Ihme kohu viidestä sikiöstä!

Suomen maailman vapain media kuohuu ja kiehuu, kun Oulussa on löydetty viiden sikiön jäännökset kerrostalon kellarista. Lynkkausmentateetti vallitsee.

Samaan aikaan Suomessa tapetaan kymmenentuhatta sikiötä vuodessa ihan laillisesti ja laillistettujen lääkärien toimesta siksi, että äitejä ei satu huvittamaan synnyttää alkuun laittamiaan lapsia. Liberaaleiksi itseään kutsuvat ja vihreät feministit raivoavat lastenmurhien lisäämiseksi; siinä ja siinä ettei abortteja vaadita pakolliseksi.

Samasta asiasta on kyse!
30329
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Otappa lääkkeet, niin helpottaa.

Äänestä
  • Oho! Vetipä ateisti-kommunisti herneet nenäänsä. Taisi siis aloitus osua maaliin?

    Äänestä

  • Maailmalla on puhuttu siitä, että jo syntyneet lapsetkin pitäisi voida jälkikäteen abortoida, jos he ovat vammaisia tai muuten eivät miellytä äitiä. Oulussa jälkiabortti on toteutettu, joten miksi potkia tutkainta vastaan asiassa, joka kuitenkin ennemmin tai myöhemmin tulee vuorenvarmasti olemaan luonnollinen osa aborttikäytäntöä.

    Eppu Normaali lauloi yli 35 v. sitten kappaleessa "Kuolleet kakarat", että "Eks oo kuullu jälkiabortista?" Hyvin profeetallinen biisi.

    Äänestä

  • A-portti kirjoitti:

    Maailmalla on puhuttu siitä, että jo syntyneet lapsetkin pitäisi voida jälkikäteen abortoida, jos he ovat vammaisia tai muuten eivät miellytä äitiä. Oulussa jälkiabortti on toteutettu, joten miksi potkia tutkainta vastaan asiassa, joka kuitenkin ennemmin tai myöhemmin tulee vuorenvarmasti olemaan luonnollinen osa aborttikäytäntöä.

    Eppu Normaali lauloi yli 35 v. sitten kappaleessa "Kuolleet kakarat", että "Eks oo kuullu jälkiabortista?" Hyvin profeetallinen biisi.

    Sillä ehdolla ne äiditkin voidaan jälkiabortoida jos eivät miellytä omaa äitiään, isäänsä tai miestä / lapsen isää. Sinutkin joutaisi poitaa täysin turhana ja epäinnistuneena.

    Äänestä

Sikiöiden sukupuolta eikä ihonväriä ole kerrottu, miksi?

Äänestä
  • Ihinväri vain saattaa olla jo muuttunut ratkaisevasti. Kai ne tutkijat aikanaan kertovat molemmat sinua kiinnostavat asiat.

    Äänestä

Aborttikin on tappo, kun tässäkin tuomio on tappo.
Abortti pitää kietää lailla.
Eikä lapsi voi saada alkuaan vahingossa, vaikka niin yleisesti yritetään perustella.
Aina, kun ollaan sukupuoli yhteydessä, niin seuraus voi olla raskaus, että turha yrittää selitellä asiaa, jos tulee raskaaksi.

Äänestä
  • Vielä syntymätöntä on täysi mahdottomuus tappaa.

    Äänestä

  • Abortti ei ole vain tappo. Tappo on pikaistuksissa tehty ennalta suunnittelematon hengen riistäminen. Abortti on murha. Abortti täyttää murhan tunnusmerkit, koska se on aina ennalta suunniteltu ja harkittu.

    Äänestä

  • ei vain tappo kirjoitti:

    Abortti ei ole vain tappo. Tappo on pikaistuksissa tehty ennalta suunnittelematon hengen riistäminen. Abortti on murha. Abortti täyttää murhan tunnusmerkit, koska se on aina ennalta suunniteltu ja harkittu.

    Mistä tiedät, että kyseessä on viiden lapsen abortointi? Lehdissä ei puhuttu sikiöistä, vaan vauvoista tai vastasyntyneistä lapsista. Lapset oli surmattu heti syntymän jälkeen!
    Ihmetelkää ennemminkin, kuinka aikuinen nainen voi olla niin tietämätön ehkäisykeinoista. Jos oli naimahalut niin voimakkaat, niin lääkäri tai Väestöliiton terapeutit olisivat kyllä neuvoneet ehkäisyssä.
    Voiko kyseessä olla mielenterveysongelmat miessuhteissa?

    Äänestä

  • lapsiriski kirjoitti:

    Mistä tiedät, että kyseessä on viiden lapsen abortointi? Lehdissä ei puhuttu sikiöistä, vaan vauvoista tai vastasyntyneistä lapsista. Lapset oli surmattu heti syntymän jälkeen!
    Ihmetelkää ennemminkin, kuinka aikuinen nainen voi olla niin tietämätön ehkäisykeinoista. Jos oli naimahalut niin voimakkaat, niin lääkäri tai Väestöliiton terapeutit olisivat kyllä neuvoneet ehkäisyssä.
    Voiko kyseessä olla mielenterveysongelmat miessuhteissa?

    En tiedäkään. Otin vain kantaa edelliseen kommenttiin, missä kerrottiin, että abortti on tappo.

    Äänestä

  • lapsiriski kirjoitti:

    Mistä tiedät, että kyseessä on viiden lapsen abortointi? Lehdissä ei puhuttu sikiöistä, vaan vauvoista tai vastasyntyneistä lapsista. Lapset oli surmattu heti syntymän jälkeen!
    Ihmetelkää ennemminkin, kuinka aikuinen nainen voi olla niin tietämätön ehkäisykeinoista. Jos oli naimahalut niin voimakkaat, niin lääkäri tai Väestöliiton terapeutit olisivat kyllä neuvoneet ehkäisyssä.
    Voiko kyseessä olla mielenterveysongelmat miessuhteissa?

    Ei ole sanottu, että sikiöt/vauvat olisi surmattu. Tuo surma on sinun oman pääsi siältä lähtenyt aivopieru.

    Äänestä

  • Haisee tämäkin kirjoitti:

    Ei ole sanottu, että sikiöt/vauvat olisi surmattu. Tuo surma on sinun oman pääsi siältä lähtenyt aivopieru.

    Ovat täysin kehittyneita kuten vastasyntyneet ja tutkimuksessa varmasti selviää myös, että elävinä. Eipä pääse vähään aikaan tuo ämmä murhailemaan ketään.

    Niin kova seksin himo ollut saada paljaalla ettei ole voinut kortsuja hankkia ja lasten henki ei ole ollut edes pillereiden arvoinen vai onko oikein nauttinut tappamisesta.

    Äänestä

  • olet sekaisin kirjoitti:

    Vielä syntymätöntä on täysi mahdottomuus tappaa.

    Väitätkö ettei kohdussa oleva lapsi olisi elossa, ymmärtävätkin tutkimusten mukaan jo paljon. Opiskele biologiaa, ei siinä syntymähetkellä tapahdu mitään kehityshyppäystä, lapsi tulee vaan kohdusta ulos.

    Abortin sallittu ylärajakin on aivan liian korkealla kun lapsi jo pitkälle kehittynyt, olisi ollut paljon aikaa tehdä ennen esim. raajojen muodostumista. Oikeastaan pitäisi sallia vain katumuspillerin käyttö heti raskauden alettua.

    Äänestä

Oulun tapauksessa on todennäköisesti kyse yhden ihmisen pitkäaikaisesta mielen järkkymisestä ja sen traagisista seurauksista. Ei ole mitään järkisyillä perusteltavaa tarvetta mässäillä asialla julkisuudessa päivästä toiseen. Poliisi joutuu pitämään tiedotustilaisuuden, etteivät tiedotusvälineet raatelisi sitä itseään julkisuudessa. Ja veroilla rahoitettava YLE on suoran lähetyskaluston kanssa paikalla siinä missä kaupallinenkin hyeenalauma. Olemmeko me ihmiset todella näin kuvottavia?

Sen sijaan Aarnion tapauksen seuraaminen ja julkisuus on perusteltua. Siinä on kyse yhden yhteiskuntamme perusinstituution luotettavuudesta, millä on kansallista merkitystä ainakin turvallisuuden, sisäpolitiikan ja kansanvallan näkökulmista.

Äänestä

Ko. ihminen ei ole ollut terve näiden lasten syntymien aikoihin. Mahdollisesti hän on ollut sairas kaikki nämä vuodet.
Ei kannata lähteä tuomitsemaan ketään tässä asiassa.

Äänestä
  • Sairaus ei oikeuta rikoksentekoon, joten rikollinen tuomitaan.

    Äänestä

  • Ihan tietoisesti tehnyt murhat, eikä ole edes kerrasta ottanut opikseen vaan viisi kertaa. Olisi ollut paljon vaihtoehtoja, mutta päätynyt aina samaan ja muuten jatkanut normaalia elämää kuin mitään ei olisi tapahtunut.

    Ei ole mitään syytä soveltaa naisille aina lievempiä rangaistuksia, myös pelkästään Suomen laissa oleva lapsen surma pitäisi ehdottomasti poistaa ja määrätä rangaistus murhasta. Yhtä hyvin isäkin pitäisi jättää tuomitsematta jos masentunut tai rasittunut, eikä sekään olisi oikein.

    Suomessa on helppo saada apua tai antaa lapsi kokonaan pois ja jokainen tietää tappamisen rikokseksi, tuollaiselle laille ei ole mitään oikeutusta. Pelkkää naisten suosimista kun tappavat paljon lapsiaan ja laki pelkästään lisää sitä.

    Äänestä

Laillinen abortti on tärkeä

Äänestä
  • Onhan se tärkeää emansipoituneelle femakoille ja ateisti-kommunisteille että päästään tappamaan ihmisiä. Niinhän se Lenin-setä ja Stalin siellä Venäjälläkin opettivat kun uutta parempaa ihmistä luotiin.

    Äänestä

Loppus vaan kokonaan tuo lasten teko, niitä on jo aivan tarpeeksi.

Äänestä

itse tehnyt samoin, tappanut lapset ?

Äänestä

Tulee nyt jo korvista ulos tuo sikiövouhotus. Tällä hetkellä ei näytä maailmassa muuta olevan, kuin vuosia sitten abortoidut sikiöt. Voin jo kuvitella kuinka paskaIehdet hehkuttavat tätäkin asiaa viikkotolkulla ja kymmenillä otsikoilla.

Äänestä
  • Montako lapsen murhaa olet itse teettänyt? Onko pakko levittää ne jalat aina kun et ole vaivautunut ehkäisyä hommaamaan? Turha syyttää miestäkään ellei ole raiskattu, seksiin ei ole mikään pakko suostua omien tai miehen himojen takia.

    Äänestä

...Kuinka sairas ja jakomielitautinen tämä kansa on?

Bisnesten vuoksi miljoonia lapsia ympäri maailmaa murhanneita jenkkejä ihaillaan ja halutaan asekumppanuutta, mutta henkisesti sairastunut äiti joka mahdollisesti on surmannut muutaman vastasyntyneen lapsensa, halutaan lähes lynkata.

Kaiken järjen mukaan kansanmurhaajia jumaloivaa Stubbia pitäisi kohdella mitä törkeimpänä rikollisena, kun taas kohun kekelle joutunut äiti kuuluisi saada edes jotain ymmärrystä. Hänelle elämä on taatusti ollut mitä raskainta, kun taas jenkkimurhaajat kannatajineen elävät leveästi ja ainoastaan nauttivat tekemistään murhatöistä.

Äänestä
  • Teidän femakkojen mielestä äidit saavat tehdä mitä tahansa rangaistuksetta, auerskaakaan ei saisi tuomita edes lasten raiskauksista ja miehensä murhasta. Naisilta pitäisi poistaa äänestysoikeus ja kaikki muutkin oikeudet tai ainakin varmistaa, että teillä on riittävästi järkeä ja moraalia.

    Äänestä

Niin. Kyseessähän oli "vain" 5 aborttia. Mutta tämä taivastelu kertoo vain sen miten paatuineita ateistit ja muut kommunistit ovat. Se myös kertoo millainen on länsimaisen kulttuurin tämänhetkinen tila. Kyseessä ei ole enempää eikä vähempää kuin kulttuurin rappio ja kulttuurin vajoaminen jo pelkäksi siviilisaatioksi.

Äänestä
  • Aborttejako ne olivatkin?! Miten tiedät?

    Abortti tehdään tietyssä raskauden vaiheessa eikä i suinkaan täysiaikaiselle sikiölle....Eikä abortoituja sikiöitä pakasteta , saati säilytetä vuositolkulla pakastimessa.
    On suuri ero laillisella abortilla ja noilla teoilla.
    Sääliksi käy tekijää. On hänellä ollut valtavat kivut, kuinka lie kaikesta selvinnytkään yksin.

    Äänestä

Kyseessä ihmisten kaksinaamaisuus. Muiden rikokset ovat rikoksia, omat osa "valinnanvapautta".

Äänestä

Nyt ko. äitiä pidetään epänormaalina sadistina. Tässä yhteiskunnassa on opetettu ajattelemaan niin. Mutta ei ole kauaakaan kun hyödyttömien ihmisten ja eläinten annettiin kuolla. Onko se sittenkin vain ihmisen normaalia vaistonvaraista käytöstä?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hosikel kirjoitti:

Suomen maailman vapain media kuohuu ja kiehuu, kun Oulussa on löydetty viiden sikiön jäännökset kerrostalon kellarista. Lynkkausmentateetti vallitsee.

Samaan aikaan Suomessa tapetaan kymmenentuhatta sikiötä vuodessa ihan laillisesti ja laillistettujen lääkärien toimesta siksi, että äitejä ei satu huvittamaan synnyttää alkuun laittamiaan lapsia. Liberaaleiksi itseään kutsuvat ja vihreät feministit raivoavat lastenmurhien lisäämiseksi; siinä ja siinä ettei abortteja vaadita pakolliseksi.

Samasta asiasta on kyse!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu