1944 ammuttiin vain sotamiehiä

Miksi kovina kesäkuun päivinä -44 ammuttiin vain sotamiehiä, herrojen karkeitten laiminlyöntien viattomia uhreja? Miksi tähän katasrofiin ja lähes koko maan menetykseen syyllisinä ei tuomittu koskaan ainuttakaan marsalkkaa, kenraalia tai everstiä?

Sotamiehetkö, joilla ei enää hermo pitänyt olivatkin lopulta kaikkeen syyllisiä. Vai todistaako tämä vain sen, että herra ei ole syyllinen koskaan mihinkään, konnia löytyy vain alemmista sosiaaliluokista.
103355
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 103

Vanhimmat

Kemppi tuomittiin Viipurin menettämisestä, yhden pataljoonankomentajansa kanssa. Sopii tietenkin kysyä, vaikkei sitä sovikaan kysyä, olisiko parempi kohde tuomioille ollut Mikkelin päämaja. Lukekaa vaikka juuri ilmestyneet iltapäivälehtien erikoisnumerot kesästä -44. Millaisella tilannetajulla varustettu päämaja kotiuttaa 2-3 ikäluokkaa ja ohjaa lomille suuren osan aktiivisia ikäluokkia, tilanteessa jossa Normandian maihinnousu oli aivan huulilla eikä se mikään salaisuus ollut että tulossa on. Jokainen maallikkokin olisi ymmärtänyt että vähintäänkin isoja muutoksia vallitsevaan strategiseen tilanteeseen on tulossa, lököily ja puuhastelu oli selvästi loppumassa.

Äänestä
  • Rateki on täysin pihalla.

    "Lukekaa vaikka juuri ilmestyneet iltapäivälehtien erikoisnumerot kesästä -44. Millaisella tilannetajulla varustettu päämaja kotiuttaa 2-3 ikäluokkaa ja ohjaa lomille suuren osan aktiivisia ikäluokkia, tilanteessa jossa Normandian maihinnousu oli aivan huulilla eikä se mikään salaisuus ollut että tulossa on. Jokainen maallikkokin olisi ymmärtänyt että vähintäänkin isoja muutoksia vallitsevaan strategiseen tilanteeseen on tulossa, lököily ja puuhastelu oli selvästi loppumassa."

    Ilmestyivätkö nuo lehdet kesäkuun alussa -44, vai ehkä myöhemmin? Ja onko Normandia Suomessa, vai ehkä jossain muualla? Maihinnousu yllätti Saksan. Olisiko Suomessa pitänyt tietää paremmin?

    Päämaja kotiutti kaksi vanhinta ikäluokkaa. Se ei juuri vaikuttanut taistelukykyyn.
    Maatalouslomilla oli noin 10 000 miestä, koska kansa oli ruokittava seuraavana talvenakin.
    Strategisen tilanteen muutos oli hyvin Päämajan tiedossa. Kannaksen puolustus oli järjestetty uudelleen talvella -44.

    Jos rupeaa antamaan neuvoja vuodelle -44, olisi hyvä viimeinkin perehtyä todellisen tilanteeseen.

    Äänestä

  • Tapansa mukaan kirjoitti:

    Rateki on täysin pihalla.

    Maihinnousu EI yllättänyt Saksaa, se ei yllättänyt edes Suomea. Suomessakin myytiin jo ennen maihinnousua Ranskan karttoja yksityishenkilöille sotatilanteen seuraamista varten. Mannerheim kuvitteli että Suomi unohtuu, sota ratkaistaan keskisessä itä-Euroopassa ja Ranskassa. Muuten aivan validi ajatus mutta olisi vanhan miehenkin taktiikan tajun yltävän näkemään ettei NL voi jättää sivustaansa, jopa selustaansa, Saksalaisille avointa maaperää. Norjassa Saksalla oli sodan loppuun asti suurin kuluttamaton miesvoima, yli 400t miestä eli lähes Suomen armeijan verran.

    Äänestä

  • Rateki kirjoitti:

    Maihinnousu yllätti Saksan täydellisesti. Vasta iltapäivällä tieto saavutti Hitlerin, joka piti sitä harhautuksena. Kaikki komentajat olivat poissa esikunnistaan. Meri- ja ilmavoimat olivat täysin toimintakyvyttömiä.

    "Suomessakin myytiin jo ennen maihinnousua Ranskan karttoja yksityishenkilöille sotatilanteen seuraamista varten. "

    Oliko niissä tiedot maihinnoususta? Kas, kun Saksan sodanjohto ei älynnyt hankkia niitä.

    Mannerheimin ajatus sodan ratkaisusta Keski-Euroopassa oli aivan oikea. Hän vain ei ottanut huomioon, että NL:n voimat riittivät myös Kannakselle.

    Puna-armeija harhautti Saksan ja Suomen tiedustelun erittäin taitavasti. Se oli "maskirovkan" mestarinäyte.

    Saksalla oli Norjassa noin 300 000 miestä pääasiassa rannikkotykistössä ja liikuntakyvyttömissä jalkaväkidivisioonissa.

    Äänestä

  • Höpöhöpö taas! kirjoitti:

    Vain sää hämäsi Saksaa. Meteorologit pitivät tulevaa säätä mahdottomana maihinnousulle. Liittoutuneet saivat säätietoja laajemmalta, Atlantilta, ja tekivät päätöksen aloittaa säästä huolimatta. Ainoa mitä Saksa ei tiennyt oli tarkka paikka, odottivat päämaihinnousua Pas de Calaisiin.

    Suomen kannalta asialla ei ollut merkitystä. Tiedettiin että maihinnousu tulee varmasti ja se tulee pian. Sen vuoksi oli käsittämätöntä taitamattomuutta ettei pääesikunta määrännyt korkeinta valmiustasoa. Seurauksena oli logistinen hässäkkä tilanteen kaatuessa jo päälle: Lomalaisia palautettiin lomakuljetuksista ja kotiseuduilta, evakkoja ja perääntyviä joukkoja ja niiden kuormastoja kuljetettiin paniikissa päinvastaiseen suuntaan. Ja kaiken hötäkän keskellä siirrettiin joukkoja Aunuksesta Kannakselle kaiken tämän rytäkän keskellä. Oli vain onnen ja punailmavoimien huonon suorituksen ansiota ettei koko sodan lopputulosta ratkaistu jo kuljetuksissa.

    Äänestä

  • Tapansa mukaan kirjoitti:

    Rateki on täysin pihalla.

    "Lukekaa vaikka juuri ilmestyneet iltapäivälehtien erikoisnumerot kesästä -44. Millaisella tilannetajulla varustettu päämaja kotiuttaa 2-3 ikäluokkaa ja ohjaa lomille suuren osan aktiivisia ikäluokkia, tilanteessa jossa Normandian maihinnousu oli aivan huulilla eikä se mikään salaisuus ollut että tulossa on. Jokainen maallikkokin olisi ymmärtänyt että vähintäänkin isoja muutoksia vallitsevaan strategiseen tilanteeseen on tulossa, lököily ja puuhastelu oli selvästi loppumassa."

    Ilmestyivätkö nuo lehdet kesäkuun alussa -44, vai ehkä myöhemmin? Ja onko Normandia Suomessa, vai ehkä jossain muualla? Maihinnousu yllätti Saksan. Olisiko Suomessa pitänyt tietää paremmin?

    Päämaja kotiutti kaksi vanhinta ikäluokkaa. Se ei juuri vaikuttanut taistelukykyyn.
    Maatalouslomilla oli noin 10 000 miestä, koska kansa oli ruokittava seuraavana talvenakin.
    Strategisen tilanteen muutos oli hyvin Päämajan tiedossa. Kannaksen puolustus oli järjestetty uudelleen talvella -44.

    Jos rupeaa antamaan neuvoja vuodelle -44, olisi hyvä viimeinkin perehtyä todellisen tilanteeseen.

    ,,,,,Maihinnousu yllätti Saksan,,,,

    Pötypuhetta. Maihinnousu sinänsä ei yllättänyt yhtään, sen tiedettiin varmasti tulevan. Vain tuo päivä yllätti huonon sään takia sekä paikka. Jos Suomen sodanjohto ei tajunnut odottaa maihinnousua kesällä -44 tapahtuvaksi niin eipä jengi tainnut olla tehtäviensä tasalla.

    Äänestä

  • Höpöhöpö taas! kirjoitti:

    Maihinnousu yllätti Saksan täydellisesti. Vasta iltapäivällä tieto saavutti Hitlerin, joka piti sitä harhautuksena. Kaikki komentajat olivat poissa esikunnistaan. Meri- ja ilmavoimat olivat täysin toimintakyvyttömiä.

    "Suomessakin myytiin jo ennen maihinnousua Ranskan karttoja yksityishenkilöille sotatilanteen seuraamista varten. "

    Oliko niissä tiedot maihinnoususta? Kas, kun Saksan sodanjohto ei älynnyt hankkia niitä.

    Mannerheimin ajatus sodan ratkaisusta Keski-Euroopassa oli aivan oikea. Hän vain ei ottanut huomioon, että NL:n voimat riittivät myös Kannakselle.

    Puna-armeija harhautti Saksan ja Suomen tiedustelun erittäin taitavasti. Se oli "maskirovkan" mestarinäyte.

    Saksalla oli Norjassa noin 300 000 miestä pääasiassa rannikkotykistössä ja liikuntakyvyttömissä jalkaväkidivisioonissa.

    "Maihinnousu yllätti Saksan täydellisesti. Vasta iltapäivällä tieto saavutti Hitlerin, joka piti sitä harhautuksena. Kaikki komentajat olivat poissa esikunnistaan. Meri- ja ilmavoimat olivat täysin toimintakyvyttömiä."

    Ei yllättänyt. Toki tiedettiin, että se tapahtuu ¤Ranskan rannikolla, mutta ei sitä, että missä ja koska.

    "Oliko niissä tiedot maihinnoususta? Kas, kun Saksan sodanjohto ei älynnyt hankkia niitä."

    Oletko pölvästi? KAIKKI tiesivät, että Ranskaan se tapahtuu. Ei vain tiedetty, että minne siellä. Saksalaisilla oli yllättäen Ranskan kartata!

    "Mannerheimin ajatus sodan ratkaisusta Keski-Euroopassa oli aivan oikea."

    HAHA! Häikäisevä oivallus? Ei epäillyt hetkeäkään, että Grönlannissa?

    "Hän vain ei ottanut huomioon, että NL:n voimat riittivät myös Kannakselle."

    Riittivät suurhyökkäykseen, mutta eivät (niukasti) riittäneet maan valtaukseen!

    "Puna-armeija harhautti Saksan ja Suomen tiedustelun erittäin taitavasti. Se oli "maskirovkan" mestarinäyte."

    Etulinjassa kyllä tiedettiin. Ainoastaan Mikkelissä ei uskottu.

    "Saksalla oli Norjassa noin 300 000 miestä pääasiassa rannikkotykistössä ja liikuntakyvyttömissä jalkaväkidivisioonissa."

    Totta! Ei siellä ollut ykkösketjun miehiä.

    Äänestä

Aloittaja on vähän tyhmä.

Äänestä
  • Vai onko menossa "Kuka keksii tyhmimmän aloituksen" -kilpailu? Taas kerran.

    Äänestä

Räkättävät finnipaisepojat valutaa visvaansa tänne kommentteineen amiksen pihasta?

Äänestä

suuri vankileiri, ympäröitynä 4-metrisillä piikkilanka-aidoilla. Leirissä oli jopa tuhansia sotamiehiä, aliupseereja ja alempia upseereja, omien sanojensa mukaan odottamassa kuolemaa. Päämajan virheet maksatettiin joukoilla.

Äänestä
  • Taavetissa oli V AK:n HTK:n valvoma karkureiden kokoamispaikka. Suurimmillaan määrä oli korkeintaan parisataa. Sieltä heidät toimitettiin takaisin divisiooniin tutkintoa ja tuomiota varten. Pääosa palasi riviin. Noin 4 000 tuomittiin koko armeijasta vankeusrangaistuksiin. Kuolemantuomioita oli vain vähän. V AK:ssa noin 15.

    Äänestä

  • Mannerheimi ampu satuhatta solttua. Ja raiskas kanssa. Vaari kerto.

    Äänestä

  • mää tiän kirjoitti:

    Mannerheimi ampu satuhatta solttua. Ja raiskas kanssa. Vaari kerto.

    Räkättävät finnipaisepojat valutaa visvaansa tänne kommentteineen amiksen pihasta?

    Äänestä

  • Hölynpölyä taas!! kirjoitti:

    Taavetissa oli V AK:n HTK:n valvoma karkureiden kokoamispaikka. Suurimmillaan määrä oli korkeintaan parisataa. Sieltä heidät toimitettiin takaisin divisiooniin tutkintoa ja tuomiota varten. Pääosa palasi riviin. Noin 4 000 tuomittiin koko armeijasta vankeusrangaistuksiin. Kuolemantuomioita oli vain vähän. V AK:ssa noin 15.

    Määräämätön osa pantiin multiin Huhtiniemessä tai nimettömiin hautoihin jo metsissä, heitä kiinniotettaessa.

    Äänestä

  • ne kelmit kirjoitti:

    Määräämätön osa pantiin multiin Huhtiniemessä tai nimettömiin hautoihin jo metsissä, heitä kiinniotettaessa.

    Huhtiniemi on tutkittu eikä mitään löydetty! Ota lapio käteen tai lopeta väärän huhun levitys!

    Äänestä

Vain NL:ssa ammutettiin komentajia. Tällainen komentajakin on vain puhelimessa käskyjä lateleva papukaija, jonka vaikutus ulottuu komppanian päällikkötasolle. Teloitukset olivat kosto 24/7 makaaville sotamiehille,

Äänestä
  • Kesällä-44 määrättiin 47 sotilasta teloitettaviksi. Syynä oli kaksinkertainen karkuruus ja kieltäytyminen palveluksesta. Muutoin selvisi karkaamisesta vankeudella. Riviin palaavia ei usein rangaistu lainkaan.

    Äänestä

  • Hölynpölyä taas!!! kirjoitti:

    Kesällä-44 määrättiin 47 sotilasta teloitettaviksi. Syynä oli kaksinkertainen karkuruus ja kieltäytyminen palveluksesta. Muutoin selvisi karkaamisesta vankeudella. Riviin palaavia ei usein rangaistu lainkaan.

    Kesällä -44 annettiin yhteensä 76 kuolemantuomiota joista 46 pantiin täytäntöön.

    Äänestä

  • Et tajunnut kirjoitti:

    Kesällä -44 annettiin yhteensä 76 kuolemantuomiota joista 46 pantiin täytäntöön.

    teloituksista, ei tuomioista.
    Niitä oli 47. Yksi oli kieltäytymisestä ja 46 sotapelkuruudesta eli karkuruudesta.

    Äänestä

  • Kyse oli kirjoitti:

    teloituksista, ei tuomioista.
    Niitä oli 47. Yksi oli kieltäytymisestä ja 46 sotapelkuruudesta eli karkuruudesta.

    Ai, että ilman tuomiota on viisainta teloittaa.

    Äänestä

  • Kreivi kirjoitti:

    Ai, että ilman tuomiota on viisainta teloittaa.

    tuomion toimeenpano., Vai oikeusistuimen tuomion perustella voitiin teloittaa. Erityisistä syistä voitiin teloitus määrätä välittömästi toimeenpantavaksi, Muut vahvisti sotaylioikeus. Se muutti kaikki ratkaistaviksi tulleet kuolemantuomiot eli 30 vankeudeksi.

    Äänestä

  • Teloitus on kirjoitti:

    Esko Salminen: Propaganda rintamajoukoissa 1941-44, Suomen armeijan valistustoiminta ja mielialojen ohjaus jatkosodan aikana, Otava 1976.
    S.161 jatkosodan aikana armeijassa langetetut kuolemantuomiot:
    1941 48 kpl.
    1942 89 kpl.
    1943 36 kpl.
    1944 75 kpl, näistä 47 karkaamisesta, muut valkoilusta yms.
    LISÄKSI 11 kpl AMMUTTU sotaväen Järjestyssäännön perusteella.

    Tämä pistää niiden virallisen totuuden äänitorvien puheet omaan valoonsa. Siis yhteensä Suomen armeijassa LANGETETTIIN kuolemantuomioita jatkosodan aikana 259. Puheet 47 teloitetusta ovat siis ihan huttua.
    Vuoden 1944 aikana langetettiin 75 kuolemantuomiota, joista se 47 tuli karkaamisesta. Noiden lisäksi, siis 75 lisäksi ammuttiin 11 miestä sotaväen Järjestyssäännön 5. pykälän perusteella.

    Äänestä

  • Voi Eskoooo kirjoitti:

    Tiedätkö kuinka paljon nää saksalaiset teloitti omiaan, tai venäläiset ????

    mitään uutta ole. Nuo 47 ovat siis kesän -44 karkuruudesta teloitetut. Ei kukaan ole väittänyt, että siinä ovat kaikki.

    "Siis yhteensä Suomen armeijassa LANGETETTIIN kuolemantuomioita jatkosodan aikana 259. Puheet 47 teloitetusta ovat siis ihan huttua."

    Tuossa luvussa ovat mukana siviilit ja venäläiset.
    Suomalaisia sotilaita teloitettiin kaikkiaan runsaat 100. Kuolemantuomio ei vielä tarkoita teloitusta. Sotaylioikeus muutti usein kuolemantuomion vankeudeksi.

    Äänestä

Aloittajan otsikkokaan ei ota huomioon muutamaa teloitettua aliupseeria ja yhtä sotilasvirkamiestä. Tyhmyyttä ja tietämättömyyttä.

Äänestä

Paljon punikkien kakaroita joita isänmaan puolustaminen ei kiinostanut. Ammuttiin kun karkasivat kolmannen tai neljännen kerran linjasta.

Äänestä
  • Miksei m-heimia sitten ammuttu kun hän suurhyökkäyksen alettua läksi hovinsa kanssa Mikkelin Klubille syömään, oliko joku juhlan aihe meneillään? Paha pakeneminen.

    Äänestä

  • se luuseri kirjoitti:

    Miksei m-heimia sitten ammuttu kun hän suurhyökkäyksen alettua läksi hovinsa kanssa Mikkelin Klubille syömään, oliko joku juhlan aihe meneillään? Paha pakeneminen.

    M-Heim oli jo lähdössä Tukholmaan "perustamaan pakolaishallitusta". Vain Airo ja muut ylimmät upseerit saivat puheella karkuretken estettyä.

    Äänestä

  • se luuseri kirjoitti:

    Miksei m-heimia sitten ammuttu kun hän suurhyökkäyksen alettua läksi hovinsa kanssa Mikkelin Klubille syömään, oliko joku juhlan aihe meneillään? Paha pakeneminen.

    Ei Mikkelissä ollut mitään klubia vaan kerran päivässä käytiin Hotelli Kalevassa lounaalla.

    Olen kuullut varsin järkyttävän huhun? Myös Neuvostoliiton ylipäällikkö Stalin ja Englannin Churchill söivät vähintäin kerran päivässä!

    Heidätkin olisi pitänyt ampua, vai? :-D

    Äänestä

  • SINÄ luuseri kirjoitti:

    Söivätkö armeijan sotamiehetkin hotelleissa? Josko sotamies olisi kesken taistelun lähtenyt Viipuriin hotelliin syömään niin olisikohan ehkä syytetty paosta ja ammuttu?

    Äänestä

  • missä söivätkään kirjoitti:

    Söivätkö armeijan sotamiehetkin hotelleissa? Josko sotamies olisi kesken taistelun lähtenyt Viipuriin hotelliin syömään niin olisikohan ehkä syytetty paosta ja ammuttu?

    HAHA!Eivät varmaan. Eivätkä syöneet joukkueen johtajat tai muut rintamaupseerit!

    Ellet tuon enempää ymmärrä sota-ajasta niin ei kannattaisi avatasuutaan!

    Äänestä

  • 4pv hyökkäyksen alusta kirjoitti:

    M-Heim oli jo lähdössä Tukholmaan "perustamaan pakolaishallitusta". Vain Airo ja muut ylimmät upseerit saivat puheella karkuretken estettyä.

    "Miksei m-heimia sitten ammuttu kun hän suurhyökkäyksen alettua läksi hovinsa kanssa Mikkelin Klubille syömään, oliko joku juhlan aihe meneillään?"

    Hohhoijaaa! Aamupäivän esittelyjen jälkeen lähdettiin normaaliin tapaan lounaalle. Sen aikana tuli ilmoitus läpimurrosta Valkeasaaressa. Marski lähti kiireesti takaisin työpaikalleen.

    #M-Heim oli jo lähdössä Tukholmaan "perustamaan pakolaishallitusta". Vain Airo ja muut ylimmät upseerit saivat puheella karkuretken estettyä. #

    Valehtelet. Marski johti sotaa lähes vuorokaudet ympäri heinäkuun puoliväliin. Vasta sen jälkeen palattiin jotenkin normaaliin päiväjärjestykseen.

    Äänestä

  • SINÄ luuseri kirjoitti:

    HAHA!Eivät varmaan. Eivätkä syöneet joukkueen johtajat tai muut rintamaupseerit!

    Ellet tuon enempää ymmärrä sota-ajasta niin ei kannattaisi avatasuutaan!

    täs on tää ymmärtäjä taas vauhdissa.
    tämä tyyppi ymmärtää kaiken.

    Äänestä

  • missä söivätkään kirjoitti:

    Söivätkö armeijan sotamiehetkin hotelleissa? Josko sotamies olisi kesken taistelun lähtenyt Viipuriin hotelliin syömään niin olisikohan ehkä syytetty paosta ja ammuttu?

    sotamiehillä ei ollut varaa syödä ravntolas, harva edes tiesi mikä se ravintola on, sotilaiden rahan meni viinaan ja korttipelis "kaverille" viinaan.

    sä tiedät nyt mikä on suur hyökkäys ja koska se katsotaan alkaneen.
    on se niin helppoa.

    herran ja narrin työ nyt vain on erilaista. etkö usko että suurhyökkäyksen alettua, divisioonat selvis mannerheimin lounaan ajan omin päin.
    ak:t varmaan osas kans tehä jotain.

    jos mannerheim ei saanut olla ravintolas syömäs niin,miten on saiko jr5:de kolmannen patalioonan kaheksannen kompanjan vartiomies syyä korsus vuoron loputtua ja mennä sitten jopa peräti nukkumaan.
    mitä olet mieltä mannnerheimin nukkumisesta.
    jokin komppanja saattoi silloin joutua peräti hyökkäyksen kohteeksi.

    Äänestä

  • anna mun kaiki kestä kirjoitti:

    Mitä ihmettä nyt oikein mylkytät? Ei ollut Puna-armeijan sotilas Kremlissä tai Wrehrmachtin mies Berliinissä vaan kyllä ne rintamilla aikansa vietti.

    Ja jos kaatuneita lasketaan niin prosentuaalisesti kaikkein eniten kaatui sodassa joukkueenjohtajia eli vänrikkejä ja luutnantteja. Kyseessä oli koko kansan sota ja vuoden 1944 torjuntavoitto, jonka ansiosta sinäkin netissä keikut.

    Äänestä

  • Et vätys kestä kirjoitti:

    tota öööööööö.
    siis kreml puna-armeija werhmaht???????
    joukkueen johtaja eli vänrikki????????????? toisaalta ainakin werhmahtin sotilas pääsi ainakin kerran lomalle, ehkä berliiniin jos siis asui sielä.

    koko kansan torjuntavoitto.

    minäkin saanroikkua netissä.

    laske vaa kaatuneita.

    Äänestä

  • Et vätys kestä kirjoitti:

    Mitä ihmettä nyt oikein mylkytät? Ei ollut Puna-armeijan sotilas Kremlissä tai Wrehrmachtin mies Berliinissä vaan kyllä ne rintamilla aikansa vietti.

    Ja jos kaatuneita lasketaan niin prosentuaalisesti kaikkein eniten kaatui sodassa joukkueenjohtajia eli vänrikkejä ja luutnantteja. Kyseessä oli koko kansan sota ja vuoden 1944 torjuntavoitto, jonka ansiosta sinäkin netissä keikut.

    oli niin hyvin ymmärretty ja niin tajutonta tekstiä että vrmaan sinä olet käynyt uliupiston.

    Äänestä

Kommarit olisi pitänyt pistää penkalle jo -32.

Äänestä

M-heimin sodanjohtohan oli yhtä suurta katastrofia syksystä -41 alkaen. Pelkkiä laiminlyöntejä ja mitä raskaimpia töppäyksiä vielä suurhyökkäyksen alettuakin. Pahempaa kuin vartiomiehen nukkuminen vartiossa, suoranaista vastapuolen auttamista.

Telottaa olisi pitänyt vaikka sekin olisi ollut liian lievä rangaistus.

Äänestä
  • Kyllä oli jonkunlaista vastapuolen auttamista kun ei hyökkäyttänyt Lenin gradiin eikä Kantalahteen vaikka olisi voinut. Näistä jompikumpi operaatio olisi kaatanut neukkuliiton.

    Äänestä

  • sekuritaattee kirjoitti:

    Kyllä oli jonkunlaista vastapuolen auttamista kun ei hyökkäyttänyt Lenin gradiin eikä Kantalahteen vaikka olisi voinut. Näistä jompikumpi operaatio olisi kaatanut neukkuliiton.

    taitavasti ja vastuullisesti. NL:n ylivoimalle ei kukaan olisi mahtanut mitään.
    Kun Saksa hävisi, Suomi hävisi.

    Äänestä

Mikäli ryhmä tai osasto pakeni ja jäi kiinni niin, että mukana oli ali-upseeri tai upseeri, niin muutamassa tapauksessa kyseinen upseeri ampui itse itsensä, tiesi menettävänsä sotilas-arvon, kunnian ja saavan tuomion.

Armeijassa jos syyllistyt rikokseen niin, että alainen on mukana siinä, niin saat tuomion myös siitä, että et ole valvonut sitä alaista vaan antanut sen tehdä kyseisen rikoksen, myös sotamiehen rintamakarkuruus on rikos, josta esimies joutuu vastaamaan oman rikoksensa osana.

Äänestä
  • Kyllähän joitain rintamaupseerien itsemurhia epätoivoisiussa tilanteissa tapahtui.

    Karkuruudesta ei juuri pantu upseereita oikeudessa vastuuseen. Joitain kyllä pantiin kenttäoikeuteen ja rankaistiin. Tavallisinta oli kuitenkin nuhteiden jälkeen siirto pois rintamatehtävistä. Aktiiviupseerille se oli kova rangaistus.

    Äänestä

  • Melkoista pötyä. kirjoitti:

    Kyllähän joitain rintamaupseerien itsemurhia epätoivoisiussa tilanteissa tapahtui.

    Karkuruudesta ei juuri pantu upseereita oikeudessa vastuuseen. Joitain kyllä pantiin kenttäoikeuteen ja rankaistiin. Tavallisinta oli kuitenkin nuhteiden jälkeen siirto pois rintamatehtävistä. Aktiiviupseerille se oli kova rangaistus.

    Nämä itsensä ampumiset tuli nimenomaan, kun osasto joka oli lähtenyt karkuun jäi kiinni ja upseeri oli mukana, miehille ei tullut mitään mutta upseeri ampui itsensä joukkoa pysäytättäessä.

    Olisi olllut yksin syytettynä, koska se oli sen "komennossa" oleva osasto, vaikka juoksikin "karkuun".

    Yksi perhetuttavani, eli tätini mies löi vihollisen hyökkäystilanteessa upseeria lapiolla päähän, kun se oli joutunut paniikkiin, ei ollut muuta mahdollisuutta, sillä vihollinen kävi juuri sillä hetkellä päälle ja paniikki olisi voinut levitä, ei saanut mitään syytettä teostaan, mutta upseeri siirrettiin rintamalta pois, eikä tiedä mitä sille tehtiin.

    Äänestä

Upseerikunnian säilyttämiseksi JR 56 yhden pataljoonan JSP:n sotilaskarkurina ammutusta lääkäristäkin tehtiin papereissa SOTILASVIRKAMIES.

Ja niin voidaan väittää ettei yhtään upseeria ammuttu karkuruudesta.

Entäs se itärintaman sotasalaisuudet usalle kavaltanut Max Hellens? Tuomittiin kuolemaan mutta usa kielsi teloittamasta tuota paskaaa.

Äänestä
  • Sotilasvirkamiehet kuuluivat päällystöön, eivät alipäällystöön tai miehistöön.

    Äänestä

  • Hans Metzger: Poliittiset aseveljetTuo Wikipediassa oleva teksti löytyy lähes sellaisenaan Hans Metzgerin kirjasta Poliittiset aseveljet, sivulta 86.

    Amerikkalaisen vastapelurin eli sotilasasiamiehen nimi on jätetty poissa. Kirjan mukaan hän oli eversti G. E. Huthsteiner.

    Hans Metzger: Poliittiset aseveljet - kolmannen valtakunnan edustajana jatkosodan Suomessa 1941–1944. Otava 1986

    Se miten Hellens paljastui tulee ilmi samassa yhteydessä, eli koodit avattiin.

    Metzgerin kirjan mukaan Hellensin petos koski koko itärintaman joukkojen sijoittelua, eli ei vain Suomen rintamaa. Mistähän Hellens saikin noin tarkat tiedot saksalaisten joukkojen sijoituksista aina rykmenttitasoa myöten?

    s. 86:

    "Niistä kävi ilmi mikä rykmentti taisteli milläkin rintamalohkolla, minkä komentajan alaisena, millä varusteilla ja millä miesvahvuudella."

    Äänestä

  • just just kirjoitti:

    Hans Metzger: Poliittiset aseveljetTuo Wikipediassa oleva teksti löytyy lähes sellaisenaan Hans Metzgerin kirjasta Poliittiset aseveljet, sivulta 86.

    Amerikkalaisen vastapelurin eli sotilasasiamiehen nimi on jätetty poissa. Kirjan mukaan hän oli eversti G. E. Huthsteiner.

    Hans Metzger: Poliittiset aseveljet - kolmannen valtakunnan edustajana jatkosodan Suomessa 1941–1944. Otava 1986

    Se miten Hellens paljastui tulee ilmi samassa yhteydessä, eli koodit avattiin.

    Metzgerin kirjan mukaan Hellensin petos koski koko itärintaman joukkojen sijoittelua, eli ei vain Suomen rintamaa. Mistähän Hellens saikin noin tarkat tiedot saksalaisten joukkojen sijoituksista aina rykmenttitasoa myöten?

    s. 86:

    "Niistä kävi ilmi mikä rykmentti taisteli milläkin rintamalohkolla, minkä komentajan alaisena, millä varusteilla ja millä miesvahvuudella."

    163. D:n esikunnassa ja pääsi käsiksi salaisiin asiakirjoihin. Sinänsä oli järjetöntä säilyttää tuollaisia tietoja divisioonatasolla.

    "Mistähän Hellens saikin noin tarkat tiedot saksalaisten joukkojen sijoituksista aina rykmenttitasoa myöten?"

    Toisaalta lukuisten saksalaisten esikuntien arkistot jäivät sotasaaliiksi jo talvella -42.
    Lisäksi "Rote Kapelle" toimitti tarkkoja tietoja Saksan sotavoimista.

    Äänestä

  • Monta nikkiä kirjoitti:

    Sotilasvirkamiehet kuuluivat päällystöön, eivät alipäällystöön tai miehistöön.

    sotilasvirkamiehillä ei ole jj koulutusta.
    joten niinkuin oikeusupseeri niin samoin muutkin virkamies upseerit eivät ole "päällystöä" koska eivät ole kenenkään esimiehiä.

    eikä heidän näennäinen arvo anna mitään oikeuksia.

    Äänestä

  • käsitteet kunniaan kirjoitti:

    kuuluivat päällystöön. Alempi arvo rinnastettiin luutnanttiin ja ylempi kapteeniin.
    Heillä ei ollut upseerikoulutusta, mutta tehtävä rinnastettiin upseeriin.

    Äänestä

  • käsitteet kunniaan kirjoitti:

    sotilasvirkamiehillä ei ole jj koulutusta.
    joten niinkuin oikeusupseeri niin samoin muutkin virkamies upseerit eivät ole "päällystöä" koska eivät ole kenenkään esimiehiä.

    eikä heidän näennäinen arvo anna mitään oikeuksia.

    Voi ne olla päällystökäin, sotilasvirkamies on ammattimies omalla alallaan, tämä arvo tulee palkkaus ja muista syistä, mutta esim. jos olet insinööri niin olet esimiestehtävissä ja asentajat, sekä teknikot on sun alaisia, kuten on siviilissäkin.

    Samajuttu lääkäreissä, tuomareissa, rakennusmestareisssa jne....

    Ne on päällystöä ja vastaavat omista toimialoista, ei niistä upseerit vastaa, jotka on koulutettu esim. sotilaiden kouluttajiksi.

    Äänestä

  • näin on kirjoitti:

    no johan on, virkamies insinööri kapteenilla ei ole mitään munaa mennä huutaan jv-luutnantille tai millekää muulle jhtajalle.

    virkamies upseerilla onvoinut olla toimisto mutta, se ei ole ollut sotilaallinen.

    esim. sotatuomarilla oli armeijan sotilas arvo aina upseeri mutta ei mitään arvon valtaa tai voimaa.

    Äänestä

Minun Iso-isä oli taistelemassa valkoisten puolella Tampereella 1918 hän oli kertonut jos Lehtimäki ja Rahja olisi saatu kiinni elävänä,niin heitä ei olisi silkki hanskoin käsitelty.

Äänestä

Mannerheim paljasti Suursilli jo 1941 Suomen hyökkäyssuunnitelmat. Maanpetoshan sekin oli.

Äänestä
  • Ja sinulta löytyy tietenkin dokumentti asiasta?

    Äänestä

  • Mannerheim nimenomaan ei paljastanut suunnitelmiaan Ch:lle kirjoittaessaan. Siksihän Englanti julisti Suomelle sodan, kun uskoi sen jatkavan hyökkäystä.
    Mannerheim ei tietenkään kertonut mitään suunnitelmistaan, koska tiesi tiedon menevän heti Moskovaan ja Ch:n olevan muutenkin Moskovan asialla vaatiessaan hyökkäyksen pysäyttämistä.
    Eli valehtelit taas.

    Äänestä

  • Hölynpölyä taas!! kirjoitti:

    Mannerheim nimenomaan ei paljastanut suunnitelmiaan Ch:lle kirjoittaessaan. Siksihän Englanti julisti Suomelle sodan, kun uskoi sen jatkavan hyökkäystä.

    Olet tuhma!

    Äänestä

  • hölötti 44 jo parin tervetuliaismaljan jälkeen mitkä on hänen äärimmäiset neuvotteluvaltuudet: Talvisodan rajat. Pitämällä tekohampaat tiukalla raja kulkisi nyt Viipurinlahden länsirannalla. Suomi pojan äärimmäinen naiivi sinisilmäisyys yhdistyneenä loputtomaan liehittelynhaluun on käynyt, ja käy, kalliiksi.

    Äänestä

  • Paasikivi puolestaan kirjoitti:

    hölötti 44 jo parin tervetuliaismaljan jälkeen mitkä on hänen äärimmäiset neuvotteluvaltuudet: Talvisodan rajat. Pitämällä tekohampaat tiukalla raja kulkisi nyt Viipurinlahden länsirannalla. Suomi pojan äärimmäinen naiivi sinisilmäisyys yhdistyneenä loputtomaan liehittelynhaluun on käynyt, ja käy, kalliiksi.

    Rauhanvaltuuskuntaa johti 1944 pääministeri Hackzell, joka sai halvauskohtauksen ja tilalle tuli ulkoministeri Enckell.
    Mitään neuvotteluja ei käyty, vaan NL saneli rauhanehdot, joiden vaihtoehtona oli miehitys.

    Äänestä

  • Hölynpölyä taas!! kirjoitti:

    Rauhanvaltuuskuntaa johti 1944 pääministeri Hackzell, joka sai halvauskohtauksen ja tilalle tuli ulkoministeri Enckell.
    Mitään neuvotteluja ei käyty, vaan NL saneli rauhanehdot, joiden vaihtoehtona oli miehitys.

    Rajaa muutettiin seitsemän kertaa vuosien 1944-47 välillä, aina tehtiin uusi sopimus entisen tilalle, viimeinen muutos oli se, kun 1947 Paatsjoen voimalaitokset luovutettiin N-liitolle, koska Petsamon kaivoksille tarvittiin sähköä, Petsamo oli luvutettu jo 1945 tai 1944.

    Vasta kun saatiin lopullinen rauhansopimus solmittua, niin raja saatiin sovittua paikalleen, taisi olla 1947 tai 1948, en nyt jaksa tarkista mistään ....

    Äänestä

  • Hölynpölyä taas!! kirjoitti:

    Mannerheim nimenomaan ei paljastanut suunnitelmiaan Ch:lle kirjoittaessaan. Siksihän Englanti julisti Suomelle sodan, kun uskoi sen jatkavan hyökkäystä.
    Mannerheim ei tietenkään kertonut mitään suunnitelmistaan, koska tiesi tiedon menevän heti Moskovaan ja Ch:n olevan muutenkin Moskovan asialla vaatiessaan hyökkäyksen pysäyttämistä.
    Eli valehtelit taas.

    M kirjoitti C lle ettei Suomi jatka hyökkäystä pitemmälle. Sorokkaan ei siis hyökätty ja Kiestingin suunnalla otettiin turpiin ihan turhaan.

    Kirjeen teksti tunnetaan.

    Äänestä

  • 1941 kirjoitti:

    M kirjoitti C lle ettei Suomi jatka hyökkäystä pitemmälle. Sorokkaan ei siis hyökätty ja Kiestingin suunnalla otettiin turpiin ihan turhaan.

    Kirjeen teksti tunnetaan.

    Kirjeiden tekstit ovat esimerkiksi Mannerheimin muistelmien II osassa ss. 366-368.

    Tuollaista niihin ei sisälly.

    Hyökkäys Sorokkaan oli aivan eri asia.

    Kiestingin suunnassa NL:n oli torjuttava suomalisten ja saksalaisten hyökkäys, koska se uhkasi strategista Muurmannin rataa.

    Hyökkäyksen pysäyttämisen saattoi myös vaikuttaa pelko USA:n sodanjulistuksesta.

    Äänestä

  • Olet maanpetos ite kirjoitti:

    Ja sinulta löytyy tietenkin dokumentti asiasta?

    Suomi EI hyökkää pitemmälle Mannerheim ilmoitti Churchillille kirjeessään.

    Tuossa on se kirje: 

    http://collections.europarchive.org/tna/20080205132101/fco.gov.uk/files/kfile/britainfinland3956_20.pdf

    Täydentävä kommentti asiaan liittyen:

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/9199614#comment-44939488

    "Marsalkka Zukov kertoo muistelmissaan Vospiminandija i razmyslenija ettei Suomi osallistunut Leningradin valloitukseen ja pysäytti etenemisensä syksyllä1941 saavutettuihin asemiin. Tilanne Karjalan Kannaksella oli varsin rauhallinen, minkä vuoksi voitiin Suomea vastaan taistelleen 23.Armeijan reservit ja osa etujoukoistakin voitiin siirtää Leningradin eteläpuolelle saksalaisia vastaan. Luottamus siihen ettei Suomi hyökkää pitemmälle johtui Mannerheimin ja Churchillin kirjeiden vaihdosta jota he kävivät loppusyksyllä 1941.Mannerheim kertoo asiasta muistelmissaan, kuinka hän vastauskirjeessään 2.12.1941oli ilmoittanut 
    kohteliaaseen sävyyn että hänen on mahdotonta keskeyttää käynnissä olevia operaatioita enne kuin joukot ovat saavuttaneet ne asemat, jotka hänen käsityksensä mukaan tarjoavat tarpeeksi turvallisuutta. Saksalainen historioitsija Hans Müller oli A.P.Tuomiselle ilmaissut kirjeenvaihdon olleen valtiopetos ja ilman Mannerheimin toimintaa Leningrad sekä Moskova olisivat kukistuneet. Näiden valloitusten jälkeen ei olisi tullut enää Stalingradia ja saksalaiset olisivat päässeet Bakun ja myös Lähi-Idän öljyalueille. Täten saksalaisten ei olisi tarvinnut turvautua kivihiilipohjaiseen Bensiiniin jonka tuottaminen oli kallista eikä sitä koskaan saatu riittävästi. 
    Müller syytti Mannerheimia jatkuvasta veljeilystä vihollisen kanssa salaa presidentiltä hallitukselta ja eduskunnalta. Mannerheim vaikutti asioihin ratkaisevasti ilmoittamalla Churchilille ettei katkaise Muurmannin rataa eikä ota osaa Leningradin valloitukseen. Lupaukset annettiin ennen Englannin sodanjulistusta 6.12.1941, ja Müller oli väittänyt tämänkin jälkeen Mannerheimin olleen yhteydessä Churchilliin, jonka vuoksi Stalin oli voinut melkein tyhjentää tämän rintaman osan ja siirtää joukkojaan saksalaisia vastaan.Vaikka Stalin ei paljoa luottanut suomalaisiin, koska mitään ei tapahtunut, hän pikkuhiljaa alkoi uskoa Churchilillin - nyt hänelle välittämään tietoon."

    Englannin pääministeri Winston Churchill lähetti marsalkka Mannerheimille henkilökohtaisen, yksityisen ja salaisen kirjeen, jossa hän pahoitteli, että Englanti joutuu piakkoin julistamaan Suomelle sodan. 

    http://personal.inet.fi/koti/juhani.putkinen/Englan1.jpg

    Vertailun vuoksi mainittakoon että USA katkaisi diplomaattisuhteet kesällä 1944. 

    Lisää todisteita

    http://jussina.blogit.uusisuomi.fi/2010/04/17/sota-suomen-ja-englannin-valilla/

    Englanti julisti sodan Suomelle 6.12.1941. 

    "Kyseisen Churchillin ja Mannerheimin välisen salaisen kirjeenvaihdon todistaa myös professori Tuomo Polvinen tutkimuksessaan Barbarossasta Teheraniin, 1979, sivu 128. Edellisellä sivulla Polvinen kertoo Maiskin (Venäjän suurlähettiläs Lontoossa) ilmoittaneen sen, ettei Englanti julistanut sotaa Suomelle olevan Englannin ja Venäjän välisistä ongelmista se, joka on loukannut Stalinia eniten.

    Todettakoon tässä edelleen, että presidentti Risto Ryti mainitsee tämän samaisen Churchillin ja Mannerheimin välisen kirjeenvaihdon omissa päiväkirjoissaan päivämäärällä 6.12.41. Ryti kertoi kyseisestä kirjeenvaihdosta myös J. K. Paasikivelle 20.12.41. Nämä molemmat asiat käyvät ilmi Ohto Mannisen ja Kauko Rumpusen toimittamasta kirjasta Risto Rytin päiväkirjat 1940-1944 sivulta 162.

    Ja Väinö Tanner kirjassaan Suomen tie rauhaan 1943-44 sivu 24: "Waldenin toivomuksesta liitin kirjeen mukaan vielä jäljennökset Churchillin ja Mannerheimin välisestä kirjeenvaihdosta, joka oli tapahtunut juuri ennen Englannin Suomelle antamaa sodanjulistusta. Niistä piti käydä selville, että Englannin sodanjulistus oli aiheutunut yksinomaan väärinkäsityksestä.

    Kun meillä ei ollut mitään suoraa yhteyttä Englantiin, lähetin kirjeen Ruotsin Helsingin lähettilään Beck-Friisin kuriiripostissa ministeri Güntherille pyytäen häntä hyväntahtoisesti toimittamaan sen Lontooseen." Tanner yritti saada aikaan tämän "paperisodan" rauhan Englannin ja Suomen välille."

    Mannerheim myös vastasi Churchillille (lähetettiin 2.12.1941):

    Mannerheimin muistelmat, osa II sivu 367-368

    "Sotamarsalkka Mannerheim Pääministeri Churchillille.
    Henkilökohtainen, salainen ja yksityinen.

    Minulla on eilen ollut kunnia saada Yhdysvaltain Helsingin lähettilään välittämänä 29. marraskuuta 1941 päivätty kirjeenne, ja kiitän Teitä siitä, että olette ystävällisesti lähettänyt minulle tämän yksityisen viestin..." lue linkistä loput

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/10100020

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/6624257

    Äänestä

  • Hölynpölyä taas!! kirjoitti:

    Mannerheim nimenomaan ei paljastanut suunnitelmiaan Ch:lle kirjoittaessaan. Siksihän Englanti julisti Suomelle sodan, kun uskoi sen jatkavan hyökkäystä.
    Mannerheim ei tietenkään kertonut mitään suunnitelmistaan, koska tiesi tiedon menevän heti Moskovaan ja Ch:n olevan muutenkin Moskovan asialla vaatiessaan hyökkäyksen pysäyttämistä.
    Eli valehtelit taas.

    Mannerheim myös vastasi Churchillille (lähetettiin 2.12.1941):

    Mannerheimin muistelmat, osa II sivu 367-368

    "Sotamarsalkka Mannerheim Pääministeri Churchillille.
    Henkilökohtainen, salainen ja yksityinen.

    Minulla on eilen ollut kunnia saada Yhdysvaltain Helsingin lähettilään välittämänä 29. marraskuuta 1941 päivätty kirjeenne, ja kiitän Teitä siitä, että olette ystävällisesti lähettänyt minulle tämän yksityisen viestin Uskon varmasti Teidän ylhäisyytenne ymmärtävän, että minun on mahdoton keskeyttää käynnissä olevia sotilaallisia operaatioita ennen kuin joukkomme ovat saavuttaneet ne asemat, jotka käsitykseni mukaan tarjoavat meille tarvitsemamme turvallisuuden. Olisi valitettavaa, jos nämä Suomen suojaamiseksi suoritetut sotatoimet johtaisivat maani selkkaukseen Englannin kanssa, ja minua surettaisi suuresti, jos Englanti katsoisi olevansa velvollinen julistamaan Suomelle sodan. Olitte hyvin ystävällinen lähettäessänne minulle näinä raskaina päivinä henkilökohtaisen viestinne, jolle annan hyvin suuren arvon. 2. joulukuuta 1941."

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/10100020

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/6624257

    P.S.

    Olet harvinaisen tietämätön tyyppi väittääksesi minua valehtelijaksi.

    Äänestä

  • Turha valehdella!! kirjoitti:

    Kirjeiden tekstit ovat esimerkiksi Mannerheimin muistelmien II osassa ss. 366-368.

    Tuollaista niihin ei sisälly.

    Hyökkäys Sorokkaan oli aivan eri asia.

    Kiestingin suunnassa NL:n oli torjuttava suomalisten ja saksalaisten hyökkäys, koska se uhkasi strategista Muurmannin rataa.

    Hyökkäyksen pysäyttämisen saattoi myös vaikuttaa pelko USA:n sodanjulistuksesta.

    Suomi EI hyökkää pitemmälle Mannerheim ilmoitti Churchillille kirjeessään.

    Tuossa on se kirje: 

    http://collections.europarchive.org/tna/20080205132101/fco.gov.uk/files/kfile/britainfinland3956_20.pdf

    Lienet tietoinen ettei muistelmiin ole luottamista...

    M:n muistelmat on täynnä virheitä "parhain päin".

    Äänestä

  • no miten on? kirjoitti:

    Tuossa on ruodittu pahimmat M:n muistelmien virheet koskien Suomen itsenäistymistä. Onni Talas oli 1918 nykyistä oikeuskansleria vastaavassa asemassa.

    Talas Onni Suomen itsenäistyminen ja Mannerheimin muistelmat
    Karisto, 1953, 112 s.

    Äänestä

  • 1918 kirjoitti:

    Kokonainen kirja oikaisuja koskien vain itsenäistymiseen liittyviä tapahtumia. Entäs kaikki muu?

    Muistelmat eivät ole historian kannalta kovinkaan luotettava lähde.

    Äänestä

  • no miten on? kirjoitti:

    Kas kun palstan vakio "oikoja" ei nyt väitäkään minua valehtelijaksi...

    "Suomi EI hyökkää pitemmälle Mannerheim ilmoitti Churchillille kirjeessään."

    M. ilmoitti joukkojensa jatkavan "turvallisiin asemiin". Turha valehdella.

    "Kas kun palstan vakio "oikoja" ei nyt väitäkään minua valehtelijaksi... "

    Koeta jatkossa pysyä totuudessa edes joskus. Yritykseksi jäi nytkin.

    Äänestä

  • no miten on? kirjoitti:

    Mannerheim myös vastasi Churchillille (lähetettiin 2.12.1941):

    Mannerheimin muistelmat, osa II sivu 367-368

    "Sotamarsalkka Mannerheim Pääministeri Churchillille.
    Henkilökohtainen, salainen ja yksityinen.

    Minulla on eilen ollut kunnia saada Yhdysvaltain Helsingin lähettilään välittämänä 29. marraskuuta 1941 päivätty kirjeenne, ja kiitän Teitä siitä, että olette ystävällisesti lähettänyt minulle tämän yksityisen viestin Uskon varmasti Teidän ylhäisyytenne ymmärtävän, että minun on mahdoton keskeyttää käynnissä olevia sotilaallisia operaatioita ennen kuin joukkomme ovat saavuttaneet ne asemat, jotka käsitykseni mukaan tarjoavat meille tarvitsemamme turvallisuuden. Olisi valitettavaa, jos nämä Suomen suojaamiseksi suoritetut sotatoimet johtaisivat maani selkkaukseen Englannin kanssa, ja minua surettaisi suuresti, jos Englanti katsoisi olevansa velvollinen julistamaan Suomelle sodan. Olitte hyvin ystävällinen lähettäessänne minulle näinä raskaina päivinä henkilökohtaisen viestinne, jolle annan hyvin suuren arvon. 2. joulukuuta 1941."

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/10100020

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/6624257

    P.S.

    Olet harvinaisen tietämätön tyyppi väittääksesi minua valehtelijaksi.

    itsesi valehtelijaksi. Ei siihen muita tarvita.

    "Uskon varmasti Teidän ylhäisyytenne ymmärtävän, että minun on mahdoton keskeyttää käynnissä olevia sotilaallisia operaatioita ennen kuin joukkomme ovat saavuttaneet ne asemat, jotka käsitykseni mukaan tarjoavat meille tarvitsemamme turvallisuuden."

    Miksi vääristelet selvää tekstiä?

    Äänestä

  • Hölynpölyä taas!! kirjoitti:

    Mannerheim nimenomaan ei paljastanut suunnitelmiaan Ch:lle kirjoittaessaan. Siksihän Englanti julisti Suomelle sodan, kun uskoi sen jatkavan hyökkäystä.
    Mannerheim ei tietenkään kertonut mitään suunnitelmistaan, koska tiesi tiedon menevän heti Moskovaan ja Ch:n olevan muutenkin Moskovan asialla vaatiessaan hyökkäyksen pysäyttämistä.
    Eli valehtelit taas.

    Englanti pommitti Petsamoa syksyllä 194, vieläpä ilman sodanjulistusta. Eli käytännössä oltiin jo sodassa keskenään. Ja M lähettää yksityisiä viestejä vastapuolen pääministerille koskien sodan päämääriä. Vähemmästäkin tulee valtiopetos mieleen.

    Eikä "asevelikään" taatusti olisi tykännyt tuollaisesta touhusta.

    http://agricola.utu.fi/keskustelu/viewtopic.php?f=10&t=5586#p32333

    Äänestä

  • Im bunde ? kirjoitti:

    Englanti pommitti Petsamoa syksyllä 1941, vieläpä ilman sodanjulistusta. 

    Korjataan tuokin ettei jää tilaa saivartelikoille.

    Äänestä

  • Im bunde ? kirjoitti:

    Englanti pommitti Petsamoa syksyllä 1941, vieläpä ilman sodanjulistusta. 

    Korjataan tuokin ettei jää tilaa saivartelikoille.

    "Englanti pommitti Petsamoa syksyllä 194, vieläpä ilman sodanjulistusta. Eli käytännössä oltiin jo sodassa keskenään. Ja M lähettää yksityisiä viestejä vastapuolen pääministerille koskien sodan päämääriä. Vähemmästäkin tulee valtiopetos mieleen. "

    Olet yksinomaan typerys, Tosin et palstan ainoa.
    Englanti pommitti Liinahamarin satamassa olevia saksalaisia laivoja. Mitään keskinäistä sotaa Suomen kanssa ei ollut.

    Mannerheim ei kertonut sodan päämääristä mitään. Lisäksi kyse oli ystävällismielisen valtion pääministeristä.

    Äänestä

Neuvostoliitossa ei kyselty edes arvoa. Joosepin mukaan pelkurittomassa Puna-Armeijassa perääntyminen vaati enemmän rohkeutta. Kyllä kävi sääliksi kun kuunteli miten sikamaisesti venäläiset kohteli sotavankeudesta palanneita.

Äänestä
  • Avaus koskee Suomen asioita eikä naapurin. Vai oliko taas henkisesti liian vaikea asia käsitellä niin pitää koettaa alkaa puhua aidanseipäistä?

    Äänestä

  • älä lässyttele kirjoitti:

    Avaus koskee Suomen asioita eikä naapurin. Vai oliko taas henkisesti liian vaikea asia käsitellä niin pitää koettaa alkaa puhua aidanseipäistä?

    Ottaako totuus peräsuolesta. Tuskin siinä paska kylällä jossa kaltaisesi pökäle syntyi olisi edes asukkaita mikäli täällä oltaisi sovellettu stalinilaisia käytäntöjä.

    Äänestä

  • Neuvostoliitossa kuuluisin kärsineistä oli Andrei Tsikatilon isä. Meillä täällä Suomessa ilmeisesti Runar Holmström välttyi jostain kumman syystä luodilta.

    Äänestä

Montako upseeria karkasi kaksi kertaa ja kieltäytyi palaamasta joukko-osastoonsa?

Äänestä
  • tapahtunut. Joitakin karkaamiseksi luettavia tapauksia kyllä oli, mutta vain muutamia tuomioita annettiin.
    Uupumus ja vastuu saivat monet upseerit romahtamaan.
    Upseerit jäivät yleensä taistelemaan tai lähtivät sitten miesten perään yrittäen pysäyttää heidät.
    Upseeritappiot olivat valtavat, noin 2 000, joista vain 1 300 kyettiin jotenkin korvaamaan.

    Äänestä

  • ------Montako upseeria karkasi kaksi kertaa -----

    Pylväspyhimyksenne jätti sodan johtamatta ja vietti aikaansa konjamiinia nautiskellen Mikkelin Klubilla. Se on paljon pahempaa kuin jos kiväärimies karkaa pari kertaa tai vaikka karkaisi 10 kertaa.

    Pylväspyhimyksenne laiminlyönnit maksettii verivirroin ja tuhansien sotilaitten hengellä ja terveydellä. Meinasi mennä koko maakin sen takia.

    Äänestä

  • Anni Huttila kirjoitti:

    ------Montako upseeria karkasi kaksi kertaa -----

    Pylväspyhimyksenne jätti sodan johtamatta ja vietti aikaansa konjamiinia nautiskellen Mikkelin Klubilla. Se on paljon pahempaa kuin jos kiväärimies karkaa pari kertaa tai vaikka karkaisi 10 kertaa.

    Pylväspyhimyksenne laiminlyönnit maksettii verivirroin ja tuhansien sotilaitten hengellä ja terveydellä. Meinasi mennä koko maakin sen takia.

    Mannerheim johti sotaa 12-14 tuntia päivässä ilman lomia ja vapaita. Hän pyrki tekemään töitä sairaanakin.
    Ainoa katkos oli sairasloma Sveitsissä keväällä -43. Sinne mennessä hän oli niin huonokuntoinen, että oli vähällä kuolla.

    Klubilla M. kävi kahdesti päivässä lyhyellä ruokailutauolla. Sekin keskeytyi suurhyökkäyksen ajaksi.

    Huttila pn kova, mutta huono valehtelija.

    Äänestä

  • Valehtelet taas!! kirjoitti:

    Kävivätkö sotamiehet rintamalta kahdesti päivässä hienosti konjamiinia ja viinejä naukkailemassa. Suurhyökkäyksen alettua ukko vei koko esikuntansa Klubille eli paha rintamakarkuruus.

    Tai poikkeilivatko sotamiehet Sveitsissä kesken sodan?

    Äänestä

  • hömppäsilli kirjoitti:

    Ylipäällikkö toimii täysin eri kriteerien mukaan kuin sotamiehet. Tosin et ymmärrä sitäkään.

    "Suurhyökkäyksen alettua ukko vei koko esikuntansa Klubille eli paha rintamakarkuruus."

    Hömppää!! Kiireisen työn lomassa käytiin lähikorttelissa syömässä. Sekin keskeytyi, kun tuli tieto läpimurrosta.

    "Tai poikkeilivatko sotamiehet Sveitsissä kesken sodan? "

    Marski kävi Sveitsissä toipumassa pahasta sairaudesta. Se oli ainoa "loma" koko sodan aikana.

    Äänestä

Etulinjan sotamiehet olivat enimmäkseen työväkeä ja muuta vähävaraista. Koska heidät oli jo vanhastaan tiedetty punikeiksi niin heitä toki sopikin ampua ihan siksikin kun homma jäi kesällä -18 kesken.

Herroille taasen kuului armahdus vanhaan malliin kuten tehtiin kansanmurhan 1918 jälkeen.

Äänestä
  • Miehistö oli melko tasan maaseudun miehiä ja kaupunkien työväkeä.

    Huttila valehtelee tapansa mukaan.

    "Herroille taasen kuului armahdus vanhaan malliin kuten tehtiin kansanmurhan 1918 jälkeen. "

    Mistä mahdettiin armahtaa? Mitään kansanmurhaa ei vastoin Huttilan toiveita ole tapahtunut.

    Äänestä

  • Valehtelet taas!! kirjoitti:

    Miehistö oli melko tasan maaseudun miehiä ja kaupunkien työväkeä.

    Huttila valehtelee tapansa mukaan.

    "Herroille taasen kuului armahdus vanhaan malliin kuten tehtiin kansanmurhan 1918 jälkeen. "

    Mistä mahdettiin armahtaa? Mitään kansanmurhaa ei vastoin Huttilan toiveita ole tapahtunut.

    Sinulle lähes 30 000 surmattua, aseetonta, köyhää ei ole ainakaan kansanmurha eikä siis rikos laisinkaan. Muutama tapettu lahtari sen sijaan on ihmiskunnan kautta aikain kauhistuttavin rikos.

    Kyllä mielipiteesi tunnetaan, suotta niitä jatkuvasti toistelet. Köyhät riviin ja kankaaseen, eikös vain?

    Äänestä

  • suotta vikiset kirjoitti:

    Huttula!! Mikset perehdy vuoden 1918 tutkimuksiin?

    Puhdistuksessa keväällä -18 teloitettiin noin 8 000 kapinaan osallistunutta tai siitä epäiltyä.

    Vankileireiltä lähettiin kotiin heti päältä noin 15 000 punaista. Myöhemmin todettiin noin 7 000 punavankia syyttömiksi rikoksiin ja heidät vapautettiin.

    Jatkossa armahdettiin tai päästettiin ehdonalaiseen kaikkiaan noin 61 000 punavankia, pääosa ( 54 000) jo -18 aikana.

    Mikään punikkien valehtelu ei asiaa muuta. Kansanmurha on Huttilan kannalta ikävästi vain hänen ja kaltaistensa valehtelijoiden haave.

    Äänestä

  • Turha valehdella, kirjoitti:

    "Puhdistuksessa keväällä -18 teloitettiin noin 8 000 kapinaan osallistunutta tai siitä epäiltyä."

    Kuinka monta ammuttiin pelkän epäilyn varjolla? Kuulostaa varsin laittomalta toiminnalta.

    Äänestä

  • epäilly perusteena kirjoitti:

    "Puhdistuksessa keväällä -18 teloitettiin noin 8 000 kapinaan osallistunutta tai siitä epäiltyä."

    Kuinka monta ammuttiin pelkän epäilyn varjolla? Kuulostaa varsin laittomalta toiminnalta.

    Torppareita ja työmiehiä ammuttiin ihan puhtaan ryöstömurhan tekemiseksi. Sekä alueilla missä mitään Punakaarteja ja sotaa ei ollut tapettiin myös porukkaa satamäärin ellei peräti tuhansia. Niitä ei kukaan ole laskenut, ovat nimettömissä haudoissaan kuka missäkin.

    Äänestä

  • hömppäsilli kirjoitti:

    Torppareita ja työmiehiä ammuttiin ihan puhtaan ryöstömurhan tekemiseksi. Sekä alueilla missä mitään Punakaarteja ja sotaa ei ollut tapettiin myös porukkaa satamäärin ellei peräti tuhansia. Niitä ei kukaan ole laskenut, ovat nimettömissä haudoissaan kuka missäkin.

    "Sekä alueilla missä mitään Punakaarteja ja sotaa ei ollut tapettiin myös porukkaa satamäärin ellei peräti tuhansia".

    Rajua valehtelua kuten aina.

    Valkoisten hallitsemalla alueella teloitettiin tutkimusten mukaan puhdistusten jälkeen 98 kapinaan osallistunutta punaista.

    Äänestä

  • Ahvenanmaalaiset separatistit Sundblom ja Björkman tuomittiin Korkeimmassa oikeudessa ja saman tien Ruotsin painostuksesta ARMAHDETTIIN! Ruotsin sosiaalidemokraattien puheenjohtaja lähetti Tannerille kirjeen, jossa hän pyysi suoraan, ettei Suomen SDP vastusta Ahvenanmaan separatistien ERILLISTÄ armahtamista, vaikka Suomessa vuoden 1918 sodan punaisten armahdusasiaa vastustettiin eduskunnassa ja sitä ei saatu aikaiseksi ennenkuin vasta 1927. Tannerin kiukkuinen vastaus on mukana kirjassa. 

    Tämä Sundblom oli se josta Kekkonen esitti pilkkasäkeistön Åålannin sota laulunkin.

    http://www.kielipolitiikka.net/fakta/UKK1948.htm

    >pilkkakirveet lisäsivät hyvään marssilauluumme "Oolannin sotaan" mojovan "vastalauseen": "Jos Sundblom ois Oolannin keisari, niin silakat ois Oolannin soltaattii ja ne uisivat ympäri fästninkii."<

    August Julius Sundblom (22. kesäkuuta 1865, Jettböle, Jomala – 23. elokuuta 1945, Maarianhamina) oli ahvenanmaalainen toimittaja ja poliitikko.

    Väinö Tanner kertoo muistelmissaan, Kahden maailmansodan välissä, vuoden 1918 armahdusasiaan liittyen erikoisia juttuja armahdusasian käsittelystä. 

    Hän teki kansanedustajana jo vuonna 1919 marraskuussa Väinö Huplin kanssa eduskuntaesityksen kansalaissotaan osallistuneille ja siitä tuomituille saatavasta armahduksesta. Olihan se ollut sosiaalidemokraattien vaaliteemakin. Oikeisto vastusti jyrkästi, samoin osa Maalaisliittoa. Keskustan enemmistö kuitenkin kannatti esitystä, ja se hyväksyttiin äänin 125-68. Lain perusteella 590 kapinasta syytettyä pääsi ehdonalaiseen vapauteen ja 30 000 kansalaisluottamuksen menettänyttä sai sen takaisin. Kesti kuitenkin lähes vuosikymmenen ennen kuin armahdukskysymyksessä päästiin lopullisiin tuloksiin. - Halusimme täydellistä armahdusta kaikille kansalaissodan johdosta vangituille lukuunottamatta murhaan tai murhapolttoon syyllistyneitä. Sivut 14-20 

    1921 armahdusasia tuli taas esille käsiteltäessä Ahvenanmaan itsehallintolakeja. Niihin liittyi mm. amnestia ahvenanmaalaisille separatisteille. Tuolloin Ruotsi painosti Suomea jopa Geneven päätöksillä. Asiaan sekoitettiin vuoden 1918 vankien amnestia, samanlainen jonka ahvenanmaalaiset saavat esitettyjen lakien perusteella. Ahvenanmaalaiset separatistit Sundblom ja Björkman tuomittiin Korkeimmassa oikeudessa ja saman tien Ruotsin painostuksesta ARMAHDETTIIN!

    Jälleen kerran nähtiin ettei laki ole sama Suomen ruotsalaisille ja suomalaisille. Tai ehkä se välillä onkin sama, mutta tuomiot ainakin vaihtelee...

    Amnestialaki s. 83

    Armahdusasiasssa saatiin ratkaisu huhtikuussa 1927 eduskunnan hyväksyessä hallituksen esityksen 96 vastaan 94. 
    "Lakiehdotuksen mukaan kaikki ehdonalaisessa vapaudessa olevat tai valvonnan alaisiksi rangaistuslaitoksen ulkopuolelle asetetut henkilöt, jotka oli tuomittu yksinomaan osanotosta kansalaissotaan tai sen yhteydessä tehdyistä rikoksista, vapautettiin heille tuomituista rangaistuksista ja niiden seuraamuksista. Kaikille kansalaissotaan osallistumisesta tuomituille, jotka jo olivat kärsineet saamansa rangaistuksen, tuli palauttaa palautettiin kansalaisluottamus. - Maalaisliitto, ruotsalainen kansanpuolue, ja kokoomus olivat lain hylkäämisen kannalla, samoin edistys, joka tosin kannatti armahdusta, mutta ei hallituksen esittämässä muodossa."

    Tanner Väinö Kahden maailmansodan välissä
    Tammi, 1966, 275 s., 2. painos

    SIINÄPÄ JUTTUA HERROJEN ARMAHTAMISESTA!

    Äänestä

Kyllä niissä tilalnteissa upseerienkin hermot pettivät ja ukko paineli karkuun. Mutta vanha tapa armeijoissa on se, että upseereja ei ammuta. Sehän antaisi huonon kuvan armeijasta jos upseereitakin pitäisi panna monttuun omien toimesta. Jos upseerista ei ollut enää sotaan niin ukko siirrettiin takalinjoille ja käskettiin olemaan hiljaa.

amassa tilanteessa sotamies ammuttiin jos sotatuomari tai pataljoonan komentaja sattui olemaan pahalla päällä tai krapulassa. Täysin mielivaltaista se oli.

Äänestä
  • "amassa tilanteessa sotamies ammuttiin jos sotatuomari tai pataljoonan komentaja sattui olemaan pahalla päällä tai krapulassa. Täysin mielivaltaista se oli. "

    Kuolemantuomiot perustuivat lakiin. Niitä määrättiin vain oikeusistuimissa.

    Lisäksi oli esimiehen ja vartiomiehen lakisääteinen velvollisuus käyttää asetta tietyissä tilanteissa. Se oli hyvin harvinaista. Sodan aikana oli 13 tapausta, joista osa vartiomiehen aseenkäyttöä.

    Äänestä

  • ei todellakaan!! kirjoitti:

    "amassa tilanteessa sotamies ammuttiin jos sotatuomari tai pataljoonan komentaja sattui olemaan pahalla päällä tai krapulassa. Täysin mielivaltaista se oli. "

    Kuolemantuomiot perustuivat lakiin. Niitä määrättiin vain oikeusistuimissa.

    Lisäksi oli esimiehen ja vartiomiehen lakisääteinen velvollisuus käyttää asetta tietyissä tilanteissa. Se oli hyvin harvinaista. Sodan aikana oli 13 tapausta, joista osa vartiomiehen aseenkäyttöä.

    "Kuolemantuomiot perustuivat lakiin"

    Laki on AINA kaikissa kohdissaan tulkinnanvarainen. Eli laki on kaikille sama, vain tulkinnat vaihtelee.

    Äänestä

  • hömppäsilli kirjoitti:

    "Kuolemantuomiot perustuivat lakiin"

    Laki on AINA kaikissa kohdissaan tulkinnanvarainen. Eli laki on kaikille sama, vain tulkinnat vaihtelee.

    Keitä olivat ne upseerit jotka karkasivat eivätkä suostuneet palaamaan riviin?

    Äänestä

  • mitä tulkittiin kirjoitti:

    Keitä olivat ne upseerit jotka karkasivat eivätkä suostuneet palaamaan riviin?

    käytännössä ollut pois lukien ne. jotka menettivät hermonsa, eivätkä olleet käyttökelpoisia esimiestehtäviin ainakaan rintamalla.

    Äänestä

mikään ei tapahdu sattumalta eikä vahingossa eikä varmaankaan lukeneelta, kun tulee liikaa ruuhkaa ja kaikilla menee liian hyvin,syttyy sota tai lama alkaa, se koskee vain työketjun viimeistä. eu (erillään urpoista) ei sun kansakunta ole maa vaan samassa asemassa oleva ,rikastuminen ei tunne valtioita vaan kumppanin jonka kanssa ohjaillaan tuloja, duunarin tehtävä 247 hommia ilman rikkauksia,rikkaus on siinä se että saat nukkua yösi, ja muistoja ei tarvitse lukea kauppalehden sivuilta. mitä vanhempi varakas sitä vähempi muistoja.

Äänestä

Jos en väärin muista niin ensi ma tulee MOT-ohjelma nimeltä Mannerheimin vaietut virheet. Jos olen väärin lukenut ohjelmaa niin korjatkaa toki. Mutta kantsinee kattoo, salattua ja uutta tietoa ukosta joka meinasi saattaa Suomen neuvostotasvallaksi.

Varmaan tietoinen petos takana.

Äänestä
  • Mannerheim oli yksi osanen niistä tekijöistä, joka ESTI meitä joutumasta Neuvostoliiton orjavaltion vasalliksi! Kiitos hänelle siitä!

    Äänestä

Siinä oli pakko ottaa käyttöön sotaväen kovin pykälä kun sotilaat paniikissa kannaksella juoksi pakoon

Äänestä
  • Tuonajan ohjesäännön mukaan pakenevat teloitetaan. Rintamakarkurit oli teloitettava kiinni saataessa.

    Äänestä

  • toimet käytäntöön kirjoitti:

    Tuonajan ohjesäännön mukaan pakenevat teloitetaan. Rintamakarkurit oli teloitettava kiinni saataessa.

    Esimies oli velvoitettu aseenkäyttöön, jos mies TAISTELUSSA kieltäytyi.

    Teloituksen saattoi määrätä vain tuomioistuin lain perusteella.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

herrat luisteli kirjoitti:

Miksi kovina kesäkuun päivinä -44 ammuttiin vain sotamiehiä, herrojen karkeitten laiminlyöntien viattomia uhreja? Miksi tähän katasrofiin ja lähes koko maan menetykseen syyllisinä ei tuomittu koskaan ainuttakaan marsalkkaa, kenraalia tai everstiä?

Sotamiehetkö, joilla ei enää hermo pitänyt olivatkin lopulta kaikkeen syyllisiä. Vai todistaako tämä vain sen, että herra ei ole syyllinen koskaan mihinkään, konnia löytyy vain alemmista sosiaaliluokista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu