Porttikieltoa pukkaa Veljesseuraan

"Informaatio
Teille on annettu tilapäinen porttikielto tälle keskustelufoorumille 09.08.2014 00:00 asti.

Ota yhteyttä Keskustelufoorumin ylläpitäjään saadaksesi lisää tietoa.

Porttikiellon syy: Porttikiellon rikkominen ja asiaton kirjoittelu

Tämä porttikielto on annettu IP-osoitteellesi."

Tony pisti minut (lisä) jäähylle Veljesseurassa . Toinen noista perusteista on aivan oikein, eli tuo "porttikiellon rikkominen" joka on annettu käyttäjätunnukselleni, Tuo asiaton kirjoittelu on hieman kevyt peruste, koska ilmeisesti Ahvenainen porttikiellolta välttyi. No Tony tiikeri on minuun hieman tympääntynyt, ja sen ymmärtää.

Oikeuskomiteaennätyksen lisäksi aijon hankkia porttikieltoennätyksen. Kun tuo 9.8 saapuu, niin pottuilen Veljesseurassa dementiakerholle tavalla, joka saa Tony tiikerin jatkamaan porttikieltoa. Tavoittelen ainakin yhden vuoden yhtämittaista porttikieltoa, eli esim.tiistaina loppunut porttikielto jatkuisi tiistaina. Tonyn avittamana uskon siihen pystyväni. Nyt yhtäjaksoista porttikieltoa on vasta 3kk

Uskon, että jo vuoden päästä voin todeta olevan luopioiden ja VT-seuran yksi pahiten kurittama mies.
33147
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

Mitä kiksejä siitä saa, että toimii sääntöjenvastaisesti? Jos ei pysty käyttäytymään niin miksi edes vaivautua hankkimaan bännejä tai muuta?

Äänestä
  • Niin, kerroihan jo, että tavoittelen kuritusennätystä myös luopioiden suunnasta.

    Oikeuskomiteaennätys minulla jo on ja uskon pääseväni noin 20:neen oikeuskomiteaistuntoon elämäni aikana. Oikeuskomiteoita on noin 16-17, mutta aivan oikea määrä pitäisi tarkistaa paperista, jolle olen ne listannut.

    Haiskahtaa vähän masokismilta, mutta se on pieni synti. Eräässä oikeuskomiteassa koko seurakunnan huono hengellisyys on kaadettu niskaani sanoilla "seurakunnan henki meni heti alaspäin, kun sinä muutit tänne" Veli vanhin kertoi, ettei enää pyhä henki vaikuta seurakunnassa,

    Vähän samantaisesta Tony on kirjelmöinyt minulle Veljesseurassa. Toki Tony ei ole vedonnut pyhään henkeen, vaan muuten valittanut kirjoitteluni negatiivisuudesta. Itse olen nähnyt sen kriittisyytenä.

    Äänestä

  • Uhrien puolesta. kirjoitti:

    Niin, kerroihan jo, että tavoittelen kuritusennätystä myös luopioiden suunnasta.

    Oikeuskomiteaennätys minulla jo on ja uskon pääseväni noin 20:neen oikeuskomiteaistuntoon elämäni aikana. Oikeuskomiteoita on noin 16-17, mutta aivan oikea määrä pitäisi tarkistaa paperista, jolle olen ne listannut.

    Haiskahtaa vähän masokismilta, mutta se on pieni synti. Eräässä oikeuskomiteassa koko seurakunnan huono hengellisyys on kaadettu niskaani sanoilla "seurakunnan henki meni heti alaspäin, kun sinä muutit tänne" Veli vanhin kertoi, ettei enää pyhä henki vaikuta seurakunnassa,

    Vähän samantaisesta Tony on kirjelmöinyt minulle Veljesseurassa. Toki Tony ei ole vedonnut pyhään henkeen, vaan muuten valittanut kirjoitteluni negatiivisuudesta. Itse olen nähnyt sen kriittisyytenä.

    "tavoittelen kuritusennätystä myös luopioiden suunnasta."

    On se hyvä että elämässä on mielekkäitä tavoitteita.

    Nyt. Oikeesti.

    Äänestä

  • ihmettelyä kirjoitti:

    "tavoittelen kuritusennätystä myös luopioiden suunnasta."

    On se hyvä että elämässä on mielekkäitä tavoitteita.

    Nyt. Oikeesti.

    Niin, ei tämä nyt elämäni päätavoite ole.

    Tavoitteen saavuttaminen lienee kuitenkin helppoa, koska Veljesseuran Tony on vahvasti tukemassa minua tuossa tavoitteessa. Yksi poikkipuolinen ilmaus ja kuukausien banni.

    Usko pois, ennätys saavutetaan suhteellisen helposti.

    Äänestä

  • Uhrien puolesta kirjoitti:

    onneksi olkoon kn1 porttikiellosta. Oletkin harvinaisen sairas jt yksilö.

    Terapeutille terveisiä.

    Äänestä

  • aivan oikein sulle kirjoitti:

    onneksi olkoon kn1 porttikiellosta. Oletkin harvinaisen sairas jt yksilö.

    Terapeutille terveisiä.

    "onneksi olkoon kn1 porttikiellosta. Oletkin harvinaisen sairas jt yksilö."

    Toi lienee totta.

    "Terapeutille terveisiä."

    Kiitos.

    Äänestä

  • Uhrien puolesta kirjoitti:

    "onneksi olkoon kn1 porttikiellosta. Oletkin harvinaisen sairas jt yksilö."

    Toi lienee totta.

    "Terapeutille terveisiä."

    Kiitos.

    Yritä nyt ymmärtää, ettei se ole minkään sivuston moderoinnin vika, jos sinulla vippaa päässä ja käyttäydyt kuin 13v teiniangstaaja.

    Sinusta itsestäs se lähtee. En ihmettele porttikieltoja yhtään, mitä juttujasi täällä lukee.

    Tuo veljesseura näyttää aika asialliselta palstalta. Ehkä rohkenen kirjoitella sinne itsekin

    Äänestä

  • sjukfallet domhetet kirjoitti:

    Lieneeköhän porttikieltoon raamatullinen syy?

    "1.Kor. 5:11 Mutta nyt kirjoitan teille: lakatkaa olemasta jokaisen sellaisen veljeksi kutsutun seurassa, joka on haureellinen tai ahne tai epäjumalanpalvelija tai herjaaja tai juoppo tai kiristäjä, älkääkä edes syökö sellaisen kanssa." ?

    Äänestä

  • sjukfallet domhetet kirjoitti:

    Yritä nyt ymmärtää, ettei se ole minkään sivuston moderoinnin vika, jos sinulla vippaa päässä ja käyttäydyt kuin 13v teiniangstaaja.

    Sinusta itsestäs se lähtee. En ihmettele porttikieltoja yhtään, mitä juttujasi täällä lukee.

    Tuo veljesseura näyttää aika asialliselta palstalta. Ehkä rohkenen kirjoitella sinne itsekin

    No sinun kirjoittelusi on pelkkää henkilökommentointia. Koska tunnetusti veljesseura sallii asiattoman kirjoittelun toisille muttei kaikille, saatat hyvinkin sopia vittuilijoiden joukkoon sinne. Mikset menisi vaikka heti. Ai niin, sinullahan on jo tunnus siellä ja aika kuluu aktiivikirjoittajia nuoleskellessa.

    Äänestä

  • Itse ip-osoite on helppo muuttaa ei ole mikään ongelma. Kirjoittaa vaan kokoajan anonyymisti ja vaihtaa nimimerkkiä kokoajan kuten itse jehovan todistajatkin tekevät

    Äänestä

  • totuusvoittaaaina kirjoitti:

    Itse ip-osoite on helppo muuttaa ei ole mikään ongelma. Kirjoittaa vaan kokoajan anonyymisti ja vaihtaa nimimerkkiä kokoajan kuten itse jehovan todistajatkin tekevät

    Ei se ip osoite siitä miksikään muutu. Pöljä.

    Äänestä

  • lolololooo kirjoitti:

    Ei se ip osoite siitä miksikään muutu. Pöljä.

    Totuusvoittaaaina tiedoksi. Ainakin ennen näillä jt-mielisillä oli proxy joka vaihtaa ip:tä koko ajan.

    Äänestä

  • lolololooo kirjoitti:

    Ei se ip osoite siitä miksikään muutu. Pöljä.

    Kylläö muuttuu pöljä

    Minut suljetaan jokapäivä monta kertaa täältä ulos, mutta aina vaan kirjoittelen tänne ja sulkemisen suorittaa katolic

    Jos osaisit googlata löytäisit kyllä ohjeet asiaan

    Äänestä

  • totuusvoittaaaina kirjoitti:

    Kylläö muuttuu pöljä

    Minut suljetaan jokapäivä monta kertaa täältä ulos, mutta aina vaan kirjoittelen tänne ja sulkemisen suorittaa katolic

    Jos osaisit googlata löytäisit kyllä ohjeet asiaan

    "sulkemisen suorittaa katolic"

    katolic on valitettavasti myös Helel Ben-Shachar, http://www.suomi24.fi/yhteisö/helel

    Äänestä

  • kerrotaan kaikille kirjoitti:

    "sulkemisen suorittaa katolic"

    katolic on valitettavasti myös Helel Ben-Shachar, http://www.suomi24.fi/yhteisö/helel

    Veljesseuran kirjoittaja taas hoitamassa mielenterveyttään Jt-palstalla. Kuinka surullista,,, eikö jumala autakaan sinua tai pyhä henki? Jeesus on muuten parrakas nainen.

    Äänestä

  • oops... kirjoitti:

    Veljesseuran kirjoittaja taas hoitamassa mielenterveyttään Jt-palstalla. Kuinka surullista,,, eikö jumala autakaan sinua tai pyhä henki? Jeesus on muuten parrakas nainen.

    Voisiko olla että sinulla on pakkomielle veljesseuraa koskien?

    Äänestä

  • näyttääsiltä kirjoitti:

    Voisiko olla että sinulla on pakkomielle veljesseuraa koskien?

    Voisiko olla, että sinulla on pakkomielle henkilökommentointiin.

    Äänestä

  • totuusvoittaaaina kirjoitti:

    Kylläö muuttuu pöljä

    Minut suljetaan jokapäivä monta kertaa täältä ulos, mutta aina vaan kirjoittelen tänne ja sulkemisen suorittaa katolic

    Jos osaisit googlata löytäisit kyllä ohjeet asiaan

    totuusvoittaaaina6.6.2014 00:06 1 SULJE
    Kylläö muuttuu pöljä

    Minut suljetaan jokapäivä monta kertaa täältä ulos, mutta aina vaan kirjoittelen tänne ja sulkemisen suorittaa katolic------------------

    mitä ITTUU se katolic sua sulkee pois TODISTAJIEN PALSTALTA?
    Millon tän jt-palstan Luotsiksi on valittu _katolic_?? ? ? ? ?
    ? HÄH ????

    oot sinä, Sanamies, PÖLJIEN pölöjä
    etkä kylläpähän ossoo kuukeloijakaan aikkuisten oikkeein.
    luvet ohjeet ainaan viärin :D

    hahmotushäirjöt pahana ko catoliikit on JT-palstan MODENA hehehe ,muahhahhahh

    Äänestä

Marttyyri onanoi omalla erinomaisuudellaan,hyi hlvtti
Mutta joka itsensä ylentää, se alennetaan jne...

Äänestä
  • Miksi kirjoittelet tähän aloitukseen useilla eri nikeillä, kusipää?

    Äänestä

Mihin sinne nyt sitten kirjoittelit ja mitä? Vai onko kaikki poistettu?

Äänestä

En löytänyt uusia kirjoituksia aloittajalta veljesseurassa. Ilmeisesti bannia jatkettiin henkilökohtaisista syistä.

Äänestä
  • Meni poistoon aamulla, kun Tony heräsi. Vaihdoimme "kohteliaisuuksia" Ahvenaisen kanssa, jotka poistettiin aamulla Tonyn toimesta.

    Suhteellisen kevyttä sanailu oli, eikä suinkaan yksisuuntaista, kuten tämä Veljesseuran dementiakerhon fanilauma yrittää täällä todistella.

    Äänestä

  • Uhrien puolesta. kirjoitti:

    Meni poistoon aamulla, kun Tony heräsi. Vaihdoimme "kohteliaisuuksia" Ahvenaisen kanssa, jotka poistettiin aamulla Tonyn toimesta.

    Suhteellisen kevyttä sanailu oli, eikä suinkaan yksisuuntaista, kuten tämä Veljesseuran dementiakerhon fanilauma yrittää täällä todistella.

    Oisit ottanut kuvaruutukaappaukset tai muuten kopsannut, niin saisivat muutkin lukea. Joskus uteloittaa nääs...

    Äänestä

  • Uhrien puolesta. kirjoitti:

    Meni poistoon aamulla, kun Tony heräsi. Vaihdoimme "kohteliaisuuksia" Ahvenaisen kanssa, jotka poistettiin aamulla Tonyn toimesta.

    Suhteellisen kevyttä sanailu oli, eikä suinkaan yksisuuntaista, kuten tämä Veljesseuran dementiakerhon fanilauma yrittää täällä todistella.

    Kevyttä sanailuahan se kieltämättä oli, mutta sääntöjen rikkomisesta tuli bannia lisää.
    Itsekin tiesit, että sulla oli porttikielto päällä kun aloitit Ahvenaisen kiusaamisen.

    Äänestä

  • rippeli kirjoitti:

    Kevyttä sanailuahan se kieltämättä oli, mutta sääntöjen rikkomisesta tuli bannia lisää.
    Itsekin tiesit, että sulla oli porttikielto päällä kun aloitit Ahvenaisen kiusaamisen.

    Jep näin on.
    Urani siellä on nyt ohi, mikä itseasiassa on helpotus.
    Kun nyt vielä sais bannin tännekkin ;-)
    Tsemppiä rippeli.

    Äänestä

"Onanoi omalla erinomaisuudellaan"

heheh päivän paras!

Äänestä
  • Ketöön ei kiinnosta sinun onanointisi.

    Äänestä

On kovin hämmästyttävää miten paljon VS:ssä on ollut malttia ja kärsivällisyyttä avaajan jatkuvan provo-viha-meuhkaamisen kanssa. Ilmeisesti he ovat uskotelleet toivoa hänen viimein kasvan ja kykenevän normaaliin kansakäymiseen toisten ihmisten kanssa. Mutta hän tarvitsee tuon itse itselleen rakentamansa ja itse ylläpitämänsä 'ikuisen' sodan kaikkia vastaan, missä ympäristössä sitten onkin, myös s24:ssä. Tuollaiselle krooniselle ammattihäirikölle tulisi antaa elinikäinen banni, ellei ole ositusta todellisesta muutoksesta.

Äänestä
  • Miksi sinun täytyy aina ottaa kantaa asioihin joista et tiedä mitään? Sama joka palstalla.

    Äänestä

kerrotaan kaikille

Äänestä
  • Uskon, että jo vuoden päästä voin todeta olevan luopioiden ja VT-seuran yksi pahiten kurittama mies.

    Äänestä

  • kerrotaan kaikille kirjoitti:

    Uskon, että jo vuoden päästä voin todeta olevan luopioiden ja VT-seuran yksi pahiten kurittama mies.

    "Miten niin mies? Sinähän olet 100 % nainen, Helel Ben-Shachar "

    Et taida osata hepreaa sanaakaan: ben tarkoittaa poikaa. helel shacharin poika.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Uhrien puolesta kirjoitti:

"Informaatio
Teille on annettu tilapäinen porttikielto tälle keskustelufoorumille 09.08.2014 00:00 asti.

Ota yhteyttä Keskustelufoorumin ylläpitäjään saadaksesi lisää tietoa.

Porttikiellon syy: Porttikiellon rikkominen ja asiaton kirjoittelu

Tämä porttikielto on annettu IP-osoitteellesi."

Tony pisti minut (lisä) jäähylle Veljesseurassa . Toinen noista perusteista on aivan oikein, eli tuo "porttikiellon rikkominen" joka on annettu käyttäjätunnukselleni, Tuo asiaton kirjoittelu on hieman kevyt peruste, koska ilmeisesti Ahvenainen porttikiellolta välttyi. No Tony tiikeri on minuun hieman tympääntynyt, ja sen ymmärtää.

Oikeuskomiteaennätyksen lisäksi aijon hankkia porttikieltoennätyksen. Kun tuo 9.8 saapuu, niin pottuilen Veljesseurassa dementiakerholle tavalla, joka saa Tony tiikerin jatkamaan porttikieltoa. Tavoittelen ainakin yhden vuoden yhtämittaista porttikieltoa, eli esim.tiistaina loppunut porttikielto jatkuisi tiistaina. Tonyn avittamana uskon siihen pystyväni. Nyt yhtäjaksoista porttikieltoa on vasta 3kk

Uskon, että jo vuoden päästä voin todeta olevan luopioiden ja VT-seuran yksi pahiten kurittama mies.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu