Paljon kirjoitellaan avioliiton seksin loppumisesta,mutta onko näin että se taitaa olla aika tavallista ja luonnollista.Taitaa olla aika harvassa nappiin mennyt liitto jos seksi toimii hyvin molempien mielestä vielä yli 10 vuoden avioliittovuoden jälkeen.Itse kuuluun viimeseen ryhmään jossa ei ole seksiä,enkä tarkoita nyt pelkkkää seksi vaan kaikkea fyysistä,meillä ei mitään.Puoliso ei halua mitään siihen liittyvää.Mietin vaan että onko se joku luonnon laki ettei fyysinen puoli toimi enää pitkässä parisuhteessa.
Luonnollistako
---vai epäluonnollis
14247
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Jos puolisot eivät ole valmiita kehittymään, muuttumaan ja haastamaan itsensä on melko varmaa että liiton läheisyys ei säily. Se on mielestäni täysin luonnollinen kehitys. Haastamalla itsensä kehitys olisi katkaistavissa. Ne, joilla seksi toimii vielä pitkän ajan jälkeen ovat saaneet/joutuneet oppia paljon itsestään matkan varrella.
"Grow up or give up"
Mitä tämä kehittyminen tarkoittaa?
Naimisissa 26 vuotta ja seksielämä on erittäin tyydyttävää, läheistä ja ihanaa. Asia on niin kuin miesseli1221 sanoo.
Mutta yksin ei tietysti voi kehittyä. Siihen tarvitaan halua molemmilta. Ja alun perinkin vahva rakkaus sekä fyysinen mieltymys puolisoon.
Luonnollista on läheisyyden häviäminen, jos ei tulla ja päästetä lähelle. Koskee niin fyysistä kuin henkistä puolta.
Mä haluan miestäni edelleen, vaikka avioliittovuosia on yli 10 ja saman katon alla ollaan asuttu yli 20 vuoden ajan. Seksiä ei pitäisi nähdä muusta elämästä ja parisuhteesta irrallisena, vaikka halut ovat ihmisillä toki erilaiset ja vaihtelevat elämäntilanteiden mukaan. Harvassa kai ovat avioliitot, jossa seksi toimisi mutta kaikki muu olisi persiillään? Joillekin seksi ei ole kovin tärkeää, mikä sekin on ihan ok; silloin ongelma tulee halujen kohtaamattomuudesta.
Mulle olennaista ovat puolison arvostaminen, halu ja se, että saan kokea itseni halutuksi. Haluan miellyttää miestäni, haluan tuottaa hänelle nautintoa.
Toisen kanssa pitkään tyytyväisenä eläminen vaati ennen kaikkea halua pitää se suhde kunnossa. Jos se halu puuttuu, tuskin mikään suhde pysyy vireänä vuosikymmeniä. Enkä tarkoita että pitäisi väkisin mitään romanttisia iltoja viritellä vaan että aktiivisesti muistaa miksi ollaan menty yhteen ja että sitä yhteyttä pitää ylläpitää. Ja tähän kuuluu olennaisena osana halu tehdä toiselle hyvää ja pitää toinen tyytyväisenä kaikilla elämän osa-alueilla, myös seksissä.
Näin juuri. Huomioiminen, kunnioittaminen ovat jokapäiväinen juttu. Ei kynttiläillallisia vaan päivittäisiä haljeja ja hyviä sanoja sekä hellimistä. Itse koen sen seksissä tärkeäksi, että tulee vastaan ja antaa esimerkiksi toisen olla aivan passiivinen, jos häntä väsyttää. Halujen ei tarvitse olla samansuuruiset, mutta toisen huomioimista tarvitaan seksissä siinä missä muissakin asioissa. On tärkeä myös keskustella, että mitä kuuluu, oikeasti, ettei asioita jää pimentoon joissa niistä tulee isoja.
Isoja kriisejä varten tämä kaikki kantaa vaikeiden aikojen yli, hyvät sanat ja kokemus siitä, että toinen kuuntelee ja välittää.
Kun toinen ei puhu eikä pussaa,niin kertokaa kuinka saatte liiton säilymään onnellisena tai edes tyydyttävänä?EI Puhuta nyt ihan nuorista vaan yli viiskymmpisistä,onko kukaan kokeillut avioliittoleiriä tms?En halua tietää,kuinka usein te mutta haluan tietää miten edes jonkin asteinen fyysisyys säilytetään liitossa.Ei tarvi aina puhua sekaistä,tarkotan vaan läheisyyttä ja hellyyttä.
Konstit on monet, varmaan leirikin toimii ja terapia, jos sukset ovat jo ristissä. Samaa mieltä tuossa tuntuvat olevan muutkin, että vaaditaan molemmilta halua muutokseen. Yksin ei asioita voi korjata. Me olemme olleet terapiassa ja se auttoi. Tosin ei ole seksissä koskaan ongelmia ollutkaan.
Ongelmatilanteissa käy helposti niin, että vika on vain toisessa ja kumpikin alkaa tarkastella asiaa omien oikeuksien kannalta. Minulla on oikeus olla haluamatta tai minulla on oikeus seksiin ja läheisyyteen. Ellei pystytä toista kunnioittavasti ja arvostavasti kuuntelemaan ja keskustelemaan, niin ei sitä läheisyyttäkään synny. Ei ole mitään listaa, jota noudattamalla asiat järjestyvät, kun ihmiset ovat niin erilaisia. Suurin osa kuitenkin haluaisi olla avioliitossaan onnellinen. Siksi on surullista, ettei haluta hakea tarvittaessa ulkopuolista apua.
Ja jos sittenkään ei onnistu, niin on mielestäni parempi erota. Meillä on vain tämä yksi elämä. Viisikymppisenäkin elinvuosia on vielä parhaimmillaan jopa 40 vuotta jäljellä.
Jos puoliso ei puhuisi ja pussaisi tai edes jollain tavalla osoittaisi välittävänsä, en saisi yksin liittoa toimimaan. (Ikää mulla ei ole vielä 50, mutta suhdetta takana kuitenkin reilut 20 vuotta.) Onko tilanne aina ollut tuollainen?
Mulle on tärkeää tuntea kuuluvani puolisoni elämään, meidän elämäämme. Haluamme tietää, mitä toisillemme kuuluu. Meille fyysinen läheisyys on haleja, peffalle taputtelua ohi mennen, käsi kädessä kulkemista, jalkojen hieromista telkkaria katsellessamme, käden laskemista olalle. Pieniä, suuria eleitä; pysähtymisiä.
Mitä se onnellisuus sitten on? Koko ajan ei voi olla onnellinen. Suruja ja pettymyksiä tulee hyvässäkin suhteessa. Pointti on pitkälti siinä, miten näitä pettymyksen tunteita kestää. Ja onko tunne siitä, että puoliso on kuitenkin yrittämisen arvoinen. Että ollaan samalla puolella.
En tiedä onko se fyysinen suoritus varsinainen mittari. Minusta se on seuraus arkisen elämän tasapainosta.
Oleellisinta lienee molemminpuolinen, aito, vilpitön halu ottaa arkielämässäkin huomioon kumppanina hyvinvointi ja olotila.
Kyllä se suorituspuolikin toimii. Ukolla toimii ja vaimo haluaa.
Ainakin vielä 45:n aviovuoden jälkeen.
Edellyttää toki kohtuullisia ja terveellisiä elämäntapoja.
Tilastojen valossa ei ole tavallista. Reilu vuosi sitten julkaistun suomalaista seksiä koskevan tutkimuksen mukaan nimenomaan pitkissä avioliitoissa ollaan tyytyväisempiä. Jos lasketaan kaikenikäiset avioliitot yhteen sekä erittäin ja kohtuullisen tyytyväiset yhteen, prosentit näyttävät ylivoimasta enenmmistöä (en sano tarkkaa prosenttia, koska en muista).
Tuosta tutkimuksestahan nostettiin uutiseksi se, että naiset pettävät nykyisin melkein yhtä paljon kuin miehetkin ja se, että avioliitossa olevat ovat tyytyväisimpiä seksielämäänsä.
Alkeellista analyysiä perustuen omiin kokemuksiin ja ajatusmaailmaan.
Pitkässä liitossa henkilöt oppivat tuntemaan toistensa oikut ja mielihyvän lähteet.
Ikääntyvän vaihtoehdot ulkopuolisiin suhteisiin vähenevät vastaväitteistä huolimatta.
Kun kotona ei koe puutetta niin ei ole mitään syytä lähyteä harhailemaan ja etsimään epävarmaa vaihtoehtoa.
Itserakkaana äijänä olen sitä mieltä, että jos ukko hoitaa luonnostan ja halustaan kotona arkiasiat kohtuullisesti, enkä tarkoita vain askarointia, pitää itsensä kunnossa niin kyllä kumppaninkin puolelta löytyy ymmärrystä kunhan ukko ei vaadi kohtuttomia.
60 tyyppien mustasukkaisuus on minulle käsittämätön ilmiö!
Nuorena ymmärrän sen jos toinen osapuoli provosoi mutta varsinkin ikääntyneellä, esiintyessään miehellä, on peiliin katsomisen paikka.
Olemme olleet naimissa yli 309 vuotta. Ikämmme 59 ja 56, seksi on yhä edelleen hyvää ja sitä on riittävästi. Minulla taas on käsitys, että seksi toimii silloin kun kemiat on kohdallaan, olipa ikä mikä tahansa. Näin ainakin minun tuttavapiirissäni, johon kuuluu useita pariskuntia, jotka ovat olleet vuosikymmeniä yhdessä ja yhä edelleen seksielämää on ja hyvää sellaista.
...haha, siis yli 30 vuotta...