Kehonkuva hukassa.

Olen vähän hukassa kehonkuvani kanssa. Sen verran pystyn sanomaan, että pienestä pitäen olen tuntenut huonommuutta, kömpelyyttä ja olevani jotenkin "punkero", ainakin vatsan seudulta. Tämä nyt tietysti oli ihan vääristynyttä kehonkuvaa, sillä olin todella hoikka! Joskus 7 vuotta sitten painoin 52 kiloa ja jätin todella paljon syömättä. Ei ollut anoreksiaa, mutta joku inho ruokaa kohtaan ehkä oli. Ruoka korvattiin sitten herkuilla tai välipaloilla. Silloin terkkari sanoi, että minun pitäisi syödä enemmän ja saada lihaa luiden ympärille. Tämä huvitti, koska tunsin olevani "liian iso". Vaatekoko oli silloin xs.

Nyt olen vanhempi ja lihonut ja ihan yhtä punkero ja kömpelö tunnen olevani edelleen. En kuitenkaan tiedä, mikä on totuus. Kehonkuva saattaa vaihdella päivän aikana paljonkin. Kotona olen tyytyväinen itseeni, sovituskopissa tunnen olevani ruma, lihava ja läski. Kävellessä tuntuu että reidet hyllyää ja hakkaa yhteen ja pömppövatsa pullottaa. Usein kuitenkin tuijotan itseäni peilistä ja pakotan näkemään itseni hyvässä mielessä. Usein se onnistuu, mutta en sitten enää tiedä olenko ehkä hieman liian painava ja pitäisikö asialle tehdä jotain.

Liikunta on ollut aina TODELLA vastenmielistä ja pelkään olevani kohta todella isokokoinen, koska olen tottunut olemaan ns. hoikka ja syömään mitä lystää. Nykyään kyllä syön ruokaa hyvin ja tiedän, että syömättömyys saa aineenvaihdunnan vain hidastumaan. En tosiaankaan tiedä, mitä pitäisi ajatella peiliin katsoessa. Foorumeita ei ainakaan kannata hirveästi katselle, kun jossain mammafoorumeilla haukutaan samalla pituudella 50kg läskiksi. :o Mitat: 160 cm, paino vaihtelee 57-59 kg.
2164
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Niin ja sen verran piti sanoa vielä, että koko on (ainakin vielä tällä hetkellä) edelleen xs, nykyään jostain farkuista joutuu ottamaan S koon jos eivät ole mitään venyvää materiaalia. Ihan sama kuitenkin minkä kokoiset farkut, saan niistä vain naurettavan näköisen mahamakkaran mikä ei auta "punkeroon" oloon. Asiaa ei auta tämä vallitseva fitness buumi, missä vatsan pitää olla esittelynkestävä lauta. Olettaisin siis olevani omenavartaloinen, koska ei sitä rasvaa tunnu muualle kertyvän. Farkuista aina vyötärö on liian piukka, vaikka olisivat muuten täydelliset.

Äänestä

Jätä kaikki HUONOT hiilihydraatit ja syö sen sijaan HYVIÄ hiilihydraatteja: paljon kasviksia ja marjoja, jonkun verran hedelmiä ja täysjyvää.

Proteiinia sopivasti, hyviä öljyjä n. 30 E% päivässä.

Liikuntaharrastuksia pitää aloittaa, jos haluat kroppasi kuntoon. Valittamalla ei homma toimi.

Painosi on ihan ok, mutta kuten totesit, kroppasi malli kertoo vääristä epäterveellisistä ja sairastuttavista elintavoista. Liikkumattomuus näkyy.

Ja lopeta itsesi vertaaminen muihin ja "fitness-buumiin". Ei muita kiinnosta miltä näytät. Vain itsesi vuoksi koita silti voida hyvin liikkumalla ja syömällä terveellisesti!

Jos kehonkuva aiheuttaa ongelmia, kannattaa jutella lääkärille asiasta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Painava(ko?) kirjoitti:

Olen vähän hukassa kehonkuvani kanssa. Sen verran pystyn sanomaan, että pienestä pitäen olen tuntenut huonommuutta, kömpelyyttä ja olevani jotenkin "punkero", ainakin vatsan seudulta. Tämä nyt tietysti oli ihan vääristynyttä kehonkuvaa, sillä olin todella hoikka! Joskus 7 vuotta sitten painoin 52 kiloa ja jätin todella paljon syömättä. Ei ollut anoreksiaa, mutta joku inho ruokaa kohtaan ehkä oli. Ruoka korvattiin sitten herkuilla tai välipaloilla. Silloin terkkari sanoi, että minun pitäisi syödä enemmän ja saada lihaa luiden ympärille. Tämä huvitti, koska tunsin olevani "liian iso". Vaatekoko oli silloin xs.

Nyt olen vanhempi ja lihonut ja ihan yhtä punkero ja kömpelö tunnen olevani edelleen. En kuitenkaan tiedä, mikä on totuus. Kehonkuva saattaa vaihdella päivän aikana paljonkin. Kotona olen tyytyväinen itseeni, sovituskopissa tunnen olevani ruma, lihava ja läski. Kävellessä tuntuu että reidet hyllyää ja hakkaa yhteen ja pömppövatsa pullottaa. Usein kuitenkin tuijotan itseäni peilistä ja pakotan näkemään itseni hyvässä mielessä. Usein se onnistuu, mutta en sitten enää tiedä olenko ehkä hieman liian painava ja pitäisikö asialle tehdä jotain.

Liikunta on ollut aina TODELLA vastenmielistä ja pelkään olevani kohta todella isokokoinen, koska olen tottunut olemaan ns. hoikka ja syömään mitä lystää. Nykyään kyllä syön ruokaa hyvin ja tiedän, että syömättömyys saa aineenvaihdunnan vain hidastumaan. En tosiaankaan tiedä, mitä pitäisi ajatella peiliin katsoessa. Foorumeita ei ainakaan kannata hirveästi katselle, kun jossain mammafoorumeilla haukutaan samalla pituudella 50kg läskiksi. :o Mitat: 160 cm, paino vaihtelee 57-59 kg.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu