan kyllä parisuhdetta, mutta en arvosta pätkääkään huonoa parisuhdetta - enkä tietysti myöskään arvosta onnettoman parisuhteen mukana tuomaa yksinäisyyttä. Yksinkin kyllä ajoittain viihdyn, ei siinä ole ongelmaa. Oikein mukavaa on viettää aikaa myös lasten, ystävien ja sukulaisten kanssa. Tutustua erilaisiin ihmisiin. Koska arvostan parisuhdetta, niin miesystäväkin on. Eli sinkkuus ei sovi minulle ;). Sen myös teini-ikäiset lapset minulle sanoivat. Olisi kuulemma mennyt hyvä nainen hukkaan, ellen olisi katsonut mukavaa uutta miestä itselleni. Mm. lapsilla on miesystävääni hyvät välit.
Juu, ja kotikin minulta meni, tosin niin exältäkin, mutta tietysti perustin heti uuden. Uudessa kodissa on paljon parempi olla kuin vanhassa exän kanssa. Eron jälkeen aluksi elin lasten kanssa , nyt on nuorimmainenkin muuttamassa omilleen. Vanhempiin lapsiin pidän yhteyttä ja olen varmaan heidän kanssa tekemisissä huomattavasti enemmän ja olemme läheisempiä kuin ydinperheen aikaan.
Koska ex-liittoni aikana minä hoidin kaikki sukulaisuus ystävyyssuhteet, niin siitä lienee ollut eron jälkeen iloa: kaikki suhteet ovat säilyneet ennallaan.
Erossa en kerta kaikkiaan ole menettänyt yhtään mitään. Sen sijaan menetin paljonkin ex-liiton aikana.
Pettävät puolisot eivät ajattele kumppaneitaa pettäessään. Pettämiseen eksyvät ovat monesti juuri niitä empatiakyvyttömiä ihmisiä, jotka etsivät vain omaa hyvää oloaan. Kun tuollainen pettäjä löytää uuden ihmissuhteen, ei siinä paljon taida puolison ongelmat, suru, yksinäisyys painaa.
Nykyisin on aivan tavallista, että ikäihmisetkin löytävät uusia kumppaneita. Oikeastaan on hieno ajatus, että vielä vanhanakin saattaa kokea rakkautta ja välittämistä. Erosta saattaa koitua paljon hyvääkin. Olisihan se aika kolkkoa joutua viettämään eläkepäivät ihmisen kanssa, jos rakkaus ja kunnioitus olisivat aikaa sitten loppuneet, kumppani olisi pettänyt ehkä pitkäänkin tms. negatiivista.
Onko sinusta väärin tuntea parisuhteessa olonsa hyväksi? Eiköhän jokaisen pitäisi tuntea olonsa hyväksi, oli kyse sitten parisuhteesta, tai ystävyyssuhteesta.
"Kun tuollainen pettäjä löytää uuden ihmissuhteen, ei siinä paljon taida puolison ongelmat, suru, yksinäisyys painaa."
Ihan järjellä ajateltunakin on älytöntä jatkaa suhdetta sen vuoksi, ettei halua jättää puolisoaan ongelmineen, suruneineen ja yksinäisyyteen. Jokainen on itse vastuussa omasta onnestaan. Tunnepuolelta minä en edes haluasi, että puoliso olisi kanssani vain säälistä, tavasta ja velvollisuudentunnosta yms.
Ei se mene noin! Ei kukaan halua elää onnettomana suhteessa, ei edes 70-vuotiaana, kuten tätini erollaan osoitti. Tosin heidän ongelmansa oli tädin puolelta liioittelua, joten aika harva olisi edes eronnut enää tuossa iässä. Eipä hänkään ollut onnellisempi yksin ja kuolikin yllättäen 10 vuoden päästä!
Itse elän pitkässä, hyvässä ja tasapainoisessa avioliitossa, emmekä kumpikaan muuttaisi elämäämme muuksi ainakaan tällä hetkellä.
Ystäväpiirissä on nuorena petetty ja ei silti erottu, sekä erottu ilman pettämistä ja palattu yhteen, on myös petetty ja erottu, mutta vuosikymmenien jälkeen palattu yhteen.
Tällä hetkellä meillä on mukava yhteinen vuosikymmenien ystävyys ja paljon kaikenlaisia tapahtumia..
Meillä kaikilla on oma menneisyytemme ja kokemuksemme ja siksi en näillä palstoilla lähtisi syyllistämään petettyä hänen tuntemastaan yksinäisyydestä. Päinvastoin hän saa minulta myötätuntoa...
Älkää tuomitko, kun ette tunne taustoja!
Niin. Tuleeko ihminen onnelliseksi ollessaan itsekäs vai inhimillinen? Entä jos noilla kummallakaan ei ole tekemistä se asian kanssa.
"Itse elän pitkässä, hyvässä ja tasapainoisessa avioliitossa, emmekä kumpikaan muuttaisi elämäämme muuksi ainakaan tällä hetkellä."
Ei hyvästä liitosta kannata erotakaan, etenkin kun molemmat niin ajattelevat.
"Ystäväpiirissä on nuorena petetty ja ei silti erottu, sekä erottu ilman pettämistä ja palattu yhteen, on myös petetty ja erottu, mutta vuosikymmenien jälkeen palattu yhteen."
Tuosta tuli kyllä mieleen, että teillä päin pelätään yksinäisyyttä, kun joka tapauksessa palataan yhteen, ennemmin tai myöhemmin.... Ihan rakkauteen en kyllä tuossa usko. Sori.
Itsekkyys ja inhimillisyys eivät ole toisiaan poissulkevia asioita.
Todella on! Mitä ihmettä yrität vakuuttaa kaikkitietävästi? Höpö höpö..
Itsekäs ihminen ei ole koskaan muita kohtaan minkään vertaa inhimillinen! Hän on vain minä itse..
"Älkää tuomitko, kun ette tunne taustoja!"
En tosiaankaan tuominnut, olen kertonut vain tosiasioita. Ne pätevät taustoista riippumatta. Ap:n ongelma on yksinäisyys eron jälkeen. Ainoa mikä siihen auttaa on oma aktiivisuus, hakeutuminen seuraan. Tietysti ystäviä saadakseen on ponnisteltava ja nähtävä vaivaa, ystävyys on myös vastavuoroista. Täytyy pitää mielessä vanha sananlasku "vain antaessaan saa". Probleemaksi se muodostuu, kun monet pelkäävät sekä antamista että saamista/ vastaanottamista. Pelätään antaa itsestä toiselle, pelätään vastaanottaa toiselta. Tämä lienee yksinäisyyden ydinongelma.
Vain terveesti itsekäs, rakastava, oman arvonsa tunteva ihminen osaa arvostaa ja rakastaa muita, ja olla oman elämänsä sankari.
Usko tai älä, mutta noissa suhteissa on paljon aitoa ja toista arvostavaa rakkautta!
Rakkausavioliittoihn ei mennä nuorenakaan tavan vuoksi tai siksi kun muutkin niin tekevät, vaan rehellisestä rakkaudesta.
Juuri se rakkaus kantaa, vaikka joskus tiet eroavat monestakin eri syystä, mutta se myös auttaa palaamaan yhteen uudestaan vuosienkin jälkeen.
Yksinäisyys eron jälkeen tarkoittaa sitä, että on ollut suureksi osaksi liiton aikanakin yksinäinen. Suhde puolisoon, tämän sukulaisiin, ehkä lapsiinkin on toiminut kumppanin ehdoilla.
... ehdoilla ja kautta.
Ja höpö höpö tähänkin väittämään! Nähtävästi et ole koskaan elänyt pitkässä liitossa ja tarkoitan 30-40v mittaista liittoa.
Jos et ole itse kokenut sitä niin et voi todellakaan tietää..
Höpö höpö itsellesikin! Mihin ne ystävät ja sukulaiset ja lapset on hävinnyt sen pitkän liiton aikana? Tai eikö ole tullut tuona aikana yhtään omaa ystävää?Onko se puoliso hankkinut nekin jotka sitten häviää eron myötä?
Jos näin on niin missä on OMA elämä? Jokainen tarvitsee sellaisen vaikka eläisikin pitkää tai lyhyttä liittoa.
Ongelmasi nimi on yksinäisyys, eikä mikään muu, etenkään parisuhteeseen liittyvä asia. Jos nyt mitenkään lohduttaa, niin monet eron jälkeen kokevatkin suunnatonta yksinäisyyttä, koska heillä ei ole (ehkä koskaan?) ollut omaa elämää. On eletty vuosikaudet puolison kautta.
"On sunnuntai, sä tulet luokseni
heti aamulla, ehkä jo odotin sua
jaat kanssani lehden ja jäähtyneen kahvin
sä olet mun, ystäväni
nimesi on yksinäisyys
Sä oot mun, kun valot on sammuneet
sä oot mun, kun pöytiä siivotaan
sä oot mun, se mitä viivan alle jää
kun muut ovat menneet
mun juhannusheilani
sä oot mun viimeinen valssini
sä oot mun, voin syliisi mä painaa pään
voin luottaa ystävään, sä luokseni jäät."