Miten teen???

epätoivoinen

Meille tuli ero avomieheni kanssa hänen liiallisen alkoholin käytön takia. Olemme seurustelleet vajaat 8 vuotta ja tästä ajasta hän on asuut luonani 2,5v.
Kun laitoin hänet ulos, niin hän muutti ulkorakennukseeni siksi aikaa, kunnes saa uuden kämpän ja myytyä tavaroitaan. Lupasi maksaa vuokraa 200e/kk. Nyt hän on asunut siellä kolme kuukautta, eikä ole maksanut senttiäkään. Käyttää minun maksamaai sähköä ja vettä.

Hieman taustaa.
Hän tuntui alussa olevan liiankin hyvä mies, oli auttavainen, kuskasi lapsiani, teki kesällä polttopuita, kohensi paikkoja muutenkin lomillaan ja viikonloppuisin. Sitten hän muutti luokseni. Hän ei osallitunut talousmenoihin, muutenkun maksamalla vesilaskun. Minä maksoin sähköt, jätehuollon, vakuutukset, lainat (talo on minun), tv-luvat jne ja etupäässä ruuat. Pyytämättäni hän remppasi taloani, laittoi ilmalämpöpumpun, hankki käytettyjä, parempia kodinkoneita jne. Nyt eron jälkeen hän vaatii, että miun pitäisi maksaa hänelle kaikki, mitä hän on talooni sijoittanut. Olen koettanut hänelle selittää, että ei se asuminen ilmaista ole missään, että kyllä jotain täytyy sillekkin jotain laskea, eikä hän ole nytkään maksanut yhtään vuokraa, vaikka auliisti lupasi. Miten saan hänet pois samasta pihapiiristä? Tuntuu ettei hänellä ole aikomustakaan muuttaa pois, koska saa asua luonani ilmaiseksi. En oikein tiedä mitä tekisin? Olen koettanut kysellä, että onko kämppää löytynyt? Tarvitsisin ulkorakenusta omaan käyttööni, kesävierailleni ja tavaroilleni. Hän suutui kun kysyin, alkoi kyselemään, että entäs kodinkoneet, ilmalämpöpumppu jne. Tilane rassaatodella paljon, tuntuu että hän kyttää jokaista liikettä, mikä ulkona tapahtuu.

5

351

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 18+1

      Onkos mies antanut mitään summaa sulle minkä haluaa sun maksavan niistä sähkölampuista sun muista? Koska nythän mies on ainakin "velkaa" sulle 600e, tai vastaavasti sun "veloista" vähennettäisiin 600e. Ootko puhunut miehen kanssa vuokrasta? Kommunikoitteko muuten? Toisaalta ymmärrän häntä siinä mielessä että jos on ostanut uusia tavaroita yhteiseen asuntoon niin ei välttämättä tyydy ainoastaan jättämään kyseisiä tavaroita ilman korvausta tai muuta exän kämppään, olisihan niille varmasti käyttöä hänen uudessakin asunnossa. Mutta jos sinä oot hoitanut teidän laskut ja ruokakulut 2,5v ajalta kertyy siinäkin huomattava summa kasaan, joten itse yrittöisin sopia että ok, ollaan tasoissa, vai ootko itse yrittänyt periä rahaa takaisin laskuista ja ruoasta? Se, että maksoit ruokakulut, laskut sekä nyt antaisit kodinkoneet takaisin, on täysin kohtuuton pyyntö. Jos mies haluaa kodinkoneensa takaisin, maksakoon sitten puolet laskuista ja ruokakuluista sulle takaisin.

      Mitä tuohon hänen ilmaiseksi asumiseen tulee, jos ei sopua synny eikä mies häivy, on varmasti olemassa jokin lakipykälä tai vastaava jonka mukaan voit heittää ukon pihalle jos tontti on kerran sinun nimissäsi. Yritä jaksaa!

      • ketjun aloittaja

        Homma on nyt edenyt näin. Puheväleissä ei olla. Viestittiin eilen ja homma meni siihen pisteeseen että suutuin ja sanoin hänelle, että hänen pitää häipyä sunnuntaihin mennessä tontiltani tavaroineen. Tänään hän on vienyt kaikki kodinkoneet pois, tosin tontilani olevaan varastoon. Hän on kantaut sieltä minun tavarani ulos. Hän on tämän rakennuksen tehnyt, joten hän ajattelee että voi sinne varastoida tavaransa määräämättömäski ajaksi. Eli viestini ei mennyt perille, kun sanoin että hänen pitää häipyä tavaroineen. Tänään piti sitten ostaa ensialkuun uusi jääkaappi ja liesi, niitä ilman ei lapsiperheessä pärjää.
        Hänelle ei mene jakeluun se, että hän on ilmaiseksi asunut talossani 2,5 vuotta. Hän itse halusi ostaa kodinkoneita. Kun hän tuli luokseni kaikki koneet olivat n 7-8 vuotta vanhoja, hyviä ja toimivia. Mutta hän ehdotti, että hän voisi hankkia tilalle "parempia", en niitä pyytänyt. Kaikki vanhat koneet menivät mikä minnekin. Lieden hän mm. vei omaan silloiseen asuntoonsa. Hän jopa kehtasi sanoa käipäissään tyttärelleni, joka paistoi lettuja, että se on hänen uuninsa jolla lettuja paistat. Samoin lähti digiboksi, kun ei katsottu ohjelmaa mitä hän halusi. Ostin uuden, ja siitäkin hän suuttui. Näitä esimerkkejä on lukuisia. Aina lähti jokin tavara, jos ei oltu hänelle mieliksi.
        Olen jo niin väsynyt tilanteeseen, että toivon vaan että hän häipyy, eikä ikinä tule takaisin. Saa sitten nähdä lähteekö hän sunnuntaihin mennessä, ainakin näin lupasi.


    • alkuperäinen

      Mies ei ole antanut mitää summia, miulta hän on niitä tivannut ja on saanut. Mutta ne eivät mene hänellä jakeluun, hän ei ymmärrä, että mielestäi hänen pitäisi jotain maksaa, varsinkin nyt kun hän vei rakkaat koneensa pois. Ja aikoinaan omani menivät kietoon ja nyt joudun hommaamaan kaikki uudestaan

    • oppia ikä kaikki

      Häädön saat hankittua rentulle, ei epäilystäkään.
      Voihan olla että se sitten jonkin aikaa häiriköi,ja siitä vaan ilmoitat poliisille joka kerta.
      Ja ehkä nyt otit opiksesi!? Kitkerä ja katkera läksy, mutta yli pääset kun unohdat koko sontiaisen.

      • Aviopariko?

        Onko mies virallisesti kirjoilla siinä huushollissa?
        Jos on, olette avopari
        Jos ei ole kirjoilla,oletko hyötynyt tilanteesta.
        Onko mitään papereita tai kuitteja esittää kummallakaan?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2205
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      823
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      790
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      736
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      517
      716
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      615
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      580
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe