Miten erota avoliitosta? Nainen24

Seurustelua takana 4 vuotta, ikää minulla 24 ja avopuolisolla 26. Olen miettinyt eroa 1,5 vuotta, mutta en ole ollut valmis tekemään asialle mitään. Suhteessamme on ollut sekä hyvää, että huonoa. Hyvien asioiden vuoksi olenkin suhteeseen jäänyt, ja olen myös halunnut nähdä miten suhde kehittyy. Olen ollut tyytymätön, koska meiltä puuttuu rehellisyys, avoimuus ja toisinaan seksikin. Näihin asioihin ei ole myöskään tullut parannusta. Minusta tuntuu, että haluaisin asua yksin ja etsiä vielä sitä sopivampaa kumppania.

En ole ketään koskaan jättänyt, ja näin pitkän suhteen lopettaminen tuntuu kovin raskaalta. En haluaisi erota riidoissa, enkä loukata miestä, joten miten voin ottaa asian puheeksi?
23807
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Otat vain puheeksi, että sinusta on jo jonkin aikaa tuntunut, että teidän ei ole hyvä jatkaa yhdessä, koska sinun tunteesi ovat muuttuneet. Voit siis hiljalleen ottaa asiaa esille, niin että toiselle ei tule täytenä yllätyksenä, että ero tulee.

Äänestä

Olet päätöksesi tehnyt. Kun sen saat vielä sanottua, niin pysy siinä. Tulesäälimään toista, olet epäileväinen itsesi kanssa ym. Mutta mitä kauemmaksi aikaa jäät, sitä nemmän kiusaatitseäsi. Jos epäilet suhdetta jo nyt niin ..... Hei, ihmiset elää jopa70-80 vuotta kestävissä parisuhteissa. Halustko kitua seuraavat60-70 vuotta vai ottaa riskin että vastaasi osuu Se Oikea.

Jos tässä vaiheessa sinulla on tuollaisia tuntemuskia, niin irrottaudu. Muutoin käy vielä niin että saatte lapsen ja oitis tapaat SEN OIKEAN. Sitten vasta on pohdittavaa. Halauksia sinulle

Äänestä

Kiitos vastauksistanne :) Tuo on varmasti totta, että saatan alkaa myöhemmin lipsumaan päätöksestäni. Yritän kyllä pitää pääni, kun asian olen ensin saanut otettua esiin. Oikean ajoituksen löytäminen asiasta kertomiselle on vain niin vaikeaa.

Äänestä
  • Täällä samanlaisessa tilanteessa kamppaileva nainen. Kaikki tunteet hiipuneet ja jäljellä on vain jotain totuttua ja turvallista. Huonomminkin voisi asiat olla, mutta voisi olla paljon paremminkin, sillä se tärkein, rakkaus, on kadonnut. Taitaa olla aika nostaa kytkintä, tsemppiä :)

    Äänestä

  • Onnea molemmille, raskasta tulee olemaan, mutta kiitätte itseänne jälkeenpäin rohkeudesta! Kamalinta on se epätietoisuus ja pelko tulevasta sekä toisen ääretön loukkaaminen, mutta ajatelkaa sitä näin päin: haluatteko, että kumppani ei saa rakkautta osakseen? Hänelläkin on mahdollisuus uuden ihmisen kanssa joskus tulla aidosti rakastetuksi.

    Äänestä

Samassa asiassa jumissa täälläkin. 7vuotta yhdessä oloa, kaikki on loppunut. Tunteet ovat yksipuoliset. Tutun ja turvan takia tässä tilanteessa. Ei ole uskallusta lähteä. En tiiä.

Äänestä
  • Mielestäni tuo on enemmän kuin julmaa. Tavallaan viet itseltäsi oikeuden onneen, mutta myös toiselta oikeuden tulla rakastetuksi.

    Äänestä

Olisi vain rehellistä ja reilua kumppaniasi kohtaa että laskisit hänet menemään..
Salli hänelle ja itsellesi tilaisuus etsiä aviopuolisoehdokas joka vastaa teidän kummankin sille asettamia ehtoja.

Äänestä

Olin 12 vuotta tutussa ja turvallisessa. Kun lähdin niin lähdin kerralla. Hankin asunnon ja sanoin että olen sellaisen nyt saanut ja laitetaanko lusikat jakoon vai haluaako hän yrittää löytää toisemme. Hän sanoi ettei. Homma oli sitä myöten selvä. Kahdeksan kuukautta siitä törmäsin mieheen joka oli kuin suoraan unelmistani. Pitkä ja komea, kiltti ja hauska. En kadu sekuntiakaan että luovuin tutusta ja turvallisesta.

Äänestä

Korotan. 20 vuotta yhdessä, siitä viimeiset 10 vuotta olen ollut onneton.

3-4 viime vuotena olen ottanut eron puheeksi, ehkä kerran vuodessa mies ei halua. Ja olen niin tossukka että en itse saa aikaiseksi. Toivoisin että hän mokaisi vielä kerran kunnolla (mokaillut ennen, siksi ei luottoa) jotta saisin hyvän "syyn" jättää. Tai sitten säälisin taas enkä pystyisi siihen vaikka nyt uhoan.

Älä sinä jää näin pitkäksi aikaa. Olosi vaan pahenee vuosi vuodelta.

Äänestä
  • Jokainen on oman onnensa seppä..

    Äänestä

  • Hei, kenenkään ei tarvitse väsyä suhteeseen, hae kunnalta oma kämppä ja vetoa siihen, että on kiire kun ero tulee ja ota itsellesi oma elämä!

    Äänestä

Kun olette avoliitossa niin hommaat oman asunnon jos et voi jäädä nykyiseen ja muutat vain pois ja jätät lapun että tama oli tässä ja se siitä.

Äänestä

Minä en ainakaan eroaisi noin pitkästä suhteesta ns toisen selän takana, eli etsimällä kämpän ja jättämällä lapun pöydälle. Kyllä toiselle on sen verran velkaa, ellet nyt aivan väkivaltaisen idiootin kanssa elele. Sinuna kirjoittaisin pitkän kirjeen KAIKISTA tuntemuksista suhteesta. Ehdotonta rehellisyyttä, omien issukoiden vaikutusta suhteeseen ja vastapuolikin voisi pohtia v astaavasti omiaan. Suhteessa suurin osa ongelmista ja valtataistelusta johtuu henkilöiden omasta historiasta, eikä nykyisestä suhteesta. Jos tätä ei tiedosteta niin suhteet menevät kyllä vituiksi ihan varmasti.

Suosittelen yrittämään vielä! Menkää pariterapiaan. Se ei välttämättä vaihtamalla parane. Ihmiset luovuttaa nykyään liian helposti, ja täällä suoli24 tuntuu olevan joka keskustelussa heitto "eroa, ja etsi parempi".

Äänestä
  • Ei se vaihtamalla välttämättä parane mutta jos on toinen puolisoista määräileva ja rajoittaa paljon toisen elämää niin silloin kannattaa vaihtaa vähemmän määräilevään ja se siitä. Nuorempana oli muutama pidempi suhde ja oli semmoisia pissis naisia ja kolmenkympin paikkeilla tuli kohdalle semmoinen nainen joka ei joka asiasta nipota vaan asiat tehdään niinkuin itselle soppi ja nyt jo yli25v saman naisen kanssa ollut eikä enää tartte vaihtaa ja se siitä.

    Äänestä

Kannattaisko miettiä vähän tarkemmin, mitä sulta puuttuu? Ei parisuhteen ylläpitäminen mitään yksipuolista hommaa ole. Jos tarkastelisit asiaa vähän tarkemmin, et ole suhteesta kuitenkaan lähtenyt, joten jotain siitä saat. Mitä kaipaisit enemmän? Voitko omilla toimillasi vaikuttaa asioiden sujumiseen, esim seksi? Parisuhteessa pitää osata vaatia, keskustella.. Ei ero ole aina ainoa mahdollisuus asioiden ratkaisemiseen :)

Äänestä
  • Eiköhän tuo vaikuttanut jo siltä, että vastapuolelta puuttuu se keskustelutaito, hei 10v. kärsinyt olisiko sinusta siihen? Kysynpä vaan

    Äänestä

Huonossa suhteessa ei tarvitse kenenkään elää, olette molemmat nuoria. Itse erosin alle nelikymppisenä, oltuani jo 10 vuotta ex-mieheni kanssa. Monta turhaa vuotta meni, mutta ihanat lapset jäivät. Suhde oli loppuajoilla niin piinaa, etten päässyt edes yksin iltakävelylle, koska olisin halunnut sauvakävelemään. Koiran voi kuulemma ottaa iltakuselle mukaan... Mies kyllä sai harrastaa kalastusta, metsästystä ja salibandyä... Juttele reilusti ja eroa, eihän sitä tiedä vaikka miehesikään i olisi suhteeseen tyytyväinen.

Äänestä

Tiiäks, mulla on ollu sama ongelma! mutta oon ollu sen kanssa seurustelemassa 3 vuotta.. mietin eroo puoli vuotta.. mutta päädyin sitten jättämään hänet.. oon ollu tyytyväinen ratkasuun! koska hän on vain alkoholisoitunut enemmän... seksiäki oli mennyt jo kerran kuukauteen...

Äänestä

Tulevaisuuden kannalta on hyvin tärkeää että käyt laittamassa nimesi kansalaisaloitteesen joka kieltää maanoston ulkomaalaisilta. Sivu löytyy netistä.

Äänestä

Hei. Minulla takana jo 10 vuotta. Samat ongelmat. Osaanko vastata? Jos välit katkeaisivat kaipaisin paljon. Joskus mietin ja olen yrittänytkin hoitaa suhdetta. Kosketus on hyvä suhteen merkki mutta kosketukseen vastaaminen todistaa aitouden. Se on siinä........

Äänestä

Parasta on vain istua pöydän ääreen ja keskustella asiasta. Mutta hanki kuitenkin oma asunto sitä ennen valmiiksi. (vai onko asunto sinun nimissä) Muista että erotessa kaikki mikä on sinun nimissä on sinun ja mikä on hänen nimissä on hänen. Riippumatta kumpi ne on maksanu. Aikuisten täytyy osata keskustella asiat selviksi.

Äänestä

Tilanteen purkaminen on pakko aloittaa keskustelemalla. Jos olet jo päättänyt, ettei tämä ole se mitä haluat, niin silloin vain kerrot miltä sinusta tuntuu. Jos jäljellä on toivoa tämän suhteen korjaantumisesta, niin keskusteltava on siitäkin. Älä jää katkeroitumaan, jos tämä ei ole se mitä haluat. Erotaan niitä pidemmistäkin seurusteluista - kuten nuoruuden 6v kestäneestä suhteesta - ja henkiin jäädään ;)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nainen24 kirjoitti:

Seurustelua takana 4 vuotta, ikää minulla 24 ja avopuolisolla 26. Olen miettinyt eroa 1,5 vuotta, mutta en ole ollut valmis tekemään asialle mitään. Suhteessamme on ollut sekä hyvää, että huonoa. Hyvien asioiden vuoksi olenkin suhteeseen jäänyt, ja olen myös halunnut nähdä miten suhde kehittyy. Olen ollut tyytymätön, koska meiltä puuttuu rehellisyys, avoimuus ja toisinaan seksikin. Näihin asioihin ei ole myöskään tullut parannusta. Minusta tuntuu, että haluaisin asua yksin ja etsiä vielä sitä sopivampaa kumppania.

En ole ketään koskaan jättänyt, ja näin pitkän suhteen lopettaminen tuntuu kovin raskaalta. En haluaisi erota riidoissa, enkä loukata miestä, joten miten voin ottaa asian puheeksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu