Olen paljon pohtinut tätä asiaa ja tämä menee näin: Mies on ruvennut viime syksynä laihduttamaan ja kuntoilemaan, timmiintynyt on paljonkin, vaikka olisi kelvannut minulle pienellä vatsakummullakin. Aikaa vieviä harrastuksia hänellä on, ennen hän tuli kotiin pesulle urheiluharrastuksen jälkeen, nykyään hän ottaa pesutarvikkeet mukaan...Ennen hän sanoi jos lähti johonkin, nykyään kun olen vaikka lapsia nukkuttamassa, huomaan että hän on lähtenyt johonkin, viipyy pitkän aikaa ja saattaa tulla jonkun sipsipussin kanssa takaisin, sen hakemiseen autolla menisi vain 10 minuuttia kylläkin. Puhelinta en ole vaklannut, mutta siinä roikutaan aika paljon ja vähän väliä kuuluu tilulilu, väittää että on tulospalvelu tai akku loppu...Netissä roikutaan yömyöhään, selaintietoja ei paljoa ole joten luulen että käyttää in private-selausta, välillä ei edes katsota silmiin kahvipöydässä, ihan kuin jotain niistä paljastuisi. Ihme kiukkukohtauksia tulee, syytetään raivolla jos joku roska jää tiskipöydälle vaikkei ennen ole tuommoisesta välittänyt. Välillä on päiviä jolloin kaikki mitä teen tai lapset tekee, on väärin. Välillä ilman näkyvää syytä hän on aivan pilvissä ja hyräilee jotain rakkauslaulua...Tärkeimpänä merkkinä kuitenkin pidän sitä että hänen halunsa ovat aika pienet. Ennen seksi oli mahtavaa ja sitä oli paljon, lapsien syntymän jälkeen oli hiljaisempaa. Seksiä oli kerran viikossa, minulla ei toiminut hormonit ja olin tosi väsynyt, ei ollut mitään helppoja vauvoja. Miehelle se oli liian vähän ja hän siitä usein valittikin. Sitten imetys loppui, hormonit palasivat, painoni tippui entiselleen. Olen taas tiimalasivartaloinen hyvännäköinen nainen joka kerää katseita kaikilta paitsi omalta mieheltä..Luulin että seksin määrä lisääntyy mutta se ei ole kasvanut vaikka olen tehnyt mitä. Kaikkea olen kokeillut ja torjunta on välillä ollut jopa ilkeää. Lopulta lopetin ja nyt vain odotan milloin hän haluaa kun en enää jaksa torjutuksi tulemista. Seksiä on kerran viikossa, se on nopeaa ja esileikki on pelkkä suihinotto. Minuun ei kosketa navan yläpuolelle enkä saa kyllä nuolentaakaan enää. Minusta tuntuu että mies on tähän tyytyväinen mutta itselle tuo ei tuo enää mitään. Olen jopa ruvennut katselemaan muita vaikka olenkin aina ollut uskollinen. Epäilen että hän löysi toisen kun minä vielä imetin. En vain tiedä mitä tässä pitäisi nyt tehdä kun konkreettisia todisteita ei ole.
Pettääkö hän????
Pohdintaa
11454
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Tarinastasi löytyy kaikki klassiset merkit, uusi on löydetty.
Odottaa aikaa jolloin pistää sinut pellolle.
Kuntoilulla aloitti minunkin ex. Sitten tuli kauheesti menoja. Pukeutuminen muuttui nuorekkaammaksi, samoin musiikkimaku. Alkoi kaikesta valittaminen ja syyttely. Kaiken tein väärin ja olin väärän näköinenkin. Miestä ei loppumetreillä juurikaan kotona näkynyt. Ja seksi. Sitä oli tosi harvoin ja lorpahti kesken homman. Kaiken takana oli lapseton ja reilusti nuorempi tyttönen. En huomannut merkkejä silloin, vasta jälkeenpäin.
Tuntuu siltä, että on toinen nainen kuvioissa.
Keskustele, jos vain onnistuu, miehesi kanssa liitostanne ja mahdollisesta erosta.
Liittonne on loppupuolella.
Kiitokset vastauksista! Selvältähän tuo nyt itsestäkin näyttää kun nuo kaikki asiat kirjoitti ylös eikä vaan pyörittele niitä päässään. Voi voi..
Voi olla myös toinen mies, tai sitten irtoseksiä miesten kanssa... yllättävän monet ukkomiehet harrastaa nykyään kaikenlaisia puskapanoja lenkkireittiensä varrella jne! Myös kuntosalit on niitä paikkoja, missä näitä irtoseksin etsijiä riittää pilvin pimein..
Jos olisin samassa tilanteessa ilman todisteita, niin laittaisin iPhonen hänen autoonsa ja seuraisin laitteen reittiä reaaliajassa ipadilla "etsi iPhone" toiminnolla.
On muutenkin hyvä toiminto, jos kännykkä on kadoksissa.
saako udella mistä kaupungista olet...apua
Yhdestä isoimmista kaupungeista, enempää en halua kertoa..Mistä itse? Nyt taitaa soimata omatunto tai sitten tähän on jokin eriävä mielipide?
Niin selvä tapaus kuin olla ja voi. Tiedän nuo oireet niin tarkkaan, ettei voi olla muusta kyse, niin paljon noita miesten tarinoita kuullut.
Etsi oma salarakas itsellesi.
Miksi et kysy suoraan ja heitä nuo ajatuksesi suoraan miehelle kasvotusten, sellaisessa tilanteessa ettei hän pääse siitä pakenemaan?
Näet kyllä kasvoista suoraan, valehteleeko hän. Klassiset merkit kyllä ovat, mutta ehkä kysymys kuuluu oletko valmis vielä rakentamaan suhdettanne vai haluatko heittää hanskat tiskiin?
Vaikka miehelläsi olisi seksisuhde se ei tarkoita sitä, että olisi haluamassa lopettaa teidän suhteenne. Varmaan voit vielä itse vaikuttaa asioihin, jos haluat ja olet valmis antamaan anteeksi hairahduksen. Pitkissä liitoissa aktiivisten ihmisten osalta tapahtuu kaikenlaista. Onko se sitten syy heittää muuten toimiva liitto pois ja luopua "ydinperheestä", sen pitää jokaisen itse päättää.
Itse olen ollut salasuhteessa ja mieheni myöskin, mutta olemme kokeneet arvokkaammaksi säilyttää oman avioliittomme ja perheemme. Noista on menty ylitse ja todettu että ne olivat vain hetken huumaa.
Seksin tarve voi vaihdella hyvinkin paljon, itselläkin tässä perhehelvetin keskellä seksistä tuli välillä tosi harvinaista (saattoi olla kaksikin viikkoa taukoa), eikä muutenkaan oikein ikinä jaksanut siihen panostaa. Sitten vaimo harmitteli ääneen että miksi me ei enää suudella kun me ollaan sillai. Tottahan se oli, jotenkin se seksi oli vaan niin "urautunut". Nyt menee taas kivammin, viimeiset neljä iltaa ollaan naitu toisiltamme aivot pellolle. Ihan vaan esimerkkinä että ei se miehilläkään aina niin helppoa ja selvää pässinlihaa ole.
Lisääntynyt itsestään huolehtiminenkaan ei välttämättä ole huono asia, mies voi ihan sinunkin takia jossain vaiheessa ajatella että täytyy alkaa hoitamaan itseään. Jos tämä tapahtuu samaan aikaan kun lapset ovat pieniä, voi kyseessä olla ihan vaan yleinen elämän-uupumus kaiken muun ohessa. Kännykkääkin miehet tykkää näprätä fiiliksen mukaan, ja netissä voidaan myös roikkua vaikka kuinka ilman että siihen liittyy välttämättä mitään pahaa.
Se että pukeutuu eritavalla ja kuuntelee erilaista musiikkia voi myöskin olla ihan vaan hänen tarvettaan "uusiutua" ja löytää oma itsensä. Minäkin olen välillä mennyt jopa vuosia ihan sumussa ilman että olen edes miettinyt että mitähän haluaisin ostaa itselleni, tai miettinyt että edes pitäisin kuulokkeita kännykän mukana (niiden käyttämisestä puhumattakaan).
Mutta. Siihen itsestä huolehtimiseen liittyy myös varjopuoli, ja se on "parantunut" ulkonäkö. Nimittäin myös muut vastakkaisen sukupuolen edustajat huomaavat sen, itselle ainakin tämä tuli ihan puskista että yht'äkkiä jossain julkisessa kulkuvälineessä joku itseä puolet nuorempi nainen tulee kyselemään että mentäiskö vaikka kahville tai jotain.
Houkutukseen on erittäin helppo tarttua, ja voi olla että miehellesikin on käynyt juuri niin. Muna vs. kana ja toisinpäin. Toivotaan että ei, mutta mahdollista se on tottakai. Samaten myöskin on mahdollista että hän vain oirehtii elämäänsä, se on rankkaa kun lapset ovat pieniä ja eri ihmiset kestävät sen eri tavalla.
Tsemppiä sinulle, koita jaksaa ja myöskin koita jutella rakentavassa hengessä miehesi kanssa. Ehkä hän ei edes kunnolla tiedosta sitä miten pahasti hän laiminlyö sinua, vaikka siitä jollain tasolla onkin tietoinen. Itse samankaltaisen tilanteen läpikäyneenä voin lohduttaa että kaikki toivo ei välttämättä ole vielä mennyttä.
En käy usein Suomi24:ssä, joten jos haluat kysellä jotain enemmän niin laita mailia rene.bize(a)gmail.com. Ja älä huoli, en asu Suomessa joten en yritä iskeä.