Berliinin olympialaisista (1936)on jälkeenpäin annettu kuva jossa natsipropaganda kukoisti ja jossa täysin aivopesty saksalainen yleisö halusi nähdä saksalaisten tai ainakin valkoisten germaanisten kansojen osoittavan ylivertaisuutensa. Pitääneekö paikkaansa?
Ei pidä. Kaikkea muuta. Berliinin kisojen ylivoimaisesti suosituin, pidetyin urheilija oli saksalaiselle yleisölle ilman muuta Jesse Owens. Amerikkalainen kertoi jälkeepäin että häntä kohdeltiin todella hyvin, yleisö suorastaan räjähti Owensin suorituksista raikuviin huutoihin. Nimikirjoituksen pyytäjiä oli kaikkialla. Lisäksi kokemus saksalaisissa hotelleissa oli ainutlaatuinen Owensille sillä häneen ei millään muotoa kohdistunut mitään töykeyksiä. Jälkeenpäin kisojen parhain urheilija kertoi että ero hänen kohteluunsa USA:ssa samoihin aikoihin oli huomattava. USA:ssa hän ei päässyt hotelleihin ja sai kokea jatkuvasti syrjintää muutenkin.
Kuvaava esimerkki oli myös kotiintulo Amerikkaan ja voitonjuhlat. Roosevelt ei suostunut kutsumaan häntä Valkoiseen Taloon vaikka kaikki sitä odottivat. Voitonparaatin edellä Owens ei saanut käyttää samaa hissiä kuin muut amerikkalaiset olympiavoittajat. Kisojen jälkeen Owens pudotettiin muutenkin maanpinnalle ja hän sai vain mitättömiä töitä alipalkatuilta aloilta.
Ja vielä erään myytin upottaminen. Väite jonka mukaan Hitler ei olisi onnitellut Owensia koska tämä oli musta ei pidä ihan paikkaansa. Todellisuudessa Olympiakomitea kielsi Hitleriä onnittelemasta henkilökohtaisesti kaikkia voittajia ensimmäisen kisapäivän jälkeen ja Hitler suostui tähän esitykseen. Siispä hän ei toisesta kisapäivästä lähtien onnitellut siten ketään. Owensin kultajahti alkoi toisena kisapäivänä.
Se mikä on muistettava on ennenkaikkea Rooseveltin ja USA:n järjestelmän töykeä suhtautuminen Owensiin.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Tuo kaikki on varmaan totta. Mutta auta armias, jos joku urheilu- tai muu toimittaja yrittäisi oikoa noita myyttejä julkisuudessa, niin johan siitä lyötäisiin heti natsileimalla otsaan.
Koko tapaus Owens on kiinnostava siinäkin mielessä että jo vuonna 1936 näyttää talouspolitiikassaan vaikeuksiin joutunut Roosevelt aloittaneen Saksa-vastaisen propagandan luomalla näitä myyttejä rasismista vaikka samaan aikaan USA:ssa lynkattiin lähes viikoittan mustaihoisia eteenkin syvässä etelässä.
On myös muistettava tapaus Joe Louis - Max Schmeling. Amerikkalainen demokraattipuoluetta lähellä oleva media loi käsitteen jonka mukaan Schmeling oli natsi vaikka todellisuudessa se ei pitänyt alkuunsa paikkaansa. Schmeling nimittäin pelasti jo 1930-luvulla erään juutalaisen tuttavansa ja auttoi pakenemaan tämän maasta piilottelemalla häntä. Se pitää sen sijaan paikkaansa että ex-maailmanmestari Braddockin valmentaja pakotti Louisin sopimukseen jossa "Ruskean pommittajan" tulevien ottelujen tuloista määrätty osaa menee Braddockille (ja tämän managerille) sillä muussa tapauksessa Louis ei olisi tummaihoisena koskaan saanutkaan MM-ottelua.
Rooseveltin hallinto käytti härskisti hyväkseen ulkopoliittisessa manööverissä myös Joe Louisia tämän valmistautuessa kohtaamaan Schmeling v. 1938. Luotiin kiihoittunut ilmapiiri joka näkyi mm. siten että yleisö heitteli Schmelingin päälle kaikenlaista paperista roskaa ja solvasi tätä.