Tässä on parina päivänä ollut jänniä yhteenottoja naisten ja huumorintajun välillä. Tästä onkin tullut mieleen miten eri tavalla naiset ja miehet käsittää huumorin tai suhtautuu siihen.
Miehethän on yleisesti se enemmän huumoria viljelevä sukupuoli. Miehille hauskuus on mm. yksi keino tehdä vaikutus naisiin, osoittaa olevansa rentoja ja kivoja tyyppejä, jotka eivät ole uhka naisen turvallisuudelle, vaan potentiaalinen parittelukumppani. Vastaavasti naiset ovat oppineet, että nauramalla miehen jutuille he ilmaisevat hyväksyvänsä miehen. Huumorilla ja naurulla on siis selvä pariutumiseen tai sosiaaliseen yhteenkuuluvuuteen liittyvä funktio, jossa etenkin naisilla on passiivisempi yleisön rooli ja miehillä aktiivinen vitsaileva rooli.
Toki naiset vitsailee keskenäänkin, mutta tämä ei ole tarkasteltavan aiheen kannalta kiinnostavaa, koska sillä on vain naisten sosiaalisuutta ylläpitävä funktio. Voidaan vain todeta, että naiset ovat huumorinkäyttäjinä usein taitamattomampia tai karkeampia kuin miehet. Naisille on esimerkiksi yleisempää muihin kohdistuva, pilkallinen huumori. Tämä on ikään kuin juoruilun huumoriversio. Tällaisessa huumorissa vitsailija säilyttää ylemmän aseman vitsin kohteeseen nähden.
Tämä naisten halu säilyttää "ylempi asema" liittyy naisten rooliin sukupuolisena objektina. Mies (subjekti) vitsailee, nainen (objekti) hyväksyy. Naiset, jotka haluavat vitsailla miesten kanssa samalla tasolla ovat ikään kuin "yksi jätkistä". Tällöin he osoittavat olevansa rentoja naisia, jotka ovat valmiita tarvittaessa hylkäämään feminiinisen objektiroolinsa ja olemaan yksi subjekteista. Tämä tarkoittaa tietenkin saavutetuista eduista luopumista. Et voi olla tavoiteltu objekti ja samaan aikaan "yksi jätkistä". Tällainen objektiudesta luopuminen ei kuitenkaan sulje pois mahdollisuutta, että nainen olisi samaan aikaan myös sukupuolisen kiinnostuksen kohde miehelle, mutta se rikkoo perinteisiä sukupuolirooleja. Voikin sanoa, että moderni ja tasa-arvoinen nainen voi vitsailla miesten kanssa "yhtenä jätkistä", kun taas perinteisestä naisroolista kiinni pitävä nainen tyytyy nauramaan miesten jutuille tai teeskentelemään huumoria eli flirttailemaan, joka on vain yhdenlainen huomionhakemisen keino, eikä samalla tavalla vapautunutta kuin tasavertaisempi huumorinkäyttö, sillä flirttaillessa pidetään näistä subjekti-objekti, mies-nainen -roolijaoista tiukasti kiinni.
Se mitä kutsutaan huumorintajuksi ei olekaan vain tietynlaista makua huumorin suhteen (esim. "minä en pidä pissakakkavitseistä") vaan se on sitä, että tunnistaa jonkin asian huumoriksi ja suhtautuu siihen ei-vakavasti, huumorina. Ei esim. lähde väittelemään siitä onko ollut laivaristeilyllä yhdynnässä somalivanhuksen kanssa, jos sellaista on läpällä heitetty, ellei tuo väittely itsessään ole huumoria. Huumorin voi myös torjua, esim. kieltäytyä hyväksymästä rasistista tai muuten sopimatonta vitsiä. Mutta jos torjuu vitsin vain sillä perusteella ettei tunnistanut sitä vitsiksi tai ei pitänyt sitä hauskana, niin tunnustautuu helposti tosikoksi tai huumorintajuttomaksi.
Tässä piileekin yleinen ristiriita miesten ja naisten välillä. Koska naiset ovat oppineet pitämään huumoria sosiaalisen hyväksynnän tai jopa sukupuolisen kiinnostuksen merkkinä, niin naiset ovat herkempiä myös torjumaan huumorin jos eivät halua antaa vitsin tai jutun kertojalle hyväksyntäänsä ja kiinnostustaan. Erityisen hämmentyneeksi nainen tulee, jos miehen huumorilla ei ole tällaista pariutumisfunktiota. Jos vitsi on kerrottu vain vitsin vuoksi, ilman sen suurempia taka-ajatuksia. Siis jos nainen pitäytyy kiinni tässä naisellisessa objektiroolissaan ja mies ikään kuin tarjoaa hänelle tasavertaista asemaa jätkien veljeskunnassa.
Naisellisen naisen tosikkous liittyy siihen, että nainen pitää itseään tärkeänä (objektina miehen subjektille). Tärkeä ihminen ei kykene olemaan hauska ilman että menettäisi ylemmän asemansa. Esim. vitsaileva pomo asettaa itsensä työläistensä tasolle sosiaalisesti ja menettää "ylimysasemansa". Kuvitelkaapa stand up -koomikko, joka kuvittelee olevansa parempi kuin yleisönsä. Ei sellainen vain toimi.
Päätän tämän pohdiskelun huumorista ja naisista mielikuvaan, jonka vitsailuun tottumaton nainen herättää yrittäessään olla hauska. Siitä nimittäin tulee mieleen kuin katsoisi lapsen kokeilevan luistelua ensi kertaa. Näyttää kömpelöltä, mutta kun alkaa sujua, niin lapsi hehkuu ylpeänä: "Katsokaa, minäkin osaan!" Jos edellinen vaikutti ylimieliseltä, niin siinä piileekin haaste, että kuinka tosissaan sen ottaa.
Miehethän on yleisesti se enemmän huumoria viljelevä sukupuoli. Miehille hauskuus on mm. yksi keino tehdä vaikutus naisiin, osoittaa olevansa rentoja ja kivoja tyyppejä, jotka eivät ole uhka naisen turvallisuudelle, vaan potentiaalinen parittelukumppani. Vastaavasti naiset ovat oppineet, että nauramalla miehen jutuille he ilmaisevat hyväksyvänsä miehen. Huumorilla ja naurulla on siis selvä pariutumiseen tai sosiaaliseen yhteenkuuluvuuteen liittyvä funktio, jossa etenkin naisilla on passiivisempi yleisön rooli ja miehillä aktiivinen vitsaileva rooli.
Toki naiset vitsailee keskenäänkin, mutta tämä ei ole tarkasteltavan aiheen kannalta kiinnostavaa, koska sillä on vain naisten sosiaalisuutta ylläpitävä funktio. Voidaan vain todeta, että naiset ovat huumorinkäyttäjinä usein taitamattomampia tai karkeampia kuin miehet. Naisille on esimerkiksi yleisempää muihin kohdistuva, pilkallinen huumori. Tämä on ikään kuin juoruilun huumoriversio. Tällaisessa huumorissa vitsailija säilyttää ylemmän aseman vitsin kohteeseen nähden.
Tämä naisten halu säilyttää "ylempi asema" liittyy naisten rooliin sukupuolisena objektina. Mies (subjekti) vitsailee, nainen (objekti) hyväksyy. Naiset, jotka haluavat vitsailla miesten kanssa samalla tasolla ovat ikään kuin "yksi jätkistä". Tällöin he osoittavat olevansa rentoja naisia, jotka ovat valmiita tarvittaessa hylkäämään feminiinisen objektiroolinsa ja olemaan yksi subjekteista. Tämä tarkoittaa tietenkin saavutetuista eduista luopumista. Et voi olla tavoiteltu objekti ja samaan aikaan "yksi jätkistä". Tällainen objektiudesta luopuminen ei kuitenkaan sulje pois mahdollisuutta, että nainen olisi samaan aikaan myös sukupuolisen kiinnostuksen kohde miehelle, mutta se rikkoo perinteisiä sukupuolirooleja. Voikin sanoa, että moderni ja tasa-arvoinen nainen voi vitsailla miesten kanssa "yhtenä jätkistä", kun taas perinteisestä naisroolista kiinni pitävä nainen tyytyy nauramaan miesten jutuille tai teeskentelemään huumoria eli flirttailemaan, joka on vain yhdenlainen huomionhakemisen keino, eikä samalla tavalla vapautunutta kuin tasavertaisempi huumorinkäyttö, sillä flirttaillessa pidetään näistä subjekti-objekti, mies-nainen -roolijaoista tiukasti kiinni.
Se mitä kutsutaan huumorintajuksi ei olekaan vain tietynlaista makua huumorin suhteen (esim. "minä en pidä pissakakkavitseistä") vaan se on sitä, että tunnistaa jonkin asian huumoriksi ja suhtautuu siihen ei-vakavasti, huumorina. Ei esim. lähde väittelemään siitä onko ollut laivaristeilyllä yhdynnässä somalivanhuksen kanssa, jos sellaista on läpällä heitetty, ellei tuo väittely itsessään ole huumoria. Huumorin voi myös torjua, esim. kieltäytyä hyväksymästä rasistista tai muuten sopimatonta vitsiä. Mutta jos torjuu vitsin vain sillä perusteella ettei tunnistanut sitä vitsiksi tai ei pitänyt sitä hauskana, niin tunnustautuu helposti tosikoksi tai huumorintajuttomaksi.
Tässä piileekin yleinen ristiriita miesten ja naisten välillä. Koska naiset ovat oppineet pitämään huumoria sosiaalisen hyväksynnän tai jopa sukupuolisen kiinnostuksen merkkinä, niin naiset ovat herkempiä myös torjumaan huumorin jos eivät halua antaa vitsin tai jutun kertojalle hyväksyntäänsä ja kiinnostustaan. Erityisen hämmentyneeksi nainen tulee, jos miehen huumorilla ei ole tällaista pariutumisfunktiota. Jos vitsi on kerrottu vain vitsin vuoksi, ilman sen suurempia taka-ajatuksia. Siis jos nainen pitäytyy kiinni tässä naisellisessa objektiroolissaan ja mies ikään kuin tarjoaa hänelle tasavertaista asemaa jätkien veljeskunnassa.
Naisellisen naisen tosikkous liittyy siihen, että nainen pitää itseään tärkeänä (objektina miehen subjektille). Tärkeä ihminen ei kykene olemaan hauska ilman että menettäisi ylemmän asemansa. Esim. vitsaileva pomo asettaa itsensä työläistensä tasolle sosiaalisesti ja menettää "ylimysasemansa". Kuvitelkaapa stand up -koomikko, joka kuvittelee olevansa parempi kuin yleisönsä. Ei sellainen vain toimi.
Päätän tämän pohdiskelun huumorista ja naisista mielikuvaan, jonka vitsailuun tottumaton nainen herättää yrittäessään olla hauska. Siitä nimittäin tulee mieleen kuin katsoisi lapsen kokeilevan luistelua ensi kertaa. Näyttää kömpelöltä, mutta kun alkaa sujua, niin lapsi hehkuu ylpeänä: "Katsokaa, minäkin osaan!" Jos edellinen vaikutti ylimieliseltä, niin siinä piileekin haaste, että kuinka tosissaan sen ottaa.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.