Kävin lenkillä

Kävin tuossa juuri lenkillä ja lenkin alkupuolella olin ihan hyvällä tuulella ja kuuntelin mp3 soittimestani positiivista musiikkia, esimerkkeinä vaikka Danza Kuduro ja Timantit On Ikuisia.

Jonkin ajan kuluttua törmäsin naapurin teini-ytn:ään joka oli myös lenkillä ja mietin että pitäisikö joskus lyöttäytyä hänen seuraan ja kysellä kuulumisia. Samalla mieleni synkistyi kun tajusin että hän tuskin haluaa jutella melkein 10 vuotta vanhemman kaverittoman vanhapojan kanssa. Kun itse olin 13-14 vuotias, torjuin järjestäen kaikki vähäisetkin aloitteet joita sain ikäisiltäni tytöiltä ja sekös nyt kaduttaa. Ei mennyttä aikaa saa takaisin vaikka kuinka haluaisi.

Lenkin loppupuoliskolla kuuntelin ihan erilaista musiikkia, esimerkiksi Children of Bodomin Lake Bodom sekä Slayerin Raining Blood ja Angel of Death.
5161
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Minäkin ajattelin tänään töiden jälkeen repäistä ja kävin lenkillä. Ketään muita ei vain näkynyt muutamaa eläkeläistä lukuunottamatta vaikka kävelin kaupungin parhaan rannan lähellä puistossa, kello oli kahden jälkeen iltapäivällä, aurinko paistoi ja kesäpäivä hienoimmillaan.

Tuntuu että kaikki muut kaikkoaa aina sieltä minne minä olen menossa, menen jonnekin niin ketään muuta ei ole siellä. Jokin karman laki varmaan määrää että minun on pakko elää yksin koko elämäni, jos yritän potkia tutkainta vastaan niin sitten jotenkin kuitenkin ketään ei ole missään minne koetan mennäkin.

Äänestä
  • Ha, nyt kunnon hellepäivänä sama paikka olikin täynnään ihmisiä :) Oli ainakin silmänruokaa tarjolla, naisia vähissä vaatteissa rannalla aurinkoa ottamassa...

    Äänestä

Mä kuuntelen yleensä podcasteja, kun käyn lenkillä.

Äänestä

Itse en kuuntele koskaan musiikkia lenkillä käydessäni. Rakastan hiljaisuutta ja luonnon ääniä: vaikka lenkkeilen lähinnä taajama-alueella, reittivalintani ja kellonaika takaavat sen, ettei liikenteen melu häiritse. (Usein tosin ajoitan lenkkini niin, että illan viimeinen juna mennä puksuttelee Joensuuta kohti, kun olen menossa jossakin melko lähellä rataa. Pidän sen äänestä, siinä on jotakin voimakasta ja pysyvää.)

Kellonajan ongelma tosin on siinä, ettei koskaan tule tilanteita, että kohtaisin lenkeilläni mielenkiintoisia ihmisiä... tai minkäänlaisia ihmisiä. Se on vähän sääli. Eilenkin oli satanut vähän ennen lähtöäni, aurinko jo painunut mailleen mutta taivas kirkastunut, linnut lauloivat (titityy lakkaa maksimissaan tunniksi jossakin puoli yhden ja puoli kahden välillä aamuyöstä) ja alkukesä tuoksui sadeveden viimeisten jäänteiden haihtuessa asfaltilta. Minua harmitti, ettei kukaan muu ollut jakamassa tuota maailmaa kanssani! Olisi siitä riittänyt useammallekin, en ahnehtinut kaikkea.

Äänestä

Minusta nuo lenkin loppupuolella kuuntelemasi biisit on niitä positiivisia (ai oonko jotenkin outo kenties)..tai siis hyviä, toisin kuin nuo lenkin alussa kuuntelemasi. Ei tuo "Danza Kuduro" edes kyllä soita mulla mitään kelloja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


UPDATE_10644428 kirjoitti:

Kävin tuossa juuri lenkillä ja lenkin alkupuolella olin ihan hyvällä tuulella ja kuuntelin mp3 soittimestani positiivista musiikkia, esimerkkeinä vaikka Danza Kuduro ja Timantit On Ikuisia.

Jonkin ajan kuluttua törmäsin naapurin teini-ytn:ään joka oli myös lenkillä ja mietin että pitäisikö joskus lyöttäytyä hänen seuraan ja kysellä kuulumisia. Samalla mieleni synkistyi kun tajusin että hän tuskin haluaa jutella melkein 10 vuotta vanhemman kaverittoman vanhapojan kanssa. Kun itse olin 13-14 vuotias, torjuin järjestäen kaikki vähäisetkin aloitteet joita sain ikäisiltäni tytöiltä ja sekös nyt kaduttaa. Ei mennyttä aikaa saa takaisin vaikka kuinka haluaisi.

Lenkin loppupuoliskolla kuuntelin ihan erilaista musiikkia, esimerkiksi Children of Bodomin Lake Bodom sekä Slayerin Raining Blood ja Angel of Death.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu