Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Miten erota avoliitosta? Nainen24

Nainen24

Seurustelua takana 4 vuotta, ikää minulla 24 ja avopuolisolla 26. Olen miettinyt eroa 1,5 vuotta, mutta en ole ollut valmis tekemään asialle mitään. Suhteessamme on ollut sekä hyvää, että huonoa. Hyvien asioiden vuoksi olenkin suhteeseen jäänyt, ja olen myös halunnut nähdä miten suhde kehittyy. Olen ollut tyytymätön, koska meiltä puuttuu rehellisyys, avoimuus ja toisinaan seksikin. Näihin asioihin ei ole myöskään tullut parannusta. Minusta tuntuu, että haluaisin asua yksin ja etsiä vielä sitä sopivampaa kumppania.

En ole ketään koskaan jättänyt, ja näin pitkän suhteen lopettaminen tuntuu kovin raskaalta. En haluaisi erota riidoissa, enkä loukata miestä, joten miten voin ottaa asian puheeksi?

23

629

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • rakastatteko?

      Otat vain puheeksi, että sinusta on jo jonkin aikaa tuntunut, että teidän ei ole hyvä jatkaa yhdessä, koska sinun tunteesi ovat muuttuneet. Voit siis hiljalleen ottaa asiaa esille, niin että toiselle ei tule täytenä yllätyksenä, että ero tulee.

    • Liisa ja ihmemaa

      Olet päätöksesi tehnyt. Kun sen saat vielä sanottua, niin pysy siinä. Tulesäälimään toista, olet epäileväinen itsesi kanssa ym. Mutta mitä kauemmaksi aikaa jäät, sitä nemmän kiusaatitseäsi. Jos epäilet suhdetta jo nyt niin ..... Hei, ihmiset elää jopa70-80 vuotta kestävissä parisuhteissa. Halustko kitua seuraavat60-70 vuotta vai ottaa riskin että vastaasi osuu Se Oikea.

      Jos tässä vaiheessa sinulla on tuollaisia tuntemuskia, niin irrottaudu. Muutoin käy vielä niin että saatte lapsen ja oitis tapaat SEN OIKEAN. Sitten vasta on pohdittavaa. Halauksia sinulle

    • Nainen24

      Kiitos vastauksistanne :) Tuo on varmasti totta, että saatan alkaa myöhemmin lipsumaan päätöksestäni. Yritän kyllä pitää pääni, kun asian olen ensin saanut otettua esiin. Oikean ajoituksen löytäminen asiasta kertomiselle on vain niin vaikeaa.

      • 10+20

        Täällä samanlaisessa tilanteessa kamppaileva nainen. Kaikki tunteet hiipuneet ja jäljellä on vain jotain totuttua ja turvallista. Huonomminkin voisi asiat olla, mutta voisi olla paljon paremminkin, sillä se tärkein, rakkaus, on kadonnut. Taitaa olla aika nostaa kytkintä, tsemppiä :)


      • 6vuottasittensamahomma

        Onnea molemmille, raskasta tulee olemaan, mutta kiitätte itseänne jälkeenpäin rohkeudesta! Kamalinta on se epätietoisuus ja pelko tulevasta sekä toisen ääretön loukkaaminen, mutta ajatelkaa sitä näin päin: haluatteko, että kumppani ei saa rakkautta osakseen? Hänelläkin on mahdollisuus uuden ihmisen kanssa joskus tulla aidosti rakastetuksi.


    • Samaistunut.

      Samassa asiassa jumissa täälläkin. 7vuotta yhdessä oloa, kaikki on loppunut. Tunteet ovat yksipuoliset. Tutun ja turvan takia tässä tilanteessa. Ei ole uskallusta lähteä. En tiiä.

      • 97865

        Mielestäni tuo on enemmän kuin julmaa. Tavallaan viet itseltäsi oikeuden onneen, mutta myös toiselta oikeuden tulla rakastetuksi.


    • oppeliini1

      Olisi vain rehellistä ja reilua kumppaniasi kohtaa että laskisit hänet menemään..
      Salli hänelle ja itsellesi tilaisuus etsiä aviopuolisoehdokas joka vastaa teidän kummankin sille asettamia ehtoja.

    • minä itte

      Olin 12 vuotta tutussa ja turvallisessa. Kun lähdin niin lähdin kerralla. Hankin asunnon ja sanoin että olen sellaisen nyt saanut ja laitetaanko lusikat jakoon vai haluaako hän yrittää löytää toisemme. Hän sanoi ettei. Homma oli sitä myöten selvä. Kahdeksan kuukautta siitä törmäsin mieheen joka oli kuin suoraan unelmistani. Pitkä ja komea, kiltti ja hauska. En kadu sekuntiakaan että luovuin tutusta ja turvallisesta.

    • hyvin väsynyt

      Korotan. 20 vuotta yhdessä, siitä viimeiset 10 vuotta olen ollut onneton.

      3-4 viime vuotena olen ottanut eron puheeksi, ehkä kerran vuodessa mies ei halua. Ja olen niin tossukka että en itse saa aikaiseksi. Toivoisin että hän mokaisi vielä kerran kunnolla (mokaillut ennen, siksi ei luottoa) jotta saisin hyvän "syyn" jättää. Tai sitten säälisin taas enkä pystyisi siihen vaikka nyt uhoan.

      Älä sinä jää näin pitkäksi aikaa. Olosi vaan pahenee vuosi vuodelta.

      • ggsgadg

        Jokainen on oman onnensa seppä..


      • Gabrielle

        Hei, kenenkään ei tarvitse väsyä suhteeseen, hae kunnalta oma kämppä ja vetoa siihen, että on kiire kun ero tulee ja ota itsellesi oma elämä!


    • mek

      Kun olette avoliitossa niin hommaat oman asunnon jos et voi jäädä nykyiseen ja muutat vain pois ja jätät lapun että tama oli tässä ja se siitä.

    • SuZa

      Minä en ainakaan eroaisi noin pitkästä suhteesta ns toisen selän takana, eli etsimällä kämpän ja jättämällä lapun pöydälle. Kyllä toiselle on sen verran velkaa, ellet nyt aivan väkivaltaisen idiootin kanssa elele. Sinuna kirjoittaisin pitkän kirjeen KAIKISTA tuntemuksista suhteesta. Ehdotonta rehellisyyttä, omien issukoiden vaikutusta suhteeseen ja vastapuolikin voisi pohtia v astaavasti omiaan. Suhteessa suurin osa ongelmista ja valtataistelusta johtuu henkilöiden omasta historiasta, eikä nykyisestä suhteesta. Jos tätä ei tiedosteta niin suhteet menevät kyllä vituiksi ihan varmasti.

      Suosittelen yrittämään vielä! Menkää pariterapiaan. Se ei välttämättä vaihtamalla parane. Ihmiset luovuttaa nykyään liian helposti, ja täällä suoli24 tuntuu olevan joka keskustelussa heitto "eroa, ja etsi parempi".

      • mek

        Ei se vaihtamalla välttämättä parane mutta jos on toinen puolisoista määräileva ja rajoittaa paljon toisen elämää niin silloin kannattaa vaihtaa vähemmän määräilevään ja se siitä. Nuorempana oli muutama pidempi suhde ja oli semmoisia pissis naisia ja kolmenkympin paikkeilla tuli kohdalle semmoinen nainen joka ei joka asiasta nipota vaan asiat tehdään niinkuin itselle soppi ja nyt jo yli25v saman naisen kanssa ollut eikä enää tartte vaihtaa ja se siitä.


    • Sksnnsbds

      Kannattaisko miettiä vähän tarkemmin, mitä sulta puuttuu? Ei parisuhteen ylläpitäminen mitään yksipuolista hommaa ole. Jos tarkastelisit asiaa vähän tarkemmin, et ole suhteesta kuitenkaan lähtenyt, joten jotain siitä saat. Mitä kaipaisit enemmän? Voitko omilla toimillasi vaikuttaa asioiden sujumiseen, esim seksi? Parisuhteessa pitää osata vaatia, keskustella.. Ei ero ole aina ainoa mahdollisuus asioiden ratkaisemiseen :)

      • Gabrielle

        Eiköhän tuo vaikuttanut jo siltä, että vastapuolelta puuttuu se keskustelutaito, hei 10v. kärsinyt olisiko sinusta siihen? Kysynpä vaan


    • Gabrielle

      Huonossa suhteessa ei tarvitse kenenkään elää, olette molemmat nuoria. Itse erosin alle nelikymppisenä, oltuani jo 10 vuotta ex-mieheni kanssa. Monta turhaa vuotta meni, mutta ihanat lapset jäivät. Suhde oli loppuajoilla niin piinaa, etten päässyt edes yksin iltakävelylle, koska olisin halunnut sauvakävelemään. Koiran voi kuulemma ottaa iltakuselle mukaan... Mies kyllä sai harrastaa kalastusta, metsästystä ja salibandyä... Juttele reilusti ja eroa, eihän sitä tiedä vaikka miehesikään i olisi suhteeseen tyytyväinen.

    • Luckygirl14rt

      Tiiäks, mulla on ollu sama ongelma! mutta oon ollu sen kanssa seurustelemassa 3 vuotta.. mietin eroo puoli vuotta.. mutta päädyin sitten jättämään hänet.. oon ollu tyytyväinen ratkasuun! koska hän on vain alkoholisoitunut enemmän... seksiäki oli mennyt jo kerran kuukauteen...

    • suomalainen30

      Tulevaisuuden kannalta on hyvin tärkeää että käyt laittamassa nimesi kansalaisaloitteesen joka kieltää maanoston ulkomaalaisilta. Sivu löytyy netistä.

    • kotimyyrästäjä

      Hei. Minulla takana jo 10 vuotta. Samat ongelmat. Osaanko vastata? Jos välit katkeaisivat kaipaisin paljon. Joskus mietin ja olen yrittänytkin hoitaa suhdetta. Kosketus on hyvä suhteen merkki mutta kosketukseen vastaaminen todistaa aitouden. Se on siinä........

    • kirvesmiehenmuija

      Parasta on vain istua pöydän ääreen ja keskustella asiasta. Mutta hanki kuitenkin oma asunto sitä ennen valmiiksi. (vai onko asunto sinun nimissä) Muista että erotessa kaikki mikä on sinun nimissä on sinun ja mikä on hänen nimissä on hänen. Riippumatta kumpi ne on maksanu. Aikuisten täytyy osata keskustella asiat selviksi.

    • Tilanteen purkaminen on pakko aloittaa keskustelemalla. Jos olet jo päättänyt, ettei tämä ole se mitä haluat, niin silloin vain kerrot miltä sinusta tuntuu. Jos jäljellä on toivoa tämän suhteen korjaantumisesta, niin keskusteltava on siitäkin. Älä jää katkeroitumaan, jos tämä ei ole se mitä haluat. Erotaan niitä pidemmistäkin seurusteluista - kuten nuoruuden 6v kestäneestä suhteesta - ja henkiin jäädään ;)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      69
      2197
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2023
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1642
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1470
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1446
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1357
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1324
    8. 52
      1228
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      62
      1180
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      28
      1169
    Aihe